Olin eilen puhumassa Vähennä virtaa, Helsinki -tilaisuudessa. Tilaisuuden järjesti Helsingin Vihreiden ja Helsingin Vihreiden Nuorten yhteinen ilmastoryhmä, jatkona viime syksyn "Hiiletön Helsinki" -tilaisuudelle, jossa tutkittiin uusiutuvien lisäysmahdollisuuksia pk-seudulla. Tällä kertaa aiheena oli energiankulutuksen järkeistäminen.
Oli kohottavaa kuunnella YIT Energiapalveluiden sekä VTT Rakennustekniikan asiantuntijoiden alustuksia siitä, miten helposti ja halvalla energiankulutusta voisi pääkaupunkiseudulla vähentää. Esimerkiksi ESCO-mallissa vaikkapa uimahallin tai ison oppilaitosrakennuksen energiansäästöinvestointien takaisinmaksuaika on usein alle vuosi, ja säästö voi olla luokkaa 650 MWh/vuosi yksittäisessä rakennuksessa.
Itse puhuin tilaisuudessa energiansäästöpotentiaalista kansallisesti (ja vähän kansainvälisestikin) ja siitä, mitä eduskunta voisi tehdä Helsingin mahdollisuuksien edistämiseksi. Useinhan ongelmia on lähinnä kaksi: raha ja tiedon puute. Kunnan liikkumavaraa helpottaa ja ennen muuta poliittista päätöksentekoa vauhdittaa, jos valtionkin puolelta järkevät kannustimet ja tyhmyyksien lannistimet ovat kunnossa.
Mätkin alustuksessani paria asiaa: valistusta ainoana keinona sekä tapaa, jolla Kepu käytti VATT:n tutkimusta hyväkseen luikerrellakseen ulos ilmastopäästöjen vähennyksistä.
Vielä vähän VATT:n tutkimuksesta ja Suomen päästötavoitteesta
Moitin VATT:n tutkimuksen uutisointia Hesarissa puutteelliseksi. Tämän päivän Kauppalehti taisikin jo myöntää, että tutkimuksesta löytyy muitakin skenaarioita kuin nyt esitetty "60 000 työpaikan menetys". Tutkimushan ei muuten ole vielä julkinen, joten sen yhden osan käyttäminen Hesarissa yksipuolisesti lähteenä on hieman kyseenalaista.
Työpaikat tietysti häviävät, jos talous ei jousta. Samaan tapaan olisi voitu ajatella Montrealin sopimuksesta: jos talous ei olisi sopeutunut otsonikadon rajoittamiseen, esimerkiksi jääkaappiteollisuus olisi tietysti kärsinyt vastaavasti ja menettänyt kosolti työpaikkoja. Näin teollisuus myös väitti lobatessaan sopimusta vastaan. Toisin kävi: todellisuudessa uudet tekniset rajoitukset toivat uutta liiketoimintaa. Markkinatalous on viime kädessä aika joustava kapistus.
Talouden joustamattomuus tarkoittaa suomeksi sitä, että mitään ei voida tehdä: ei voida tehostaa teollisuutta, ei voida hyödyntää uusiutuvia energialähteitä, ei voida luoda uusia työpaikkoja minnekään. VATT:n tutkimuksesta löytyy kuulemma toinenkin, ns. 0-skenaario: sen mukaan talous ja työmarkkinat joustavat ja palaavat ajan myötä perusuralleen päästövähennyksistä huolimatta.
Miten tämä liittyy energiansäästöön? Siten, että jotta yritykset ja julkishallinto tekisivät taloudellisin perustein ilmastoa säästäviä valintoja, heidän täytyy voida vertailla investointeja. Jotta investointeja voi vertailla, hiilen arvioidun hinnan pitäisi olla tiedossa etukäteen, ainakin vuoteen 2015 (mieluiten vaikka vuoteen 2035!). Jotta hiilipäästöjen hinta voidaan määrittää, tulee päästökaupassa tietää markkinoilla olevien päästöoikeuksien määrä, eli käytännössä päästövähennystavoite. (Asteittain kiristyvä hiilidioksidivero olisi toinen, ja paljon ennakoitavampi tapa samaan tavoitteeseen, ja Vihreät ajoivatkin sitä aiemmin EU:ssa voimakkaasti. Tällaisesta verosta ei kuitenkaan ole päästy Euroopassa, saati maailmassa sopuun. Päästökauppa on toiseksi paras vaihtoehto.)
Suomi teki kaikkensa varmistaakseen, että tätä tavoitetta ei Suomessa nyt tiedetä, viivyttämällä neuvotteluita ja asettamalla niille ehtoja. EU:n tavoite hyväksyttiin, mutta Suomelle vaadittiin "oikeudenmukaista taakanjakoa". Tämä epävarmuus suuntaa investoinnit aivan muualle kuin uusiutuviin ja tehokkuuteen. Erityisen räikeässä ristiriidassa tämä toiminta on kepulaisten omien helmikuisten lausuntojen kanssa: "Suomen uusi Nokia voi syntyä juuri ympäristöteknologian alalta. Näin ei käy itsestään, vaan siihen tarvitaan myös panostuksia." (Sirkka-Liisa Anttila 4.2.), "Uusiutuva on päivän sana. Siinä meillä on myös teollisuuspoliittisesti voitettavaa, koska pystymme valmistamaan alan teknologiaa." (Matti Vanhanen 6.2.).
Hallituksen mielestä Suomi on kylmä maa, täällä on paljon energiaintensiivistä teollisuutta ja täällä on pitkät etäisyydet, joten täällä ei voi vähentää päästöjäkään. Kylmyys tuo meille myös paljon mahdollisuuksia: jäähdytykseen kuluu vähemmän energiaa, kaukolämpöä voidaan hyödyntää tehokkaasti. Kaukolämmön hyödyntämisessä olemmekin yksi Euroopan kärkimaista, mutta toiset kaukolämpöä tehokkaasti hyödyntävät maat kuten Tanska ja Saksa ovat ottaneet itselleen kunnianhimoisia päästötavoitteita. Liikenteen päästöistä taas iso osa syntyy varsin lyhyillä välimatkoilla kaupungeissa. Yksityisautoilla tehtävistä matkoista 50 prosenttia on alle viiden kilometrin pituisia, 30 prosenttia alle kolme kilometriä ja kymmenen prosenttia alle kilometrin.
Energiaintensiivinen teollisuustemme taas ei oikeasti olekaan Euroopan mittakaavassa (jossa on myös pahin kilpailu) yhtään niin tehokasta kuin yleensä luullaan. Ja intuitiivisestihan luulisi, että se, että teollisuudessa kuluu paljon energiaa, kertoo, että jo prosentuaalisesti pienetkin vähennykset tuntuvat täällä isosti. Kts. vaikka
Ari Lampisen esitykset energiasta (erit. s. 23-25) ja
ilmastotaloustieteellisestä tutkimuksesta.
Energiatehokkaampaa rakentamista
Nykyisellä energian hinnan nousulla uusien talojen rakentamisessa voidaan saavuttaa 1-2,5 miljoonan euron säästö 50 vuoden aikajänteellä tekemällä talon vaippa fiksummin. Ongelmana ovatkin 70-luvulla tehdyt talot, joita kannattaa yleensä korjailla energiatehokkaammiksi yksi askel kerrallaan samalla, kun korjauksia joudutaan tekemään muutenkin. Tällöin ylimääräisiä kustannuksia ei juuri tule. Tosin vanhoissakin taloissa jo esimerkiksi lämmitysjärjestelmän yksinkertaisilla säädöillä, termostaateilla, patterien ilmauksilla, tuuletusta järkeistämällä jne. päästään pitkälle.
Tiesittekö muuten, että jos tanskalaisen keskimääräisen talon siirtää sellaisenaan Suomeen, se kuluttaa täällä 30 % vähemmän energiaa? Erityisesti Saksa on mennyt meistä kiitäen ohi rakennusten energiatehokkuudessa. Suomessakin pitäisi panostaa nyt järkevään energiatehokkuuteen - ei miljoonaan hienoon härveliin, jotka tekevät vikatiheydestä suuren, vaan halpoihin, yksinkertaisiin järjestelyihin (seinät, ikkunat, ilmanvaihto). Näin saamme myös viihtyisämpiä, terveellisempiä ja turvallisempia taloja. Ylimääräistä lämmitysenergiaa tarvitaan vain kolmena kuukautena vuodesta, kun normaali lämpökuorma saadaan hyödynnettyä fiksusti ja pidettyä talon sisällä.
Valistus: välttämätöntä, muttei riittävää
Valistuksesta puhuttiin tilaisuudessa enemmänkin, ja täytyy myöntää, että muutin siitä hieman mieltäni keskustelun aikana. Ehkä kaksijakoinen suhtautuminen ei toimi valituksenkaan kohdalla. Pikemminkin sitä pitäisi ajatella välttämättömänä osana muuta toimintaa.
Oma primitiivireaktioni valistukseen saattaa juontaa juurensa myös siihen, että Kokoomus puhuu usein kauniisti ja hartaasti siitä, että kyllähän energiaa pitää säästää, siinä on paljon mahdollisuuksia, ja se on hyvä tapa vähentää päästöjä, "eihän yhtään energiaa tuoteta säästöön vaan käyttöön". Se, että tähän haasteeseen vastataan
pelkällä valistuksella on silkkaa silmänlumetta tai puhdasta typeryyttä.
Olennaista on, että valistus kytkeytyy ihmisten omiin tarpeisiin - vaikkapa energialaskun pienentämiseen ja ilmanlaadun parantamiseen -, se laaditaan huolella eikä ole "top-down" -tyylistä, ylhäältä päin tulevaa moralistista saarnausta massoille. Parhaimmillaan valistus on luonteeltaan sellaista, että se edistää ihmisten välistä, horisontaalista, arkista ja vaikka vähän poliittistakin keskustelua. Ajatelkaapa vaikka, mitä kävisi, jos energiatehokkuudesta jauhettaisiin yleisesti esimerkiksi erilaisilla keskustelupalstoilla yhtä innokkaasti kuin nyt vaikkapa jääkiekkomaloista? Hyvä tiedon jakaminen kytkeytyy esimerkiksi energiakorjauksiin kiinteästi, ja on välttämätöntä niiden onnistumiseksi. Aivan välttämätöntä tieto on vaikkapa fiksujen hankintojen tekemiseksi, erityisesti organisaatioiden isoissa, keskitetyissä hankinnoissa. Toinen välttämätön osa on tietysti se, että julkishallinnossa on myös varaa tehdä investointeja energiatehokkuuteen, eli siirtää varoja käyttövaroista/energiakuluista hankintoihin.
Yleisesti kuluttajavalistuksessa samaan aikaan kivaa ja keljua on se, että suurin osa ihmisistä, joka ei jaksa raskaan työnpäivän päätteeksi pelastaa vielä maailmaakin, ei joudu tekemään mitään. Viestin voi antaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se pieni osuus - yksi, kaksi, tai vaikka kymmenenkin prosenttia - ihmisistä, joka haluaa pelastaa maailman, taas saa hyvän mielen kuultuaan, että he toimivat oikein. Ongelma on tietysti se, että jos suurin osa ihmisistä toimii vähemmän fiksusti (=yhteiskuntataloudellisesti), se riittää aiheuttamaan isoja ongelmia. Esimerkiksi suhteessa alhaisempi hinta fiksummille valinnoille on hyvä tapa vaikuttaa heidän toimintaansa. Erilaisista keinoista tietoa esityksessäni.
