Miksi käyttää Nordeaa?

Otsikko on rehellinen kysymys. Miksi ihmeessä? Kun kerran hevosvankkurit ja pellavakankaatkin on keksitty (sori, vegaanit ei käytä oravannahkoja). Ja Ålandsbanken.

Kadotin unenpöppörössä lompakkoni heinäkuussa Espoon-bussiin käydessäni kaverin luona katsomassa muutamia ihanan huonoja elokuvia. Kuoletin tietysti pankkikorttini heti. Kortin sulkupalvelu kehotti minua hankkimaan uuden kortin. Kahta päivää myöhemmin kävin hakemassa lompakon Suomen löytötavarapalvelusta.

Mikä ihmeen konttorin numero?

Kliksuttelin itseni verkkopankkiin maksaakseni laskuja ja vilkaisin samalla kortin tilanteen. Huomasin samalla, että myös verkkopankista voi tilata kortin. Tilauslomake kuitenkin kysyi konttoria -- ja sen numeroa. Moista numeroa ei tietenkään löytynyt mistään Nordean sivuilta.

Kortti päätyy Suomussalmelle

Soitin kiltisti Nordean asiakaspalveluun, ja aikani jonotettuani pääsinkin juttusiin neuvojan kanssa. Kerroin hänelle kolmeen kertaan asiani, ja lopulta tulin ymmärretyksi: haluan kuoletetun kortin tilalle uuden, haluan tilata sen verkkopankista, ja haluan sen lähelläni olevaan konttoriin. Ja siksi haluan konttorin numeron. Neuvoja kertoi, että kortin toimittaminen vie parisen viikkoa. Näpyttelin numeron verkkopankkiin ja tilasin kortin.

Muutaman viikon päästä posti toi tiedon kortin saapumisesta -- Suomussalmelle, joka on ollut kotikonttorini lukioajoista alkaen. Soitin taas Nordean asiakaspalveluun, joka ei tiennyt, miksi näin oli käynyt, mutta lupasi soittaa Suomussalmelle, ja että kortti olisi seuraavana maanantaina haettavissa Hakaniemen konttorista.

"Ne palvelut on ulkoistettu"

Hikisenä, kiireisenä ja muutaman tunnin edellisenä yönä nukkuneena tapsuttelin Hakaniemen konttoriin. Jonotettuani 20 minuuttia minulle kerrottiin, että ei se kortti täällä kyllä ole. Posti kun nykyään vie aina sen kaksi arkipäivää. Ystävällinen ja mukava virkailija selitti: "ei ne tiedä siellä vaihteessa mitään. Ne vaihdepalvelut on nykyään ulkoistettu. Meillä oli aiemmin Nordean sisäinen posti, mutta nykyään ne menee tavallisessa postissa. Kun nekin palvelut on nykyään ulkoistettu."

"Tässä kortissa oli vain kevyt sulku"

Seuraavana päivänä löysin itseni jälleen Hakaniemen konttorista. Vuoronumerojärjestelmässä oli ilmeisesti jotain mätää, koska "Neuvonta ja kortit"-numero ei vaihtunut ekan vartin aikana kertaakaan. Odotin lopulta konttorissa yhteensä 55 minuuttia. Päästyäni juttusille työntekijän kanssa sain kortin ongelmitta ja allekirjoitin sen. En jaksanut tilittää asiasta neuvojalle -- hänen vaikutusmahdollisuutensa asiaan lienivät pienet, ja olin joka tapauksessa kovin uupunut. Tämä kuitenkin kysyi vielä, suljetaanko vanha kortti kokonaan. Kuulemma siinä oli vain kevyt sulku, jonka olisi voinut avata pelkästään käymällä konttorissa. Tätäkään ei puhelinasiakaspalvelussa tietenkään minulle vihjattu, vaikka selitin asiani heille täsmällisesti ja huolellisesti.

Viimeksi, kun kaipasin uutta henkilökohtaista korttia Ålandsbankenista, tepastelin konttoriin, kerroin asiani, ja sain mukaani saman tien uuden kortin ja tunnusluvun. Ehkä korttiasiat ovatkin siellä nykyään monimutkaisempia. Mutta eivät sentään kafkamaisia...

Eläköön tietoyhteiskunta.

Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan, Kioto-synttärit, uusi ihastus ja valmistelua [helmikuu]

Lapsena en juuri pitänyt lumesta. Se tarkoitti päin naamaa tulevia lumipalloja ja lumipesuja. Vasta aikuisena sitä on oppinut nauttimaan lumiukoista ja hiljaisista talven hetkistä saunan jälkeen kuistilla istuessa. Onhan sitä tietysti aika paljon vahvempikin nykyään: lumipalloja osaa käsitellä virnistämällä, väistämällä tai ryhtymällä leikkiin mukaan.

Helmikuun lopulla järjestettiin toisena laskiaistiistaina peräkkäin lumiukkojen ja -akkojen mielenilmaus ilmastonmuutosta vastaan. Tempaus toteutettin Suomessa 18 paikkakunnalla, ja Mikkelin Maan ystävien idea levisi 7 muuhunkin maahan -- mukaan lukien Norjaan hiihdon maailmancupin yhteyteen. Lumiolioita oli kivaa tehdä itsekin, vaikka avuksi tarvittiinkin vähän välineitä. En ole erityisesti sen enempää lapsimyönteinen kuin -kielteinenkään ihminen, mutta lasten innostus tarttuu helposti itseenkin. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunnat tarttuvat ilmastonsuojelun mahtaviin mahdollisuuksiin. Muuten tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa.

Keväiden keskilämpötila voi nousta radikaaleimmissa FINSKEN-skenaarioissa yli 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on aika hurja luku, sillä viime jääkauden aikoihin Suomessa oli n. 7 astetta viileämpää. Samoja lukuja uutisoitiin, kun STT kertoi Max Planck -instituutin meteorologian laitoksen Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemästä uudesta ilmastomallinnuksesta. Helsingin ilmasto ja maaliskuun lumiraja muuttaisivat Rovaniemelle, ja Helsingissä lumisen joulun todennäköisyys jäisi tulevaisuudessa muutamaan prosenttiin.

Lumiukkojen viesti sekä omasta että myös köyhimpien maiden ihmisten, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, puolesta levisi myös tiedotusvälineissä. Itse annoin kaksi lehtihaastattelua (Helsingin uutiste, Helsingin Sanomat), kolme radiohaastattelua (MetroFM, Ylen uutiset, Vega-uutiset) sekä kaksi TV-haastattelua (MTV3 uutiset, MTV3 Ihana Aamu) meitä uhkaavista räntäisistä talvista ja valoisasta optimismista, joilla ne voitaisiin torjua. Itävaltalainenkin uutistoimisto kävi jututtamassa.

Kioton vuosipäivänä avattiin Euroopan vihreiden ilmastokampanja. Olin töiden ja erilaisten projektien valmistelun jäljiltä niin kiireinen ja poikki, että lusmusin lopulta osallistumasta itse tapahtumaan. Tyydyin lähinnä kommentoimaan tekstejä ja erityisesti innostamaan vinolaisia mukaan. On aina mahtavaa huomata, kuinka ViNOssa tyypit ampaisevat toimimaan, kun tavoite on hyvä ja toiminta järkevää. Eri puolilla Suomea järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja jaettiin mainioita esitteitä.

Helmikuussa elämään pamahti uusi ihastus. Kyse ei tällä kertaa tosin ollut mistään miehenköriläästä, vaan Googlen sähköpostipalvelusta. Se on auttanut selviämään sähköpostitulvasta, lajittelemaan viestejä ja etsimään niiden joukosta kaipaamiaan tietoja. Vanhat sähköpostini siirsin tosin hieman omintakeisella tavalla: kirjoitin vimillä sarjan bounce-komentoja muttille, pastetin niitä muttiin screenin avulla tuhatpäin ja annoin MTA:n huolehtia lopusta. Ei kovin eleganttia, mutta toimi. Jos tämä on hepreaa, se viestii vain siitä, että paljon puhuttu "tietojärjestelmien ja -palveluiden integraatio" eli arkisemmin se, että tietokoneen käytössä eri asiat pelaisivat yhteen, toimii monesti vain, jos on kovaksikeitetty nörtti. Oikeasti kaikkien kannalta käytettävän viestintäyhteiskunnan utopia on iso, mutta mielenkiintoinen haaste.

Valmistelin helmikuussa myös jo aiemmin aloiteltuja projekteja nyt toden teolla. Sähköposteissa vilisivät Suomen sosiaalifoorumin seminaarit ja ViNOn ympäristölehti Rönsy.