Yllättävän monet homot ovat miehiä

(Julkaistu ainakin Iltasanomissa ja Markkinointi&Mainonta-lehdessä.)

Yllättävän monet homot ovat miehiä

Nuoret ehdokkaat: Uuden MAX-kanavan mainontaa pitää tarkentaa

Tiedote
Vapaa julkaistavaksi

MTV3 mainostaa uutta MAX-nimistä kanavaansa ensimmäisenä miehille tarkoitettuna tv-kanavana Suomessa. Keskiviikkona 8.11. kanavaa mainostettiin Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä koko sivun mainoksella. Mainoksessa luetellaan asioita, joita uudella miesten kanavalla ei näytetä. Ekologian ja taiteen lisäksi miesten kanavalta puuttuvat muun muassa "kikattavat seksuaalivähemmistöt".

Helsinkiläiset ja uusmaalaiset kansanedustajaehdokkaat Tiia Aarnipuu (vas, Helsinki), Heikki Korpela (vihr, Helsinki), Anna Mäenpää (sdp, Helsinki), Saila Ruuth (vas, Uusimaa) ja Aija Salo (vihr, Uusimaa) toivovat, että MTV3 tarkentaa uuden MAX-kanavansa mainontaa kertomalla, että kanavan kohderyhmänä ovat kokolihaa syövät heteromiehet, eivät siis ketkä tahansa miehet. Ilman tällaista tarkennusta MAX-kanavan saattavat vahingossa hankkia myös yksittäiset aivan tavallisetkin, esimerkiksi homoseksuaaliset tai kirjoja lukevat miehet.

Lisäksi ehdokkaat toivovat MTV3:n tarkentavan, onko "miehen" määritelmän täyttääkseen oltava heteron lisäksi myös lapseton sinkku. Kanavan mainoksen kiellettyjen asioiden listassa kun ovat myös puolison kanssa keskustelemaan rohkaisevat parisuhdedokumentit sekä Meille tulee vauva -ohjelmat.

Aarnipuu, Korpela, Mäenpää, Ruuth ja Salo keskustelivat torstai-iltana Cafe Ateneumissa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta. Ateneumissa jatkuu lauantaihin 11.11. asti homo- ja lesboelokuvien Vinokino-festivaali.

Lisätietoja:

Tiia Aarnipuu, 041 591 095
Heikki Korpela, 040 848 6022
Anna Mäenpää, 040 735 1781
Saila Ruuth, 040 746 6441
Aija Salo, 050 326 1968

Vinokino: www.vinokino.fi

Vihreät tempaisevat 24.8. Al Goren tähdittämän ilmastoelokuvan yhteydessä

Noin 20 vihreää ympäri Uuttamaata oli eilen jakamassa Euroopan Vihreiden ilmastokampanjan ilmastotietoa, ViNOn ympäristölehteä Rönsyä ja ilmastovisaa ilmastoelokuvan "Epämukava totuus" katsojille. Länsiväylä kävi tekemässä jutunkin, ja haastatteli minua ja Heidi Hautalaa. Toivoimme elokuvan kannustavan ihmisiä myös toimimaan katastrofin estämiseksi ja puhuimme muiden puolueiden lähtemisestä mukaan ilmastokeskusteluun. On hienoa, että muutkin kuin vihreät puhuvat ilmastonsuojelusta — mutta parempi, välttämättömämpi ja kiireellisempi olisi myös tehdä jotakin. (Vihreä ilmasto- ja energiaohjelma Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla, liikennepoliittinen ohjelmaLiikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen, vaihtoehtoinen talousarvio.)

Vastaanotto oli mukava ja materiaali meni hyvin kaupaksi. Itse elokuvalta odotin vähän enemmän: vannoutuneelle ilmastofriikille siinä oli vähän uutta ja jotenkin vähän kaukainen ote. "Pari piirua ihmisen suuntaan" voi olla jo käyttökontekstinsa vuoksi hieman saastunut fraasi, mutta ajatuksena se on hyvä. Kuulemma filmi kuitenkin puree jenkkiyleisöön. Itsekin pidin sen lopusta, jossa rinnastettiin apartheidin murtaminen, Intian väkivallaton itsenäisyystaistelu, mustien kansalaisoikeusliike, Ranskan vallankmous ja Yhdysvaltojen itsenäistyminen ilmastonmuutosvastarintaan. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa koko ihmiskunnalla on edessään valtaisa haaste, jonka torjumiseksi tarvitaan jokaista, jonka torjumiseksi jokainen voi tehdä jotakin, ja joka tarjoaa myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tyydyttää kaikkien energiantarve kestävällä ja tasa-arvoisella tavalla sekä lisätä hyvinvointia.

---

Vihreät tempaisevat 24.8. Al Goren tähdittämän ilmastoelokuvan yhteydessä
"Epämukava totuus" -elokuvan yhteydessä muistutetaan "Mukava totuus: ilmastonmuutos voidaan torjua!"

Tiedote
22.8.2006

Vihreät eri puolilta Uuttamaata saapuvat 24.8. tempaisemaan Tapiolan kulttuurikeskuksen viereiselle torille klo 19. Kulttuurikeskuksessa saa klo 19.45 Espoo Ciné -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa ilmastoelokuva "Epämukava totuus" (An Inconvenient Truth). Tempauksessa paikalle pystytetään banderolli "Mukava totuus: ilmastokatastrofi voidaan torjua!"

Elokuva on käynyt Yhdysvaltojen tilastoissa yhdeksänneksi katsotuimpana elokuvana, ja sen tähti on USAn entinen varapresidentti Al Gore. Epämukava totuus tulee Suomessa myös teatterilevitykseen 15.9.

Katsojille jaetaan Euroopan vihreiden ilmastokampanjan esitteitä, joissa kerrotaan käytännön ilmastonsuojelutoimista niin omassa elämässä kuin politiikassakin. Lisäksi katsojat voivat tarkastaa tietonsa ilmastovisassa sekä pelata ilmastoaiheista tasohyppelypeliä. Paikalla ovat kansanedustaja Heidi Hautala Uudenmaan piiristä, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu, sipoolainen kansanedustajaehdokkaaksi lupautunut Stina Nybäck ja Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro Pernajasta.

"Suomeenkin on korkea aika saada katastrofielokuvien lisäksi tosielämän tietoa siitä, että katastrofeilta voidaan välttyä, jos tahtoa löytyy. Ilmastonmuutos ei ole pelkkä uhka: ilmastonsuojelu voi yhdistää ihmisiä ja valtioita toimintaan, josta ilmaston lisäksi hyötyvät muutoinkin köyhimmät ja heikoimmat", huomauttaa Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro.

Elokuvaa on halki sen esitysmaiden pidetty toimintaan kannustavana. "Ilmastonmuutosta voi torjua kulutusvalinnoilla, liittymällä ympäristöjärjestöihin ja vaikuttamalla puolueissa. Näillä keinoilla luodaan painetta päätöksentekijöihin, jotta talouden rakenteita muutetaan hyviä valintoja suosiviksi. Suurten puolueiden vasta virinnyt huoli ympäristöstä on vain viherpesua niin kauan kuin budjeteissa ei pureta ilmastolle haitallisia tukia ja muuteta verotusta ympäristöä suosivaksi", Heidi Hautala sanoo.

Ilmastomyötäistä yhteistyötä tarvitaan Suomessa myös kuntien välillä mm. joukkoliikenteen ja asumisen järjestämisessä. "On tarkasteltava ihmisten hyvinvointia, asumista, ilmastomyötäistä liikennettä ja laajoja, yhtenäisiä metsäalueita kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta. Kaikkia näitä osa-alueita voidaan edistää hyvällä seudullisella yhteistyöllä", toteaa sipoolainen vihreä Stina Nybäck.

"Joukkoliikennettä ja kestävää asumista on edistettävä kaikissa kunnissa. Kuntien yhteistyön lisäksi tarvitaan valtio mukaan raideliikenteen investointeihin. Liikenteen päästöjen vähentäminen on kaikkien yhteinen etu", jatkaa helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu.

Lisätiedot

Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela, gsm 040 848 6022
Heidi Hautala, gsm 050 511 3129
Otto Lehtipuu, gsm 050 383 5759
Stina Nybäck, gsm 040 562 3285
Janne Länsipuro, gsm 040 740 8445

Mitä tehdä vanhalle linja-autoasemalle?

Olin keskiviikkona Radio Helsingin haastateltavana. Toimittaja kyseli, mitä tehdä Lasipalatsin aukiolle (Lasipalatsin ja vanhan linja-autoaseman välissä oleva aukio) sekä vanhalle linja-autoasemarakennukselle.

Joitain suunnitelmia Helsingillä jo onkin linja-autoasemalle. Aseman yläkerrasta en löytänyt kaupungin sivuilta julkista tietoa, mutta tietojeni mukaan kaupungin tilakeskuksen mielestä yläkerta "ei sovellu julkiseksi tilaksi", joten se ollaan vuokraamassa puhelinkeskukseksi. Jehna.

Oman ehdotukseni voisi supistaa neljään sanaan: monimuotoista, kaikille, ei-pysyvää. Aukio ja asema ovat nykyään karuja niin hyvässä kuin pahassakin: ne eivät selvästikään ole olemassa jotain yhtä yksittäistä tarkoitusta varten, kuten vaikka Narinkkatori Kampin kauppakeskuksen edessä. (Jonka tarkoitus on ilmeisesti näyttää töihin, kotiin tai kauppoihin kiirehtiville ihmisille mahdollisimman paljon mainoksia enempään kiireeseen kannustamiseksi.) Se tarkoittaa sitä, että tila muokkautuu erilaisiin tarpeisiin -- kuten makasiinit aikoinaan. Mukaan mahtuvat nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät sekä eri alakulttuureista diggaavat porukat omiin projekteihinsa ja tapahtumiinsa.

Tärkeää on, että projektit rakennetaan määräaikaisiksi: kun ne loppuvat, kerätään kimpsut ja kampsut ja seuraava tapahtuma tulee tilalle. En siis kaipaa pysyviä kiinnityksiä enkä pysyviä esineitä tähän tilaan; huippuunsa asti tehtäväänsä viritettyjä tiloja ja loppuiäkseni tiettyyn tarkoitukseen materiaalisesti kiinnitettyjä paikkoja Helsingissä on jo ihan tarpeeksi. Kaupunkiin kuuluu mielestäni juuri se, että sen keskellä maisemat voivat vaihtua, ja Lasipalatsin aukio voisi aina tarjota jonkin yllätyksen Mannerheimintien ja Narinkkatorin välissä.

Ehdotin, että tilassa voisi olla:
* kaikille avoin, iso ilmoitustaulu, jossa vaihtuvuus olisi suurta, ja jossa voisi mainostaa kadonnutta kissaa tai lompakkoa, underground-bileitä tai vuokralle väsynyttä kansalaistoimijaa
* keikkalava, jossa voisi järjestää erilaisia musiikki-, runo-, teatteri- ja performanssinäytöksiä
* elokuvia, erityisesti nyt kun Helsingin elokuvateatterikilpailu on huvennut lähes olemattomiin. Bio City teki konkurssin; Forum lopetti toimintansa; Finnkino osti Kinopalatsin ja Maximin. Ongelma ei tule pelkästään teattereissa, vaan myös maahantuojien häviämisellä. Mistä saa uutta eurooppalaista elokuvaa, paitsi festareilta, Amazonista tilaamalla ja ehkä pienestä leffakaupasta? Asemalla voisi esittää erityisesti julkiseen ilmaislevitykseen alun perin tarkoitettujakin töitä tai oppilastöitä.
* näyttelyitä
* aukion voisi rajata joskus myös omintakeisille urheilumatseille
* asemalla voisi hyvin larpata ja järjestää esimerkiksi tietokonepelisessioita
* klassista musiikkia ja ska-bileitä

Lisäksi tarjosin kaupungille ideaa siitä, että eri ryhmät ja porukat voisivat kilpailla omilla ehdotuksillaan tilasta. Kaupunkilaiset voisivat myös keskustella keskenään esimerkiksi verkossa eri ehdotuksista. Tällainen voisi parhaimmillaan poikia kaupunkikulttuuria muuallekin, vaikkei kaikkea saataisikaan mahtumaan aukiolle ja asemalle.

Entä millä tämä kaikki rahoitettaisiin? Kaupunkihan varmasti nettoaisi, jos tila myytäisiin Nikelle tai Niinistölle brändin rakennusta varten. Tätä vastaan on pakko esittää kolme väitettä:

1) Mainostilan myyminen ei ole ilmaista. Mainokset ostetaan kuluttajilta hinnoissa -- ja valo- sekä äänisaasteena. Kts. Kaupunki ilman mainoksia.
2) Kulttuuri luo hyvinvointia. Jos halutaan, sillekin voidaan asettaa hinta. Kuinka moni meistä vaihtaisi parin prosentin palkankorotuksensa siihen, että olisi enemmän mahdollisuuksia tehdä vapaa-ajallaan sitä, mitä haluaa: urheilla, katsoa elokuvia, soittaa tai kuunnella musiikkia, tanssia, tavata ihmisiä, nähdä teatteria, pelata pelejä, ..?
3) Luova työ vaatii kulttuuria. Savupiipputeollisuus ja maatalous eivät kerta kaikkiaan enää pysty elättämään suoraan kuin murto-osan suomalaisista. Jos ja kun ihmiset haluavat silti edistää omaa ja muiden hyvinvointia ja onnellisuutta, täytyy keksiä uutta työtä ja uusia tapoja palvella toisiamme. Kulttuurilla on myös itseisarvoa, mutta sitä voi ajatella välineenäkin. Parhaimman ympäristön uusille innovaatioille sekä vihreille, vaaleanpunaisille ja kirkkaankeltaisille Nokioille luo liberaali, monimuotoinen urbaani miljöö, johon mahdollisimman erilaiset ihmiset ovat tervetulleita viihtymään ja harrastamaan.

Mukava totuus ja ilmastonmuutos Espoossa 24.8.

Vihreät eri puolilta Uuttamaata saapuvat 24.8. tempaisemaan Tapiolan kulttuurikeskuksen vieressä olevalle torille klo 18. Hyppää siis tuolloin bussiin, pyörän selkään tai lenkkareihin ja tule mukaan!

Kulttuurikeskuksessa saa klo 19.45 Espoo Ciné -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa ilmastoelokuva "Epämukava totuus" (An Inconvenient Truth). Tempauksessa paikalle pystytetään banderolli "Mukava totuus: ilmastokatastrofi voidaan torjua!"

Elokuva on käväissyt Yhdysvaltojen 9. katsotuimpana elokuvana, ja sen tähti on USAn entinen varapresidentti Al Gore. Jotain elokuvasta kertoo sekin, että öljy-yhtiöt ovat aloittaneet sitä vastaan oman antikampanjansa. Epämukava totuus tulee ennakkotietojen mukaan Suomessa myös teatterilevitykseen 15.9.

Kerromme festivaalien kävijöille, että Vihreät ovat hyvä porukka taistella myös ilmastonmuutosta vastaan tekojen politiikalla. Käymme katsomassa elokuvan, ja innokkaimmat jäävät jakamaan flaijereita vielä hetkeksi sen jälkeenkin. Leffan jäljiltä on hyvä tarjota ihmisten virinneelle ilmastohuolelle purkautumiskanava.

Katsojille jaetaan Euroopan vihreiden ilmastokampanjan esitteitä, joissa kerrotaan käytännön ilmastonsuojelutoimista niin omassa elämässä kuin politiikassakin. Lisäksi ihmiset voivat tarkastaa tietojaan ilmastovisassa sekä pelata ilmastoaiheista tasohyppelypeliä.

Paikalla ovat kansanedustaja Heidi Hautala Uudenmaan piiristä, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu, sipoolainen kansanedustajaehdokkaaksi lupautunut Stina Nybäck ja Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro Pernajasta. Uudenmaan vihreitä yhdistää halu yhdistää hyvinvointi ja ilmastonsuojelu kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta.

Liput elokuvaan
Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla
Liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen

Ilmastotekoja!

Koordinoin heinäkuussa Maan ystävien ilmastokampanjan "Ilmastotekoja"-kesäkiertueen. Keräsimme n. kaksisataa ihmisten henkilökohtaista ilmastolupausta puhekupliin ja kuvasimme heidät puheenvuorojensa kanssa. Pääsimme joka paikkakunnalla, Helsinkiä lukuun ottamatta, mediaan.

Projektissa hoidin yhdessä Anna-Riikka Ihantolan koordinaattorin hakemisen ja palkkauksen, huolehdin työnjohdosta, kirjoitin viestintäsuunnitelman ja tiedotteita, käänsin esitteet ja esimerkkilupauksia Euroopan Maan ystäviltä, tein ja päivitin www-sivut sekä järjestin Helsingissä paikan ja luvat. Olin myös Helsingissä, Savonlinnassa ja Kuopiossa itse keräämässä puhekuplia ja kortteja Sisä- ja Pohjois-Suomen yöjunaliikenteen puolesta.

Mutkiakin oli matkassa. Korialta Limetti oy:ltä ostamistamme biodieseliä sisältävistä kanistereista yksi vuosi hieman autossa. Euroopan Maan ystävien meille toimittamat puhekuplat jumiutuivat meille tulomatkallaan postin lajittelukeskukseen, joten askartelimme ex tempore paperista viimeisenä iltana omia erään majoitettavan vieraani kanssa. (Kiitos Tarmo avusta!)

Kuvia, kiertueen lopputiedotteen, taustatietoja ja ilmastolupausehdotuksia löydät sivuilta. Puheenvuorokampanja jatkuu, ja kerätyt puhekuplat toimitetaan EU:n ympäristöministereille ennen YK:n ilmastoneuvotteluja tänä vuonna Nairobissa, jossa päätetään Kioton ilmastosopimuksen jatkosta.

Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan, Kioto-synttärit, uusi ihastus ja valmistelua [helmikuu]

Lapsena en juuri pitänyt lumesta. Se tarkoitti päin naamaa tulevia lumipalloja ja lumipesuja. Vasta aikuisena sitä on oppinut nauttimaan lumiukoista ja hiljaisista talven hetkistä saunan jälkeen kuistilla istuessa. Onhan sitä tietysti aika paljon vahvempikin nykyään: lumipalloja osaa käsitellä virnistämällä, väistämällä tai ryhtymällä leikkiin mukaan.

Helmikuun lopulla järjestettiin toisena laskiaistiistaina peräkkäin lumiukkojen ja -akkojen mielenilmaus ilmastonmuutosta vastaan. Tempaus toteutettin Suomessa 18 paikkakunnalla, ja Mikkelin Maan ystävien idea levisi 7 muuhunkin maahan -- mukaan lukien Norjaan hiihdon maailmancupin yhteyteen. Lumiolioita oli kivaa tehdä itsekin, vaikka avuksi tarvittiinkin vähän välineitä. En ole erityisesti sen enempää lapsimyönteinen kuin -kielteinenkään ihminen, mutta lasten innostus tarttuu helposti itseenkin. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunnat tarttuvat ilmastonsuojelun mahtaviin mahdollisuuksiin. Muuten tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa.

Keväiden keskilämpötila voi nousta radikaaleimmissa FINSKEN-skenaarioissa yli 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on aika hurja luku, sillä viime jääkauden aikoihin Suomessa oli n. 7 astetta viileämpää. Samoja lukuja uutisoitiin, kun STT kertoi Max Planck -instituutin meteorologian laitoksen Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemästä uudesta ilmastomallinnuksesta. Helsingin ilmasto ja maaliskuun lumiraja muuttaisivat Rovaniemelle, ja Helsingissä lumisen joulun todennäköisyys jäisi tulevaisuudessa muutamaan prosenttiin.

Lumiukkojen viesti sekä omasta että myös köyhimpien maiden ihmisten, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, puolesta levisi myös tiedotusvälineissä. Itse annoin kaksi lehtihaastattelua (Helsingin uutiste, Helsingin Sanomat), kolme radiohaastattelua (MetroFM, Ylen uutiset, Vega-uutiset) sekä kaksi TV-haastattelua (MTV3 uutiset, MTV3 Ihana Aamu) meitä uhkaavista räntäisistä talvista ja valoisasta optimismista, joilla ne voitaisiin torjua. Itävaltalainenkin uutistoimisto kävi jututtamassa.

Kioton vuosipäivänä avattiin Euroopan vihreiden ilmastokampanja. Olin töiden ja erilaisten projektien valmistelun jäljiltä niin kiireinen ja poikki, että lusmusin lopulta osallistumasta itse tapahtumaan. Tyydyin lähinnä kommentoimaan tekstejä ja erityisesti innostamaan vinolaisia mukaan. On aina mahtavaa huomata, kuinka ViNOssa tyypit ampaisevat toimimaan, kun tavoite on hyvä ja toiminta järkevää. Eri puolilla Suomea järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja jaettiin mainioita esitteitä.

Helmikuussa elämään pamahti uusi ihastus. Kyse ei tällä kertaa tosin ollut mistään miehenköriläästä, vaan Googlen sähköpostipalvelusta. Se on auttanut selviämään sähköpostitulvasta, lajittelemaan viestejä ja etsimään niiden joukosta kaipaamiaan tietoja. Vanhat sähköpostini siirsin tosin hieman omintakeisella tavalla: kirjoitin vimillä sarjan bounce-komentoja muttille, pastetin niitä muttiin screenin avulla tuhatpäin ja annoin MTA:n huolehtia lopusta. Ei kovin eleganttia, mutta toimi. Jos tämä on hepreaa, se viestii vain siitä, että paljon puhuttu "tietojärjestelmien ja -palveluiden integraatio" eli arkisemmin se, että tietokoneen käytössä eri asiat pelaisivat yhteen, toimii monesti vain, jos on kovaksikeitetty nörtti. Oikeasti kaikkien kannalta käytettävän viestintäyhteiskunnan utopia on iso, mutta mielenkiintoinen haaste.

Valmistelin helmikuussa myös jo aiemmin aloiteltuja projekteja nyt toden teolla. Sähköposteissa vilisivät Suomen sosiaalifoorumin seminaarit ja ViNOn ympäristölehti Rönsy.

Matkamessuilla lentomatkailun ongelmista ja presidentinvaalit [tammikuu]

Sain viimeksi aikaiseksi blogata viime vuoden puolella. On aika palauttaa mieleen, mitä on tullut tehtyä tammi-heinäkuussa 2006, ennen kuin unohtaa kokonaan.

Tammikuussa: Matkamessuilla lentomatkailun ongelmista ja presidentinvaalit.

Tammikuussa julkistettiin Maan ystävien lentomaksukampanja. Jo ennen kampanjan julkistamista lentomaksua oli pilotoitu keräämällä vapaaehtoista 10 % lentoveroa ihmisten lentolipuista ja käyttämällä rahat ilmastotyöhön. Lentäminen on ympäristön kannalta haitallisin liikkumismuoto. Kyse ei ole ihan pienistä mittasuhteista: saman matkan kulkeminen junalla on 30-50 kertaa vähemmän haitallista kuin liikkuminen lentäen. Tämä tarkoittaa, että ilmastovaikutus jää pienemmäksi, jos korvaa lentäen kuljetun Kanarian-matkan nostamalla sisälämpötilansa kotonaan 10 asteella. Silti lentoliikenne ei kanna ilmastovastuutaan, vaan sitä päinvastoin suositaan erilaisilla verovapauksilla ja tukiaisilla.

Pidimme tiedotustilaisuuden (tilaisuuspäivän tiedote) ja jaoimme esitteitä Matkamessuilla. Tämä poiki mm. radiohaastatteluja, positiivista palautetta ("tätä olen odottanut!") sekä tietysti rahoitusta muun muassa Maan ystävien kesäkiertueelle ja (1000 euroa) energiansäästöprojektille, jossa työttömiä koulutetaan tekemään lämmöneristysprojektia ukrainalaisessa orpokodissa Chortkivissa. Ulkopuolisella rahoituksella hoidetaan materiaaleja sekä vapaaehtoisten ruoka- ja matkakuluja.

Keskisuomalainen-lehden toimittaja kyseli minulta myös viime viikolla tietoja lentomatkailun ongelmista. Lähetin uuden, Climate Action Network Europen tekemän raportin, jossa vastataan lentoyhtiöiden usein esittämiin myytteihin. Se muodostaa hyvän jatkumon toiselle, vanhemmalle paperille, jossa mm. huomautetaan, että lentoliikenteen kasvu uhkaa syödä pohjan muilta ilmastonmuutoksen vastaisilta toimilta, vaikka juuri lentäminen -- erityisesti maiden sisällä lentäminen -- on melko suojattu talouden sektori, jolla tehtävät muutokset eivät näy kilpailukyvyssä. Onneksi EU-parlamentti on nyt äänestänyt sen puolesta, että EU:n sisäiselle luotaisiin oma päästökauppajärjestelmä. Myös jotkut muut maat ovat vähintään suhtautuneet ymmärtäväisesti lentoveron käyttöönottoon.

Raporteista huolimatta Antti Kalliomäki on suhtautunut tähän asti kielteisesti lentoliikenteen verotukseen, perustellen kantaansa taloudellisilla syillä ja pitkillä etäisyyksillä. Jälkimmäinen syy tuntuu ontuvalta siksi, että Suomi samaan aikaan on lopettamassa yöjunaliikennettään.

Tammikuussa valittiin myös Suomen presidentti. Heidi Hautala jäi minun ja monen muun mieleen älykkäänä, selkeänä demokratian puolustajana, joka osaa yhdistää ihanteen ja käytännön. Sauli Niinistön kampanja jäi mieleen onnistuneena vaalikampanjana, joka herätti keskustelua ja ärsytti ihmiset toisiaan vastaan. Vaikka presidenttejä on minusta hyvä kierrättää enkä voinut toisella kierroksella olla innokkaana ikioman ehdokkaani takana, en itse halunnut Niinistöstä presidenttiä ja kannatin avoimesti Tarja Halosta. Oras Tynkkynen puki taas salakavalalla tavallaan omat ajatukseni sanoiksi arvioidessaan ehdokkaat. Surullisena presidentinvaaleissa pidin sitä, että ne niin voimakkaasti jakoivat ystäviä ja järjestötovereita monin eri tavoin. Erimielisyydet vievät venettä monesti eteenpäin, mutta sen keikuttaminen kaataa kaikki.

Halonen lunasti minusta monta odotusta myös Al-Jazeeran haastattelussa, joka tuli tällä viikolla Suomenkin tv:stä. Ehkä Niinistön aksentti olisi ollut kohdallaan. Mutta minun on vaikea uskoa, että hän olisi ollut empatian, oikeudenmukaisuudentajun ja rohkean suoraselkäisyyden yhdistelmä toistaessaan joillekin ihmisille yllättävän vaikeaa viestiä: "Lopettakaa väkivalta. Vasta tulitauon päälle voi rakentaa oikeudenmukaisuutta."

Loppiaisena pidettiin ViNOn ympäristöryhmän tapaaminen Nummi-Pusulassa. Mukana oli parisenkymmentä mahtavaa tyyppiä, ideoita ja loistavaa keskustelua. Studentbladetkin kävi tekemässä aiheesta jutun. Tapaamisen jälkeen ViNO teki oman ympäristöjulkaisun, osallistui Maan ystävien järjestämään lumiukkojen mielenilmaukseen ilmastonmuutosta vastaan, hääräsi Nuukuusviikolla sekä kulutuskriittisessä vappukarnevaalissa ja järjesti ympäristöseminaareja sosiaalifoorumissa.

Joulun aikoihin on pimeää

Joulu on usein yksinäinen juhla

Jokin outo asia on saanut joulun aikoihinkin heräämään varsin aikaisin (ja väsyneenä), ja vielä oudompi päähänpisto valvomaan myöhään. Tämä yhdistettynä pimeyteen, laiskotuskohtaukseen ja tavanomaisten päivärutiinien pois jäämiseen on saanut aikaan varsin vajaan olotilan. Vaikka ei ole lainkaan vaikeaa keksiä tuhansia pahempia tilanteita, joihin voisi elämässään joutua (ja joista moni on valitettavan tosi aivan liian monelle ihmiselle), keksimään rupeaminen vaatii kuitenkin tietoista ponnistusta. Sitä paitsi jouluna vaihtoehdot toimia minkään asian hyväksi tuntuvat olevan vähissä, kun normaalit kontaktit moniin ihmisiin kodin ulkopuolella puuttuvat. (Sähköpostiinkin on valunnut käytännössä vain spämmiä.) Kokeena siitä, millaista elämä olisi melko eristyksissä muista ihmisistä ja tekemisen innosta, joulu on tietysti ihan herättävää.

Esimerkiksi häpeilemätön ja täysin ilmainen nostalgiointi sopisi mielestäni jouluun kuin nakutettu. Joskus pitäisi olla varaa eläytyä muistoihin tunnelmista ilman, että alkaa heti kuunnella sitä varoittavaa ääntä, jonka mukaan ruoho on vain näennäisesti vihreämpää myös muistikuvissa. Vaikka oman elämänsä hoitamiseen ja yhteisiin asioihin vaikuttamiseen voisi hyvin sisältyä myös ronskia haaveilua, ei kaikkien haaveiden tarvitse olla osa politiikkaa tai omia pitkän aikavälin strategioita, ja niitä voisi siis tarkastella vain elämyksinä huolimatta siitä, kuinka "tosia" ne ovat.

Uskonnoissa on hyvääkin

Tänä jouluna muististani esille säpsähti kuva hupsusta, mutta jollain tapaa myös puoleensa vetävästä uskonnollisesta elämästä. Vaikka uskonnottomuus on mielestäni sekä oikeutettu että varsin järkevä valinta, on hyvä tunnustaa, että ainakin itse kaipaan myös rituaaleja, hartautta, tekojeni pyhittämisessä jollekin sekä yleensä valmiiksi säänneltyä elämää. Mielikuva vaikkapa nunnan tai munkin elämästä -- elämästä rukouksen, luottamuksen ja hiljaisen palvonnan keskellä siihen pyhitetyssä tilassa -- on jotenkin rauhallinen ja lohdullinen. Vaikka omien sääntöjen ja ympäröivien rakenteiden jatkuva auki repiminen ja altistaminen kritiikille on kuluttavaa, se on samalla myös kaiken kehityksen edellytys -- ja ilman niitäkään tuskin voisin olla oikeasti kovin onnellinen. Tylsistymisen ("mitäköhän tapahtuu, jos lyön tällä kivellä tuota päätä") sekä turvallisuuden kaipuun ("olisi kivaa, jos huominen olisi suunnilleen samanlainen kuin tämäkin päivä") välinen ristiriita taitaa tosiaan olla niitä perustavanlaatuisimpia. Se lienee myös jossain määrin analoginen tiukan yhteisöllisyyden ja tiukkojen sääntöjen sekä suvaitsevaisuuden ja yksilönvapauden välisen konfliktin kanssa.

Kaipuu saaristoon

Toinen vähän samantapainen vahva mielikuva nousi mieleeni, kun Theo (kämppikseni) ja Theon äiti puhuivat Nauvosta, joka on aikoinaan ollut rauhallinen saaristopaikkakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa, jossa kesäisin ostettiin tuoretta kalaa suoraan kalastajalta ja jossa Theo on oppinut uimaan. Kesä itse tosin tuntuu tällä hetkellä vielä kaukaisemmalta kuin Nauvon turismille menetetty saaristolaisidylli. Toisaalta on tietysti selvää, että saaristolaiselämävillityksessä piilee tietyn elitismin makua. Kun maailmassa on 6,5 miljardia ihmisiä, heidän tarpeitaan hiljentyä ja rauhoittua ja päästä pakoon muuta hulinaa on vaikea tyydyttää yhtä aikaa kaikille tasa-arvoisesti tavalla, joka ei luo uusia lomaparatiiseja, joista ihmiset sitten taas haluvat karkuun johonkin hiljaiseen idylliin. Fiksuinta kai olisi yleensä se, että meillä olisi liikumisessamme mahdollisimman vähän "pakkoja" päästä jonnekin -- mikä voisi tarkoittaa sitä, että elinympäristössä voisi sekä tyydyttää välttämättömät tarpeet että jopa viihtyä ja olla rauhassa.

ViNO ja MY

Vinon ympäristötyöryhmän loppiaisviikonloppuun on ilmoittautunut kaksi ihmistä plus oletettavasti minä ja Lotta. Väsymys (tai ehkä rehellisemmin laiskuus?) sai loppujen lopuksi lopullisen kutsuviestin lykkääntymään joulupäivään asti. Lotta sentään kommentoi kutsua ja välitti sitä ansiokkaasti kasalle listoja. Anna-Riikka taas väsäsi 7. päivä tulevaan ilmastokampanjan tapaamiseen oman kutsunsa. Toivottavasti ihmiset lukevat välipäivinä postejaan ja innostuvat. :-) Vähemmän hauskan sähellyksen Espoon kaupungin postin kanssa vuoksi jouduimme tosin nipistämään tapaamisen viimeisen päivän pois. "Korpitapaamisia" en olekaan päässyt aiemmin varsinaisesti järjestämään, joten tämä eka kokemus on toivon mukaan opettavainen eikä kauhean epäonnistunut. :-)

Ruoka, matkailu ja ilmastoneuvottelut

Keskiviikkona annoin haastattelun Luonnonsuojelija-lehteen, jossa puhutaan ruokavalion ekologisuudesta. Jouduin toteamaan, että ruokapolitiikkani ei ole kaikissa suhteissa yhtä ehdotonta kuin eläintuotteiden välttämisessä: elän hetkissä ja käytän kaikenlaisia tekosyitä tehdäkseni tyhmiäkin valintoja. Onneksi parannusta parin vuoden takaiseen vielä on, ja erityisesti joulumässäilyjen jälkeen voi potentiaalia olla pistää omat ruokailuvalinnat oikeasti kuntoon. Koko vastaukseni löytää kotisivuiltani. Haastattelun yhteydessä Annukka kertoi myös, että seuraavaan numeroon tehdään juttu matkailusta. Lähetin linkin TYY:n ympäristöviikolla tekemääni esitykseen, jossa puhutaan matkailusta yleisesti ja lentomatkailun tuhoisasta vaikutuksesta ilmastolle erityisesti. Tiistai-iltana muokkasin Laurin kanssa mielipidekirjoitusta Lapin Kansaan ja Keskisuomalaiseen. Eija-Riitta Korhola oli kirjoittanut käsittämätöntä tuubaa siitä, että ilmastoneuvottelut tuhoaa sekä työpaikat että ilmaston, koska Kongoa ja Perua ei saatu sitoutumaan päästövähennyksiin. (Oikeasti neuvottelut jäävät lukkoon, jos odotamme täysin mitättömiä päästöjä per henki tuottavat maat samoihin päästövähennyksiin kuin rikkaat maat. Onneksi on muitakin tapoja osallistua, ja rikkaiden maiden päästövähennykset luovat fiksusti toteutettuina markkinoita ja ratkaisuja muillekin maille.) Jutun löytää julkaistuna (Laurin nimellä) ainakin Keskisuomalaisesta.

Voima

Edellisen merkintäni jälkeen olen käynyt myös sekä Voiman pikkujouluissa että hallituksen kokouksessa. Voimassa tuntuu olevan ennätyksellisen sitoutunut ja vahva tekemisen meininki. Lehti on upean näköinen, ja uusi AD uhosi, että siitä voisi tehdä vieläkin paremman. Sekä lehden päätoimittajan että kustannuspäällikön kanssa oli antoisaa keskustella, ja kummatkin olisivat toivoneet minun jatkavan hallituksessa, mikä lämmitti muuten viime aikoina vähän kritiikkiin väsähtänyttä mieltäni.

Prostituutio

Prostituutio keikistelee taas iltapäivä- ja ilmaisjakelulehtien lööpeissä. Lienee odotettavissa, että asiaa puidaan molemmissa seuraavissa vaaleissa urakalla. Koko ilmiön tarkastelua tuntuu vaivaavan sama erikoisuus kuin ihmiskaupasta järjestettyä paneelia, jossa keskustelivat seksialan työntekijöiden järjestön Sallin sekä eri poliittisten nuorisojärjestöjen edustajat: sääntelyn perustelut ja sisältö erkaantuvat jatkuvasti varsinaisten uhrien äänestä. Lainsäädännön yksi perustehtävä on kuitenkin nähdäkseni täydentää ihmisten ja yhteisöjen muuta (esim. kulttuurista, moraalista ja ei lakiin perustuvaa normatiivista) sääntelyä tavalla, jolla varmistetaan, että heikompi osapuoli saa suojaa vahvemmalta ja estetään hänen kärsimyksensä. Vahvemman osapuolen edut on yleensä ikään kuin määritelmällisesti turvattu. Prostituution säätelyn tärkein tehtävä lienee varmistaa, että kukaan ei joudu myymään jotain pyhänsä pitämäänsä vain elättääkseen itsensä eikä luopumaan vapaudestaan. Perheiden keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen ydintä säätely tuskin voi pitää kasassa, ja jotain yleistä moraalia on loppujen lopuksi kauhean hankala rakentaa lakikirjan varaan. Siksi vaikuttaa kummalliselta, että prostituoitujen etujärjestöä ei edes tunnusteta järjestöksi (Oraksen kirjallinen kysymys eduskunnassa aiheesta), saati että esimerkiksi Sallin tai arkipäiväisesti prostituoitujen kanssa töitä tekevän Pro-tukipisteen työntekijöiden mielipiteitä pidettäisiin oikeasti merkittävinä sääntelyn valmistelussa. Tuntuu kummalliselta ajatella, että ihmisten hyvinvoinnin suojelu lakeja säätämällä erkanee näin voimakkaasti niiden ihmisten äänestä, joiden hyvinvointia halutaan suojella. Silloin on aina hyvä kysyä, ettei vain vahvempi osapuoli -- vaikkapa valtio tai jokin päätöksentekoon merkittävästi vaikuttava ryhmä -- oikeasti puolustaisi tekopyhillä argumenteilla vahvemman etuja.

Yleisempi näkökulma prostituutioon tietysti lähtisi jostain aidosta kokonaistarkastelusta. Yleensä maailma ei hirveästi liikahda pelkkään rikoslakiin kajoamalla. Kriminalisointi tai dekriminalisointi ovat vahvoja toimenpiteitä, jotka herättävät siksi suuria tunteita, ja jotka koskevat aidosti kaikkia kansalaisia. Kiinnijäämisriskiin vaikuttaminen, poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimien resurssit tai vankeinhoitolaitoksen kapasiteetti unohtuvat tällöin helposti, jolloin uuden rikoksen säätämisen todellinen vaikutus jää todennäköisesti heikoksi: ihmiset kun harvemmin suunnittelevat tekojaan lakikirja kourassa. Perustoimeentuloon liittyvät ratkaisut, ihmisten mahdollisuus saada apua niiltä virkamiehiltä, joiden työ on heitä varten olemassa, valistaminen, järjestäytymismahdollisuuksien lisääminen ja oman elämän hallinnan edellytysten parantaminen jäävät valitettavasti vielä helpommin kokonaan huomiotta sekä yleisöltä että päättäjiltä -- muutoin kuin tietysti ongelmien oireina.