Helsingin on valittava kahden vieraan väliltä

Helsinkiin voidaan odottaa vuonna 2050 toista kahdesta vieraasta. Toinen vieras on ennakoitu ja tervetullut. Toinen on kuokkavieras, joka tulee kaupunkiimme mutkan kautta. Toivotun vieraan nimi on ilmastonsuojelu ja nurkan takaa hyökkäävän ilmastonmuutos.

Ilmastomallit kertovat helleaalloille keskiarvoja ja suuntia. Ne eivät vielä paljasta, mitä ilmastonmuutos -- saati ilmastonsuojelu -- tarkoittaisi vaikkapa omien eläkepäivieni kannalta Helsingissä.

Ilmastonmuutoksen ja sen torjumisen vaikutuksilla on kolme yleistä eroa. Ensinnäkin ilmastonmuutos voi tappaa, energiansäästölampu ei. Toisekseen vauhtiin päästetyssä ilmastonmuutoksessa ei ole palautusoikeutta: päästöt vaikuttavat ilmakehässä suoraan tai välillisesti vuosisatoja. Tuulivoimalan sen sijaan voi purkaa. Kolmannekseen päästövähennystoimia hallitsemme me; sään ääriolosuhteita kaoottinen ilmastojärjestelmä.

Optimismia tai räntäsäteitä?

Ilmastonmuutos ei tuo trooppista valoa, vaan lisää loskaa. Lumen sulaminen ja sateisuuden lisääntyminen tekevät päivistämme pimeämpiä, apaattisempia ja kiukkuisempia. Toisaalta mieliala ei ole yksin ympäristöstä kiinni. Entä, jos työpaikoillamme, kodeissa ja kunnanvaltuustossa voimattomuuden surkuttelu vaihtuisi toimintaan yhteisen turvallisuuden puolesta?

Ruoka: halvan kookosmaidon aika on ohi

Loppuuko ruoka Asematunnelista? Tuskin. Sen sijaan Espanjan tomaattisadot ja halvat kookosmaitotölkit voivat tyrehtyä tuotantomaiden kuivuuteen ja kuumuuteen. Kaukaa tuotu kannattaisi korvata lähiruualla ja automarketit lähikaupoilla jo nyt. Kuljetuksilla tulisi olla ilmastolle tuottamaansa vahinkoa vastaava hinta. Tällöin monipuolisen, maistuvan kotimaisen ruuan tekeminen olisi taloudellisesti kannattavaa keskuskeittiöille ja ravintoloille, eikä elukoitakaan tarvitsisi ruokkia ulkomaisella rehulla.

Sähkö: kallista huonoista vai hyvistä syistä?

Fossiilivarannot hupenevat ja kansainvälinen energiapolitiikka kiristyy. Jos valtio lohduttaa kansalaisia subventoimalla energian haaskausta, varat tulevat veroistamme, valtion velasta tai käyttämiemme palveluiden kurjistamisesta.

Jos samat tuet käytetään uusiutuvien edistämiseen, ilmastonsuojelun lisäksi saadaan myös sivuhyötyjä. Öljykriisi ei halvaannuta elämäämme, jos energiaa saa puustakin. Tuulivoimaan liittyvät työpaikat ja vientimahdollisuudet paranevat. Varoja kuluu vähemmän tulonsiirtoihin, ja ehkä Helsingissäkin syrjäytyneiden määrä vähän vähenee.

Uusiutuvat voivat muuttaa tai olla muuttamatta katukuvaa. Off-shore-tuulivoimalat eivät kummemmin näy arjessa. Biovoimalaa voimme päästä katselemaan busseista. Kumpikaan tuskin on Salmisaaren hiilivoimalaa rumempi.

Työ- ja opiskelupaikoissa energiansäästöprojektit voivat aluksi viedä varoja esimerkiksi kalusteiden uusimisesta. Toisaalta tietokoneiden ja valaistuksen järkeistäminen maksaisi itsensä nopeasti takaisin sähkölaskussa. Lämmitysjärjestelmän säädöt voisivat tuoda itsessään mukavammat työskentelyolosuhteet.

Ilmastopakolaisuus muuttaa naapurustoa.

Puolustan reilusti vapaata liikkuvuutta. "Turvapaikkashoppaamisen" vastustajien kanssa meillä on silti yhteinen vihollinen: ilmastonmuutos. Olemme nimittäin yleensä yhtä mieltä siitä, että sotaa, nälänhätää ja oman valtion jäämistä merenpinnan alle joutuu pakenemaan, ja nämä asiat ovat kurjuutta. Juuri niitä ilmastonmuutos lisää.

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää maailmanlaajuista politiikkaa. Siksi tarvitaan kykyä kohdata ja ymmärtää toisella puolella planeettaa asuvia. Laaja liikkuvuus ja ihmisten vuorovaikutus ovat ilmastonsuojelun elinehto.

Matkailu: lähelle vai katastrofialueelle?

Välimeren kesälämpötilat käyvät ilmastonmuutoksen myötä sietämättömiksi. Thaimaasta suomalaisetkin voivat tulevaisuudessa tuoda tuliaisina muistoja sääkatastrofien kauhuja. Jos oikeudet siedettäviin päästöihin jaetaan tasan, yhden ihmisen vuosikiintiö kuluu kokonaan lentomatkaan Suomi-Thaimaa-Suomi. Verovapaa lentoliikenne siis tuhoaa monien lentokohteiden matkailuarvot.

Ilmastomyötäinen matkailu sopeutuisi ympäristön todellisuuteen. Matkatoimistosta voisin saada parempia matkatarjouksia Pietariin tai Puula-järvelle. Junamatka Intiaan veisi ehkä kauan, mutta se olisi nykyistä nopeampi, mukavampi ja kiinnostavampi.

Liikenne: lisää raiteita vai tiiliseinä keskelle ruuhkaa?

Öljyntuotanto ei ole kiinni vain tekniikasta. Kärjistyvien sääolojen, kuivuuden ja konfliktien keskeltä öljyä ei ehkä saakaan halvalla. Suomalaisilla voi olla varaa kalliiseenkin bensaan. Entä, jos jollakulla ei joskus olekaan, eivätkä julkisetkaan pelaa?

8 kilometrin kävelymatka räntä-jää-sohjossa Konalasta töihin Vallilaan ei pääse ennätysten kirjaan, mutta se voi silti käydä tarpeettoman raskaaksi. Panostukset julkiseen ja kevyeen liikenteeseen eivät siis vain vähennä päästöjä, vaan luovat myös tasa-arvoa.

Terveyttä: apteekki vastaan ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos lisää alailmakehässä otsonia; fossiilien polttaminen ilmansaasteita. Ne aiheuttavat satoja tuhansia sairauksia ja kuolemia vuosittain Euroopassa. Ilmaston lämpeneminen voi antaa uuden sykäyksen myös otsonikadolle.

Entä, jos kaduilla ei olisikaan yksityisautoja? Se tarkoittaisi vähemmän ilmastopäästöjä ja epäpuhtauksia -- ja mahdollisuutta kuunnella autojen sijaan toisiamme, iPodia tai hiljaisuutta.

Alku vaihtoehdottomuuden politiikalle?

Jo aiheutettu ilmastonmuutos edellyttää muun muassa patoja, säävaroituksia, parempaa veden ja ruuan jakelua sekä terveydenhuoltoa. Vielä toistaiseksi uskallan kuitenkin innostua myös vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja valtavista mahdollisuuksista. Niitä voi soveltaa ilmastokatastrofinkin ehkäisemiseen.

Ilmastonmuutoksen maailma on raaka ja kylmä. Mitä enemmän ilmastoa kiusaamme, sitä enemmän syyttömät ja heikoimmat kärsivät. Politiikasta tulee aidosti vaihtoehdotonta, uutisista yhä turruttavampia ja meistä kyynisiä. Ovatko energian haaskaus, autot, lentoliikenne ja hiilivoima sen arvoisia, että niiden vuoksi kannattaa menettää tulevaisuuden valinnan vapaus?

(Helsingin Vihreiden Nuorten lehteen heinäkuussa 2006 kirjoittamani juttu.)

Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan, Kioto-synttärit, uusi ihastus ja valmistelua [helmikuu]

Lapsena en juuri pitänyt lumesta. Se tarkoitti päin naamaa tulevia lumipalloja ja lumipesuja. Vasta aikuisena sitä on oppinut nauttimaan lumiukoista ja hiljaisista talven hetkistä saunan jälkeen kuistilla istuessa. Onhan sitä tietysti aika paljon vahvempikin nykyään: lumipalloja osaa käsitellä virnistämällä, väistämällä tai ryhtymällä leikkiin mukaan.

Helmikuun lopulla järjestettiin toisena laskiaistiistaina peräkkäin lumiukkojen ja -akkojen mielenilmaus ilmastonmuutosta vastaan. Tempaus toteutettin Suomessa 18 paikkakunnalla, ja Mikkelin Maan ystävien idea levisi 7 muuhunkin maahan -- mukaan lukien Norjaan hiihdon maailmancupin yhteyteen. Lumiolioita oli kivaa tehdä itsekin, vaikka avuksi tarvittiinkin vähän välineitä. En ole erityisesti sen enempää lapsimyönteinen kuin -kielteinenkään ihminen, mutta lasten innostus tarttuu helposti itseenkin. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunnat tarttuvat ilmastonsuojelun mahtaviin mahdollisuuksiin. Muuten tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa.

Keväiden keskilämpötila voi nousta radikaaleimmissa FINSKEN-skenaarioissa yli 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on aika hurja luku, sillä viime jääkauden aikoihin Suomessa oli n. 7 astetta viileämpää. Samoja lukuja uutisoitiin, kun STT kertoi Max Planck -instituutin meteorologian laitoksen Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemästä uudesta ilmastomallinnuksesta. Helsingin ilmasto ja maaliskuun lumiraja muuttaisivat Rovaniemelle, ja Helsingissä lumisen joulun todennäköisyys jäisi tulevaisuudessa muutamaan prosenttiin.

Lumiukkojen viesti sekä omasta että myös köyhimpien maiden ihmisten, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, puolesta levisi myös tiedotusvälineissä. Itse annoin kaksi lehtihaastattelua (Helsingin uutiste, Helsingin Sanomat), kolme radiohaastattelua (MetroFM, Ylen uutiset, Vega-uutiset) sekä kaksi TV-haastattelua (MTV3 uutiset, MTV3 Ihana Aamu) meitä uhkaavista räntäisistä talvista ja valoisasta optimismista, joilla ne voitaisiin torjua. Itävaltalainenkin uutistoimisto kävi jututtamassa.

Kioton vuosipäivänä avattiin Euroopan vihreiden ilmastokampanja. Olin töiden ja erilaisten projektien valmistelun jäljiltä niin kiireinen ja poikki, että lusmusin lopulta osallistumasta itse tapahtumaan. Tyydyin lähinnä kommentoimaan tekstejä ja erityisesti innostamaan vinolaisia mukaan. On aina mahtavaa huomata, kuinka ViNOssa tyypit ampaisevat toimimaan, kun tavoite on hyvä ja toiminta järkevää. Eri puolilla Suomea järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja jaettiin mainioita esitteitä.

Helmikuussa elämään pamahti uusi ihastus. Kyse ei tällä kertaa tosin ollut mistään miehenköriläästä, vaan Googlen sähköpostipalvelusta. Se on auttanut selviämään sähköpostitulvasta, lajittelemaan viestejä ja etsimään niiden joukosta kaipaamiaan tietoja. Vanhat sähköpostini siirsin tosin hieman omintakeisella tavalla: kirjoitin vimillä sarjan bounce-komentoja muttille, pastetin niitä muttiin screenin avulla tuhatpäin ja annoin MTA:n huolehtia lopusta. Ei kovin eleganttia, mutta toimi. Jos tämä on hepreaa, se viestii vain siitä, että paljon puhuttu "tietojärjestelmien ja -palveluiden integraatio" eli arkisemmin se, että tietokoneen käytössä eri asiat pelaisivat yhteen, toimii monesti vain, jos on kovaksikeitetty nörtti. Oikeasti kaikkien kannalta käytettävän viestintäyhteiskunnan utopia on iso, mutta mielenkiintoinen haaste.

Valmistelin helmikuussa myös jo aiemmin aloiteltuja projekteja nyt toden teolla. Sähköposteissa vilisivät Suomen sosiaalifoorumin seminaarit ja ViNOn ympäristölehti Rönsy.