Onko ilmastonmuutoksen arviointiraportti poliittinen paperi?

Vastaan ensimmäiseksi omaan otsikkooni kuten hyvän poliitikon kuuluu: ei ole ja on. Ei: poliitikot eivät voi päättää raportin sisällöstä, vaan siitä sanovat aina viimeisen sanan paikalla olevat tutkijat, ja perustana oleva ilmastotiede rajoittaa tiukasti sitä, mitä prosessissa voi tapahtua. Ja on: poliitikoilla on nimittäin prosessissa pari tehtävää - ottaa raportti omakseen ja kansankielistää sen tiivistelmää.

Kyse on neljännestä ilmastonmuutoksen arviointiraportista ("IPCC AR4"), josta julkaistiin perjantaina "Summary for Policymakers (suomenkielinen tiivistelmä). Raportti on ehdottomasti tärkein ja laajin arvio ilmastotieteestä. Sen tarkoitus on tarjota päätöksenteon tueksi auktoriteettia omaava tieteellinen näkemys ilmastonmuutoksesta.

Tässä raportilla tarkoitetaan oikeastaan koko raportin ensimmäistä, ilmastotieteellistä (fysiikka, kemia, geotieteet) osaa ("Scientific Basis"). Raportissa on toinen ja kolmas osa, jotka käsittelevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sen hillitsemistä. Ne julkaistaan myöhemmin keväällä.

Arviointiraporttia on tehty kuusi vuotta ja sen laatimiseen on osallistunut 143 tutkijaa 32 maasta sekä joukkoapukirjoittajia. Tiivistelmää päätöksentekijöille on tehnyt näiden joukosta 31 pääkirjoittajaa. Tarkemmin prosessia on kuvattu mm. Scientific Americanissa.

Raportti ei ole tieteellinen tutkimus, vaan se kokoaa yhteen jo julkaistuja tieteellisiä tutkimuksia ja arvioi niitä. Kirjoittajat ovat tunnustettuja, julkaistuja ilmastotutkijoita, jotka tekevät raporttia ns. oman työnsä ohessa - siis palkatta vapaa-aikanaan. Raportti etenee vaiheittain, jossa eri ryhmät pääsevät kommentoimaan luonnoksia.

Toinen kommentointivaihe on avoin koko tiedeyhteisölle. Tässä vaiheessa neljänteen arviointiraporttiin tehtiinkin 17520 kommenttia. Joukossa oli melkoinen määrä kehuja, rakentavaa kritiikkiä, viitetoiveita ja teknisiä huomioita. Myös ns. ilmastonmuutosspektikoilta (eli ilmastonmuutoksen kieltäjillä - itse pidän aidosti avointa, kriittistä skeptisyyttä sinällään arvostettavana tieteellisenä harrastuksena) tuli enemmän tai vähemmän sisällötöntä kurnutusta prosessiin, joten he eivät voi ainakaan väittää olleensa siitä osattomia. Kirjoittajien laatimat vastaukset kommentteihin tulevat aikanaan nähtäville.

Viimeisessä kommentointivaiheessa peliin astuvat poliitikot. ("Bring in the bureaucrats.") On selvää, että ilmastotutkijoiden tapa ilmaista itseään ei aina ole selkeää, yksiselitteistä ja ymmärrettävää. Poliitikkojen osallisuus asiassa varmistaa ilmeisistä syistä sen, että raportista tehty tiivistelmä vastaa tutkijoiden käsityksiä täsmällisellä tavalla. Lisäksi, kun poliitikot osallistuvat tiivistelmän hyväksymiseen, he tavallaan myös hyväksyvät ja allekirjoittavat sen. Tämän jälkeen on vaikeaa kiemurrella siitä irti.

Hyväksymisen jälkeen raportti oikoluetaan. Siksi itse raportti ei ole vielä julkinen, vain sen tiivistelmä. (Oikolukuakin tarvitaan. Esimerkiksi tänään IPCC-miniseminaarissa huomattiin, että SPM:ään päätyi pilkkuvirhe, kun mm/vuosi muutettiin m/vuosisadaksi. Grönlannin ja Antarktiksen jäätiköiden sulamisen vaikutus merenpinnan nousuun on raportissa 1961 – 2003 0.05 ± 0.12 ja 0.21 ± 0.07 sekä 1993 – 2003 0.14 ± 0.41 ja 0.21 ± 0.35. Oikeat luvut ovat 0.005 ± 0.012 ja 0.021 ± 0.007 sekä 0.014 ± 0.041 ja 0.021 ± 0.035. Merenpinnan nousun yhteenvedossa luvut ovat oikein.)

Raportin johtopäätökset eivät radikaalisti eroa aiemmasta kolmannesta arviointiraportista ("TAR"), vaan vahvistavat sen sanomaa: ihmisen aiheuttama kasvihuonekaasujen pitoisuuksien nousu muuttaa tieteellisesti äärimmäisen suurella todennäköisyydellä ilmastoa. Tätä vahvempaa ilmaisua varmuudesta on ammattiinsa vakavasti suhtautuvilta tutkijoilta vaikea saada irti. Raportin tärkein anti on kasvanut varmuus ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Mitä uutta tietoa raportissa on? Eräs paljon uutisoitu asia on, että merenpinnan nousun arvio on muuttunut aiemmasta. Uudet tutkimukset ovat itse asiassa lisänneet merenpinnan nousuun liittyviä kysymyksiä ja korostaneet asian vakavuutta. Siksi raportti tyytyy nyt arvioimaan vain tietyn suhteellisen varmana pidetyn merenpinnan nousuhaarukan, jonka yläraja on 0.60 metrin nousu tällä vuosisadalla. Merenpinnan nousu on tosin yksi niistä ilmiöistä, jotka jatkuvat vielä pitkään sen jälkeenkin, kun hiilidioksidipitoisuus on saatu stabiloitua.

Ilmaston lämpenemistä on pystytty arvioimaan erittäin paljon kehittyneemmillä ilmastomalleilla. Ne antavat samansuuntaisia tuloksia kuin aiemmat. Yleensä tieteen kehittyminen pienentää epävarmuusskaaloja. Näin on käynyt nytkin, mutta lämpenemisarvioiden vaihteluväli on yhä suuri. Toinen syy tähän on se, että nyt on pystytty arvioimaan myös lämpenemisen vaikutusta hiilidioksidipitoisuuteen, joka oli aiemmin vielä liian suuri kysymysmerkki. Toinen syy on se, että emme vieläkään tiedä, paljonko päästöjä ihmiskunta tuottaa tulevaisuudessa. Sehän riippuu puhtaasti politiikasta, talouden ja väestön sekä energiantuotannon kehityksestä. Ilmaston lasketaan lämpenevän 1.1-6.4 astetta tällä vuosisadalla vuoteen 1990 verrattuna (kolmas raportti: 1.4-5.8 astetta). Suomessa tämä tarkoittaa tutkija Kirsti Jylhän mukaan 3.8-9.0 asteen lämpenemistä (aiemmin Finsken: Jylhä et al 2004).

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden arvioidaan olevan korkeimmillaan 650 000 vuoteen (aiemmin pystyttiin sanomaan "420 000 vuoteen"). Ihmisperäisten eri ilmakehän ilmiöiden vaikutusta säteilypakotteeseen on pystytty tarkentamaan eli luottamusväliä tiukentamaan. (Vrt. TAR:n arviot ja AR4:n arvio (s. 7). Aerosolien epäsuoralle ja suoralle vaikutukselle on pystytty esittämään säteilypakotearvio, vaikka merkittävää epävarmuutta yhä esiintyy. (Säteilypakote = auringon säteilyenergiaa ilmakehässä pidättävä tai sitä heijastava vaikutus; kasvihuoneilmiössä kasvihuonekaasujen voimakas säteilypakote tekee maapallosta lämpimämmän kuin se olisi, jos auringon säteilyenergia pääsisi karkaamaan nopeasti suoraan takaisin avaruuteen.)

Pienhiukkasilla tarkoitetaan sitä, mitä ihmiset yleensä ymmärtävät saasteiksi. Nokinen musta savu sisältää paljon pienhiukkasia. Hiilidioksidi taas on väritön, hajuton kaasu. Hiukkasia syntyy sekä luonnollisista syistä että mm. teollisuudessa. Hiukkasia on pystytty tehokkaasti vähentämään suodattimilla. Hiilidioksidi on polttoprosessien päätuote, eikä sitä pystytä suodattamaan tavallisilla piipunpäätekniikoilla. Hiukkaset viilentävät ilmastoa paikallisesti, hiilidioksidi lämmittää. Valitettavasti ilmastonmuutosta ei kuitenkaan voi torjua tuottamalla lisää hiukkaspäästöjä, koska ne aiheuttavat vakavia terveysongelmia...

Lisäksi sään äärevien ilmiöiden muutoksille on pystytty esittämään todennäköisyyksiä. Helleaaltojen ja kuivuuden sekä voimakkaimpien myrskyjen lisääntymisen yhteyttä ilmastonmuutokseen pidetään kautta linjan vähintään "more likely than not", > 50 % todennäköisenä.

Lohtua tuo se, että raportin päästöskenaarioiden alapäästä löytyy vielä tilaa käännökselle. Ilmastonmuutos voidaan vielä rajoittaa siedettävälle tasolle, jos ryhdytään radikaaleihin toimiin päästöjen vähentämiseksi kansainvälisesti.