Kaksi ministeriä: innostunut ilmastokeskustelija ja turvenuija [toukokuu]

Toukokuussa kävin samana päivänä muiden järjestöaktiivien kanssa tapaamassa myös ministereitä Tanja Saarelaa (silloin Karpela) sekä Mauri Pekkarista. Saarelan kanssa puhuimme erityisesti nuorten osallistamisesta ilmastotyöhön. Jutustelun yleistunnelma oli keskusteleva, kiinnostunut ja aktiivinen. Kerroimme ja kuuntelimme vapaaehtoisen ilmastovalistuksen ja -vaikuttamisen rahoituksesta ja erityisesti sen jatkuvuuden puutteesta.

Lisäksi meitä puhuttivat nuorten ilmastotapahtumat, eläinsuojeluhankkeet, suurpetosuojelu ja kulutuksen järkeistäminen. Olen eri mieltä kulttuuriministerin kanssa joistain tekijänoikeuskysymyksistä sekä erilaisista tietoverkkojen valvontajärjestelmistä. Kansalaisvaikuttamisesta ja ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa kuitenkin tuntuu, että pääsemme kosketuksiin.

Pekkarisen kanssa rintamalinjat olivat jumiutuneemmat. Kävimme konekiväärimäisesti läpi aiheita pitkän tähtäimen ilmastopolitiikasta, turpeesta, syöttötariffeista uusiutuville, energiansäästöstä ja päästökaupasta. Viestimme olivat:

1) Pitkän tähtäimen ilmastopolitiikassa voimme vaikuttaa itse muunkin maailman kehitykseen. Emme voi odottaa, että Kiina ja Intia ratkaisevat ilmasto-ongelman ja me seuraamme perässä, vaan meidän tulee antaa itse signaaleja oikeasta etenemissuunnasta -- sanoillamme ja teoillamme.

2) Uusiutuvat energialähteet ovat turvetta parempi vaihtoehto ilmastonsuojelullisesti. Lisäksi uusiutuvat ovat yhtä kotimaisia kuin turvekin, mutta uusiutuvia voi viedä myös ulkomaille ja ne voivat työllistää paljon ihmisiä. On totta, että turve "uusiutuu" hyvin hitaasti. Väite johtaa harhaan. Turve kasvaa niin hitaasti, että sen uusiutuminen on ilmaston kannalta käytännössä yhtä merkityksetöntä kuin kivi- ja ruskohiilen. Lisäksi luonnontilaisten soiden raiskaaminen turpeennostoa varten tuhoaa arvokkaita luonnonympäristöjä. Siksi turpeen suosimisen sijaan kannattaisi tukea uusiutuvia; jos kotimaisesta turpeesta halutaan tehdä kilpailukykyistä ulkomaisen kivihiilen kanssa, tähän on parempiakin tapoja kuin tehdä turpeesta houkuttelevampaa kuin nopeasti uusiutuvasta puusta.

Kirjoitin turveaiheesta myös huhtikuussa Helsingin Sanomiin ja Keskisuomalaiseen.

3) Energiansäästö on jäänyt vähälle ilmastokeskustelussa. Miksi yrittää vain tuottaa enemmän ja enemmän, kun voi kuluttaa järkevämmin? Kaikkialla muuallakin elämässä ihmiset haluavat fokusoida olennaiseen: miksi juuri energian kohdalla ihmiskunta yritetään tappaa tehottomuuteen ja kehnoihin käytäntöihin? Pelkällä kansalaisten valistuksella ei päästä pitkälle: tarvitaan laitestandardeja, matalaenergiarakentamisen helpottamista, tukia energiapihille teknologialle ja uusia käytäntöjä julkishallintoon. Teollisuudessa puolet kannattavista energiansäästöhankkeista on yhä tekemättä; missä viipyvät valtion lainoittamat ESCOt?

4) Päästökaupassa ja erityisesti päästöjen alkujaossa tulisi pyrkiä suurempaan oikeudenmukaisuuteen ja tehokkuuteen (Climate Action Network Europen raportti). EU:n päästökaupassahan oikeuksia ilmakehään jaetaan yrityksille ilmaiseksi tietty määrä, jonka jälkeen niillä käydään kauppaa. Kun ilmakehä on yhteiskunnan yhteinen, olisi reilumpaa pistää yritykset ostamaan huutokaupassa ainakin osa päästöoikeuksista valtiolta, ja kertyneet tulot valtio voisi käyttää esimerkiksi energiansäästön tukemiseen. Ilmaiseksi jaettujakin oikeuksia pitäisi jakaa yhtenäisin perustein. Sen sijaan, että oikeudet jaetaan perintömenettelyllä eli aiempiin päästöihin perustuen, pitäisi saada aikaan hieman säätykiertoa. Oikeuksia pitäisi tarjota vähemmän niille, joilla on vielä hyvät mahdollisuudet vähentää päästöjään.

Päästökaupasta pääsin juttelemaan myöhemmin lisää sähköpostitse erään toisen poliittisen nuorisojärjestön kanssa. Siitä myöhemmin lisää.

Menivätkö viestimme läpi? Siltä ei ainakaan näyttänyt. Mutta ainakin saimme vietyä Pekkariselle kytkimellä varustetun sähköjatkojohdon, jonka tämä otti myhäillen vastaan. Kyseisenlaisella johdolla pystyy helposti katkaisemaan kaikki sähkölaitteet ja niiden valmiustilakulutukset kokonaan kerralla. Säästää sähköä, rahaa ja ilmastoa. Valmiustilathan kuluttavat kotitalouksien (ja esim. toimistojen!) sähköstä 5-10 prosenttia, täysin turhaan.

Eduskunnassa kuultavana, uusi palkkausjärjestelmä ja kortsujen pakkausta [maaliskuu]

Maaliskuussa kävin eduskunnassa kuultava hallituksen energiapoliittisista linjauksista. Aluksi totesin ympäristövaliokunnalle, että linjauksissa on aineksia viedä ilmasto- ja energiapolitiikkaa myös hyvään suuntaan. Haukkumisen ohella meiltä suomalaisilta usein unohtuvat kiitokset ja myönteinen palaute. Jos ei ikinä sano "tämä oli hyvin", miten kanssaihmisemme tajuavat toteuttaa hyvät asiat loppuun saakka ja tehdä ne toistekin? Komppasin ajoneuvojen verotuksen porrastamista päästöjen mukaan, windfall-voittojen verotusta sekä verokertymän käyttämistä ilmastonmuutoksen torjuntatoimien edistämiseen ja matalaenergiarakentamiselle esitettyjä tukia.

Tosiasiassa haukuttavaakin kyllä oli. Korostin sitä, että ympäristövaliokunnan kannattaisi esittää, että aloitetaan mahdollisimman nopeasti, sovitulla aikataululla uuden, kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen strategian valmisteleminen. Hallituksen linjauksien aikaväli oli lyhyt. Niistä puuttui välttämätön ilmastotavoite eli ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen pysäyttäminen kahden asteen alapuolelle, mikä on kansainvälisesti tunnustettu vaarallisen ilmastonmuutoksen kriittiseksi rajaksi. Kaksi astettakin on kova juttu, mutta se on todennäköisemmin hallittava, ennakoitava ja ihmisten sekä luonnon kannalta siedettävä ilmastonmuutos.

Lisäksi hallitus ei kytkenyt omia aktiivisia toimiaan mihinkään kansainväliseen viitekehykseen. Miten Suomen omat toimet edesauttaisivat kansainvälisiä ilmastotalkoita? Miten saamme Kiinan mukaan, jos emme itse tee mitään? Mitä ylipäätään sanomme YK:n neuvotteluissa?
Mielenkiintoisen vinkkelin asiaan voi saada lukemalla esimerkiksi EU:n tilaaman raportin Kioton sopimuksen jälkeistä aikaa koskevista neuvotteluista.

Toivoin myös, että ilmastonmuutoksen torjumisen sivuhyödyt olisi tutkittu strategian taustaraportteja syvällisemmin ja laaja-alaisemmin. Strategiassahan ilmastonsuojelua pidetään käytännössä vain menoeränä, vaikka energiansäästö ja uusiutuvat voisivat tuoda työpaikkoja, vientiä, energiaturvallisuutta, omavaraisuutta, lisää terveyttä -- siis hyvinvoinnin rakennuspalikoita.

Pidin kummallisena sitä, että hallituksen vaatimattomatkaan tavoitteet eivät olleet sopusoinnussa keinojen kanssa. Vihjasin, että valiokunta voisi ehdottaa aikarajaa, johon mennessä esitettyjen toimien vaikuttavuus on tarkistettava sekä kehottaa varmistamaan, että linjauksissa esitetyille toimille on olemassa rahoitus.

Joukko konkreettisia, hyödyllisiä toimenpiteitä oli jätetty pois strategiasta aivan turhaan. Esitin, että tuulivoiman tuotantomahdollisuudet kartoitettaisiin sisämaassa yli 100 m voimaloilla, mikä vaikuttaisi merkittävästi tuulivoiman investointiedellytyksiin. Ehdotin maataloustukien suuntaamista energiakasveille ja muulle ilmastomyötäiselle maataloustuotannolle, tehottomimpien eli huonoimman energialuokituksen saaneiden sähkölaitteiden kieltämistä tai tehokasta verottamista, kotimaan lentoliikenteen verottamista, raideliikenneratojen kunnostusmäärärahojen korottamista, tienkäyttömaksujen käyttöönottoa kaupungien keskustoissa sekä joukkoliikenteen tukemista, teollisuuden tehokkaampaa velvoittamista energiansäästöinvestointeihin energiainvestointien yhteydessä ja kehitysyhteistyön kehittämistä ilmastomyötäiseen suuntaan. Totesin, että tiedotus- ja koulutusmäärärahoja tulee nostaa, ei laskea. Tapausesimerkkinä nostin esiin Ilmari-projektin, jossa vapaaehtoiset ovat vieneet kouluihin ajantasaista, koskettavaa ja kannustavaa tietoa ilmastonmuutoksesta sekä -suojelusta. Olen itsekin ollut mukana puhumassa sadoille koululaisille, ja yhteensä projekti on tavoittanut tuhansia nuoria.

Pidemmän aikavälin linjauksia ovat esittäneet muun muassa Vihreät (Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla) ja monet ympäristöjärjestöt (Polkuja vähäpäästöiseen yhteiskuntaan). Kokoomuskin on yrittänyt. Odotin Kokoomukselta kovaa haastetta Vihreille, mutta kävi vähän kuin hallitukseltakin: ei tullut takkia, tulikin tuluskukkaro. Eija-Riitta Korholan laatima ilmasto- ja energiapoliittinen kannanotto ei järisytä maata. Jotain aiheesta kertoo sekin, etten lievällä yrittämiselläkään löytänyt kannanotosta kuin "luonnosversion" MS Word -dokumenttina Kokoomuksen sivuilta. Sitä, mikä kannanotossa mättää ja mitä puuttuu, pitää muistaa käsitellä joskus toiste. Realistinen se ei ole: puhetta, ei keinoja.

Maaliskuussa oli myös UPJ-keskusteluni aika.

UPJ tarkoittaa yliopistojen uutta palkkausjärjestelmää. Sillä pyritään normittamaan henkilön työtehtäviä, työnkuvaa, työssä kehittymistä ja palkkauksen sekä työn vaativuuden suhdetta toisiinsa. UPJ on herättänyt paljon nurinaa: paperilla hieno järjestelmä ei ole monen mielestä vastannut yliopiston päätarpeisiin. Jos se ei auta tutkimusta eikä opetusta vaan haittaa niitä, on paikallaan kyseenalaistaa UPJ:n mielekkyys. Yhtä kaikki kritisoijienkin kannattaisi ehkä pitää mielessä, että keskustelut esimiehen ja alaisen välillä, työtehtävien seuraaminen sekä työn ja oman osaamisen kehittäminen ovat hyviä asioita. Erityisesti näiden asioiden tarkasta dokumentoinnista on monenmoista hyötyä. Käytännössä asetetut tavoitteetkin saattavat olla liian jäykkiä uutta luovaan, vanhaa kumoavaan ja rajoja rikkovaan tieteelliseen tutkimus- ja opetustyöhön, mutta luultavasti isoin ongelma on oikeasti toteutuksessa.

Omalta osaltani UPJ-keskustelu oli melko kevyt. Luokitukseni vastasivat omia toiveitani, työstä oli kiva jutella mitä mainioimman esimieheni kanssa eikä aikaa tuhlautunut loputtomiin. Tieto- ja viestintätyöläiselle tekee hyvää ottaa hetki aikaa ja kirjoittaa ylös, mitä oikeastaan tekee ja mitä haluaisi osata paremmin. Osaltaan asiaa toki auttoi laiskuuteni: väistelin monta yleistä UPJ-tilaisuutta ja perehdyin asioihin vasta silloin ja vain niiltä osin, kuin oli pakko. Lisäksi tulin yliopistolle töihin lähes suoraan UPJ-järjestelmään, joten muutoskaan ei pelottanut.

Kortsujen pakkausta

Olen ollut valtavan vaihtelevasti mukana vapaaehtoisena Aids-tukikeskuksella n. 17-vuotiaasta. Aiemmin olen ollut mukana lähinnä lipaskeräyksissä, joilla on kerätty rahaa mm. tiedotustoimintaan eli HIV-tartuntojen ehkäisyyn. Tänä ja viime vuonna olen myös vienyt turvaseksimateriaaleja ravintoloihin sekä yhteen seksiliikkeeseen, ja jakanut niitä myöskin LoveBoat-risteilyllä. Maaliskuussa vuorossa oli HIV- ja AIDS-tietojen päivittämistä sekä materiaalien pakkaamista. AIDS-toimintaa on helppo perustella. HIV-tartunta aiheuttaa niin paljon hankaluuksia ihmisille, että jos esimerkiksi kolmen vuoden aikana saan parillakymmenellä vapaaehtoistunnilla estettyä muiden kanssa yhdenkin tartunnan, työ on maksanut itsensä takaisin. Asia kääntyy tavallaan myös talouden kielelle: koska HIVin hoitaminen on hirvittävän kallista, tartuntojen ehkäisy säästää yhteisiä voimavarojamme ja myös rahojamme muihin asioihin. Kokoomusnuorissa toimivalle vapaaehtoistoverilleni "muut käyttökohteet" ovat varmasti aika erilaisia kuin minulle, mutta meitä yhdistää vilpitön halu estää tartuntoja. Kaiken lisäksi turvaseksin edistäminen ei torju vain HI-viruksen leviämistä, vaan myös muita seksitauteja kuin AIDSia.