Ystävällistä, mutta joustamatonta palvelua; Jack Chickin Suomen-edustusto

"Ymmärrän tilanteenne"

Olin Ankkarockissa feissaamassa ViNOlle — tai siis oikeammin Ankkarockin ulkopuolella.

Vantaan festivaalien linja on se, että tilan sisäpuolelle ei oteta muuta kuin kaupallista myyntitoimintaa. Lisäksi festarien tarjoamaan säilytystilaan pääsee käsiksi vasta ojennettuaan lippunsa sisäänkäynnillä. Lippu otetaan tässä vaiheessa talteen, eli alueelle pääsee yhdellä lipulla vain kerran. Festivaalien kunniaksi on sanottava, että asian minulle selittänyt mieshenkilö oli ystävällinen ja sanoi "ymmärtävänsä meidän tilanteemme".

Näistä syistä ostimme Terhin kanssa vain yhden kahden päivän lipun (Terhille), ja olimme lauantaina ja sunnuntaina paikalla vain noin 3 tuntia. Pidempiaikainen jakelu olisi edellyttänyt wc-tiloja sekä paikkaa, johon laittaa toinen mokoma jaettavia materiaaleja säilöön. Itse en musiikista olisi niin perustanutkaan, joten en tuntenut tappiota kamalaksi. Jaoimme aurinkoisessa säässä Rönsyä ja ViNOn yleisesitettä, ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa.

Jumalainen räminä vie hermot

Silti alueen ulkopuolella oleva meteli alkoi jossain vaiheessa ottaa päähän. Kyseessä ei ollut känninen ördäys tai festareilta kumuava rock, vaan taukoamaton, kovaääninen Jeesuksen tuputus.

Minusta uskontoa saa esitellä ihmisille siinä missä politiikkaakin. Chickin traktaatit ovat minusta kaikessa huvittavuudessaan etovia (kts. esim. rockista, roolipeleistä, abortista, homoseksuaalisuudesta, islamista (toinen), kommunismista, buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta), mutta jos niistä on valmis keskustelemaan, en vastusta oikeutta jakaa niitä itsessään. Ja jos joku on sitä mieltä, että meidän muiden ihmisten tulisi omaksi parhaaksemme ottaa vastaan jokin jumala elämäämme, en vastusta sen sanomista. Jos joku vakavissaan uskoo, että Ankkarockissa käyvät ihmiset elävät alkoholin ja huumeiden orjina ja siksi heitä kannattaa käännyttää jollekin jumalalle kertomalla kauhutarinoita, se on minusta virhearvio, mutta sellaisiakin saa tehdä.

Mutta pitää olla jokin tapa sanoa "kiitos ei". Kun minä jaan kadulla esitteitä tai keskustelen ihmisten kanssa, uskon, kun he sanovat, ettei kiinnosta -- enkä solvaa heitä sen takia. Jos asiani ei kiinnosta, etsin mieluummin vikaa asiasta tai tavastani esittää se kuin muista ihmisistä.

Ennen kaikkea en julista tuntikaupalla samaa sanomaa vahvistimien kanssa vilkkaasti liikennöidyllä paikalla. Hyvä mielenosoitus kestää minusta puolesta tunnista tuntiin. Se ehkä kiertää kaupunkia ja yleensä pyrkii kohdistamaan viestinsä joihinkin päättäjiin. Ymmärrän, että tämäkin voi ottaa jotakuta päähän, ja senkin saa myös sanoa, mutta puolustan kaikkien oikeutta toimia näin omassa asiassaan. Rajansa kuitenkin kaikella.

Alla Oraksen aikoinaan tekemiä vinkkejä esitteiden jakoon.

Vinkkejä lennäkkien jakajille

1. Mieti paikka. Hyviä jakelupaikkoja ovat vilkkaat kauppa- ja kävelykadut. Paikkakunnasta riippuen myös asematunneli, pääkirjasto ja yliopisto voivat olla toimivia paikkoja. Kauppakeskuksissa ei usein saa jakaa esitteitä, mutta aina voi yrittää kysyä lupaa tai toimia, kunnes joku tulee ja heittää ulos. Kokeile myös isoja mielenosoituksia ja kadulla kävellessä jakamista.

2. Hymyile. Ihmiset ottavat helpommin esitteitä hymyileviltä ihmisiltä. Sitä paitsi esitteitä on mukavampi jakaa hymyillen kuin murjottaen.

3. Hae katsekontakti. Näin ihminen huomaa, että sinulla on hänelle asiaa. Hymyilemisen kanssa mainio yhdistelmä.

4. Sano jotain. Harva ihminen haluaa uskonnollisia lennäkkejä, ja osa karsastaa kaupallisia mainoksia tai poliittista propagandaa. Vihjaa siis, mistä tällä kertaa on kyse. Kokeile esimerkiksi näitä: "Kiinnostaisiko", "Haluatko tietää lisää", "Tässä olisi tietoa", "[esitteen aiheesta, esim. globalisaatiosta]", "[aihe]esitteitä tarjolla" jne.

5. Ole aktiivinen, älä hyperaktiivinen. Älä seiso apaattisena ja odota, että ihmiset tulevat pyytämään sinulta esitteitä. Toisaalta älä myös juokse ihmisten perässä ja tyrkytä esitteitä väkisin. Ojenna jokaiselle ihmisille esite aina erikseen - tarjoat sitä juuri hänelle.

6. Ole kohtelias. Kiitos, ole hyvä ja anteeksi ovat aina hyödyllisiä sanoja. Kohteliaisuus sulattaa vastarintaa ja pitää omankin fiiliksen mukavana. Jos joku ei halua ottaa esitettä, hänellä on siihen täysi oikeus.

7. Älä lannistu. Useimmiten valtaosa ihmisten reaktioista on neutraaleja tai jopa positiivisia, mutta joskus vastaanotto on tylympi. Älä ota sitä itseesi. Muista, että olet tärkeällä asialla etkä ole tehnyt mitään moitittavaa. Ehkä tiuskijalla on huono päivä - tai huono elämä. Ikävä käytös kertoo enemmän hänestä kuin sinusta.

8. Siivoa jälkesi. Joskus osa tyypeistä heittää esitteet maahan. Hävikkiä voi vähentää kertomalla selvästi, mistä esitteessä on kyse, jotta ihmiset eivät luule saavansa jotain vallan muuta. Siivoa esitteiden jaon päätteeksi kaikki maahan nakatut esitteet ja vie ne roskikseen. Haluamme antaa hyvän vaikutelman, eikä muilla ole velvollisuutta siivota meidän esitteitämme.

Raha ja työntekijä eivät tuo toimintaa, mutta kummasti niistä on apua

Saimme Helsingin Vihreille Nuorille 5500 euron palkkausavustuksen järjestösihteerin palkkaamiseen. Työntekijä tulee tarpeeseen. Hyvässä järjestössä työntekijä ei tule korvaamaan vapaaehtoistyötä, vaan helpottamaan sitä. Kun yksi ihminen voi ottaa kontolleen erilaisten rutiiniasioiden pyörittämisen ja oppii siinä hyväksi ja tehokkaaksi, muiden viestinnälliset, delegointi- ja opetteluongelmat vähenevät. Näin jää enemmän aikaa politiikalle ja varsinaiselle toiminnalle.

Avustuksen saaminen ei ollut helppoa. Kokoomukselle ja sosiaalidemokraateille ajatus siitä, että vihreillä nuorilla voisi olla jotain tekemistä Helsingissä, oli ilmeisesti irrationaalisen inhottava. Pitkien vääntöjen ja keskustelujen jälkeen heidän oli pakko myöntää, että heillä ei ollut esittää mitään asiallisia argumentteja linjaukselleen, ja tehtiin oikea päätös.

Nyt Nu-HeVin on lunastettava saamansa luottamus toiminnalla, politiikalla ja jäsenhankinnalla. Meillä on siihen hyvät edellytykset.

Avustuspäätös koskee loppuvuotta, ja se on käytettävä tänä vuonna, joten pistimme haun käyntiin salama-aikataululla: valintakriteerit, haku, haastattelut ja työhönottopäätös tapahtuivat heinäkuussa ja työntekijä aloitti elokuussa. Saimme kolme mahtavaa hakijaa, joiden väliltä oli vaikea valita. Haastattelimme kaikkia hakijoita tunnin, ja he antoivat toinen toistaan kutkuttavamman vaikutelman itsestään.

Hallituksessa päädyimme keskustelun jälkeen yksimielisesti valitsemaan tehtävään Emma Karin. Emma on kokenut kaikenlaista erilaisissa järjestöissä ja oppinut niistä; tuntee vihreitä; suhtautuu innokkaan positiivisesti järjestön kehittämiseen; ja sulattaa vuorovaikutuksellaan jokaisen sydämen ja innostaa kaikkia toimimaan. Jehna!

Helsingin Vihreille Nuorille uusi hallitus

Joskus yhteistä säveltä ei löydy, eikä sitä aina voi edes ennakoida. Kun olin viime syksynä valitsemassa Helsingin Vihreille Nuorille uutta hallitusta, en arvannut, että pääsisin valitsemaan uutta tänä kesänä. Niin sitten kuitenkin kävi, sillä hallituksen henkilökemiat olivat jo kevään alussa kiristyneet liiaksi. Minua pyydettiin uuden hallituksen puheenjohtajaksi. Koska tiesin nuhislaiset hyviksi tyypeiksi, innostuin ja lähdin mukaan.

Ehdokkuuden ja tämän toimen johdosta oli pakko tehdä toisaalta kitkeräkin valinta. Kaikessa ei voi olla mukana. Vaaleihin asti puoluepolitiikka, vaalit ja kokopäivätyö saavat heinäkuusta alkaen riittää: on parempi tehdä jotakin hyvin kuin kaikkea vähän ja turhauttavan huonosti. Jättäydyin siis sivuun sekä Maan ystävistä että Tulevaisuuden Voimasta. Samalla odotan innolla pääseväni takaisin kansalaisjärjestötoimintaan.

Tavoitteiden osalta en tunne tehneeni suurta hyppyä, mutta keinot ovat tietysti erilaiset. Ehkä keskeinen ero on siinä, että puolueessa ei vain vaikuteta asioihin, vaan haetaan myös rehdisti itselle valtaa vaikuttaa niihin suoraan. Annoin aiheesta haastattelun myös Nuorisovaltuutettujen liiton Vaikute-lehteen keväällä. Siteeratakseni haastattelusta tehtyä juttua:

"Olen esimerkiksi itse mukana Vihreässä liitossa. Maan ystävissä on mukana sekä monissa eri puolueissa toimivia että vain kansalaisjärjestöissä toimivia ihmisiä. Yritän omasta mielestäni ajaa Vihreässä liitossa pitkällä tähtäimellä samoja tavoitteita kuin Maan ystävissäkin: keinot vain ovat erilaiset."

"Yksi puolueiden tehtävistä on saada vaaleissa läpi edustajia, jotka tekisivät hyviä poliittisia päätöksiä, ja tukea heidän toimintaansa. Kansalaisjärjestöt taas kritisoivat noita päätöksiä ja ehdottavat toisenlaisia ratkaisuja sekä herättelevät kansalaiskeskustelua, mutta en osaa kuvitella Maan ystävien sanovan, että vaaleissa pitäisi äänestää Maijaa tai Liisaa."

Koko nykyisen hallituksen kokoonpanon löydät täältä. Alla on hakemukseni Nu-HeVin puheenjohtajaksi.

---

Tarjoudun pyynnöstä ehdolle Nu-Hevin puheenjohtajaksi. Olen imarreltu kyselyistä ja innostunut tehtävästä. :-)

Nuhiksen toiminnan toivon loppuvuonna olevan entistäkin enemmän
* poliittisesti keskustelevaa ja avartavaa
* palkitsevaa, hauskaa ja aikaansaavaa; ihmiset pääsevät tekemään asioita, jotka heitä kiinnostavat
* keskinäisesti kunnioittavaa


Käytännössä toivon, että järjestämme
* säännöllisiä, ei turhan muodollisia tapaamisia alkusyksystä alkaen, samassa paikassa samaan aikaan -- "tule kun ehdit ja hyvältä tuntuu"
* tilaa poliittiselle keskinäiselle keskustelulle, ennalta määritellyistä aiheista tai ilman sellaisia
* tempauksia ja flaijerien jakamista kaduilla
* myös kaikkien nuorten ehdokkaiden ja heidän teemojensa näkyvyyttä tukevaa toimintaa
* mielipidekirjoituksia ja tiedotteita

Olen
* kokenut järjestöaktiivi (Maan ystävät / Tulevaisuuden Voima / ViNOn ympäristöryhmä / Ilmari / Seta / Ovi / Voima / Aids-tukikeskus / Unicef / SPR) [tempauksia, tiedotteita, mielipidekirjoituksia, tekstejä, seminaareja, keskustelupiirejä, viranomaislobbausta, puheenjohtamista, taloudenhoitoa, rahankeräämistä jne.]
* 26-vuotias tietotekniikka-asiantuntija, kokopäivätöissä Helsingin yliopistolla
* tarjolla Helsingin Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi 2007
* luopumassa Tulevaisuuden Voiman puheenjohtajuudesta 31.5., eli tulessa olevien rautojen määrä pysyy vakiona :-)

Viisi minulle tärkeää periaatetta:
* Suurin este kaikille maailman pahoinvoinnin vähentämistoimille on se, että massat eivät usko niihin. Siksi tehokkain tapa parantaa maailmaa on viestiä kansanjoukoille ja tehdä se niin hyvin ja harkiten kuin osaa.
* Sekä ihanne ilman käytäntöä että käytäntö ilman tavoitteita ovat torsoja.
* Heikoimmassa asemassa olevat tarvitsevat ruuan ja katon lisäksi valtaa, toimijuutta ja kunnioitusta. Toista ei ole ilman toista.
* Tarvitaan tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa; rohkeutta muuttaa, mitkä voi; ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
* Ystävät kannattaa etsiä läheltä ja viholliset kaukaa.

Rohkeutta.

Eduskunnan ilmasto- ja energiakeskustelu: "Kehityskelpoinen, 6+" [kesäkuu]

Talousvaliokunta antoi eduskunnalle kesäkuun alussa mietintönsä hallituksen tekemästä energiaselonteosta. Mietintö oli pieni, mutta riittämätön korjausliike oikeaan suuntaan.

Ensinnäkin valiokunnan ponsien jälkeenkin energiaselonteossa on keskeinen puute: unohdettiin, että olemme osa maailmaa. Millä eväillä houkuttelemme ilmastonmuutoksen torjumiseen mukaan nopeasti kasvavat kehitysmaat? He kyllä odottavat nälkäisinä meiltä tärkeitä. "Hoidelkaa te ilmastonmuutos, me lähdetään bilettämään" ei auta pitkälle. Myös yhdysvaltalaiset osavaltiot, kaupungin ja laaja kansalaisliikenne tarvitsee tukemme.

Ilmastotalkoisiin tarvitaan annos jälleenrakennuksen henkeä: me osaamme, me näytämme mallia, me kehitämme ratkaisuja. Kuten sodanjälkeisestä jälleenrakennuksesta, tästä asenteesta olisi jo ihan puhtaan taloudellistakin hyötyä meille. Portugaliin on rakennettu vuodessa yhtä paljon tuulivoimaa kuin Suomessa on yhteensä; Intiassa tuulivoimaa on seitsemän kertaa Suomea enemmän; Kiinassa himotaan taajuusmuuttajia. Jos haluamme myydä näihin maihin tuuli- ja bioenergiaosaamistamme sekä energiansäästöteknologiaa, tarvitsemme kotimaisia referenssejä ja kaupallisia ratkaisuja omalla maaperällämme.

Toisekseen vakavinta tämän ajan uhkaa, ilmastonmuutosta, ei vieläkään otettu riittävän vakavasti. Paljon puheita, mutta kun tuli tekojen aika, tilattiin ohjelmia ja selvityksiä -- ei määräaikoja tai määrällisiä tavoitteita. Ratkaisuja on, mutta tarvitaanko rataverkoston pelastamiseen todella vain uutta selvitystä? Tai matalaenergiarakentamiseen?

Eduskunnassa keskustelu valiokunnan mietinnöstä kääntyi paatokselliseksi pauhaamiseksi vanhoista kiistakapuloista. Kun olisi pitänyt puhua kokonaispaketista, jäätiin jankkaamaan kestämättömistä, marginaalisista tai suorastaan haitallisista energiantuotantomuodoista. Ydinvoima: ei sovi globaaliksi ratkaisuksi ilmastonmuutokseen. Edellyttäisi käytännössä viikottaisia voimaloita eri puolille maailmaa, eikä silti riittäisi päästövähennysten rungoksi. Vuotoksen allas: tuottaisi melko vähän energiaa ja itse asiassa lisäisi päästöjä. Turve: uusiutumisvauhti ilmaston kannalta merkityksetön.

Kirjoitin ViNOlle kannanoton, jossa kannustimme eduskuntaa suurempaan ilmasto-optimismiin ja kestävien työpaikkojen, viennin ja energiaomavaraisuuden tukemiseen käsien heiluttelun sijaan.

Rönsy ja sosiaalifoorumi; vaalit ja loppu savupiippujen halailulle [huhtikuu]

Ympäristö rönsyää kaikkialla

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä laitettiin virallisesti ulos päätoimittamani ViNOn ympäristöjulkaisu Rönsy. Lehtiprojekti oli hauskin pitkään aikaan: sai tehdä töitä rautaisten ammattilaisten ja uusien kokeilijoiden kanssa, ideoida, kirjoittaa ja keskustella. Suunnittelin kokonaisuutta, nimeä, teemoja, tavoitteita ja visuaalisuutta muiden kanssa; ehdotin aiheita ja kinusin tekstejä; myin mainoksia ja sovin painoasioita; etsin tekijöitä ja haastateltavia. Taittoa pyöriteltiin ees taas monet kerrat, ja tekstejä kierrätettiin ringissä kirjoittajien, toimitussihteerin ja minun kesken.

Tiimistä Annukka Berg (toimitussihteeri sekä henkinen tukipilari), Markus Koljonen (maailman mahtavin ystävä ja kuvittaja) ja Essi Rajamäki (taittaja) ansaitsevat aivan erityiset kiitokset. Kiitosta tuli takaisinkin: "Harvoin on ilo olla noin professionaalisti ja koordinoidusti asioihin suhtautuvassa seurassa"; "Näin kun kaikki toimisivat, niin maailma pelastuisi!"

Entä pääsimmekö tavoitteisiimme? Sen näyttää aika. Halusimme herättää ja näyttää ympäristön kysymyksenä, johon jokaisen olisi hyvä ottaa kantaa; joka ei ole muusta maailmasta erillinen asia; ja joka ei ole loppuun kaluttua ja itsestään selvää. Tahdoimme saada nuoria osallistumaan, ottamaan kantaa, tekemään asioita ja vaatimaan vaikutusmahdollisuuksia. Toivoimme madaltavamme kynnystä ottaa ympäristöasioihin kantaa sekä tekevämme niistä vähemmän mystifioituja. Sain tänään himoillemme nimen Hesarista: on kuulemma uusvihreyttä haluta, että ympäristönsuojelu on helppoa, ymmärrettävää ja arkista. Jos näin on, niin ympäristöongelmien ratkaisun kannalta olen ehdottomasti uusvihreä.

Julkaisun kanssa kävi kuten pääkirjoituksessakin Annukan kanssa sanomme: ei löytynyt ympäristöä. Ympäristö kun pitää sisällään oikeastaan kaiken, koko aineellisen olemassaolomme perustan. Ihmiset puhuvat ympäristöstä vähän eri tavalla kuin ympäristönsuojelutieteen oppikirjat. He kärsivät ilmastonmuutoksen tuomasta kuivuudesta, pelkäävät Itämeren muuttuvan virallisesti elottomaksi ja riemuitsevat niin kaupunkipuistoista kuin aarniometsistäkin.

Löytyi kuitenkin jotain muuta: ympäristönsuojelulla on usein ohut rajapinta arkeen. Toisin sanoen se on jostain ihmeen syystä tehty vaikeaksi. Miksi ympäristön pilaamisen hinta ei näy tuotteen hinnassa? Miksi kansantaloudellisesti surrealistisen typerä haaskaus, kuten tavallinen hehkulamppu, on ylipäätään sallittu, kun on kerran parempia vaihtoehtoja (energiansäästölamppuja, jotka säästävät myös energiaa eli rajallisia resursseja ja rahaa)? Miksi Olarista ei pääse Konalaan yhdellä julkisella liikennevälineellä? Koska päätöksiä näistä asioista tekevät väärät ihmiset.

Savupiipun halaajat vaihtoon

Siksi huhtikuussa julkistettiin myös ViNOn vaaliohjelma, joka vaatii savupiipun halaajia vaihtoon eduskunnasta. ViNOn liittokokouksessa keskusteltiin vaaliohjelmasta ja valittiin mahtavat kärkiehdokkaat: Kerttu Hakala Oulusta, Paavo Raappana Hämeestä, Anna-Maria Urhonen Pirkanmaalta, Sini Terävä, Janne Länsipuro, Tapio Laakso ja Mari Puoskari. Parempaa possea en olisi osannut toivoa: joukko on monipuolinen, osaava ja täynnä parasta politiikan sekoittamista: idealistista kyynisyyttä.

Jokin vaalikeskusteluissa sytytti ja herätti. Huhtikuussa päätin lopullisesti, että haluan liittyä joukkoon, joka tarjoaa vaihtoehtoa näköalattomalle, lyhytjänteiselle politiikalle. Vanhoille ihmisille kuuluu oikeus eläkkeeseen ja monipuoliseen, mielekkääseen vanhuuteen -- ei velvollisuutta edustaa yksipuolisesti kaikkia suomalaisia. Eduskuntaan tarvitaan vanhojen ihmisten lisäksi myös nuoria, jotka haluavat huolehtia omista isistään ja äideistään, mutta myös omasta tulevaisuudestaan ja omista eläkepäivistään vuonna 2050. Erilaisten näkökulmien ja kokemusten tulee kamppailla, keskustella ja lyödä kättä: hyvinvointia saa kerrytettyä ja vaalittua parhaiten, kun saa samaan soppaan terävyyttä ja viisautta nuorilta, keski-ikäisiltä ja vanhoilta.

Lisäksi eduskuntaan tarvitaan vihreitä, jotka antavat äänen niille, joiden ääni ei kuulu: ihmisille, joita syrjitään aktiivisesti, jotka jäävät kaukaisten uutiskuvien taakse, ja joita ei ole vielä syntynyt; ja luonnolle ja eläimille, joiden ymmärtäminen vaatii aivan omanlaistaan kuuntelua. Kehitysmaiden köyhille, asunnottomille, syntymättömille lapsille, minun ja kämppisteni vanhuudelle, Kuusiluodon luonnolle, vangeille ja lapsille. Heidän puolestaan on pidettävä meteliä: oikein kovaa meteliä. Sillä vain oikeudenmukainen maailma on turvallinen. Heikoimman asemaan joutuminen voi odottaa jokaista nurkan takana, eikä eriarvoisuus ruoki positiivista laumahenkeä.

Pyrin siis itsekin eduskuntavaaliehdokkaaksi: puhumaan niiden puolesta, joita ei kuulla, ja tarjoamaan itseäni äänitorveksi. Kesäkuussa Helsingin Vihreät valitsivat minut yhdeksi seitsemästätoista silloin valitusta mahtavasta ehdokkaasta. On mahtavaa päästä tekemään vaaleja.

Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille ay-liikettä?

Suomen sosiaalifoorumi oli huhtikuussa foorumi myös ympäristökysymyksille. Kahden päivän aikana Helsinkiin kokoonnuttiin keskustelemaan, ymmärtämään, oppimaan, keksimään ja ideoimaan jotakin, jolla parempi maailma olisi lähempänä. Itse järjestin ilmastonmuutoksen abc ja d -tilaisuuden, joka toimi ilmastonmuutoksen aapisena kiinnostuneille, sekä keskustelun aiheesta "Miten Suomi ja suomalaiset voivat vaikuttaa EU:n ilmastopolitiikkaan?" Jälkimmäisessä pohdimme, miten Suomella olisi hyvä mahdollisuus ottaa väestöllistä kokoaan paljon suurempi rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa, ja kerroin siitä, miten suomalaiset ja erityisesti kansalaisjärjestöt SPR:stä Plan Suomeen voisivat olla osa kansainvälistä kansalaisten ilmastoliikettä. Jos vaikkapa Kirkon ulkomaanapu, kommunistinen puolue, partiolaiset ja marttaliitto puhuisivat enemmän siitä, miten ilmastonmuutos ja sen tuomat uhat koskettavat niiden työkenttää, ehkä ilmastonmuutos tulisi lähemmäksi ihmisiä. Tähän suuntaanhan pyrittiin, kun olin koordinoimassa ilmastomarssia, jonka taakse koottiin 54 järjestön joukko.

Myönnän, että minulla oli jälkimmäisessä seminaarissa ennakkokäsitys: Suomen omat päästövähennykset tarjoavat muulle maailmalle paljon. Ensinnäkin muut maat saisivat konkreettisia teknologioita, kuten tuulivoimaloita Intiaan, käyttöönsä. Intia ja Virohan ovatkin jo ajaneet tai ajamassa Suomen ohi reippaasti tuulivoiman käytössä. Suomen ilmastoteknologiaksi katsottava vienti pyöriikin jo useammassa miljardissa eurossa, joten myös kotimaisiin referensseihin kannattaa satsata.

Toisekseen meillä on hyvät edellytykset tarjota muulle maailmalle visio siitä, miten yhdistetään hyvinvointi ja ilmastonsuojelu. Nopeasti kehittyvät ja teollistuvat maat katsovat länsimaista oppia siitä, miten päästään irti köyhyydestä ja puutteesta. Olisi hyvä, jos tarjolla olisi Kauniiden ja rohkeiden kulttuurin lisäksi myös suomalainen ympäristömyötäinen vaihtoehto.

Kolmanneksi kehitysmaat haluavat teollisuusmailta takeita siitä, että teollisuusmaat ottavat päävastuun historiallisesti enimmäkseen itse aiheuttamastaan ongelmasta. Muutoin ilmastonsuojelu näyttävät helposti vain kehitysmaiden markkinoille tuloa rajoittamaan pyrkiviltä pakotteilta, eikä neuvotteluissa päästä eteenpäin. Keskustelussa kaikki nämä näkemykset saivat vahvistusta.

Näiden seminaarien lisäksi olin mukana ideoimassa keskustelua aiheesta "Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille etujärjestöä?" Seminaarissa tarkasteltiin erityisesti maatalouden
ja ympäristöteknologian kautta, minkälaisia kestäviä työllisyysmahdollisuuksia Suomessa voisi olla. Miksi Suomessa ei ole esimerkiksi sellaista vahvaa etujärjestöä, joka puolustaisi työttömiä metsureita, joille metsähakkeen entistäkin parempi energiakäyttö loisi lisää työpaikkoja? Kuka pitäisi niiden ihmisten puolia, jotka hyötyisivät niistä tuhansista työsuhteista, joita tuulivoiman tarmokas rakentaminen toisi? Siinä onkin pohdittavaa useampaa seminaaria varten.

Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan, Kioto-synttärit, uusi ihastus ja valmistelua [helmikuu]

Lapsena en juuri pitänyt lumesta. Se tarkoitti päin naamaa tulevia lumipalloja ja lumipesuja. Vasta aikuisena sitä on oppinut nauttimaan lumiukoista ja hiljaisista talven hetkistä saunan jälkeen kuistilla istuessa. Onhan sitä tietysti aika paljon vahvempikin nykyään: lumipalloja osaa käsitellä virnistämällä, väistämällä tai ryhtymällä leikkiin mukaan.

Helmikuun lopulla järjestettiin toisena laskiaistiistaina peräkkäin lumiukkojen ja -akkojen mielenilmaus ilmastonmuutosta vastaan. Tempaus toteutettin Suomessa 18 paikkakunnalla, ja Mikkelin Maan ystävien idea levisi 7 muuhunkin maahan -- mukaan lukien Norjaan hiihdon maailmancupin yhteyteen. Lumiolioita oli kivaa tehdä itsekin, vaikka avuksi tarvittiinkin vähän välineitä. En ole erityisesti sen enempää lapsimyönteinen kuin -kielteinenkään ihminen, mutta lasten innostus tarttuu helposti itseenkin. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunnat tarttuvat ilmastonsuojelun mahtaviin mahdollisuuksiin. Muuten tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa.

Keväiden keskilämpötila voi nousta radikaaleimmissa FINSKEN-skenaarioissa yli 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on aika hurja luku, sillä viime jääkauden aikoihin Suomessa oli n. 7 astetta viileämpää. Samoja lukuja uutisoitiin, kun STT kertoi Max Planck -instituutin meteorologian laitoksen Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemästä uudesta ilmastomallinnuksesta. Helsingin ilmasto ja maaliskuun lumiraja muuttaisivat Rovaniemelle, ja Helsingissä lumisen joulun todennäköisyys jäisi tulevaisuudessa muutamaan prosenttiin.

Lumiukkojen viesti sekä omasta että myös köyhimpien maiden ihmisten, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, puolesta levisi myös tiedotusvälineissä. Itse annoin kaksi lehtihaastattelua (Helsingin uutiste, Helsingin Sanomat), kolme radiohaastattelua (MetroFM, Ylen uutiset, Vega-uutiset) sekä kaksi TV-haastattelua (MTV3 uutiset, MTV3 Ihana Aamu) meitä uhkaavista räntäisistä talvista ja valoisasta optimismista, joilla ne voitaisiin torjua. Itävaltalainenkin uutistoimisto kävi jututtamassa.

Kioton vuosipäivänä avattiin Euroopan vihreiden ilmastokampanja. Olin töiden ja erilaisten projektien valmistelun jäljiltä niin kiireinen ja poikki, että lusmusin lopulta osallistumasta itse tapahtumaan. Tyydyin lähinnä kommentoimaan tekstejä ja erityisesti innostamaan vinolaisia mukaan. On aina mahtavaa huomata, kuinka ViNOssa tyypit ampaisevat toimimaan, kun tavoite on hyvä ja toiminta järkevää. Eri puolilla Suomea järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja jaettiin mainioita esitteitä.

Helmikuussa elämään pamahti uusi ihastus. Kyse ei tällä kertaa tosin ollut mistään miehenköriläästä, vaan Googlen sähköpostipalvelusta. Se on auttanut selviämään sähköpostitulvasta, lajittelemaan viestejä ja etsimään niiden joukosta kaipaamiaan tietoja. Vanhat sähköpostini siirsin tosin hieman omintakeisella tavalla: kirjoitin vimillä sarjan bounce-komentoja muttille, pastetin niitä muttiin screenin avulla tuhatpäin ja annoin MTA:n huolehtia lopusta. Ei kovin eleganttia, mutta toimi. Jos tämä on hepreaa, se viestii vain siitä, että paljon puhuttu "tietojärjestelmien ja -palveluiden integraatio" eli arkisemmin se, että tietokoneen käytössä eri asiat pelaisivat yhteen, toimii monesti vain, jos on kovaksikeitetty nörtti. Oikeasti kaikkien kannalta käytettävän viestintäyhteiskunnan utopia on iso, mutta mielenkiintoinen haaste.

Valmistelin helmikuussa myös jo aiemmin aloiteltuja projekteja nyt toden teolla. Sähköposteissa vilisivät Suomen sosiaalifoorumin seminaarit ja ViNOn ympäristölehti Rönsy.

Matkamessuilla lentomatkailun ongelmista ja presidentinvaalit [tammikuu]

Sain viimeksi aikaiseksi blogata viime vuoden puolella. On aika palauttaa mieleen, mitä on tullut tehtyä tammi-heinäkuussa 2006, ennen kuin unohtaa kokonaan.

Tammikuussa: Matkamessuilla lentomatkailun ongelmista ja presidentinvaalit.

Tammikuussa julkistettiin Maan ystävien lentomaksukampanja. Jo ennen kampanjan julkistamista lentomaksua oli pilotoitu keräämällä vapaaehtoista 10 % lentoveroa ihmisten lentolipuista ja käyttämällä rahat ilmastotyöhön. Lentäminen on ympäristön kannalta haitallisin liikkumismuoto. Kyse ei ole ihan pienistä mittasuhteista: saman matkan kulkeminen junalla on 30-50 kertaa vähemmän haitallista kuin liikkuminen lentäen. Tämä tarkoittaa, että ilmastovaikutus jää pienemmäksi, jos korvaa lentäen kuljetun Kanarian-matkan nostamalla sisälämpötilansa kotonaan 10 asteella. Silti lentoliikenne ei kanna ilmastovastuutaan, vaan sitä päinvastoin suositaan erilaisilla verovapauksilla ja tukiaisilla.

Pidimme tiedotustilaisuuden (tilaisuuspäivän tiedote) ja jaoimme esitteitä Matkamessuilla. Tämä poiki mm. radiohaastatteluja, positiivista palautetta ("tätä olen odottanut!") sekä tietysti rahoitusta muun muassa Maan ystävien kesäkiertueelle ja (1000 euroa) energiansäästöprojektille, jossa työttömiä koulutetaan tekemään lämmöneristysprojektia ukrainalaisessa orpokodissa Chortkivissa. Ulkopuolisella rahoituksella hoidetaan materiaaleja sekä vapaaehtoisten ruoka- ja matkakuluja.

Keskisuomalainen-lehden toimittaja kyseli minulta myös viime viikolla tietoja lentomatkailun ongelmista. Lähetin uuden, Climate Action Network Europen tekemän raportin, jossa vastataan lentoyhtiöiden usein esittämiin myytteihin. Se muodostaa hyvän jatkumon toiselle, vanhemmalle paperille, jossa mm. huomautetaan, että lentoliikenteen kasvu uhkaa syödä pohjan muilta ilmastonmuutoksen vastaisilta toimilta, vaikka juuri lentäminen -- erityisesti maiden sisällä lentäminen -- on melko suojattu talouden sektori, jolla tehtävät muutokset eivät näy kilpailukyvyssä. Onneksi EU-parlamentti on nyt äänestänyt sen puolesta, että EU:n sisäiselle luotaisiin oma päästökauppajärjestelmä. Myös jotkut muut maat ovat vähintään suhtautuneet ymmärtäväisesti lentoveron käyttöönottoon.

Raporteista huolimatta Antti Kalliomäki on suhtautunut tähän asti kielteisesti lentoliikenteen verotukseen, perustellen kantaansa taloudellisilla syillä ja pitkillä etäisyyksillä. Jälkimmäinen syy tuntuu ontuvalta siksi, että Suomi samaan aikaan on lopettamassa yöjunaliikennettään.

Tammikuussa valittiin myös Suomen presidentti. Heidi Hautala jäi minun ja monen muun mieleen älykkäänä, selkeänä demokratian puolustajana, joka osaa yhdistää ihanteen ja käytännön. Sauli Niinistön kampanja jäi mieleen onnistuneena vaalikampanjana, joka herätti keskustelua ja ärsytti ihmiset toisiaan vastaan. Vaikka presidenttejä on minusta hyvä kierrättää enkä voinut toisella kierroksella olla innokkaana ikioman ehdokkaani takana, en itse halunnut Niinistöstä presidenttiä ja kannatin avoimesti Tarja Halosta. Oras Tynkkynen puki taas salakavalalla tavallaan omat ajatukseni sanoiksi arvioidessaan ehdokkaat. Surullisena presidentinvaaleissa pidin sitä, että ne niin voimakkaasti jakoivat ystäviä ja järjestötovereita monin eri tavoin. Erimielisyydet vievät venettä monesti eteenpäin, mutta sen keikuttaminen kaataa kaikki.

Halonen lunasti minusta monta odotusta myös Al-Jazeeran haastattelussa, joka tuli tällä viikolla Suomenkin tv:stä. Ehkä Niinistön aksentti olisi ollut kohdallaan. Mutta minun on vaikea uskoa, että hän olisi ollut empatian, oikeudenmukaisuudentajun ja rohkean suoraselkäisyyden yhdistelmä toistaessaan joillekin ihmisille yllättävän vaikeaa viestiä: "Lopettakaa väkivalta. Vasta tulitauon päälle voi rakentaa oikeudenmukaisuutta."

Loppiaisena pidettiin ViNOn ympäristöryhmän tapaaminen Nummi-Pusulassa. Mukana oli parisenkymmentä mahtavaa tyyppiä, ideoita ja loistavaa keskustelua. Studentbladetkin kävi tekemässä aiheesta jutun. Tapaamisen jälkeen ViNO teki oman ympäristöjulkaisun, osallistui Maan ystävien järjestämään lumiukkojen mielenilmaukseen ilmastonmuutosta vastaan, hääräsi Nuukuusviikolla sekä kulutuskriittisessä vappukarnevaalissa ja järjesti ympäristöseminaareja sosiaalifoorumissa.

Joulun aikoihin on pimeää

Joulu on usein yksinäinen juhla

Jokin outo asia on saanut joulun aikoihinkin heräämään varsin aikaisin (ja väsyneenä), ja vielä oudompi päähänpisto valvomaan myöhään. Tämä yhdistettynä pimeyteen, laiskotuskohtaukseen ja tavanomaisten päivärutiinien pois jäämiseen on saanut aikaan varsin vajaan olotilan. Vaikka ei ole lainkaan vaikeaa keksiä tuhansia pahempia tilanteita, joihin voisi elämässään joutua (ja joista moni on valitettavan tosi aivan liian monelle ihmiselle), keksimään rupeaminen vaatii kuitenkin tietoista ponnistusta. Sitä paitsi jouluna vaihtoehdot toimia minkään asian hyväksi tuntuvat olevan vähissä, kun normaalit kontaktit moniin ihmisiin kodin ulkopuolella puuttuvat. (Sähköpostiinkin on valunnut käytännössä vain spämmiä.) Kokeena siitä, millaista elämä olisi melko eristyksissä muista ihmisistä ja tekemisen innosta, joulu on tietysti ihan herättävää.

Esimerkiksi häpeilemätön ja täysin ilmainen nostalgiointi sopisi mielestäni jouluun kuin nakutettu. Joskus pitäisi olla varaa eläytyä muistoihin tunnelmista ilman, että alkaa heti kuunnella sitä varoittavaa ääntä, jonka mukaan ruoho on vain näennäisesti vihreämpää myös muistikuvissa. Vaikka oman elämänsä hoitamiseen ja yhteisiin asioihin vaikuttamiseen voisi hyvin sisältyä myös ronskia haaveilua, ei kaikkien haaveiden tarvitse olla osa politiikkaa tai omia pitkän aikavälin strategioita, ja niitä voisi siis tarkastella vain elämyksinä huolimatta siitä, kuinka "tosia" ne ovat.

Uskonnoissa on hyvääkin

Tänä jouluna muististani esille säpsähti kuva hupsusta, mutta jollain tapaa myös puoleensa vetävästä uskonnollisesta elämästä. Vaikka uskonnottomuus on mielestäni sekä oikeutettu että varsin järkevä valinta, on hyvä tunnustaa, että ainakin itse kaipaan myös rituaaleja, hartautta, tekojeni pyhittämisessä jollekin sekä yleensä valmiiksi säänneltyä elämää. Mielikuva vaikkapa nunnan tai munkin elämästä -- elämästä rukouksen, luottamuksen ja hiljaisen palvonnan keskellä siihen pyhitetyssä tilassa -- on jotenkin rauhallinen ja lohdullinen. Vaikka omien sääntöjen ja ympäröivien rakenteiden jatkuva auki repiminen ja altistaminen kritiikille on kuluttavaa, se on samalla myös kaiken kehityksen edellytys -- ja ilman niitäkään tuskin voisin olla oikeasti kovin onnellinen. Tylsistymisen ("mitäköhän tapahtuu, jos lyön tällä kivellä tuota päätä") sekä turvallisuuden kaipuun ("olisi kivaa, jos huominen olisi suunnilleen samanlainen kuin tämäkin päivä") välinen ristiriita taitaa tosiaan olla niitä perustavanlaatuisimpia. Se lienee myös jossain määrin analoginen tiukan yhteisöllisyyden ja tiukkojen sääntöjen sekä suvaitsevaisuuden ja yksilönvapauden välisen konfliktin kanssa.

Kaipuu saaristoon

Toinen vähän samantapainen vahva mielikuva nousi mieleeni, kun Theo (kämppikseni) ja Theon äiti puhuivat Nauvosta, joka on aikoinaan ollut rauhallinen saaristopaikkakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa, jossa kesäisin ostettiin tuoretta kalaa suoraan kalastajalta ja jossa Theo on oppinut uimaan. Kesä itse tosin tuntuu tällä hetkellä vielä kaukaisemmalta kuin Nauvon turismille menetetty saaristolaisidylli. Toisaalta on tietysti selvää, että saaristolaiselämävillityksessä piilee tietyn elitismin makua. Kun maailmassa on 6,5 miljardia ihmisiä, heidän tarpeitaan hiljentyä ja rauhoittua ja päästä pakoon muuta hulinaa on vaikea tyydyttää yhtä aikaa kaikille tasa-arvoisesti tavalla, joka ei luo uusia lomaparatiiseja, joista ihmiset sitten taas haluvat karkuun johonkin hiljaiseen idylliin. Fiksuinta kai olisi yleensä se, että meillä olisi liikumisessamme mahdollisimman vähän "pakkoja" päästä jonnekin -- mikä voisi tarkoittaa sitä, että elinympäristössä voisi sekä tyydyttää välttämättömät tarpeet että jopa viihtyä ja olla rauhassa.

ViNO ja MY

Vinon ympäristötyöryhmän loppiaisviikonloppuun on ilmoittautunut kaksi ihmistä plus oletettavasti minä ja Lotta. Väsymys (tai ehkä rehellisemmin laiskuus?) sai loppujen lopuksi lopullisen kutsuviestin lykkääntymään joulupäivään asti. Lotta sentään kommentoi kutsua ja välitti sitä ansiokkaasti kasalle listoja. Anna-Riikka taas väsäsi 7. päivä tulevaan ilmastokampanjan tapaamiseen oman kutsunsa. Toivottavasti ihmiset lukevat välipäivinä postejaan ja innostuvat. :-) Vähemmän hauskan sähellyksen Espoon kaupungin postin kanssa vuoksi jouduimme tosin nipistämään tapaamisen viimeisen päivän pois. "Korpitapaamisia" en olekaan päässyt aiemmin varsinaisesti järjestämään, joten tämä eka kokemus on toivon mukaan opettavainen eikä kauhean epäonnistunut. :-)

Ruoka, matkailu ja ilmastoneuvottelut

Keskiviikkona annoin haastattelun Luonnonsuojelija-lehteen, jossa puhutaan ruokavalion ekologisuudesta. Jouduin toteamaan, että ruokapolitiikkani ei ole kaikissa suhteissa yhtä ehdotonta kuin eläintuotteiden välttämisessä: elän hetkissä ja käytän kaikenlaisia tekosyitä tehdäkseni tyhmiäkin valintoja. Onneksi parannusta parin vuoden takaiseen vielä on, ja erityisesti joulumässäilyjen jälkeen voi potentiaalia olla pistää omat ruokailuvalinnat oikeasti kuntoon. Koko vastaukseni löytää kotisivuiltani. Haastattelun yhteydessä Annukka kertoi myös, että seuraavaan numeroon tehdään juttu matkailusta. Lähetin linkin TYY:n ympäristöviikolla tekemääni esitykseen, jossa puhutaan matkailusta yleisesti ja lentomatkailun tuhoisasta vaikutuksesta ilmastolle erityisesti. Tiistai-iltana muokkasin Laurin kanssa mielipidekirjoitusta Lapin Kansaan ja Keskisuomalaiseen. Eija-Riitta Korhola oli kirjoittanut käsittämätöntä tuubaa siitä, että ilmastoneuvottelut tuhoaa sekä työpaikat että ilmaston, koska Kongoa ja Perua ei saatu sitoutumaan päästövähennyksiin. (Oikeasti neuvottelut jäävät lukkoon, jos odotamme täysin mitättömiä päästöjä per henki tuottavat maat samoihin päästövähennyksiin kuin rikkaat maat. Onneksi on muitakin tapoja osallistua, ja rikkaiden maiden päästövähennykset luovat fiksusti toteutettuina markkinoita ja ratkaisuja muillekin maille.) Jutun löytää julkaistuna (Laurin nimellä) ainakin Keskisuomalaisesta.

Voima

Edellisen merkintäni jälkeen olen käynyt myös sekä Voiman pikkujouluissa että hallituksen kokouksessa. Voimassa tuntuu olevan ennätyksellisen sitoutunut ja vahva tekemisen meininki. Lehti on upean näköinen, ja uusi AD uhosi, että siitä voisi tehdä vieläkin paremman. Sekä lehden päätoimittajan että kustannuspäällikön kanssa oli antoisaa keskustella, ja kummatkin olisivat toivoneet minun jatkavan hallituksessa, mikä lämmitti muuten viime aikoina vähän kritiikkiin väsähtänyttä mieltäni.

Prostituutio

Prostituutio keikistelee taas iltapäivä- ja ilmaisjakelulehtien lööpeissä. Lienee odotettavissa, että asiaa puidaan molemmissa seuraavissa vaaleissa urakalla. Koko ilmiön tarkastelua tuntuu vaivaavan sama erikoisuus kuin ihmiskaupasta järjestettyä paneelia, jossa keskustelivat seksialan työntekijöiden järjestön Sallin sekä eri poliittisten nuorisojärjestöjen edustajat: sääntelyn perustelut ja sisältö erkaantuvat jatkuvasti varsinaisten uhrien äänestä. Lainsäädännön yksi perustehtävä on kuitenkin nähdäkseni täydentää ihmisten ja yhteisöjen muuta (esim. kulttuurista, moraalista ja ei lakiin perustuvaa normatiivista) sääntelyä tavalla, jolla varmistetaan, että heikompi osapuoli saa suojaa vahvemmalta ja estetään hänen kärsimyksensä. Vahvemman osapuolen edut on yleensä ikään kuin määritelmällisesti turvattu. Prostituution säätelyn tärkein tehtävä lienee varmistaa, että kukaan ei joudu myymään jotain pyhänsä pitämäänsä vain elättääkseen itsensä eikä luopumaan vapaudestaan. Perheiden keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen ydintä säätely tuskin voi pitää kasassa, ja jotain yleistä moraalia on loppujen lopuksi kauhean hankala rakentaa lakikirjan varaan. Siksi vaikuttaa kummalliselta, että prostituoitujen etujärjestöä ei edes tunnusteta järjestöksi (Oraksen kirjallinen kysymys eduskunnassa aiheesta), saati että esimerkiksi Sallin tai arkipäiväisesti prostituoitujen kanssa töitä tekevän Pro-tukipisteen työntekijöiden mielipiteitä pidettäisiin oikeasti merkittävinä sääntelyn valmistelussa. Tuntuu kummalliselta ajatella, että ihmisten hyvinvoinnin suojelu lakeja säätämällä erkanee näin voimakkaasti niiden ihmisten äänestä, joiden hyvinvointia halutaan suojella. Silloin on aina hyvä kysyä, ettei vain vahvempi osapuoli -- vaikkapa valtio tai jokin päätöksentekoon merkittävästi vaikuttava ryhmä -- oikeasti puolustaisi tekopyhillä argumenteilla vahvemman etuja.

Yleisempi näkökulma prostituutioon tietysti lähtisi jostain aidosta kokonaistarkastelusta. Yleensä maailma ei hirveästi liikahda pelkkään rikoslakiin kajoamalla. Kriminalisointi tai dekriminalisointi ovat vahvoja toimenpiteitä, jotka herättävät siksi suuria tunteita, ja jotka koskevat aidosti kaikkia kansalaisia. Kiinnijäämisriskiin vaikuttaminen, poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimien resurssit tai vankeinhoitolaitoksen kapasiteetti unohtuvat tällöin helposti, jolloin uuden rikoksen säätämisen todellinen vaikutus jää todennäköisesti heikoksi: ihmiset kun harvemmin suunnittelevat tekojaan lakikirja kourassa. Perustoimeentuloon liittyvät ratkaisut, ihmisten mahdollisuus saada apua niiltä virkamiehiltä, joiden työ on heitä varten olemassa, valistaminen, järjestäytymismahdollisuuksien lisääminen ja oman elämän hallinnan edellytysten parantaminen jäävät valitettavasti vielä helpommin kokonaan huomiotta sekä yleisöltä että päättäjiltä -- muutoin kuin tietysti ongelmien oireina.

Voittoja ja identiteettikriisi

Flunssasta ja jonkunlaisesta keuhkoputkentulehduksen kaltaisesta röhnystä huolimatta asiat tuntuvat menevän eteenpäin. Ilmastokokoukset Montrealissa sujuivat juuri niin hyvin kuin vain ikinä osasi toivoa, kuten ilmasto.org:n raporteistakin voi lukea. Kansainvälisen ilmastotoiminnan päivän marssit olivat menestyksiä (lue: hyvää pohjustusta sille, että saamme Suomessakin kaduille vaikkapa 10 000 ihmistä vaatimaan ilmastonmuutoksen torjumista), ja marssin palautetilaisuus oli jatkotoiminnan kannalta toiveikas. Tätä menoa hallituskin joutunee tunnustamaan, että sen näkemyksellä lähivuosien energiapolitiikasta ja Kioton velvoitteiden täyttämisestä ei kyllä tueta kansainvälistä ilmastonmuutoksen torjumista.

---

Maan ystävissä on selkeää uutta puhtia sekä talous- että ilmastokampanjassa, ja lauantain IRC-tapaamiseen haluaa yllättäen (mutta ei ehkä oikeastaan epäyllättävästi, koska Maan ystävät rollz mmmmkay?) tulla ihan uusia ihmisiä ympäri Suomea. Ensi kevään lumiukkotempauksesta (28.2.2006) voi tulla vielä hienompi kuin tämänvuotisesta.

---

Onnistuin viimeiseen asti välttelemään ViNOn liittokokouksessa muodollisia luottamustehtäviä, eli voin keskittyä käyttämään aikaani mm. sen ympäristöryhmän vetäjänä, enkä joudu ottamaan esimerkiksi hallituksessa jokaiseen asiaan maan ja taivaan väliltä kantaa seuraavan vuoden aikana -- ellen sitten tapani mukaan halua.

Ryhmän suunnittelukokous liittarissa oli lyhyt, mutta innostunut. Keräämillämme ideoilla esimerkiksi ympäristöjulkaisusta (jonka nimeksi tässä vaiheessa kaavailin "Tarinoita ympäristöstä ja ympäristönsuojelijoista") täytettäisiin varmaankin päivittäin sanomalehti koko ensi vuoden ajan. ViNO sai loistavan toimintasuunnitelman ja hallituksen sekä ennen kaikkea sen toimijat pursuavat selvästi ideoita ja toimintaintoa. Seuraavaksi pitäisikin alkaa valmistelemaan tuota julkaisua sekä ympäristöryhmän loppiaisen keskustelu-, ideointi- ja suunnittelutapaamista.

---

Henkilökohtaisemmalla tasolla tuli vähän yllättäväkin kosketus arkitodellisuuteen liittokokouksessa, kun siellä erään ihmissuhteensa hiljan menettänyt nuori nainen puhui yön keskellä läheisyyden kaipuusta. Vastaan tuli yllättävän fyysisen ontto olo ja ajatus siitä, että olisi hauskaa pitää jotakuta kädestä kiinni ja tuntea olevansa vähän tavallista turvallisemmassa satamassa ihmissuhteiden aallokoissa. Parantumattomana pragmaatikkona ajattelin toki lisäksi, että olisi erityisen käytännöllistä, jos käden pitelijällä olisi samanlaisia harrastuksia kuin ne, jotka vievät leijonanosan omasta ajastani. Mutta ehkä jonain päivänä eräs niistä "10 syystä ryhtyä aktivistiksi" (6.) oikeasti myös toteutuu.

---

Samalla kuitenkin olen joutunut taas miettimään identiteettejä, erityisesti johonkin ryhmään kuulumista. Tehdessäni ilmastotoimintaa en tunne olevani maan ystävä tai vihreä nuori, vaan aina se ihan sama Heikki, jolla on omat haaveet ja pelot ja vahvuudet ja heikkoudet. Mainostan mielelläni molempia ryhmiä kaikille, mutta vieroksun ajatusta siitä, että sen pitäisi olla toiminnan ehto tai sen pääasiallinen sisältö. Itse olisin valmis luovuttamaan esimerkiksi lumiukkotempauksen "omistajuuden" Maan ystäviltä Tulevaisuuden Voimalle, jos sillä saadaan enemmän toimijoita mukaan. Siitä en tiedä, mitä mieltä muut maan ystävät ovat -- ehkä samaa, ehkä eivät.

En myöskään hirveästi ilahtunut siitä, että eräs järjestö tuli, aneluista, kehotuksista ja kielloista huolimatta ilmastomarssille oman ainakin minun ja monien muiden mielestä ilmastoon liittymättömän näkyvän myyntimateriaalinsa kanssa. Ei siksi, että Maan ystävillä tai jollakulla muulla olisi pitänyt olla näkyvyyttä heitä enemmän, vaan siksi, että sotkemalla yhteiseen asiaan omia juttujaan, he ikään kuin vaaransivat löyhän ja hyvin herkän ilmastokoalition, jonka kokoamiseksi ja koossa pitämiseksi moni ihminen oli nähnyt todella paljon vaivaa.

Esimerkiksi SKP, jonka pelkkä nimi tuntui herättävän etukäteen väristyksiä joissain ihmisissä, käyttäytyi vastaavassa asiassa esimerkillisesti ja pysyi erinomaisesti aiheessa kaikessa toiminnassaan. Olin innostunut Yrjö Hakasen puheesta myös siksi, että puhumalla heti kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön sihteerin Ilkka Sipiläisen jälkeen Hakasen puheenvuoro viesti epäpyhästä liittoumasta kirkon ja SKP:n välillä: siitä, että nyt on sekä tarvetta että mahdollisuutta laajalle ja ennakkoluulottomalle rintamalle ilmastonmuutosta vastaan.

---

Toisaalta samalla, kun meidän pitäisi minusta olla valmiita olemaan osana jotain liikettä, esimerkiksi maan ystävillä ja vihreillä (niin niillä "aikuisilla" kuin nuorillakin) olisi paljon tehtävää myös järjestömme näkyvyyden lisäämiseksi erityisesti jäsenhankinnan osalta. Suomi tuntuu olevan väärällään ihmisiä, jotka symppaavat meitä ja toimintaamme paljon, mutta joille ei ole tullut mieleenkään, että he voisivat olla osa liikettä.

Kuten Tarja Cronberg sanoi vihreiden nuorten tilaisuudessa Nuuksiossa, tarvitsemme kuitenkin "lisää ääniä". Vihreät tarvitsevat toki lisää äänestyslipukkeita, mutta kansalaisjärjestöt ja koko kansalaisyhteiskunta tarvitsevat edelleen lisää persoonallisia, innostuneita, pelokkaita, järkeviä ja tunteellisia puheenvuoroja, kansalaisten päästämistä ääneen. Samalla kansalaistoiminta, huutavien vääryyksien osoittaminen ja ratkaisujen esittäminen, tarvitsee lisää tekijöitä, sillä ilman sitä yhteiskunta tuskin tulee kehittymään kovinkaan hurjaa vauhtia.

---

Tätä kirjoittaessani edessäni on ruudulla kaksi työtarjousta, joista pitäisi osata valita toinen. Toisella paikalla, joka on yritys, on tarjota varsin haastavia työtehtäviä mm. kääntäjäympäristö- ja käyttöjärjestelmäkehityksen parissa ja hyvää kokemusta myös uran jatkon kannalta. Toinen paikka on erään korkeakoulun atk-osasto, jossa saisin ylläpitääkseni ja kehittääkseni varsin katkeria vuodatuksia ystävissäni herättäneen tietojärjestelmäprojektin. Palkkatarjouksetkin ovat, hieman yllättäen, samat, millä ei tosin taida olla päätökseeni juurikaan vaikutusta.

Olen toisaalta nyt tehnyt yli viisi vuotta hommia yrityksille, joiden taloustilannetta on välillä vaikea ennustaa kuukautta pidemmälle, ja joissa paineet työntekijöitä kohtaan ovat välillä olleet aika kohtuuttomia erityisesti, kun ottaa huomioon sen, että yksittäisen ohjelmoijan mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen viivan alle tulevaan tulokseen ovat melko rajalliset. Korkeakouluissakin pääsee varmasti halutessaan kehittämään osaamistaan ja ehkä kokeilemaan, millaista on palvella vähän toisenlaisia asiakkaita vähän toisenlaisin tavoin. Taidan siis lopulta kallistua jälkimmäisen tarjouksen puoleen toiveikkain mielin.

---

N. tunnin kuluttua alkaa Vihreän liiton ympäristötyöryhmän kokous eduskunnassa, jossa puhutaan paljon myös ilmastosta ja ensi vuoden toiminnasta. Toivottavasti eduskunnan valiokunnissa kuullaan strategiasta hyviä tyyppejä, joita vaikuttaa löytyvän niin ilmastoalan yrityksistä kuin vaikkapa SAK:stakin. Tärkeää on, että kuultavilla asiantuntijoilla olisi ymmärrystä mm. liikenteestä, yhdyskuntasuunnittelusta ja esimerkiksi kuntatason toimista.