Vihreät tempaisevat 24.8. Al Goren tähdittämän ilmastoelokuvan yhteydessä

Noin 20 vihreää ympäri Uuttamaata oli eilen jakamassa Euroopan Vihreiden ilmastokampanjan ilmastotietoa, ViNOn ympäristölehteä Rönsyä ja ilmastovisaa ilmastoelokuvan "Epämukava totuus" katsojille. Länsiväylä kävi tekemässä jutunkin, ja haastatteli minua ja Heidi Hautalaa. Toivoimme elokuvan kannustavan ihmisiä myös toimimaan katastrofin estämiseksi ja puhuimme muiden puolueiden lähtemisestä mukaan ilmastokeskusteluun. On hienoa, että muutkin kuin vihreät puhuvat ilmastonsuojelusta — mutta parempi, välttämättömämpi ja kiireellisempi olisi myös tehdä jotakin. (Vihreä ilmasto- ja energiaohjelma Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla, liikennepoliittinen ohjelmaLiikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen, vaihtoehtoinen talousarvio.)

Vastaanotto oli mukava ja materiaali meni hyvin kaupaksi. Itse elokuvalta odotin vähän enemmän: vannoutuneelle ilmastofriikille siinä oli vähän uutta ja jotenkin vähän kaukainen ote. "Pari piirua ihmisen suuntaan" voi olla jo käyttökontekstinsa vuoksi hieman saastunut fraasi, mutta ajatuksena se on hyvä. Kuulemma filmi kuitenkin puree jenkkiyleisöön. Itsekin pidin sen lopusta, jossa rinnastettiin apartheidin murtaminen, Intian väkivallaton itsenäisyystaistelu, mustien kansalaisoikeusliike, Ranskan vallankmous ja Yhdysvaltojen itsenäistyminen ilmastonmuutosvastarintaan. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa koko ihmiskunnalla on edessään valtaisa haaste, jonka torjumiseksi tarvitaan jokaista, jonka torjumiseksi jokainen voi tehdä jotakin, ja joka tarjoaa myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tyydyttää kaikkien energiantarve kestävällä ja tasa-arvoisella tavalla sekä lisätä hyvinvointia.

---

Vihreät tempaisevat 24.8. Al Goren tähdittämän ilmastoelokuvan yhteydessä
"Epämukava totuus" -elokuvan yhteydessä muistutetaan "Mukava totuus: ilmastonmuutos voidaan torjua!"

Tiedote
22.8.2006

Vihreät eri puolilta Uuttamaata saapuvat 24.8. tempaisemaan Tapiolan kulttuurikeskuksen viereiselle torille klo 19. Kulttuurikeskuksessa saa klo 19.45 Espoo Ciné -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa ilmastoelokuva "Epämukava totuus" (An Inconvenient Truth). Tempauksessa paikalle pystytetään banderolli "Mukava totuus: ilmastokatastrofi voidaan torjua!"

Elokuva on käynyt Yhdysvaltojen tilastoissa yhdeksänneksi katsotuimpana elokuvana, ja sen tähti on USAn entinen varapresidentti Al Gore. Epämukava totuus tulee Suomessa myös teatterilevitykseen 15.9.

Katsojille jaetaan Euroopan vihreiden ilmastokampanjan esitteitä, joissa kerrotaan käytännön ilmastonsuojelutoimista niin omassa elämässä kuin politiikassakin. Lisäksi katsojat voivat tarkastaa tietonsa ilmastovisassa sekä pelata ilmastoaiheista tasohyppelypeliä. Paikalla ovat kansanedustaja Heidi Hautala Uudenmaan piiristä, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu, sipoolainen kansanedustajaehdokkaaksi lupautunut Stina Nybäck ja Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro Pernajasta.

"Suomeenkin on korkea aika saada katastrofielokuvien lisäksi tosielämän tietoa siitä, että katastrofeilta voidaan välttyä, jos tahtoa löytyy. Ilmastonmuutos ei ole pelkkä uhka: ilmastonsuojelu voi yhdistää ihmisiä ja valtioita toimintaan, josta ilmaston lisäksi hyötyvät muutoinkin köyhimmät ja heikoimmat", huomauttaa Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro.

Elokuvaa on halki sen esitysmaiden pidetty toimintaan kannustavana. "Ilmastonmuutosta voi torjua kulutusvalinnoilla, liittymällä ympäristöjärjestöihin ja vaikuttamalla puolueissa. Näillä keinoilla luodaan painetta päätöksentekijöihin, jotta talouden rakenteita muutetaan hyviä valintoja suosiviksi. Suurten puolueiden vasta virinnyt huoli ympäristöstä on vain viherpesua niin kauan kuin budjeteissa ei pureta ilmastolle haitallisia tukia ja muuteta verotusta ympäristöä suosivaksi", Heidi Hautala sanoo.

Ilmastomyötäistä yhteistyötä tarvitaan Suomessa myös kuntien välillä mm. joukkoliikenteen ja asumisen järjestämisessä. "On tarkasteltava ihmisten hyvinvointia, asumista, ilmastomyötäistä liikennettä ja laajoja, yhtenäisiä metsäalueita kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta. Kaikkia näitä osa-alueita voidaan edistää hyvällä seudullisella yhteistyöllä", toteaa sipoolainen vihreä Stina Nybäck.

"Joukkoliikennettä ja kestävää asumista on edistettävä kaikissa kunnissa. Kuntien yhteistyön lisäksi tarvitaan valtio mukaan raideliikenteen investointeihin. Liikenteen päästöjen vähentäminen on kaikkien yhteinen etu", jatkaa helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu.

Lisätiedot

Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela, gsm 040 848 6022
Heidi Hautala, gsm 050 511 3129
Otto Lehtipuu, gsm 050 383 5759
Stina Nybäck, gsm 040 562 3285
Janne Länsipuro, gsm 040 740 8445

Kaupungissa vai maalla? (Helsingissä vai Sipoossa?)

Keskustelu Sipoon ja Helsingin välisestä rajasta on käynnistänyt laajempaa pohdintaa siitä, onko ihmisten parempi asua kaupungissa vai maalla. Kysymys menee helposti vähän metsään.

Suomessa on jo olemassa väljän ja tiheän asutuksen alueita. ("Väljä" ei tässä viittaa lämmitettävään asuinpinta-alaan vaan asukkaisiin neliökilometrillä.) Voimme tavoitella asutusrakenteen muuttamista ekotehokkaiksi urbaaneiksi koneistoiksi tai omavaraisiksi paikallisyhteisöiksi, mutta on absurdia kuvitella, että muutos olisi helppo tai nopea. Toistaiseksi siis ihmisiä siis tulee myös asumaan sekä taajamissa että maaseudulla.

Tavoitteeksi siis tulisikin ehkä ottaa:

1) Sekä väljän että tiheän asutuksen alueilla sekä voidaan että tulee pyrkiä siihen, että ihmiset voivat hyvin ja ympäristökuorma on pieni. Tarvitaan joukkoliikenneyhteyksiä, palveluita, kestäviä lämmitysratkaisuja, virkistysalueita, luonnonsuojelua ja mahdollisuutta harrastaa ja vaalia ihmissuhteita. Pitäisi kisata siitä, missä asiat aidosti järjestetään parhain päin, eikä siitä, onko jokin kuvitteellinen ekokaupunki tai ekokylä teoreettisesti lähempänä optimia.

2) Tavoite 1) edellyttää käytännössä asumisen ja liikenteen suunnittelemista kokonaisuutena. Kuntarajat eivät saa olla este elämän muuttamiseksi ekologisemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja onnellisemmaksi. Toisaalta on turha kuvitella, että kuntarajojen muuttaminen automaattisesti parantaa kaikki ongelmat. Erityisen hassuksi tilanne muuttuu, jos kiistat kuntarajoista tulehduttavat välejä jollain alueella niin, että juuri riitely estää seudullisen yhteistyön.

3) Jos haluaa asua väljän asutuksen alueella, on hyvä olla valmis järjestämään oma liikkumisensa ja lämmityksensä kestävällä tavalla (esimerkiksi pelleteillä, polkupyörällä ja vaikka harvaankin kulkevalla bussilla). Kaikille tämä ei ole mahdollista; heidän olisi ehkä parempi asua kaupungissa kaukolämpötalossa ilman autoa. Jos tämä tuntuu raa'alta, kannattaa ehkä muistaa, kuinka raaka ja epäoikeudenmukainen paljon päästöjä tuottavan elämäntavan tuottama ilmastonmuutos viime kädessä on.

Mitä ihmeen yhteisöllisyyttä?

Yksilöllisyyden syyksi pistetään tätä nykyä aika iso määrä erilaisia ongelmia. Kaupungin ja maaseudun välisen "ristiriidan" velloessa romantisoidaan paluusta maaseudun yhteisölliseen elämäntapaan. (Ristiriita on tietysti vähän hassu ajatus, kun maaseudulla tosiasiassa voidaan elää hyvin kaupunkilaista supermarket- ja bemarikulttuuria, ja Espoon pientaloalueita pidetään kaupunkimaisena asumisena.)

Kaupungit ovat näissä uhkakuvissa pesäkkeitä, joissa ihmiset tuomitaan elämään lapsuudesta vanhuuteen yksin alkoholismin, päihdeongelmien, masennuksen ja itsemurhien vietävinä. Kukaan ei niissä välitä kenestäkään.

Maalla taas kuvitellaan kaikki elämä ahdasmielistä kyttäykseksi, jossa ei ole omaa rauhaa eikä lupaa olla oma, vähän erilainen itsensä.

No, eiväthän asiat ihan näin ole. Kaupungeissa voi olla tiukkoja, ahdasmielisiä yhteisöjä, joista irrottautuminen on hankalaa tai jopa vaarallista; maalla taas avarakatseisia, suvaitsevaisia ja toisten yksityisyyttä kunnioittavia ihmisiä. Tilastollisia eroja on, mutta ne eivät ole absoluuttisia. Ja se asuinpaikka, joka sopii yhdelle, ei ehkä sovi toiselle.

Tätä "itse kullekin sopivuutta" ei kannata lukea liian ahdasmielisesti. Mielikuviin pientalossa asumisesta vaikuttaa paljon se, kuinka ankeita kokemuksia on siitä, että kaupungin vuokra-asunnossa oman kodin remontoiminen mukavaksi kielletään suorasanaisesti; lähikorttelin harmaasta betonimassasta; yksityisautojen ja rekkojen räminästä ja katupölystä Tuusulanväylän varressa matkalla kotoa töihin; oman pihapiirin kakaroiden kiljunnasta; keskustan mainossaasteesta ja yöbusseissa oksentelevista humalaisista. Mikään näistä ei ole suoraa seurausta siitä, että asutaan kaupungeissa, vaan asioita, joihin voi politiikallakin vaikuttaa.

Mielenkiintoisempaa onkin se, miten yhteisönsä voi valita ja miten niiden välillä voi liikkua. Tässä pohdiskelen Helsingissä, Espoossa, Suomussalmella ja Tampereella asuneen kokemuksia.

1) Kaupungissa voi valita ystävänsä, jos hyvin käy. Jos tulee parhaiten toimeen jollain mittarilla samanlaisten ihmisten kanssa, voi löytää ihmissuhteita harrastusten tai vaikka politiikan parista. Maaseudulla ei yleensä ole riittävästi kriittistä massaa, jotta shakista, larppauksesta, toisista lesboista tai kehonrakentamisesta pitävät ihmiset löytäisivät helposti samoista asioista pitäviä tyyppejä.

2) Kaupungissa voi vaihtaa yhteisöä. Ei ole tavoittelemisen arvoista tai ilon aihe, jos ystävien tai sukulaisten kanssa tulee seinä vastaan -- ja nämä eivät hyväksy vaikka sitä, että liityt Kokoomukseen tai haluat liittyä kirkkoon. Silti elävässä elämässä joskus näin käy.

Mikä avuksi, jos oma naapurusto, uskonlahko tai suku ei siedäkään jotakin tiettyä erilaisuutta? On helppoa todeta, että löytyy paljon pieniä, kiinteitä yhteisöjä, jotka ovat myös suvaitsevaisia ja joustavia; se ei kuitenkaan riitä vastaukseksi kysymykseen. Entä, jos ei satu elämään juuri sellaisessa?

Jos elää pienen asukastiheyden kunnassa, jossa kaikki tuntevat toisensa, on vaikea vaihtaa yhteisöstä toiseen. Yhteisössä eletään vaikka itsensä kieltäen, koska vaihtoehdot ovat niin hankalia. Kaupungissa naapureitaankin voi muuttaa pakoon toiseen kaupunginosaan ilman dramaattisia muutoksia; maalla liikkuvuus edellyttää enemmän selkärankaa.

Itse arvostan mahdollisuutta muodostaa ystäväpiirini ja yhteisöni omista lähtökohdistani niin paljon, että olen valmis sietämään kaikki kaupunkielämän huonotkin puolet. Minusta tämä ei ole "yhteisöllisyyden" tappio ja "yksilöllisyyden" voitto, vaan päinvastoin. Saatan olla jäävi tai harhainen asiassa, mutta omasta mielestäni suhteeni ystäviini ja asuintovereihin ovat paljon kiinteämmät kuin ne koskaan olivat katolisen seurakuntani jäseniin tai Suomussalmen lukion kanssaoppilaisiin. Minulle niillä on niin paljon arvoa, että siedän vaikka Helsingin keskustaakin.

Kun puhutaan vihreästä yhteisöllisyydestä, minusta on tarpeen tehdä selkeä pesäero siihen, että olisi vaalittava ehdottomuuteen asti kuulumistaan siihen yhteisöön, jonka on syntymän ja asuinpaikan perusteella sattunut osakseen saamaan.

---

Lähtökohtaisesti, jos joku pieni yhteisö on äärimmäisen omavarainen ja kiinteä, sillä on yleensä myös omat sääntönsä. Ei taida olla mitään erityistä todistusaineistoa siitä, että nämä periaatteet olisivat lähtökohtaisesti esimerkiksi ekologisia tai suvaitsevaisia tai ihmisoikeuksien kanssa enemmän sopusoinnussa kuin valtioiden tai kansainväliset pelisäännöt.

Pikemminkin vaikuttaa minusta siltä, että mitä pienemmässä yksikössä tehdään isoja periaatteellisia päätöksiä, sitä lähempänä ollaan sellaista "ihmisten omaa oikeustajua", joka usein tarkoittaa vain mielivaltaa. Se voi merkitä vaikkapa sitä, että ruma pöhöttynyt tursake, jota kaikki pitävät vähän epäilyttävänä ja outona, saa esimerkiksi vahingonteosta huomattavasti ankaramman rangaistuksen kuin menestyvä, esiintymistaitoinen ja pidetty ihminen. Tai sitä, että rangaistuksen pääasiallinen tehtävä on sovittaa vahinkoa enemmällä vahingolla eikä ennaltaehkäistä ongelmia. Lähidemokratiaa tarvitaan, mutta sen täydentäjäksi myös valtiollinen demokratia on tarpeen.

Esimerkki: vaikka Kiina olisi kuinka "omavarainen" tahansa, eiköhän siellä keskimäärin pössyteltäisi kotimaista kivihiiltä nykyteknologialla energian haaskaamista varten. Siitä puserrettaisiin vielä polttoainetta "lähialueella" tapahtuvan liikenteen hoitamiseksi.

On esitetty ajatus siitä, että omien tekojen vaikutukset tulevat näkyville, jos tuotanto tapahtuu lähellä kulutusta, ja tällöin eletään viisaammin ja kohtuullisemmin. Näkemys on sinällään ihan sympaattinen ja kannatettava.

Sen suoraviivaisuus alkaa kuitenkin ontua silloin, kun paikassa X tapahtuvalla tuotannolla on väistämättömiä maailmanlaajuisia seurauksia, kuten ilmastonmuutos. Näköyhteyden tuottamiinsa ongelmiin voi saada muillakin keinoin; esimerkiksi modernilla tiedonvälityksellä, keskinäisillä sopimuksilla ja vaikka hintamekanismeilla. Joskus yhteyksiä omien tekojen ja niiden vaikutusten välillä ei pelkkää näköetäisyyttä hallitsemalla voikaan huomata.

Sipoo&Helsinki: Parempaa demokratiaa

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa juuri ennen kesälomiaan esittää salamaratkaisuna valtioneuvostolle, että osa läntisestä Sipoosta liitettäisiin Helsinkiin. Päätös kirvoitti kaksi keskustelua.

Ensinnäkin syntyi ihmettelyä siitä, miten valtuusto pystyy ottamaan kantaa laajaan kysymykseen, joka esiteltiin valtuutetuille pari tuntia ennen kuin siitä piti päättää. Kenties jotkut valtuutetut olivat saaneet omia reittejään riittävästi tietoja aiheesta etukäteen; ja olihan asiaa puitu jo kauan. Silti demokratia edellyttää yleisessä tapauksessa parempaa valmistelua ja kaupunkilaisten edustajille mahdollisuutta perehtyä asioihin.

Ymmärrän sen, että hyvänäkin pitämäni tyyyppi voi tuntea houkutusta hoitaa oikeana pitämänsä päätös rivakasti ja sujuvasti, erityisesti, jos reunaehdot ovat hankalat. Ongelma tässä on se, että silloin pudottaa itseltään moraalisen pohjan arvostella muiden tekemisiä. Entä, jos seuraavalla kerralla joku käyttää samoja menettelytapoja tuodakseen päätettäväksi enemmistön diktatuurilla jotakin, josta aiheutuukin arvaamatonta haittaa ihmisille?

Minä, Tapio Laakso ja Outi Alanko-Kahiluoto otimme asiaan kantaa, koska halusimme puolustaa demokratiaa. Tiedotteemme alla.

---

Hyvä päätöksenteko edellyttää avoimempaa valmistelua

Kannanotto
22.6.

Helsingin Vihreiden puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Tapio Laakso ja Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela kritisoivat Helsingin ja Sipoon kuntarajan muuttamishakemukseen liittynyttä salailua ja hätäilyä. Puheenjohtajat katsovat, että kuntarajojen muuttaminen näyttää sinällään tuovan paljon hyviä mahdollisuuksia Helsingin seudun kehittämiselle. Kaupunginvaltuuston pikapäätös tärkeässä asiassa ei kuitenkaan jättänyt helsinkiläisille mahdollisuuksia esittää omaa kantaansa asiaan tai valtuutetuille perehtyä siihen.

Valtuuston keskiviikkoinen päätös esittää valtioneuvostolle Sipoon lounaisosien liittämistä Helsinkiin oli paraatiesimerkki huonosta päätöksentekokulttuurista. Vihreiden puheenjohtajien mielestä valtioneuvostolle tehdyn hakemuksen käsittelyssä tuleekin jatkossa kiinnittää erityistä huomiota avoimeen kansalaiskeskusteluun ja kansalaisten osallistumiseen.

"Demokratia ja avoin päätöksenteko edellyttävät avointa valmistelua. Salassa valmisteltu esitys Sipoon länsiosien liittämishakemuksesta lähetettiin valtuutetuille vain muutamaa tuntia ennen valtuuston kokousta. Jos päätös on oikea, miksei sitä voitu valmistella avoimesti? Kyse on hakemuksesta, jonka vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän. Tällainen toiminta ei tarjoa tilaa kunnolliselle asiaan paneutumiselle eikä aidolle kansalaiskeskustelulle", huomauttaa Outi Alanko-Kahiluoto.

"Kaupunginhallitus on luvannut, että Sipoosta liitettävillä alueilla huolehditaan myös arvokkaiden metsien suojelusta ja että asumisen rinnalla kehitetään ja vaalitaan hyviä virkistysalueita. Nämä lupaukset tulee todella pitää täysimääräisesti. Kaupungin päättäjät voisivat lunastaa uskottavuutta lupauksilleen kohentamalla päätöksentekonsa avoimuutta", Heikki Korpela toteaa.

"Helsingin seudun yhteistyö paremman elinympäristöjen suunnittelun ja liikenteen puolesta on sinällään elintärkeää ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Yhteistyössä on kuitenkin korostettava demokratiaa, avoimuutta ja kansalaisten luottamuksen hakemista, ei purettava niitä. Hyviäkään asioita ei pidä jyrätä läpi demokratian ja avoimen päätöksenteon kustannuksella -- ei Helsingin rajojen kohdalla eikä muussakaan kuntien uudistamisessa", Tapio Laakso huomauttaa.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto, gsm 041 522 4272
Tapio Laakso, gsm 050 325 0074
Heikki Korpela, gsm 040 848 6022