Helsingin Sanomat uutisoi eilen päästövähennysten voivan viedä Suomesta jopa 60 000 työpaikkaa ja leikkaavan 3 prosenttia kansantuotteesta. Luvut perustuvat valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen valtioneuvoston talousosastolle tekemään selvitykseen siitä, miten EU:n ajama 20 % päästövähennystavoite vaikuttaisi kansantalouteen.
Heti seuraavana päivänä VTT:n Mikko Kara kommentoi, että päästötavoite voisi jopa kasvattaa kilpailukykyä.
Kaikki tietysti riippuu oletuksista. Taloudelliset skenaariothan tuottavat kiltisti varsin erilaisia näkymiä riippuen niihin syötetyistä parametreista. Ainakaan toistaiseksi VATT:n sivuilla ei ole selvitystä tai sen taustoja, joten joudun arvailemaan taustalla vaikuttavia olettamia. Luultavasti melko rankkoihin lukuihin päästään, jos lähdetään seuraavista:
1. Kaikki tehostamistoimet on jo tehty. Tämä ei selvästi pidä paikkaansa: esimerkiksi energiapalveluyhtiö Inescon mukaan teollisuudessa puolet alle kahden vuoden takaisinmaksuajan energiansäästöprojekteista on tekemättä. VTT:n mukaan uusien kerrostalojen energiankulutusta voidaan vähentää 70 % vain 3 % lisäkustannuksilla, jotka siis maksavat itsensä nopeasti takaisin energialaskussa.
2. Jos tehostamista voidaankin tehdä, investointihyödyt valuvat ulkomaille. Ei pidä paikkaansa. WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -mallissa nimenomaan esimerkiksi taajuusmuuttajilla ja tehokkaammilla moottoreilla saavutettaisiin jo 7 % päästövähennys nykytilaan verrattuna. Suomessa toimivat ABB ja Vacon ovat maailman johtavia taajuusmuuttaja- ja prosessiautomaatiovalmistajia. Kannattaisikohan meidän siis kuitenkin pistää rahaa suomalaiseen rakentamiseen ja energiapihiin teknologiaan ennemmin kuin ulkomailta tuotavaan kivihiileen, öljyyn ja maakaasuun?
3. Uusiutuvan tuotannon lisääminen ei tuo työpaikkoja. Tämä on räikeässä ristiriidassa mm. Teknologiateollisuuden laskelmien kanssa, joiden mukaan yksin tuulivoimateollisuus voisi tuoda Suomeen 18 000 vientityöpaikkaa ja 1,4 miljardin euron edestä vientiä.
4. Energia ei maksa muualla mitään. Tosiasiassa energian hinta nousee vääjäämättä kaikkialla, koska raaka-aineidenkin hinta kasvaa. Ne, jotka kaupallistavat ensimmäisenä energiapihejä teknologioita ja uusia energialähteitä, kuittaavat myös edelläkävijöiden hyödyt viennissä. Nimenomaan bioenergian (6 miljardia -> 22-32 miljardia), tuulivoiman (7 miljardia -> 25-75 miljardia), ja teollisuusprosessien tehostamisen valituilla aloilla (14 miljardia -> 27 miljardia) maailmanmarkkinoiden on arvioitu kasvavan nykyisistäänkin vuoteen 2020 mennessä huimasti. (Jaakko Pöyry Group). Meidän kilpailukykymme näillä markkinoilla on suuri mahdollisuus, mutta se ei kuitenkaan toteudu itsestään. Tästä kertoo esimerkiksi Sitran tuore raportti, joka kannustaa tekemään Suomesta ympäristöteknologian edelläkävijää mm. käyttämällä moderneja, markkinaehtoisia avaimia avaamaan investointien lukkoja - tai Ernst&Youngin arvio, jonka mukaan USA, Kiina ja Intia ovat erittäin houkuttelevia puhtaan energian investointikohteita, ja Suomi pitää häntää Itävallan kanssa.
5. Investoinnit sijoittuvat ennen muuta energian hinnan, eivät esimerkiksi työvoiman hinnan, osaamistason, teknologisen kehittyneisyyden, läheisten markkinoiden tai muiden tekijöiden mukaan. Suomen pitäisi siis yrittää kisata Kiinan kanssa energian hinnalla - maan, jolla on omat jättimäiset hiilivarannot. Todellisuudessa Suomen kovimmat kilpailijat ovat Euroopan markkinoilla, ja meidän toivomme saada lisää jalansijaa Brasilian tai Kiinan paperimarkkinoilta ovat väistämättä aika heikot. Siksi meidän kannattaa kirittää nykyistä teollisuuttamme pärjäämään eurooppalaisessa kilpailussa, mihin meillä on hyvät edellytykset. Samaan aikaan meidän kannattaa monipuolistaa elinkeinojamme - ympäristöteknologiaan, laadukkaisiin palveluihin, luontomatkailuun, ja tietysti moneen muuhunkin asiaan.
Maailma ei ole enää sellainen, että Suomea voitaisiin rakentaa yhden yksittäisen kansallisen projektin varaan sen enempää kuin ihmisen elämää voidaan rakentaa yhden yksittäisen uraputken varaan. Tarvitaan joustavuutta ja riskien hajauttamista kuten missä tahansa järkevässä investointiportfoliossa - ja myös kykyä levätä ja jakaa työtä, oli kyse yksittäisestä ihmisestä tai koko työmarkkinoista.
Lopuksi: keskustalaiset ministerit ovat keksineet, että Euroopan päästövähennystavoite on jonkinlainen pelinappula, jonka voimme lyödä kehiin, jos neuvottelut eivät muuten etene. En ole pitkään aikaan kuullut mitään näin päätöntä. Siis että voimme uhata Kiinaa sillä, että jos he eivät tee päästöjen kasvun hillitsemiseksi mitään, niin ei mekään sitten tehdä? "Mitäs siihen sanotte? Ni! Lälläs-lää?" Ideana ilmeisesti on, että Keskusta asettaa päästövähennystavoitteet vain omassa vaaliohjelmassaan ("Suomen on tuettava Euroopan unionin tavoitetta kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vuoteen 2020 mennessä 20 %:lla vuoden 1990 tasosta. Jos unionin ulkopuoliset maat sitoutuvat vastaaviin vähennyksiin, EU:n vähennystavoite voi kasvaa vielä merkittävästi."), mutta ei paljasta pyhiä korttejaan ja arvokkaita neuvottelupelimarkkojaan julkisesti kiinalaisten korviin.
Päästövähennystavoite osoittaa meidän sitoutumistamme. Se on ensimmäinen, välttämätön ehto neuvottelujen etenemiselle. Tarvitsemme myös muita mukaan, mutta ilman jonkun aloitetta emme siihen tavoitteeseen pääse. Tällä hetkellä, kuten ennenkin ilmastopolitiikan historiassa, aloitteen on tultava EU:lta. Jos Suomi torppaa EU:n tavoitteenasettelun, kuten se todella nyt uhkaa tehdä EU:n suunnalta tulevien viestien mukaan, miten ihmeessä vakuutamme Kiinan siitä, että päästöjen vähentäminen on oikeasti olennaista? Millaisen viestin annamme Yhdysvaltojen edistyksellisille osavaltioille ja yrityksille, jotka yrittävät vakuuttaa hallintoa siitä, että päästöjä täytyy vähentää?
Minä väitän, että EU:lla ei ole varaa jarruttaa ilmastoneuvotteluita eikä maailmalla ole varaa miljardien ihmisten vesipulaan, kolmanneksen eliölajeista häviämiseen tai siihen, että maailman kansantuote tippuu useita kymmeniä prosentteja. Sen sijaan Suomella on todellakin varaa luoda työpaikkoja, vientiä, omavaraisuutta, terveyttä ja kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla.
2007-02-20:
VTT vastaan VATT - mureneeko vai kasvaako kilpailukyky?
2007-02-17:
Punamulta ei usko suomalaiseen energiaosaamiseen
STT:n mukaan punamultahallitus, puhemiehenään kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ei hyväksy EU:lle tiukkoja päästövähennystavoitteita. Hallitus ei siis usko suomalaiseen puhtaan teknologian osaamisen mahdollisuuksiin. Sen sijaan punamultahallitus odottaa, että köyhä Intia tai Bushin Yhdysvallat tekisivät ensimmäisen aloitteen kansainvälisissä ilmastotalkoissa. Kaiken lisäksi hallitus ei usko edes keskustalaisen think tankin sanomaa: enemmistö suomalaisista on valmis jopa EU:n yksipuolisiin toimiin päästöjen vähentämiseksi.
Hallituksen mukaan meillä ei ole varaa päästövähennyksiin. Toisin sanoen hallitus ei usko, että suomalaisella tuulivoimalla, bioenergialla, taajuusmuuttajilla, prosessiautomaatiolla ja kaukolämmön lisäämisellä voitaisiin vähentää päästöjä, luoda työpaikkoja sekä vientimahdollisuuksia ja kehittää kestävää hyvinvointia[1]. Sen sijaan meillä on varaa jarruttaa ilmastoneuvotteluita, hukuttaa saarivaltioita, tuomita miljardeja ihmisiä vesipulaan ja suistaa maailmantalous pahimpaan lamaan 30-luvun jälkeen. Miten on, Matti Vanhanen, pitääkö Suomen vähätellä ilmastonmuutosta ja mahdollisuuksiaan torjua sitä vai ei?
Ei sopimuksia Intian kanssa tehdä sillä, että räksytetään, että jonkun muun pitää tehdä jotakin[2]. Meidän pitää osoittaa, että olemme sitoutuneita, ottaa ensimmäinen askel ja kehittää ratkaisuja, joihin myös muut voivat tarttua. Myös Yhdysvaltojen edistykselliset piirit kuten osavaltiot, yritykset ja presidenttiehdokkaat odottavat kieli pitkällä Euroopalta tukea ilmastosopimusten kehittämiseksi. Kannatan lämpimästi neuvotteluissa myös kovia keinoja, kuten ilmastotullien tai Kioto-verojen uhkaa tuotteille, joita kehitetään Yhdysvalloissa epäreilulla kilpailuedulla. Euro on hyvä neuvottelija.
Mutta lisäksi tarvitaan omaa johtajuutta, eri osapuolten kantojen välittämistä, valmiutta etsiä konsensusta, ja ennen muuta tarvitaan ratkaisuja, ratkaisuja ja ratkaisuja. Ilmastonsuojeluratkaisuja ei kehitetä sillä, että pistetään pää pensaaseen ja odotetaan, että insinööri vähän pyörittelee laskutikkua laboratoriossa. Kustannukset saadaan alas, kun käärimme hihat ylös ja alamme rakentaa. Se edellyttää suurta määrää tilauksia, jotta valmistajat saavat sarjatuotannon käyntiin, ja urakoitsijat oppivat homman.
Jotta nämä hommat saadaan maailmalle, tarvitaan myös kotimarkkinoita. Esimerkiksi SITRAn Jukka Noposen mukaan "keskeinen haaste monille suomalaisille puhtaita energiateknologioita tarjoaville yrityksille on kotimarkkinoiden puutteellisuus." Ja, VTT:n tutkimusprofessori Ilkka Savolaisen mukaan, "pelkkä teknologian kehitys ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka edistävät tehokkaan tekniikan käyttöönottoa sekä muuttavat taloutta ja kulutusta vähäpäästöiseen suuntaan."
Näin tehtiin hiilivoiman kanssa, näin tehtiin ydinvoiman kanssa, miksi meillä ei ole kanttia tehdä näin energiatehokkuuden ja uusiutuvien kanssa? Näiden modernien ratkaisujen kanssa voimme ottaa käyttöön moderneja, markkinapohjaisia tapoja luoda kysyntään vetoa, kuten uusiutuvien hintatakuujärjestelmää, päästökauppaa, energiapalveluyhtiöiden lainoittamista, innovatiivisempia energiansäästösopimuksia, reaaliaikaista sähkön hinnoittelua, julkisia kilpailutusmenettelyjä ja veroja, joilla ulkoiskustannukset siirretään suoraan hintaan. (Jos nämä jäivät hepreaksi, lukekaa WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -energiamalli, linkki alla.)
Jos neuvotteluja nyt jarrutetaan, ilmastonmuutoksen kustannukset jäävät nuorten maksettaviksi. Ilmeisesti edes Jorma Ollilan, maailman johtavan talouslehden Economistin sekä lukuisten jättiyritysryhmien aloitteiden visiot (1, 2) eivät riitä murtamaan kauppa- ja teollisuusministeriön fossiilidinosaurusten luutumia.
Mikä riittää? 20 % vuotuisesta BKT:sta vuosisadan lopulla ilmastonmuutoksen kustannuksiin? 3 miljardia uutta vesipulatapausta? Siinä vaiheessa ei diskonttauksessa ole enää kauheasti järkeä, ei vaikka Kokoomuksen meppi vetäisi naamaansa kahden sentin kerroksen turvepakkelia.
Montako raporttia tarvitaan, että jäärät uskovat, että Suomessa on puhtaan teknologian ja puhtaiden ratkaisujen osaamista, jota voisi käyttää myös Suomessa?
Saatanan tunarit.
[1] Esimerkiksi WWF:n yhdessä elinkeinoelämän ja tutkimuslaitosten kanssa kehittämä Virtaa tulevaisuuteen -malli esittää, miten Suomi voisi vuoteen 2020 mennessä leikata päästöjään 30 % kustannustehokkaalla tavalla. Puolet vähennyksestä tulevat energiatehokkuudesta ja puolet siitä, että uusiutuvan energian osuus nosetaan 50 %:iin.
Vihreä eduskuntaryhmä on laatinut 2005 oman ohjelmansa, jolla päästöjä voidaan leikata vaaditussa aikataulussa, sekä 2007 ohjelman öljyriippuvuudesta irtautumiseksi. Lisäksi Euroopan uusiutuvan energian teollisuus on laatinut Greenpeacen kanssa skenaarion siitä, miten päästöjä voidaan vähentää vuoteen 2050 mennessä 50 % koko maailmassa (teollisuusmaiden päästöjä 80 %).
[2] Kehitysmaiden osalta hyvä kansainvälinen sopimuspohja olisi sellainen, että Intian ja Kiinan kaltaisille maille asetetaan teknologiastandardeja sekä "no lose"-päästökatto, joka on niiden nykyisiä, henkeä kohden laskettuna vähäisiä päästöjä korkeampi. Jos maat pystyvät hillitsemään päästöjensä kasvun tälle tasolle, ne voivat myydä vähenemän päästökaupassa, mikä alentaa hillitsemisen hintaa myös teollisuusmaissa. Intialaisia yrityksiä ei kuitenkaan velvoitettaisi ostamaan oikeuksia päästökaupassa teollisuusmailta, jos ne eivät saavuta tavoitettaan.
Erilaisia mekanismeja on kuvattu tarkemmin EU:n komission tilaamassa raportissa.
2007-02-16:
Kioton pöytäkirjaa on syvennettävä ja laajennettava
Pekka Haaviston, tutkija Eriika Melkaksen ja allekirjoittaneen mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 16.2.2007.
Kioton pöytäkirjan voimaantulosta on tänään kulunut kaksi vuotta. Se on ainoa kansainvälinen sopimus, jossa henkilöä kohden eniten päästöjä tuottaville maille on asetettu sitova velvoite vähentää päästöjään. Pöytäkirja on jo nyt suunnannut valtavia investointeja energiapiheihin ja uusiutuvan energian teknologioihin asettamalla hiilipäästöille hinnan.
Pöytäkirjan päästövähennystavoitteet ovat tosin liian vaatimattomat. Ekonomisti Nicholas Stern toteaa laajassa raportissaan, että maailmantalous voi suistua ilmastonmuutoksen myötä katastrofiin, jos päästöjä ei vähennetä roimasti. Miljardit voivat joutua kärsimään vesipulasta. Esimerkiksi Darfurissa paimentolaisten ja maanviljelijöiden välinen kiista maan ja veden käyttämisestä koskee yhä uusia alueita.
Maailman on sitouduttava päästöjen puolittamiseen vuoteen 2050 mennessä, jotta lämpeneminen saadaan pidettyä siedettävänä. Teollisuusmailta tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi päästöjen vähentämistä kolmanneksella vuoteen 2020 mennessä.
Päästöjen vähentäminen on inhimillisesti ja taloudellisesti tehokkaampaa kuin jälkien korjailu. Samalla vähentäminen voi tarjota uutta työtä ja talousvetoa valtioille ja yrityksille. [1] Useat suuryritykset General Electriciä myöten ovat vaatineet, että yhteiselle ilmakehälle asetettaisiin hinta, jolla kiritettäisiin ensi vaiheessa teollisuusmaita. Kun hiilidioksidia ei voi tupruttaa ilmaiseksi ilmakehään, kestävää hyvinvointia tuottavat ratkaisut lisääntyvät niin laboratorioissa kuin arjessakin. Myös Suomessa on otettava käyttöön innovatiivisempia keinoja teknologioiden käyttöönotossa [2].
[3]
Vaikka kehitysmaat tuottavat päästöjä henkilöä kohden paljon vähemmän kuin teollisuusmaat, nopeimmin päästöjään lisäävien maiden on alettava hillitä päästöjensä kasvua. Pitkällä aikavälillä kaikilla on oltava yhtäläinen oikeus ilmakehään ja käytössä tulee olla tehokas ja oikeudenmukainen globaali päästökauppa.
Se, millaisia teknisiä ratkaisuja teollisuusmaissa kehitetään lyhyellä aikavälillä, ratkaisee sen, mitä kehitysmaissa voidaan tehdä pitkällä aikavälillä. Intiaan kannattaa viedä vähähiilistä hyvinvointia kuten bioenergiaosaamista, raideliikennettä ja matalaenergiarakentamisen konsultteja. "Kaikki mukaan" -mantran hokeminen ja syyttelevät sormet eivät yksin auta luomaan sopimuksia köyhien maiden kanssa.
Kehitysmaat eivät ole samasta muotista tehtyjä. Osa maista elää absoluuttisessa köyhyydessä ja tuottaa mitättömän vähän päästöjä. Niille tulee tarjota sopeutumisapua ja investointeja puhtaaseen energiaan. Huimaa vauhtia teollistuville maille, kuten Kiinalle, Intialle ja Brasilialle taas voidaan asettaa teknologiastandardeja ja "no lose" -päästörajoja. Jos maat alittaisivat nämä päästörajat, ne voisivat myydä alituksen päästökaupassa eli hyötyä taloudellisesti. Niiden vaurastumista ja teollistumista ei kuitenkaan estettäisi.
Intian tuulivoimateollisuus on jo kasvanut maailman neljänneksi suurimmaksi. Kiinassa on tuulivoimaa 30 kertaa enemmän kuin Suomessa ja tavoitteena on vähintään kolminkertaistaa määrä kolmessa vuodessa. Lisäksi Kiina aikoo kohottaa merkittävästi rakennusten tehokkuusstandardeja. Puhtaille teknologioille on kehittyvissä maissa selkeä tilaus.
Kioton pöytäkirja on elintärkeä väline kestävään, maailmanlaajuiseen hyvinvointiin. Sitä voidaan kehittää suuntaan, jossa vältämme synkät uhkakuvat ja sen sijaan virkistämme taloutta, vähennämme energiariippuvuutta ja suojelemme hyvinvointimme aineellista perustaa - ilmastoa.
Pekka Haavisto, Euroopan Unionin erityisedustaja
Heikki Korpela, Vihreiden ympäristötyöryhmän sihteeri
Eriika Melkas, kansainvälisen ilmastopolitiikan tutkija
Ennen lehteen lähettämistä vaalipäällikköni lyhensi ansiokkaasti kirjoitusta lehteen mahtuvaksi. Lyhennetyt osiot on lisätty tähän erikseen hakasuluin merkittyinä, ja ne eivät välttämättä edusta Pekan tai Eriikan kantoja.
[1] Lyhennetty: "Electrowatt-Ekonon mukaan tuulivoima voi synnyttää Suomeen vuoteen 2010 mennessä 10 000 uutta työpaikkaa. VTT:n Espoon Leppävaaraan toteutetussa asuntoprojektissa huomattiin, että kerrostalo-asuntojen energiankulutusta voidaan vähentää 70 %. Kustannukset nousisivat vain 3 %. Näin siis lisättäisiin rakentamistyötä, mutta vähennettäisiin energiakuluja. Energiapalveluyhtiö Inescon mukaan alle kahden vuoden takaisinmaksuajan energiansäästöhankkeista on Suomen teollisuudessa tekemättä ainakin puolet. Myös julkisen liikenteen kehittäminen, yhdistettynä suurissa kaupungeissa ruuhkamaksuihin Tukholman mallin mukaan, luo työpaikkoja päästövähennyksistä.
Uusi teknologia ei kuitenkaan kehity kilpailukykyiseksi vain piirustuspöydillä. Kustannukset saadaan alas, kun hihat kääritään ylös ja aletaan rakentaa. Monille suomalaisille puhtaita energiateknologioita tarjoaville yrityksille keskeinen kasvuhaaste on kotimaisten referenssien puutteellisuus."
[2] Lyhennetty: "Moderneja, markkinapohjaisia keinoja edistää teknologian käyttöönottoa ovat mm. energiapalveluyhtiömallin tukeminen, teollisuuden sitovat energiansäästösopimukset, uusiutuvan energian hintatakuujärjestelmät ja teknologian kaupallistamishankkeet."
[3] Lyhennetty: "Yhdysvalloissa mm. The Economist -lehti ja General Electric ovat vaatineet Bushia mukaan ilmastotalkoisiin. Kalifornia on asettanut tavoitteekseen vähentää vuoteen 2050 mennessä hiilidioksidipäästöjä viidennekseen. Republikaanikuvernööri Arnold Schwarzenegger sai hankkeelleen kalifornialaisten tuen, sillä hänet valittiin marraskuussa uudelle kaudelle.
Ranskan pääministeri Villepin on esittänyt EU:lle hiiliveroa, joka kohdistettaisiin niiden maiden tuotteisiin, jotka eivät ole ratifioineet Kioton pöytäkirjaa. Hiiliverolla tasattaisiin Yhdysvaltojen ja Australian yritysten kilpailuetua, jonka he saavat välttämällä päästörajoitukset. Nämä toimet kannustavat Yhdysvaltoja liittymään Kioton ilmastosopimukseen heti presidentin vaihduttua. Vaihtumisen odottelu ei saa kuitenkaan katkaista neuvotteluita sopimuksen jatkosta, sillä yritysten on tiedettävä ilmastopolitiikan suunta. Kioton pöytäkirjan suunnittelusta sen voimaantuloon kului n. 10 vuotta, joten meillä ei enää ole aikaa lähteä neuvottelemaan arkkitehtitoimiston kanssa siitä, rakennetaanko rivi- vai omakotitalo ja tehdäänkö se betonista vai puusta."
2006-11-01:
Ilmastomarssi 4.11.2006
Blogaus on jäänyt vähemmälle, kun työ ja varsinainen kansalaistoiminta (sekä sähköpostiviestintä) on vienyt jokseenkin kaiken ajan. (Ja n. kolmen viikon ajan katala adenovirus.) Mutta tästä on pakko kirjoittaa jotakin:
Toinen kansainvälinen ilmastotoimintapäivä
Ilmastomarssi toisena kansainvälisenä ilmastopäivänä
- klo 17 (Helsinki, Rautatientori) [esiintymässä Tulikansa]
- klo 17 (Tampere, Rautatieasema) [esintymässä Flamma]
- klo 14 (Jyväskylä, Arenaukio, Kolmikulma)
- klo 14 (Turku, Vanha suurtori)
- klo 14 (Oulu, Torin ranta)
- klo 13 (Kuopio, Puistokartanon piha, Puistokatu 20)
Jos voit, ota mukaasi herätyskello, kännykkä, jossa on herätys, tai muu äänilähde, esim. pilli tai vastaava. Myös esimerkiksi myrskylyhdyt ovat tervetulleita valonlähteitä! Tuo mielellään ilmastoaiheinen banderolli tai kyltti, muiden mukana olevien arvoja kunnioittaen ja vetoomukseen
keskittyen - nyt tarvitaan yhteistyötä. Tärkeintä on kuitenkin, että tulet itse paikalle!
Viime vuonna Montrealin ilmastokokousten aikaan kymmenet tuhannet ihmiset osoittavat mieltään Kioton sopimuksen jatkamisen ja laajentamisen puolesta. Jatkamisen yli vuoden 2012, jonka jälkeen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on tyhjä aukko. Ja laajentamista useampiin maihin ja ennen kaikkea voimakkaampiin, sitoviin päästövähennyksiin. Sellaisiin, joilla on jotain toivoa hillitä sitä ilmastonmuutostakin.
Montrealin kokous oli menestys: neuvotteluja sitovista vähennyksistä ja kehitysmaiden osallistumisesta päätettiin jatkaa, vaikka Yhdysvaltojen nykyhallinto halusi kieltää koko keskustelun Kiotosta, sanasta "prosessi" ja sitovista päästövähennyksistä. Se on suuri askel vaikeissa ja monimutkaisissa neuvotteluissa, joissa on paljon erilaisia intressejä -- ja joissa yritetään rakentaa luultavasti monimutkaisinta tähänastista kansainvälistä sopimusta. (Esimerkiksi Kiina, Meksiko, Pohjois-Korea ja Saudi-Arabia pitää kaikki saada osallistumaan jotenkin, mutta niiden tilanteet ovat niin erilaiset, että eri maaryhmille tarvitaan hyvin erilaisia osallistumistapoja. Ja Yhdysvaltoja varten pitää kehittää sopimusta, jonka se voi sitten allekirjoittaa myöhemmin hallinnon vaihduttua...)
Sitä, miten paljon Montrealin lopputulemiin -- tai esimerkiksi kansallisiin ilmastotoimiin -- vaikuttivat kokouksessa lobanneet kansalaisjärjestöt ja kaduilla marssivat ihmiset, on hankala sanoa. Vähintään kannattaa yrittää. Yleensä kansalaistoiminnasta saa tietysti eniten hyötyjä irti, kun se on pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista.
Nyt toisena kansainvälisenä ilmastotoimintapäivänä, Nairobin ilmastokokousten alla, mukana on lähes 50 maata kaikilta asutuilta mantereilta. Suomessa vaatimuksia tukee yli 60 järjestöä. Koska Suomi on EU-puheenjohtajamaa ja EU on tähän asti ollut kansainvälisen ilmastopolitiikan veturi (ja Suomi riippakivi EU:n sisällä), ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä Suomessa tapahtuu.
2006-08-20:
Ilmastotullit: hauska idea, tylppä väline
Rangaistustullit ilmastopäästövähennyksiä karttelevia maita vastaan kuulostavat oikeudenmukaisilta. Jos vahingoittaa ihmisiä ja ympäristöä, siitä pitää ainakin maksaa. Jos muut kantavat kortensa kekoon ja yksi vapaamatkustaa, tuo yksi pitää jättää ulkopuolelle.
Yleisesti ottaen "saastuttaja maksaa" on hyvä periaate. Valitettavasti tulleina toteutettaessa vastaan tulee pari ongelmaa.
1) Kokonaisten valtioiden rankaiseminen on tylppä väline. Vaikka se voi tarjota apua esimerkiksi Yhdysvaltojen edistyksellisille liikkeille niiden vaatimuksissa, se voi myös haitata niitä.
Ilmastomyötäisesti toimivat yritykset ja organisaatiot (kuten kaupungit ja osavaltiot) voivat suhtautua hyvin positiivisesti ajatuksiin siitä, että Yhdysvallat liittyy kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Sopimukset luultavasti parantavat näiden organisaatioiden kilpailukykyä. Edelläkävijöinä ne voisivat ehkä jopa myydä omaa osaamistaan ja teknologiaan perässähiihtäjille, jotka pakotetaan mukaan.
Nämä samat ilmastomyötäiset organisaatiot eivät kuitenkaan välttämättä hihku riemusta ajatellessaan koko Yhdysvaltoihin kohdistuvia pakotteita. Tullithan kohdistuisivat myös heihin eivätkä parantaisi heidän kilpailukykyään lainkaan. Ilmastonsuojelusta hyötyvien organisaatioiden tuen hiipuminen ei varmaankaan ainakaan vahvistaisi edistyksellisiä liikkeitä. Lisäksi maassa syntyisi varmasti yhä lisää kapinahetkeä muuta maailmaa kohtaan, kun osa ihmisistä tuntisi tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi kansakuntana.
Kuten presidentti Halonen sanoi hiljattain Al'Jazeeralle: "Meiltä kysytään usein, miksi olemme niin hyvää pataa sen-ja-sen diktaattorin tai demokratialtaan vähemmän kehittyneen maan kanssa. Eristämistaktiikka saattoi toimia hyvin aiemmin historiassa, esimerkiksi Etelä-Afrikan ja apartheidin kohdalla. Maailma on kuitenkin muuttunut, eikä tämä lähestymistapa enää toimi. Nykyään tarvitaan yhteistyötä."
Voidaan toki ajatella, että tullit kohdistettaisiin vain joihinkin tuotesektoreihin: ihannetapauksessa, tiettyihin tuotteisiin ja yrityksiin. Hauska idea, mutta ei kovin käytännöllinen. Miten yrityksestä saa irti tarkkoja tietoja sen päästöistä, jos yritys tietää, että tiedot vahingoittavat sen myyntiä? Jos näitä tietoja ei ole, miten yrityksiä voi vertailla keskenään? Näitä tietoja ei saa YK:n ilmastonmuutoksen puitesopimuksen raporteista, koska tarvitaan tuotekohtaista tietoa.
Jos on todella olemassa keino painostaa kaikki tai ainakin merkittävimmät yritykset raportoimaan tarkasti niiden päästöistä, ollaan jo lähellä sellaisia painostusvälineitä, joilla voisi vain suoraan painostaa yritykset vaihtamaan teknologiansa toiseen ilman mutkitteluja.
2) Tullit eivät ole poliittisesti kovin realistisia. Edes EU:ssa ei välttämättä olla kovin innostuneita ilmastotulleista. On helppo sanoa, että ilmastomyötäistä teknologiaa käyttävät yritykset saisivat tulleista kilpailuetua verrattuna piittaamattomasti toimiviin firmoihin. Asia ei ole ihan näin yksinkertainen.
Jos hyväksytään suhteellisen edun käsite (vapaakauppa hyödyttää aina molempia osapuolia), miksi ihmeessä Euroopan teollisuus ampuisi itseään jalkaan? Suuri osa Euroopasta tuotetuista tuotteista ja palveluista käyttää hyväkseen Yhdysvalloista tuotuja materiaaleja, tuotteiden osia, palveluita jne. Usein kunnon vaihtoehtoja ei ole. Joten viime kädessä Yhdysvaltoja kohtaan osoitetut sanktiot tarkoittaisivat, että Euroopassa tuotetut asiat ja eurooppalaisten kuluttamat asiat muuttuisivat kalliimmaksi. Yritä siinä nyt sitten rakentaa laajaa poliittista rintamaa tämän taakse.
Ehkä sittenkin?
Mielenkiintoisinta saattaakin olla, että kansainvälisten pakotteiden uhka voi olla tehokas väline muiden keinojen apuna. Se voi avustaa ilmastonsuojelua tukevia poliittisia liikkeitä Australiassa ja Yhdysvalloissa. Liikkeet voivat uhkaa tehokeinonaan käyttäen sanoa: "meidän on uudistettava energiantuotantoamme ja -kulutustamme, jotta emme joudu eristyksiin muusta maailmasta".
2006-04-29:
Rönsy ja sosiaalifoorumi; vaalit ja loppu savupiippujen halailulle [huhtikuu]
Ympäristö rönsyää kaikkialla
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä laitettiin virallisesti ulos päätoimittamani ViNOn ympäristöjulkaisu Rönsy. Lehtiprojekti oli hauskin pitkään aikaan: sai tehdä töitä rautaisten ammattilaisten ja uusien kokeilijoiden kanssa, ideoida, kirjoittaa ja keskustella. Suunnittelin kokonaisuutta, nimeä, teemoja, tavoitteita ja visuaalisuutta muiden kanssa; ehdotin aiheita ja kinusin tekstejä; myin mainoksia ja sovin painoasioita; etsin tekijöitä ja haastateltavia. Taittoa pyöriteltiin ees taas monet kerrat, ja tekstejä kierrätettiin ringissä kirjoittajien, toimitussihteerin ja minun kesken.
Tiimistä Annukka Berg (toimitussihteeri sekä henkinen tukipilari), Markus Koljonen (maailman mahtavin ystävä ja kuvittaja) ja Essi Rajamäki (taittaja) ansaitsevat aivan erityiset kiitokset. Kiitosta tuli takaisinkin: "Harvoin on ilo olla noin professionaalisti ja koordinoidusti asioihin suhtautuvassa seurassa"; "Näin kun kaikki toimisivat, niin maailma pelastuisi!"
Entä pääsimmekö tavoitteisiimme? Sen näyttää aika. Halusimme herättää ja näyttää ympäristön kysymyksenä, johon jokaisen olisi hyvä ottaa kantaa; joka ei ole muusta maailmasta erillinen asia; ja joka ei ole loppuun kaluttua ja itsestään selvää. Tahdoimme saada nuoria osallistumaan, ottamaan kantaa, tekemään asioita ja vaatimaan vaikutusmahdollisuuksia. Toivoimme madaltavamme kynnystä ottaa ympäristöasioihin kantaa sekä tekevämme niistä vähemmän mystifioituja. Sain tänään himoillemme nimen Hesarista: on kuulemma uusvihreyttä haluta, että ympäristönsuojelu on helppoa, ymmärrettävää ja arkista. Jos näin on, niin ympäristöongelmien ratkaisun kannalta olen ehdottomasti uusvihreä.
Julkaisun kanssa kävi kuten pääkirjoituksessakin Annukan kanssa sanomme: ei löytynyt ympäristöä. Ympäristö kun pitää sisällään oikeastaan kaiken, koko aineellisen olemassaolomme perustan. Ihmiset puhuvat ympäristöstä vähän eri tavalla kuin ympäristönsuojelutieteen oppikirjat. He kärsivät ilmastonmuutoksen tuomasta kuivuudesta, pelkäävät Itämeren muuttuvan virallisesti elottomaksi ja riemuitsevat niin kaupunkipuistoista kuin aarniometsistäkin.
Löytyi kuitenkin jotain muuta: ympäristönsuojelulla on usein ohut rajapinta arkeen. Toisin sanoen se on jostain ihmeen syystä tehty vaikeaksi. Miksi ympäristön pilaamisen hinta ei näy tuotteen hinnassa? Miksi kansantaloudellisesti surrealistisen typerä haaskaus, kuten tavallinen hehkulamppu, on ylipäätään sallittu, kun on kerran parempia vaihtoehtoja (energiansäästölamppuja, jotka säästävät myös energiaa eli rajallisia resursseja ja rahaa)? Miksi Olarista ei pääse Konalaan yhdellä julkisella liikennevälineellä? Koska päätöksiä näistä asioista tekevät väärät ihmiset.
Savupiipun halaajat vaihtoon
Siksi huhtikuussa julkistettiin myös ViNOn vaaliohjelma, joka vaatii savupiipun halaajia vaihtoon eduskunnasta. ViNOn liittokokouksessa keskusteltiin vaaliohjelmasta ja valittiin mahtavat kärkiehdokkaat: Kerttu Hakala Oulusta, Paavo Raappana Hämeestä, Anna-Maria Urhonen Pirkanmaalta, Sini Terävä, Janne Länsipuro, Tapio Laakso ja Mari Puoskari. Parempaa possea en olisi osannut toivoa: joukko on monipuolinen, osaava ja täynnä parasta politiikan sekoittamista: idealistista kyynisyyttä.
Jokin vaalikeskusteluissa sytytti ja herätti. Huhtikuussa päätin lopullisesti, että haluan liittyä joukkoon, joka tarjoaa vaihtoehtoa näköalattomalle, lyhytjänteiselle politiikalle. Vanhoille ihmisille kuuluu oikeus eläkkeeseen ja monipuoliseen, mielekkääseen vanhuuteen -- ei velvollisuutta edustaa yksipuolisesti kaikkia suomalaisia. Eduskuntaan tarvitaan vanhojen ihmisten lisäksi myös nuoria, jotka haluavat huolehtia omista isistään ja äideistään, mutta myös omasta tulevaisuudestaan ja omista eläkepäivistään vuonna 2050. Erilaisten näkökulmien ja kokemusten tulee kamppailla, keskustella ja lyödä kättä: hyvinvointia saa kerrytettyä ja vaalittua parhaiten, kun saa samaan soppaan terävyyttä ja viisautta nuorilta, keski-ikäisiltä ja vanhoilta.
Lisäksi eduskuntaan tarvitaan vihreitä, jotka antavat äänen niille, joiden ääni ei kuulu: ihmisille, joita syrjitään aktiivisesti, jotka jäävät kaukaisten uutiskuvien taakse, ja joita ei ole vielä syntynyt; ja luonnolle ja eläimille, joiden ymmärtäminen vaatii aivan omanlaistaan kuuntelua. Kehitysmaiden köyhille, asunnottomille, syntymättömille lapsille, minun ja kämppisteni vanhuudelle, Kuusiluodon luonnolle, vangeille ja lapsille. Heidän puolestaan on pidettävä meteliä: oikein kovaa meteliä. Sillä vain oikeudenmukainen maailma on turvallinen. Heikoimman asemaan joutuminen voi odottaa jokaista nurkan takana, eikä eriarvoisuus ruoki positiivista laumahenkeä.
Pyrin siis itsekin eduskuntavaaliehdokkaaksi: puhumaan niiden puolesta, joita ei kuulla, ja tarjoamaan itseäni äänitorveksi. Kesäkuussa Helsingin Vihreät valitsivat minut yhdeksi seitsemästätoista silloin valitusta mahtavasta ehdokkaasta. On mahtavaa päästä tekemään vaaleja.
Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille ay-liikettä?
Suomen sosiaalifoorumi oli huhtikuussa foorumi myös ympäristökysymyksille. Kahden päivän aikana Helsinkiin kokoonnuttiin keskustelemaan, ymmärtämään, oppimaan, keksimään ja ideoimaan jotakin, jolla parempi maailma olisi lähempänä. Itse järjestin ilmastonmuutoksen abc ja d -tilaisuuden, joka toimi ilmastonmuutoksen aapisena kiinnostuneille, sekä keskustelun aiheesta "Miten Suomi ja suomalaiset voivat vaikuttaa EU:n ilmastopolitiikkaan?" Jälkimmäisessä pohdimme, miten Suomella olisi hyvä mahdollisuus ottaa väestöllistä kokoaan paljon suurempi rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa, ja kerroin siitä, miten suomalaiset ja erityisesti kansalaisjärjestöt SPR:stä Plan Suomeen voisivat olla osa kansainvälistä kansalaisten ilmastoliikettä. Jos vaikkapa Kirkon ulkomaanapu, kommunistinen puolue, partiolaiset ja marttaliitto puhuisivat enemmän siitä, miten ilmastonmuutos ja sen tuomat uhat koskettavat niiden työkenttää, ehkä ilmastonmuutos tulisi lähemmäksi ihmisiä. Tähän suuntaanhan pyrittiin, kun olin koordinoimassa ilmastomarssia, jonka taakse koottiin 54 järjestön joukko.
Myönnän, että minulla oli jälkimmäisessä seminaarissa ennakkokäsitys: Suomen omat päästövähennykset tarjoavat muulle maailmalle paljon. Ensinnäkin muut maat saisivat konkreettisia teknologioita, kuten tuulivoimaloita Intiaan, käyttöönsä. Intia ja Virohan ovatkin jo ajaneet tai ajamassa Suomen ohi reippaasti tuulivoiman käytössä. Suomen ilmastoteknologiaksi katsottava vienti pyöriikin jo useammassa miljardissa eurossa, joten myös kotimaisiin referensseihin kannattaa satsata.
Toisekseen meillä on hyvät edellytykset tarjota muulle maailmalle visio siitä, miten yhdistetään hyvinvointi ja ilmastonsuojelu. Nopeasti kehittyvät ja teollistuvat maat katsovat länsimaista oppia siitä, miten päästään irti köyhyydestä ja puutteesta. Olisi hyvä, jos tarjolla olisi Kauniiden ja rohkeiden kulttuurin lisäksi myös suomalainen ympäristömyötäinen vaihtoehto.
Kolmanneksi kehitysmaat haluavat teollisuusmailta takeita siitä, että teollisuusmaat ottavat päävastuun historiallisesti enimmäkseen itse aiheuttamastaan ongelmasta. Muutoin ilmastonsuojelu näyttävät helposti vain kehitysmaiden markkinoille tuloa rajoittamaan pyrkiviltä pakotteilta, eikä neuvotteluissa päästä eteenpäin. Keskustelussa kaikki nämä näkemykset saivat vahvistusta.
Näiden seminaarien lisäksi olin mukana ideoimassa keskustelua aiheesta "Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille etujärjestöä?" Seminaarissa tarkasteltiin erityisesti maatalouden
ja ympäristöteknologian kautta, minkälaisia kestäviä työllisyysmahdollisuuksia Suomessa voisi olla. Miksi Suomessa ei ole esimerkiksi sellaista vahvaa etujärjestöä, joka puolustaisi työttömiä metsureita, joille metsähakkeen entistäkin parempi energiakäyttö loisi lisää työpaikkoja? Kuka pitäisi niiden ihmisten puolia, jotka hyötyisivät niistä tuhansista työsuhteista, joita tuulivoiman tarmokas rakentaminen toisi? Siinä onkin pohdittavaa useampaa seminaaria varten.
2006-03-31:
Eduskunnassa kuultavana, uusi palkkausjärjestelmä ja kortsujen pakkausta [maaliskuu]
Maaliskuussa kävin eduskunnassa kuultava hallituksen energiapoliittisista linjauksista. Aluksi totesin ympäristövaliokunnalle, että linjauksissa on aineksia viedä ilmasto- ja energiapolitiikkaa myös hyvään suuntaan. Haukkumisen ohella meiltä suomalaisilta usein unohtuvat kiitokset ja myönteinen palaute. Jos ei ikinä sano "tämä oli hyvin", miten kanssaihmisemme tajuavat toteuttaa hyvät asiat loppuun saakka ja tehdä ne toistekin? Komppasin ajoneuvojen verotuksen porrastamista päästöjen mukaan, windfall-voittojen verotusta sekä verokertymän käyttämistä ilmastonmuutoksen torjuntatoimien edistämiseen ja matalaenergiarakentamiselle esitettyjä tukia.
Tosiasiassa haukuttavaakin kyllä oli. Korostin sitä, että ympäristövaliokunnan kannattaisi esittää, että aloitetaan mahdollisimman nopeasti, sovitulla aikataululla uuden, kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen strategian valmisteleminen. Hallituksen linjauksien aikaväli oli lyhyt. Niistä puuttui välttämätön ilmastotavoite eli ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen pysäyttäminen kahden asteen alapuolelle, mikä on kansainvälisesti tunnustettu vaarallisen ilmastonmuutoksen kriittiseksi rajaksi. Kaksi astettakin on kova juttu, mutta se on todennäköisemmin hallittava, ennakoitava ja ihmisten sekä luonnon kannalta siedettävä ilmastonmuutos.
Lisäksi hallitus ei kytkenyt omia aktiivisia toimiaan mihinkään kansainväliseen viitekehykseen. Miten Suomen omat toimet edesauttaisivat kansainvälisiä ilmastotalkoita? Miten saamme Kiinan mukaan, jos emme itse tee mitään? Mitä ylipäätään sanomme YK:n neuvotteluissa?
Mielenkiintoisen vinkkelin asiaan voi saada lukemalla esimerkiksi EU:n tilaaman raportin Kioton sopimuksen jälkeistä aikaa koskevista neuvotteluista.
Toivoin myös, että ilmastonmuutoksen torjumisen sivuhyödyt olisi tutkittu strategian taustaraportteja syvällisemmin ja laaja-alaisemmin. Strategiassahan ilmastonsuojelua pidetään käytännössä vain menoeränä, vaikka energiansäästö ja uusiutuvat voisivat tuoda työpaikkoja, vientiä, energiaturvallisuutta, omavaraisuutta, lisää terveyttä -- siis hyvinvoinnin rakennuspalikoita.
Pidin kummallisena sitä, että hallituksen vaatimattomatkaan tavoitteet eivät olleet sopusoinnussa keinojen kanssa. Vihjasin, että valiokunta voisi ehdottaa aikarajaa, johon mennessä esitettyjen toimien vaikuttavuus on tarkistettava sekä kehottaa varmistamaan, että linjauksissa esitetyille toimille on olemassa rahoitus.
Joukko konkreettisia, hyödyllisiä toimenpiteitä oli jätetty pois strategiasta aivan turhaan. Esitin, että tuulivoiman tuotantomahdollisuudet kartoitettaisiin sisämaassa yli 100 m voimaloilla, mikä vaikuttaisi merkittävästi tuulivoiman investointiedellytyksiin. Ehdotin maataloustukien suuntaamista energiakasveille ja muulle ilmastomyötäiselle maataloustuotannolle, tehottomimpien eli huonoimman energialuokituksen saaneiden sähkölaitteiden kieltämistä tai tehokasta verottamista, kotimaan lentoliikenteen verottamista, raideliikenneratojen kunnostusmäärärahojen korottamista, tienkäyttömaksujen käyttöönottoa kaupungien keskustoissa sekä joukkoliikenteen tukemista, teollisuuden tehokkaampaa velvoittamista energiansäästöinvestointeihin energiainvestointien yhteydessä ja kehitysyhteistyön kehittämistä ilmastomyötäiseen suuntaan. Totesin, että tiedotus- ja koulutusmäärärahoja tulee nostaa, ei laskea. Tapausesimerkkinä nostin esiin Ilmari-projektin, jossa vapaaehtoiset ovat vieneet kouluihin ajantasaista, koskettavaa ja kannustavaa tietoa ilmastonmuutoksesta sekä -suojelusta. Olen itsekin ollut mukana puhumassa sadoille koululaisille, ja yhteensä projekti on tavoittanut tuhansia nuoria.
Pidemmän aikavälin linjauksia ovat esittäneet muun muassa Vihreät (Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla) ja monet ympäristöjärjestöt (Polkuja vähäpäästöiseen yhteiskuntaan). Kokoomuskin on yrittänyt. Odotin Kokoomukselta kovaa haastetta Vihreille, mutta kävi vähän kuin hallitukseltakin: ei tullut takkia, tulikin tuluskukkaro. Eija-Riitta Korholan laatima ilmasto- ja energiapoliittinen kannanotto ei järisytä maata. Jotain aiheesta kertoo sekin, etten lievällä yrittämiselläkään löytänyt kannanotosta kuin "luonnosversion" MS Word -dokumenttina Kokoomuksen sivuilta. Sitä, mikä kannanotossa mättää ja mitä puuttuu, pitää muistaa käsitellä joskus toiste. Realistinen se ei ole: puhetta, ei keinoja.
Maaliskuussa oli myös UPJ-keskusteluni aika.
UPJ tarkoittaa yliopistojen uutta palkkausjärjestelmää. Sillä pyritään normittamaan henkilön työtehtäviä, työnkuvaa, työssä kehittymistä ja palkkauksen sekä työn vaativuuden suhdetta toisiinsa. UPJ on herättänyt paljon nurinaa: paperilla hieno järjestelmä ei ole monen mielestä vastannut yliopiston päätarpeisiin. Jos se ei auta tutkimusta eikä opetusta vaan haittaa niitä, on paikallaan kyseenalaistaa UPJ:n mielekkyys. Yhtä kaikki kritisoijienkin kannattaisi ehkä pitää mielessä, että keskustelut esimiehen ja alaisen välillä, työtehtävien seuraaminen sekä työn ja oman osaamisen kehittäminen ovat hyviä asioita. Erityisesti näiden asioiden tarkasta dokumentoinnista on monenmoista hyötyä. Käytännössä asetetut tavoitteetkin saattavat olla liian jäykkiä uutta luovaan, vanhaa kumoavaan ja rajoja rikkovaan tieteelliseen tutkimus- ja opetustyöhön, mutta luultavasti isoin ongelma on oikeasti toteutuksessa.
Omalta osaltani UPJ-keskustelu oli melko kevyt. Luokitukseni vastasivat omia toiveitani, työstä oli kiva jutella mitä mainioimman esimieheni kanssa eikä aikaa tuhlautunut loputtomiin. Tieto- ja viestintätyöläiselle tekee hyvää ottaa hetki aikaa ja kirjoittaa ylös, mitä oikeastaan tekee ja mitä haluaisi osata paremmin. Osaltaan asiaa toki auttoi laiskuuteni: väistelin monta yleistä UPJ-tilaisuutta ja perehdyin asioihin vasta silloin ja vain niiltä osin, kuin oli pakko. Lisäksi tulin yliopistolle töihin lähes suoraan UPJ-järjestelmään, joten muutoskaan ei pelottanut.
Kortsujen pakkausta
Olen ollut valtavan vaihtelevasti mukana vapaaehtoisena Aids-tukikeskuksella n. 17-vuotiaasta. Aiemmin olen ollut mukana lähinnä lipaskeräyksissä, joilla on kerätty rahaa mm. tiedotustoimintaan eli HIV-tartuntojen ehkäisyyn. Tänä ja viime vuonna olen myös vienyt turvaseksimateriaaleja ravintoloihin sekä yhteen seksiliikkeeseen, ja jakanut niitä myöskin LoveBoat-risteilyllä. Maaliskuussa vuorossa oli HIV- ja AIDS-tietojen päivittämistä sekä materiaalien pakkaamista. AIDS-toimintaa on helppo perustella. HIV-tartunta aiheuttaa niin paljon hankaluuksia ihmisille, että jos esimerkiksi kolmen vuoden aikana saan parillakymmenellä vapaaehtoistunnilla estettyä muiden kanssa yhdenkin tartunnan, työ on maksanut itsensä takaisin. Asia kääntyy tavallaan myös talouden kielelle: koska HIVin hoitaminen on hirvittävän kallista, tartuntojen ehkäisy säästää yhteisiä voimavarojamme ja myös rahojamme muihin asioihin. Kokoomusnuorissa toimivalle vapaaehtoistoverilleni "muut käyttökohteet" ovat varmasti aika erilaisia kuin minulle, mutta meitä yhdistää vilpitön halu estää tartuntoja. Kaiken lisäksi turvaseksin edistäminen ei torju vain HI-viruksen leviämistä, vaan myös muita seksitauteja kuin AIDSia.
2005-12-16:
Säätöpäivä
On olemassa päiviä, jolloin keskittyy yhteen kaikkinielevään asiaan täysillä. Tämä ei ollut yksi niistä.
Päivän aluksi sovin aloittavani työt maanantaina. Edellisen kirjauksen jälkeen olin ilmoittanut Helsingin yliopistolle ottavani työt vastaan sekä kolmeen yritykseen, että en ota heidän tarjousta vastaan tai että työnhakuni ei ole enää voimassa. Toivottavasti en pian joudu katumaan. Tämän jälkeen soitin mm. Kelaan, työvoimatoimistoon ja sosiaalivirastoon ja pyysin, että he eivät enää lähettäisi minulle joulurahoja, sillä niille on nyt taas varmasti parempaakin käyttöä. Täytin myös joitain lippusia ja lappusia yliopistolle. Ilmoitin myös Fountain Parkiin, etten enää ehdi tekemään heille hommia muun ohessa, ja laskutin viimeisiä tuntejani sieltä.
Soitin Pääkaupunkiseudun partiolaisten jäsenlahden Hepun päätoimittajalle ja kerroin, että heidän kirjoittamansa epäasiallinen kirjoitus ilmastomarssista tulisi poikimaan oikaisuvaatimuksen. Kirjoituksessa oli annettu ymmärtää, että jonkin sortin vasemmistolainen salaliittokoalitio olisi "vetänyt naruja" yrittäessään jujuttaa partiolaisparkoja mukaan, mikä oli tietysti täyttä kukkua. Käytännössä kaikki poliittisesti väriltään sitoutuneet tahot, joita oli todella laaja kirjo mukana, olivat kiinnostuneita ennen kaikkea ilmastonmuutoksen torjumisesta, tässä aiheessa pysyttiin, ja heidänkin panoksensa oli siinä todella arvokas. Päätoimittaja suhtautui asiaan hyvin asiallisesti ja ymmärtäväisesti ja kertoi, että kirjoitus oli syntynyt jonkin heidän sisäisen nettikeskustelunsa perusteella eikä kuvannut koko järjestön kantoja. Lähetin hänelle oikaisuvaatimuksemme katseltuani sitä vielä hetken.
Viime hetkellä sain Anna-Riikan, Tulevaisuuden Voiman superaktiivin ja MY:n ilmastokampanjan toisen vastaavan ensi vuonna, erinomaisia kommentteja siitä, että ei kannata paheksua partiota liian ylemmyydentuntoisesti ulkopuolelta. Tähän olisin muuten kyllä sortunut, koska minusta tuntui kauhealta ja läpeensä surulliselta, että partiossa, jonka arvoihin kuuluu vastuullisuus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja luonnosta ja muista ihmisistä huolehtiminen, suhtauduttiin niin torjuvasti ilmastonmuutoksen torjumista kohtaan täysin yhdentekevien syiden vuoksi. Onneksi partiossa on mukana ihmisiä, jotka voivat paljon tehokkaammin ja järkevämmin sisältä käsin kannustaa ihmisiä olemaan järkeviä ja vastuullisia vaikkapa ihan omankin tulevaisuuden suhteen. Ulkopuolelta tuleva itselle rakkaiden asioiden arvostelu saattaa kuitenkin aina saada aikaan puolustusreaktion silloinkin, kun järkevästi ajateltuna arvostelussa on aihettakin. Julkaisin myös nopeasti väsäämäni taustakirjoituksen aiheeseen.
Sitten delegoin lehtikirjoituksen uudesta energiaselonteosta Merille (Maan ystävien puheenjohtaja 2005) sekä ilmoittauduin ensi tiistain ja sitä seuraavan tiistain vaalijulisteiden liisteröinti- ja levitystalkoisiin. Soitin ViNOn loppiaistapaamista varten varaamiani paikkoja läpi ja ilmoitin valinneeni niistä yhden sekä täytin tätäkin varten lippusen ja postitin sen. Välitin eteenpäin tiedon hedelmöityshoitolain käsittelystä ViNOn aktiivilistalle. Lähetin viidelle osallistujalle ohjeet lauantain Maan ystävien ilmastokampanjan irc-kokoukseen. Kerroin Riitalle (Ilmari-tiedotushankkeen koordinaattori), että luennoituani Korson yläasteen ysiluokat (7 kpl, g:hen asti!) läpi koulussa oli ollut kiinnostuneisuutta pyytää meitä mukaan koulun ympäristöpäivään.
Sain harrastaa myös jonkun verran järjestöjen sisäistä diplomatiaa. Yksityiskohtiin menemättä on välillä vaikeaa selittää, että vaikka kaikessa ei kannata olla mukana, ja joistain projekteista on joskus järkevää erotakin, pitäisi muistaa olla paiskomatta ovia. Yhteistyötä kun voi tehdä jossain toisessa asiassa taas jatkossa...
Kommentoin erään helsinkiläisen ison liikennehankkeen eli keskustatunnelin tiimoilta järjestettävän seminaarin ohjelmaa (miten käykin niin, että keskustelulle ei meinaa koskaan tajuta varata riittävästi aikaa?). Linjailin vähän myös sitä, miten ympäristöteemoja kannattaisi paukuttaa jo ensi vuoden alussa EU-puheenjohtajuuskautta varten erityisesti niin, että meillä olisi konkreettisia ja mitattavia vaatimuksia kaudelle, joissa päävastuuta odottaisimme ympäristöministeriltä. Kommentoin Maan ystävien historian ehkä massiivisinta hallituksen pöytäkirjaa laajalti, ja kirjoitin myös raporttia Voima Kustannus Oy:stä, jonka osakas MY on. Lähetin Riitalle (joka on, paitsi Ilmarin koordinaattori, myös MY:n ensi vuoden pj ja Tulevaisuuden Voiman Tampereen vetäjä...) Tulevaisuuden Voiman kesällä tekemän yleisesitteen digitaalisena. Kirjoittelin henkilökohtaisia kuulumisia Merille samalla (alakertaan sähköpostilla!), kun kommentoin hänen strategiakirjoitustaan. Keskustelin tammikuun patologisimpien ilmastoaktiivien yhteisestä tapaamisesta tammikuulle. Mainostin MY:n pikkuvaihtoehtoa (siis vaihtoehtoa pikkujouluille) lauantaina parille listalle sekä Työpaikkojen rauhantoimikunnan rauhanpäiviä parille lisää. Kyselin Riitalta kehyjärjestöjen EU-puheenjohtajuuskauden suunnitelmista ja mitä saumaa meillä olisi siihen mukaan.
Illalla kävin myös heittämässä tavaroita Postiin (jonka jonot olivat hurjat ja tietokoneiden tahmaus ilmeisen käsittämätöntä, mikä herätti asiakaspalvelijoissakin rauhallisia hymynväreitä) ja yhden kansalaisjärjestökoalition EU-puheenjohtajuuskauden suunnittelupalaverissa. Varsinainen into tuntui puuttuvan palaverissa, jonka agenda oli ehkä vähän turhankin laaja ja yleinen ja osallistujia vähänlaisesti. Palaverin jälkeen juttelin kahden kesken erään järjestöaktiivin kanssa hänen ilmastomarssille tuomastaan esittelypöydästä. Huomasin taas, miten syvästi inhoan konfrontaatioita, vaikka pitäisin niitä kuinka välttämättöminä. Oli myös pakko pohtia, kuinka tarpeellista ja järkevää oli kritisoida yhtä hassua pöytää, ja olinko ehkä koko kritiikissäni väärässä. Ainakaan arvostelemallani taholla ei tuntunut olevan liiemmälti ymmärrystä minun näkökohdilleni. Päädyin kuitenkin siihen, että syytöksiin oli aihettakin, luettuani uudestaan marssista saamaani palautetta. Vapaaehtoistoiminta on sen verran herkkää aluetta, että en todellakaan toivo, että minkään yhden järjestön toiveiden vuoksi tuotetaan huonoa mieltä aktiivisia ihmisiä ja demoralisoidaan heitä. Erityisesti luettuani eräitä saamiani itsekriittisiä pahoitteluja, joissa oltiin vilpittömästi pahoillaan siitä, että yksi toinen järjestö oli täysin tahattomasti vallannut marssin mediatilaa esimerkiksi Helsingin Sanomissa, tuntui siltä, että jotkut osaavat pyytää anteeksi ja haluavat tehdä ensi kerralla paremmin ja toiset eivät.
Lähetin Jyrki Kataiselle kauan sähköpostilaatikossani lojuneen kirjoituksen, jossa onnittelin häntä kokoomuslaisittain ihan järkevästä kolumnista Turun Sanomissa. Kolumnissa Katainen otti kantaa hallituksen Kioto-selontekoon. En kuitenkaan ihan ymmärtänyt, mitä Katainen mahtoi tarkoittaa kirjoittaessaan, että seuraava ilmastosopimus ei voi perustua päästöleikkauksiin kuten Kioto eikä toisaalta yksin myöskään vapaaehtoiseen teknologian kehittämiseen, vaan johonkin tältä "väliltä". Välimuotoja on vaikea keksiä, ellei tosiasiassa tarkoiteta Kiotoa sellaisena kuin se on, joidenkin kuvitelmien sekä kuuden maan julkilausuman välissä. Kiotossahan nimittäin kehitetään teknologiaa kovastikin -- ja siinä teknologian siirtoon ja kehittämiseen on allokoitu ihan oikeita resurssejakin, toisin kuin joissain muissa julistuspapereissa.
Peräsin samalla myös keinoja, joilla Suomi oikeasti on mukana taivuttelemassa nopeasti kehittyviä maita, kuten Kiinaa, Brasiliaa ja Intiaa, panostamaan kestävään teknologiaan tulevissa investoinneissaan. Sanomalla, että Suomi ei voi vähentää nykyisiä päästöjään ei varmasti päästä pitkälle. Suomen päästöt ovat ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta täysin kestämättömiä. Kiinaan verrattuna ne ovat henkeä kohden moninkertaiset. Tavoitteena ei tietenkään pidäkään olla se, että Kiina etenee Suomen tasolle päästöissä, vaan että Suomi esittää konkreettisia keinoja, joilla se voi ja haluaa edistää hyvinvointia sekä nyt että ilmaston reunaehdoilla tulevaisuudessakin. Lopuksi kysyin Kataiselta vielä perusteluja hänen ydinvoimainnostukselleen ja ihmettelin, voiko sitä tarjota päästöjen vähentämisen ratkaisuksi kehitysmaissa. Toistaiseksi en ole nähnyt oikeaa strategiaa edes Suomen tasolla siitä, miten päästöjä leikataan riittävästi (esim. vuoteen 2050 mennessä päästövähennysvaatimus on 80 %) juuri ydinvoimalla. Voimakkaimman ydinvoimalobbauksen ensisijainen tavoite ei siksi tunnukaan oikeasti olevan vähentää päästöjä, vaan tuottaa halpaa sähköä rikkaissa maissa niin kauan kuin halpaa uraania riittää.
2astetta.net:iin oli tullut Rauhanpuolustajien puheenvuoro ilmastonmuutoksen ja rauhan sekä demokratian suhteesta. Vastaavaa kirjoitusta yritin saada myös ilmastomarssin sivuille, mutta kiireiden vuoksi sellaista ei sinne päätynyt. Sen sijaan sivuille tuli sen sijaan paljon muita hyviä ja innostavia näkemyksiä siitä, miten ilmasto vaikuttaa eri ihmisten ja yhteisöjen elämään ja mitä sen torjumiseksi pitäisi tehdä. Verkossa on nyt sekä 2astetta.net:ssä, ilmastomarssin sivuilla että upeasti uudistetussa ilmasto.org:ssa loistavasti koskettavia ja innostavia lausuntoja.
Sain tänään kutsun myös varapuheenjohtajaksi vaalivaliokuntaan presidentinvaaleihin, ja järjestin jo avustajan sekä tapaamispyynnön valiokunnan puheenjohtajalle. Vaaleissa toimiminen on omalla tavallaan hauskaa, koska siinä pääsee juttelemaan kivojen ihmisten kanssa ihan eri puolueista niin, että on erityisesti kiellettyä puhua politiikkaa (vaalien vuoksi). On tyydyttävää huomata, miten kunnia-asia suomalaisille on se, että vaalit toimitetaan äärimmäisen hyvin ja tarkkaan.
Lopuksi kirjasin vaihteeksi "todo"- eli nakkolistani alkuun pari erityistä tehtävää: miettiä, tekeekö järkeviä tekoja, jotka aidosti hyödyttävät jotakuta, kenen hyväksi tekee asioita, ja ehkä tärkeimpänä pohjalla: alanko olla vähän liian tärkeä. Tärkeydessä on ainakin kaksi huonoa puolta. Ensimmäinen on se, että jos tekee oikeasti ja konkreettisesti itsestään liian "tärkeän", on tehnyt jotain huonosti. Oikeat asiat eivät koskaan saisi riippua vain yhdestä ihmisestä. Toinen on se, että aivan olennaiset poliittiset työkalut, eli empatia, nöyryys ja tavoitteellisuus alkavat jäädä sen alle, että tekee asioita, joilla hakee hyväksyntää itselleen ja omalle paikalleen maailmassa muilta.
2005-12-14:
Voittoja ja identiteettikriisi
Flunssasta ja jonkunlaisesta keuhkoputkentulehduksen kaltaisesta röhnystä huolimatta asiat tuntuvat menevän eteenpäin. Ilmastokokoukset Montrealissa sujuivat juuri niin hyvin kuin vain ikinä osasi toivoa, kuten ilmasto.org:n raporteistakin voi lukea. Kansainvälisen ilmastotoiminnan päivän marssit olivat menestyksiä (lue: hyvää pohjustusta sille, että saamme Suomessakin kaduille vaikkapa 10 000 ihmistä vaatimaan ilmastonmuutoksen torjumista), ja marssin palautetilaisuus oli jatkotoiminnan kannalta toiveikas. Tätä menoa hallituskin joutunee tunnustamaan, että sen näkemyksellä lähivuosien energiapolitiikasta ja Kioton velvoitteiden täyttämisestä ei kyllä tueta kansainvälistä ilmastonmuutoksen torjumista.
Maan ystävissä on selkeää uutta puhtia sekä talous- että ilmastokampanjassa, ja lauantain IRC-tapaamiseen haluaa yllättäen (mutta ei ehkä oikeastaan epäyllättävästi, koska Maan ystävät rollz mmmmkay?) tulla ihan uusia ihmisiä ympäri Suomea. Ensi kevään lumiukkotempauksesta (28.2.2006) voi tulla vielä hienompi kuin tämänvuotisesta.
Onnistuin viimeiseen asti välttelemään ViNOn liittokokouksessa muodollisia luottamustehtäviä, eli voin keskittyä käyttämään aikaani mm. sen ympäristöryhmän vetäjänä, enkä joudu ottamaan esimerkiksi hallituksessa jokaiseen asiaan maan ja taivaan väliltä kantaa seuraavan vuoden aikana -- ellen sitten tapani mukaan halua.
Ryhmän suunnittelukokous liittarissa oli lyhyt, mutta innostunut. Keräämillämme ideoilla esimerkiksi ympäristöjulkaisusta (jonka nimeksi tässä vaiheessa kaavailin "Tarinoita ympäristöstä ja ympäristönsuojelijoista") täytettäisiin varmaankin päivittäin sanomalehti koko ensi vuoden ajan. ViNO sai loistavan toimintasuunnitelman ja hallituksen sekä ennen kaikkea sen toimijat pursuavat selvästi ideoita ja toimintaintoa. Seuraavaksi pitäisikin alkaa valmistelemaan tuota julkaisua sekä ympäristöryhmän loppiaisen keskustelu-, ideointi- ja suunnittelutapaamista.
Henkilökohtaisemmalla tasolla tuli vähän yllättäväkin kosketus arkitodellisuuteen liittokokouksessa, kun siellä erään ihmissuhteensa hiljan menettänyt nuori nainen puhui yön keskellä läheisyyden kaipuusta. Vastaan tuli yllättävän fyysisen ontto olo ja ajatus siitä, että olisi hauskaa pitää jotakuta kädestä kiinni ja tuntea olevansa vähän tavallista turvallisemmassa satamassa ihmissuhteiden aallokoissa. Parantumattomana pragmaatikkona ajattelin toki lisäksi, että olisi erityisen käytännöllistä, jos käden pitelijällä olisi samanlaisia harrastuksia kuin ne, jotka vievät leijonanosan omasta ajastani. Mutta ehkä jonain päivänä eräs niistä "10 syystä ryhtyä aktivistiksi" (6.) oikeasti myös toteutuu.
Samalla kuitenkin olen joutunut taas miettimään identiteettejä, erityisesti johonkin ryhmään kuulumista. Tehdessäni ilmastotoimintaa en tunne olevani maan ystävä tai vihreä nuori, vaan aina se ihan sama Heikki, jolla on omat haaveet ja pelot ja vahvuudet ja heikkoudet. Mainostan mielelläni molempia ryhmiä kaikille, mutta vieroksun ajatusta siitä, että sen pitäisi olla toiminnan ehto tai sen pääasiallinen sisältö. Itse olisin valmis luovuttamaan esimerkiksi lumiukkotempauksen "omistajuuden" Maan ystäviltä Tulevaisuuden Voimalle, jos sillä saadaan enemmän toimijoita mukaan. Siitä en tiedä, mitä mieltä muut maan ystävät ovat -- ehkä samaa, ehkä eivät.
En myöskään hirveästi ilahtunut siitä, että eräs järjestö tuli, aneluista, kehotuksista ja kielloista huolimatta ilmastomarssille oman ainakin minun ja monien muiden mielestä ilmastoon liittymättömän näkyvän myyntimateriaalinsa kanssa. Ei siksi, että Maan ystävillä tai jollakulla muulla olisi pitänyt olla näkyvyyttä heitä enemmän, vaan siksi, että sotkemalla yhteiseen asiaan omia juttujaan, he ikään kuin vaaransivat löyhän ja hyvin herkän ilmastokoalition, jonka kokoamiseksi ja koossa pitämiseksi moni ihminen oli nähnyt todella paljon vaivaa.
Esimerkiksi SKP, jonka pelkkä nimi tuntui herättävän etukäteen väristyksiä joissain ihmisissä, käyttäytyi vastaavassa asiassa esimerkillisesti ja pysyi erinomaisesti aiheessa kaikessa toiminnassaan. Olin innostunut Yrjö Hakasen puheesta myös siksi, että puhumalla heti kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön sihteerin Ilkka Sipiläisen jälkeen Hakasen puheenvuoro viesti epäpyhästä liittoumasta kirkon ja SKP:n välillä: siitä, että nyt on sekä tarvetta että mahdollisuutta laajalle ja ennakkoluulottomalle rintamalle ilmastonmuutosta vastaan.
Toisaalta samalla, kun meidän pitäisi minusta olla valmiita olemaan osana jotain liikettä, esimerkiksi maan ystävillä ja vihreillä (niin niillä "aikuisilla" kuin nuorillakin) olisi paljon tehtävää myös järjestömme näkyvyyden lisäämiseksi erityisesti jäsenhankinnan osalta. Suomi tuntuu olevan väärällään ihmisiä, jotka symppaavat meitä ja toimintaamme paljon, mutta joille ei ole tullut mieleenkään, että he voisivat olla osa liikettä.
Kuten Tarja Cronberg sanoi vihreiden nuorten tilaisuudessa Nuuksiossa, tarvitsemme kuitenkin "lisää ääniä". Vihreät tarvitsevat toki lisää äänestyslipukkeita, mutta kansalaisjärjestöt ja koko kansalaisyhteiskunta tarvitsevat edelleen lisää persoonallisia, innostuneita, pelokkaita, järkeviä ja tunteellisia puheenvuoroja, kansalaisten päästämistä ääneen. Samalla kansalaistoiminta, huutavien vääryyksien osoittaminen ja ratkaisujen esittäminen, tarvitsee lisää tekijöitä, sillä ilman sitä yhteiskunta tuskin tulee kehittymään kovinkaan hurjaa vauhtia.
Tätä kirjoittaessani edessäni on ruudulla kaksi työtarjousta, joista pitäisi osata valita toinen. Toisella paikalla, joka on yritys, on tarjota varsin haastavia työtehtäviä mm. kääntäjäympäristö- ja käyttöjärjestelmäkehityksen parissa ja hyvää kokemusta myös uran jatkon kannalta. Toinen paikka on erään korkeakoulun atk-osasto, jossa saisin ylläpitääkseni ja kehittääkseni varsin katkeria vuodatuksia ystävissäni herättäneen tietojärjestelmäprojektin. Palkkatarjouksetkin ovat, hieman yllättäen, samat, millä ei tosin taida olla päätökseeni juurikaan vaikutusta.
Olen toisaalta nyt tehnyt yli viisi vuotta hommia yrityksille, joiden taloustilannetta on välillä vaikea ennustaa kuukautta pidemmälle, ja joissa paineet työntekijöitä kohtaan ovat välillä olleet aika kohtuuttomia erityisesti, kun ottaa huomioon sen, että yksittäisen ohjelmoijan mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen viivan alle tulevaan tulokseen ovat melko rajalliset. Korkeakouluissakin pääsee varmasti halutessaan kehittämään osaamistaan ja ehkä kokeilemaan, millaista on palvella vähän toisenlaisia asiakkaita vähän toisenlaisin tavoin. Taidan siis lopulta kallistua jälkimmäisen tarjouksen puoleen toiveikkain mielin.
N. tunnin kuluttua alkaa Vihreän liiton ympäristötyöryhmän kokous eduskunnassa, jossa puhutaan paljon myös ilmastosta ja ensi vuoden toiminnasta. Toivottavasti eduskunnan valiokunnissa kuullaan strategiasta hyviä tyyppejä, joita vaikuttaa löytyvän niin ilmastoalan yrityksistä kuin vaikkapa SAK:stakin. Tärkeää on, että kuultavilla asiantuntijoilla olisi ymmärrystä mm. liikenteestä, yhdyskuntasuunnittelusta ja esimerkiksi kuntatason toimista.