Koordinoin heinäkuussa Maan ystävien ilmastokampanjan "Ilmastotekoja"-kesäkiertueen. Keräsimme n. kaksisataa ihmisten henkilökohtaista ilmastolupausta puhekupliin ja kuvasimme heidät puheenvuorojensa kanssa. Pääsimme joka paikkakunnalla, Helsinkiä lukuun ottamatta, mediaan.
Projektissa hoidin yhdessä Anna-Riikka Ihantolan koordinaattorin hakemisen ja palkkauksen, huolehdin työnjohdosta, kirjoitin viestintäsuunnitelman ja tiedotteita, käänsin esitteet ja esimerkkilupauksia Euroopan Maan ystäviltä, tein ja päivitin www-sivut sekä järjestin Helsingissä paikan ja luvat. Olin myös Helsingissä, Savonlinnassa ja Kuopiossa itse keräämässä puhekuplia ja kortteja Sisä- ja Pohjois-Suomen yöjunaliikenteen puolesta.
Mutkiakin oli matkassa. Korialta Limetti oy:ltä ostamistamme biodieseliä sisältävistä kanistereista yksi vuosi hieman autossa. Euroopan Maan ystävien meille toimittamat puhekuplat jumiutuivat meille tulomatkallaan postin lajittelukeskukseen, joten askartelimme ex tempore paperista viimeisenä iltana omia erään majoitettavan vieraani kanssa. (Kiitos Tarmo avusta!)
Kuvia, kiertueen lopputiedotteen, taustatietoja ja ilmastolupausehdotuksia löydät sivuilta. Puheenvuorokampanja jatkuu, ja kerätyt puhekuplat toimitetaan EU:n ympäristöministereille ennen YK:n ilmastoneuvotteluja tänä vuonna Nairobissa, jossa päätetään Kioton ilmastosopimuksen jatkosta.
2006-07-16:
Ilmastotekoja!
2006-02-28:
Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan, Kioto-synttärit, uusi ihastus ja valmistelua [helmikuu]
Lapsena en juuri pitänyt lumesta. Se tarkoitti päin naamaa tulevia lumipalloja ja lumipesuja. Vasta aikuisena sitä on oppinut nauttimaan lumiukoista ja hiljaisista talven hetkistä saunan jälkeen kuistilla istuessa. Onhan sitä tietysti aika paljon vahvempikin nykyään: lumipalloja osaa käsitellä virnistämällä, väistämällä tai ryhtymällä leikkiin mukaan.
Helmikuun lopulla järjestettiin toisena laskiaistiistaina peräkkäin lumiukkojen ja -akkojen mielenilmaus ilmastonmuutosta vastaan. Tempaus toteutettin Suomessa 18 paikkakunnalla, ja Mikkelin Maan ystävien idea levisi 7 muuhunkin maahan -- mukaan lukien Norjaan hiihdon maailmancupin yhteyteen. Lumiolioita oli kivaa tehdä itsekin, vaikka avuksi tarvittiinkin vähän välineitä. En ole erityisesti sen enempää lapsimyönteinen kuin -kielteinenkään ihminen, mutta lasten innostus tarttuu helposti itseenkin. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunnat tarttuvat ilmastonsuojelun mahtaviin mahdollisuuksiin. Muuten tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa.
Keväiden keskilämpötila voi nousta radikaaleimmissa FINSKEN-skenaarioissa yli 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on aika hurja luku, sillä viime jääkauden aikoihin Suomessa oli n. 7 astetta viileämpää. Samoja lukuja uutisoitiin, kun STT kertoi Max Planck -instituutin meteorologian laitoksen Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemästä uudesta ilmastomallinnuksesta. Helsingin ilmasto ja maaliskuun lumiraja muuttaisivat Rovaniemelle, ja Helsingissä lumisen joulun todennäköisyys jäisi tulevaisuudessa muutamaan prosenttiin.
Lumiukkojen viesti sekä omasta että myös köyhimpien maiden ihmisten, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, puolesta levisi myös tiedotusvälineissä. Itse annoin kaksi lehtihaastattelua (Helsingin uutiste, Helsingin Sanomat), kolme radiohaastattelua (MetroFM, Ylen uutiset, Vega-uutiset) sekä kaksi TV-haastattelua (MTV3 uutiset, MTV3 Ihana Aamu) meitä uhkaavista räntäisistä talvista ja valoisasta optimismista, joilla ne voitaisiin torjua. Itävaltalainenkin uutistoimisto kävi jututtamassa.
Kioton vuosipäivänä avattiin Euroopan vihreiden ilmastokampanja. Olin töiden ja erilaisten projektien valmistelun jäljiltä niin kiireinen ja poikki, että lusmusin lopulta osallistumasta itse tapahtumaan. Tyydyin lähinnä kommentoimaan tekstejä ja erityisesti innostamaan vinolaisia mukaan. On aina mahtavaa huomata, kuinka ViNOssa tyypit ampaisevat toimimaan, kun tavoite on hyvä ja toiminta järkevää. Eri puolilla Suomea järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja jaettiin mainioita esitteitä.
Helmikuussa elämään pamahti uusi ihastus. Kyse ei tällä kertaa tosin ollut mistään miehenköriläästä, vaan Googlen sähköpostipalvelusta. Se on auttanut selviämään sähköpostitulvasta, lajittelemaan viestejä ja etsimään niiden joukosta kaipaamiaan tietoja. Vanhat sähköpostini siirsin tosin hieman omintakeisella tavalla: kirjoitin vimillä sarjan bounce-komentoja muttille, pastetin niitä muttiin screenin avulla tuhatpäin ja annoin MTA:n huolehtia lopusta. Ei kovin eleganttia, mutta toimi. Jos tämä on hepreaa, se viestii vain siitä, että paljon puhuttu "tietojärjestelmien ja -palveluiden integraatio" eli arkisemmin se, että tietokoneen käytössä eri asiat pelaisivat yhteen, toimii monesti vain, jos on kovaksikeitetty nörtti. Oikeasti kaikkien kannalta käytettävän viestintäyhteiskunnan utopia on iso, mutta mielenkiintoinen haaste.
Valmistelin helmikuussa myös jo aiemmin aloiteltuja projekteja nyt toden teolla. Sähköposteissa vilisivät Suomen sosiaalifoorumin seminaarit ja ViNOn ympäristölehti Rönsy.
2005-12-16:
Säätöpäivä
On olemassa päiviä, jolloin keskittyy yhteen kaikkinielevään asiaan täysillä. Tämä ei ollut yksi niistä.
Päivän aluksi sovin aloittavani työt maanantaina. Edellisen kirjauksen jälkeen olin ilmoittanut Helsingin yliopistolle ottavani työt vastaan sekä kolmeen yritykseen, että en ota heidän tarjousta vastaan tai että työnhakuni ei ole enää voimassa. Toivottavasti en pian joudu katumaan. Tämän jälkeen soitin mm. Kelaan, työvoimatoimistoon ja sosiaalivirastoon ja pyysin, että he eivät enää lähettäisi minulle joulurahoja, sillä niille on nyt taas varmasti parempaakin käyttöä. Täytin myös joitain lippusia ja lappusia yliopistolle. Ilmoitin myös Fountain Parkiin, etten enää ehdi tekemään heille hommia muun ohessa, ja laskutin viimeisiä tuntejani sieltä.
Soitin Pääkaupunkiseudun partiolaisten jäsenlahden Hepun päätoimittajalle ja kerroin, että heidän kirjoittamansa epäasiallinen kirjoitus ilmastomarssista tulisi poikimaan oikaisuvaatimuksen. Kirjoituksessa oli annettu ymmärtää, että jonkin sortin vasemmistolainen salaliittokoalitio olisi "vetänyt naruja" yrittäessään jujuttaa partiolaisparkoja mukaan, mikä oli tietysti täyttä kukkua. Käytännössä kaikki poliittisesti väriltään sitoutuneet tahot, joita oli todella laaja kirjo mukana, olivat kiinnostuneita ennen kaikkea ilmastonmuutoksen torjumisesta, tässä aiheessa pysyttiin, ja heidänkin panoksensa oli siinä todella arvokas. Päätoimittaja suhtautui asiaan hyvin asiallisesti ja ymmärtäväisesti ja kertoi, että kirjoitus oli syntynyt jonkin heidän sisäisen nettikeskustelunsa perusteella eikä kuvannut koko järjestön kantoja. Lähetin hänelle oikaisuvaatimuksemme katseltuani sitä vielä hetken.
Viime hetkellä sain Anna-Riikan, Tulevaisuuden Voiman superaktiivin ja MY:n ilmastokampanjan toisen vastaavan ensi vuonna, erinomaisia kommentteja siitä, että ei kannata paheksua partiota liian ylemmyydentuntoisesti ulkopuolelta. Tähän olisin muuten kyllä sortunut, koska minusta tuntui kauhealta ja läpeensä surulliselta, että partiossa, jonka arvoihin kuuluu vastuullisuus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja luonnosta ja muista ihmisistä huolehtiminen, suhtauduttiin niin torjuvasti ilmastonmuutoksen torjumista kohtaan täysin yhdentekevien syiden vuoksi. Onneksi partiossa on mukana ihmisiä, jotka voivat paljon tehokkaammin ja järkevämmin sisältä käsin kannustaa ihmisiä olemaan järkeviä ja vastuullisia vaikkapa ihan omankin tulevaisuuden suhteen. Ulkopuolelta tuleva itselle rakkaiden asioiden arvostelu saattaa kuitenkin aina saada aikaan puolustusreaktion silloinkin, kun järkevästi ajateltuna arvostelussa on aihettakin. Julkaisin myös nopeasti väsäämäni taustakirjoituksen aiheeseen.
Sitten delegoin lehtikirjoituksen uudesta energiaselonteosta Merille (Maan ystävien puheenjohtaja 2005) sekä ilmoittauduin ensi tiistain ja sitä seuraavan tiistain vaalijulisteiden liisteröinti- ja levitystalkoisiin. Soitin ViNOn loppiaistapaamista varten varaamiani paikkoja läpi ja ilmoitin valinneeni niistä yhden sekä täytin tätäkin varten lippusen ja postitin sen. Välitin eteenpäin tiedon hedelmöityshoitolain käsittelystä ViNOn aktiivilistalle. Lähetin viidelle osallistujalle ohjeet lauantain Maan ystävien ilmastokampanjan irc-kokoukseen. Kerroin Riitalle (Ilmari-tiedotushankkeen koordinaattori), että luennoituani Korson yläasteen ysiluokat (7 kpl, g:hen asti!) läpi koulussa oli ollut kiinnostuneisuutta pyytää meitä mukaan koulun ympäristöpäivään.
Sain harrastaa myös jonkun verran järjestöjen sisäistä diplomatiaa. Yksityiskohtiin menemättä on välillä vaikeaa selittää, että vaikka kaikessa ei kannata olla mukana, ja joistain projekteista on joskus järkevää erotakin, pitäisi muistaa olla paiskomatta ovia. Yhteistyötä kun voi tehdä jossain toisessa asiassa taas jatkossa...
Kommentoin erään helsinkiläisen ison liikennehankkeen eli keskustatunnelin tiimoilta järjestettävän seminaarin ohjelmaa (miten käykin niin, että keskustelulle ei meinaa koskaan tajuta varata riittävästi aikaa?). Linjailin vähän myös sitä, miten ympäristöteemoja kannattaisi paukuttaa jo ensi vuoden alussa EU-puheenjohtajuuskautta varten erityisesti niin, että meillä olisi konkreettisia ja mitattavia vaatimuksia kaudelle, joissa päävastuuta odottaisimme ympäristöministeriltä. Kommentoin Maan ystävien historian ehkä massiivisinta hallituksen pöytäkirjaa laajalti, ja kirjoitin myös raporttia Voima Kustannus Oy:stä, jonka osakas MY on. Lähetin Riitalle (joka on, paitsi Ilmarin koordinaattori, myös MY:n ensi vuoden pj ja Tulevaisuuden Voiman Tampereen vetäjä...) Tulevaisuuden Voiman kesällä tekemän yleisesitteen digitaalisena. Kirjoittelin henkilökohtaisia kuulumisia Merille samalla (alakertaan sähköpostilla!), kun kommentoin hänen strategiakirjoitustaan. Keskustelin tammikuun patologisimpien ilmastoaktiivien yhteisestä tapaamisesta tammikuulle. Mainostin MY:n pikkuvaihtoehtoa (siis vaihtoehtoa pikkujouluille) lauantaina parille listalle sekä Työpaikkojen rauhantoimikunnan rauhanpäiviä parille lisää. Kyselin Riitalta kehyjärjestöjen EU-puheenjohtajuuskauden suunnitelmista ja mitä saumaa meillä olisi siihen mukaan.
Illalla kävin myös heittämässä tavaroita Postiin (jonka jonot olivat hurjat ja tietokoneiden tahmaus ilmeisen käsittämätöntä, mikä herätti asiakaspalvelijoissakin rauhallisia hymynväreitä) ja yhden kansalaisjärjestökoalition EU-puheenjohtajuuskauden suunnittelupalaverissa. Varsinainen into tuntui puuttuvan palaverissa, jonka agenda oli ehkä vähän turhankin laaja ja yleinen ja osallistujia vähänlaisesti. Palaverin jälkeen juttelin kahden kesken erään järjestöaktiivin kanssa hänen ilmastomarssille tuomastaan esittelypöydästä. Huomasin taas, miten syvästi inhoan konfrontaatioita, vaikka pitäisin niitä kuinka välttämättöminä. Oli myös pakko pohtia, kuinka tarpeellista ja järkevää oli kritisoida yhtä hassua pöytää, ja olinko ehkä koko kritiikissäni väärässä. Ainakaan arvostelemallani taholla ei tuntunut olevan liiemmälti ymmärrystä minun näkökohdilleni. Päädyin kuitenkin siihen, että syytöksiin oli aihettakin, luettuani uudestaan marssista saamaani palautetta. Vapaaehtoistoiminta on sen verran herkkää aluetta, että en todellakaan toivo, että minkään yhden järjestön toiveiden vuoksi tuotetaan huonoa mieltä aktiivisia ihmisiä ja demoralisoidaan heitä. Erityisesti luettuani eräitä saamiani itsekriittisiä pahoitteluja, joissa oltiin vilpittömästi pahoillaan siitä, että yksi toinen järjestö oli täysin tahattomasti vallannut marssin mediatilaa esimerkiksi Helsingin Sanomissa, tuntui siltä, että jotkut osaavat pyytää anteeksi ja haluavat tehdä ensi kerralla paremmin ja toiset eivät.
Lähetin Jyrki Kataiselle kauan sähköpostilaatikossani lojuneen kirjoituksen, jossa onnittelin häntä kokoomuslaisittain ihan järkevästä kolumnista Turun Sanomissa. Kolumnissa Katainen otti kantaa hallituksen Kioto-selontekoon. En kuitenkaan ihan ymmärtänyt, mitä Katainen mahtoi tarkoittaa kirjoittaessaan, että seuraava ilmastosopimus ei voi perustua päästöleikkauksiin kuten Kioto eikä toisaalta yksin myöskään vapaaehtoiseen teknologian kehittämiseen, vaan johonkin tältä "väliltä". Välimuotoja on vaikea keksiä, ellei tosiasiassa tarkoiteta Kiotoa sellaisena kuin se on, joidenkin kuvitelmien sekä kuuden maan julkilausuman välissä. Kiotossahan nimittäin kehitetään teknologiaa kovastikin -- ja siinä teknologian siirtoon ja kehittämiseen on allokoitu ihan oikeita resurssejakin, toisin kuin joissain muissa julistuspapereissa.
Peräsin samalla myös keinoja, joilla Suomi oikeasti on mukana taivuttelemassa nopeasti kehittyviä maita, kuten Kiinaa, Brasiliaa ja Intiaa, panostamaan kestävään teknologiaan tulevissa investoinneissaan. Sanomalla, että Suomi ei voi vähentää nykyisiä päästöjään ei varmasti päästä pitkälle. Suomen päästöt ovat ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta täysin kestämättömiä. Kiinaan verrattuna ne ovat henkeä kohden moninkertaiset. Tavoitteena ei tietenkään pidäkään olla se, että Kiina etenee Suomen tasolle päästöissä, vaan että Suomi esittää konkreettisia keinoja, joilla se voi ja haluaa edistää hyvinvointia sekä nyt että ilmaston reunaehdoilla tulevaisuudessakin. Lopuksi kysyin Kataiselta vielä perusteluja hänen ydinvoimainnostukselleen ja ihmettelin, voiko sitä tarjota päästöjen vähentämisen ratkaisuksi kehitysmaissa. Toistaiseksi en ole nähnyt oikeaa strategiaa edes Suomen tasolla siitä, miten päästöjä leikataan riittävästi (esim. vuoteen 2050 mennessä päästövähennysvaatimus on 80 %) juuri ydinvoimalla. Voimakkaimman ydinvoimalobbauksen ensisijainen tavoite ei siksi tunnukaan oikeasti olevan vähentää päästöjä, vaan tuottaa halpaa sähköä rikkaissa maissa niin kauan kuin halpaa uraania riittää.
2astetta.net:iin oli tullut Rauhanpuolustajien puheenvuoro ilmastonmuutoksen ja rauhan sekä demokratian suhteesta. Vastaavaa kirjoitusta yritin saada myös ilmastomarssin sivuille, mutta kiireiden vuoksi sellaista ei sinne päätynyt. Sen sijaan sivuille tuli sen sijaan paljon muita hyviä ja innostavia näkemyksiä siitä, miten ilmasto vaikuttaa eri ihmisten ja yhteisöjen elämään ja mitä sen torjumiseksi pitäisi tehdä. Verkossa on nyt sekä 2astetta.net:ssä, ilmastomarssin sivuilla että upeasti uudistetussa ilmasto.org:ssa loistavasti koskettavia ja innostavia lausuntoja.
Sain tänään kutsun myös varapuheenjohtajaksi vaalivaliokuntaan presidentinvaaleihin, ja järjestin jo avustajan sekä tapaamispyynnön valiokunnan puheenjohtajalle. Vaaleissa toimiminen on omalla tavallaan hauskaa, koska siinä pääsee juttelemaan kivojen ihmisten kanssa ihan eri puolueista niin, että on erityisesti kiellettyä puhua politiikkaa (vaalien vuoksi). On tyydyttävää huomata, miten kunnia-asia suomalaisille on se, että vaalit toimitetaan äärimmäisen hyvin ja tarkkaan.
Lopuksi kirjasin vaihteeksi "todo"- eli nakkolistani alkuun pari erityistä tehtävää: miettiä, tekeekö järkeviä tekoja, jotka aidosti hyödyttävät jotakuta, kenen hyväksi tekee asioita, ja ehkä tärkeimpänä pohjalla: alanko olla vähän liian tärkeä. Tärkeydessä on ainakin kaksi huonoa puolta. Ensimmäinen on se, että jos tekee oikeasti ja konkreettisesti itsestään liian "tärkeän", on tehnyt jotain huonosti. Oikeat asiat eivät koskaan saisi riippua vain yhdestä ihmisestä. Toinen on se, että aivan olennaiset poliittiset työkalut, eli empatia, nöyryys ja tavoitteellisuus alkavat jäädä sen alle, että tekee asioita, joilla hakee hyväksyntää itselleen ja omalle paikalleen maailmassa muilta.
2005-12-14:
Voittoja ja identiteettikriisi
Flunssasta ja jonkunlaisesta keuhkoputkentulehduksen kaltaisesta röhnystä huolimatta asiat tuntuvat menevän eteenpäin. Ilmastokokoukset Montrealissa sujuivat juuri niin hyvin kuin vain ikinä osasi toivoa, kuten ilmasto.org:n raporteistakin voi lukea. Kansainvälisen ilmastotoiminnan päivän marssit olivat menestyksiä (lue: hyvää pohjustusta sille, että saamme Suomessakin kaduille vaikkapa 10 000 ihmistä vaatimaan ilmastonmuutoksen torjumista), ja marssin palautetilaisuus oli jatkotoiminnan kannalta toiveikas. Tätä menoa hallituskin joutunee tunnustamaan, että sen näkemyksellä lähivuosien energiapolitiikasta ja Kioton velvoitteiden täyttämisestä ei kyllä tueta kansainvälistä ilmastonmuutoksen torjumista.
Maan ystävissä on selkeää uutta puhtia sekä talous- että ilmastokampanjassa, ja lauantain IRC-tapaamiseen haluaa yllättäen (mutta ei ehkä oikeastaan epäyllättävästi, koska Maan ystävät rollz mmmmkay?) tulla ihan uusia ihmisiä ympäri Suomea. Ensi kevään lumiukkotempauksesta (28.2.2006) voi tulla vielä hienompi kuin tämänvuotisesta.
Onnistuin viimeiseen asti välttelemään ViNOn liittokokouksessa muodollisia luottamustehtäviä, eli voin keskittyä käyttämään aikaani mm. sen ympäristöryhmän vetäjänä, enkä joudu ottamaan esimerkiksi hallituksessa jokaiseen asiaan maan ja taivaan väliltä kantaa seuraavan vuoden aikana -- ellen sitten tapani mukaan halua.
Ryhmän suunnittelukokous liittarissa oli lyhyt, mutta innostunut. Keräämillämme ideoilla esimerkiksi ympäristöjulkaisusta (jonka nimeksi tässä vaiheessa kaavailin "Tarinoita ympäristöstä ja ympäristönsuojelijoista") täytettäisiin varmaankin päivittäin sanomalehti koko ensi vuoden ajan. ViNO sai loistavan toimintasuunnitelman ja hallituksen sekä ennen kaikkea sen toimijat pursuavat selvästi ideoita ja toimintaintoa. Seuraavaksi pitäisikin alkaa valmistelemaan tuota julkaisua sekä ympäristöryhmän loppiaisen keskustelu-, ideointi- ja suunnittelutapaamista.
Henkilökohtaisemmalla tasolla tuli vähän yllättäväkin kosketus arkitodellisuuteen liittokokouksessa, kun siellä erään ihmissuhteensa hiljan menettänyt nuori nainen puhui yön keskellä läheisyyden kaipuusta. Vastaan tuli yllättävän fyysisen ontto olo ja ajatus siitä, että olisi hauskaa pitää jotakuta kädestä kiinni ja tuntea olevansa vähän tavallista turvallisemmassa satamassa ihmissuhteiden aallokoissa. Parantumattomana pragmaatikkona ajattelin toki lisäksi, että olisi erityisen käytännöllistä, jos käden pitelijällä olisi samanlaisia harrastuksia kuin ne, jotka vievät leijonanosan omasta ajastani. Mutta ehkä jonain päivänä eräs niistä "10 syystä ryhtyä aktivistiksi" (6.) oikeasti myös toteutuu.
Samalla kuitenkin olen joutunut taas miettimään identiteettejä, erityisesti johonkin ryhmään kuulumista. Tehdessäni ilmastotoimintaa en tunne olevani maan ystävä tai vihreä nuori, vaan aina se ihan sama Heikki, jolla on omat haaveet ja pelot ja vahvuudet ja heikkoudet. Mainostan mielelläni molempia ryhmiä kaikille, mutta vieroksun ajatusta siitä, että sen pitäisi olla toiminnan ehto tai sen pääasiallinen sisältö. Itse olisin valmis luovuttamaan esimerkiksi lumiukkotempauksen "omistajuuden" Maan ystäviltä Tulevaisuuden Voimalle, jos sillä saadaan enemmän toimijoita mukaan. Siitä en tiedä, mitä mieltä muut maan ystävät ovat -- ehkä samaa, ehkä eivät.
En myöskään hirveästi ilahtunut siitä, että eräs järjestö tuli, aneluista, kehotuksista ja kielloista huolimatta ilmastomarssille oman ainakin minun ja monien muiden mielestä ilmastoon liittymättömän näkyvän myyntimateriaalinsa kanssa. Ei siksi, että Maan ystävillä tai jollakulla muulla olisi pitänyt olla näkyvyyttä heitä enemmän, vaan siksi, että sotkemalla yhteiseen asiaan omia juttujaan, he ikään kuin vaaransivat löyhän ja hyvin herkän ilmastokoalition, jonka kokoamiseksi ja koossa pitämiseksi moni ihminen oli nähnyt todella paljon vaivaa.
Esimerkiksi SKP, jonka pelkkä nimi tuntui herättävän etukäteen väristyksiä joissain ihmisissä, käyttäytyi vastaavassa asiassa esimerkillisesti ja pysyi erinomaisesti aiheessa kaikessa toiminnassaan. Olin innostunut Yrjö Hakasen puheesta myös siksi, että puhumalla heti kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön sihteerin Ilkka Sipiläisen jälkeen Hakasen puheenvuoro viesti epäpyhästä liittoumasta kirkon ja SKP:n välillä: siitä, että nyt on sekä tarvetta että mahdollisuutta laajalle ja ennakkoluulottomalle rintamalle ilmastonmuutosta vastaan.
Toisaalta samalla, kun meidän pitäisi minusta olla valmiita olemaan osana jotain liikettä, esimerkiksi maan ystävillä ja vihreillä (niin niillä "aikuisilla" kuin nuorillakin) olisi paljon tehtävää myös järjestömme näkyvyyden lisäämiseksi erityisesti jäsenhankinnan osalta. Suomi tuntuu olevan väärällään ihmisiä, jotka symppaavat meitä ja toimintaamme paljon, mutta joille ei ole tullut mieleenkään, että he voisivat olla osa liikettä.
Kuten Tarja Cronberg sanoi vihreiden nuorten tilaisuudessa Nuuksiossa, tarvitsemme kuitenkin "lisää ääniä". Vihreät tarvitsevat toki lisää äänestyslipukkeita, mutta kansalaisjärjestöt ja koko kansalaisyhteiskunta tarvitsevat edelleen lisää persoonallisia, innostuneita, pelokkaita, järkeviä ja tunteellisia puheenvuoroja, kansalaisten päästämistä ääneen. Samalla kansalaistoiminta, huutavien vääryyksien osoittaminen ja ratkaisujen esittäminen, tarvitsee lisää tekijöitä, sillä ilman sitä yhteiskunta tuskin tulee kehittymään kovinkaan hurjaa vauhtia.
Tätä kirjoittaessani edessäni on ruudulla kaksi työtarjousta, joista pitäisi osata valita toinen. Toisella paikalla, joka on yritys, on tarjota varsin haastavia työtehtäviä mm. kääntäjäympäristö- ja käyttöjärjestelmäkehityksen parissa ja hyvää kokemusta myös uran jatkon kannalta. Toinen paikka on erään korkeakoulun atk-osasto, jossa saisin ylläpitääkseni ja kehittääkseni varsin katkeria vuodatuksia ystävissäni herättäneen tietojärjestelmäprojektin. Palkkatarjouksetkin ovat, hieman yllättäen, samat, millä ei tosin taida olla päätökseeni juurikaan vaikutusta.
Olen toisaalta nyt tehnyt yli viisi vuotta hommia yrityksille, joiden taloustilannetta on välillä vaikea ennustaa kuukautta pidemmälle, ja joissa paineet työntekijöitä kohtaan ovat välillä olleet aika kohtuuttomia erityisesti, kun ottaa huomioon sen, että yksittäisen ohjelmoijan mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen viivan alle tulevaan tulokseen ovat melko rajalliset. Korkeakouluissakin pääsee varmasti halutessaan kehittämään osaamistaan ja ehkä kokeilemaan, millaista on palvella vähän toisenlaisia asiakkaita vähän toisenlaisin tavoin. Taidan siis lopulta kallistua jälkimmäisen tarjouksen puoleen toiveikkain mielin.
N. tunnin kuluttua alkaa Vihreän liiton ympäristötyöryhmän kokous eduskunnassa, jossa puhutaan paljon myös ilmastosta ja ensi vuoden toiminnasta. Toivottavasti eduskunnan valiokunnissa kuullaan strategiasta hyviä tyyppejä, joita vaikuttaa löytyvän niin ilmastoalan yrityksistä kuin vaikkapa SAK:stakin. Tärkeää on, että kuultavilla asiantuntijoilla olisi ymmärrystä mm. liikenteestä, yhdyskuntasuunnittelusta ja esimerkiksi kuntatason toimista.