Koulun penkillä; kampanjapäällikkö valittu

Viikonloppuna olin Oriveden opistolla Vihreillä kesäpäivillä. Kesäpäivillä valmistauduttiin tuleviin eduskuntavaaleihin.

Päivällä Cronberg puhui ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, Anni vihreästä arjen hyvinvointivaltiosta, Oras ilmasto- ja energiapolitiikasta ja Ode perustulosta. Aikaa olisi voinut olla enemmänkin, sillä ainakin omalta osaltani tunsin kaikkien aiheiden jäävän hieman pintaraapaisuksi. Olen toisaalta tavannut kaikki Oden kirjat jo aiemmin, ja tehnyt ilmasto- ja energiapolitiikkaa — Maan ystävissä usein Oraksenkin kanssa — useita vuosia aktiivisesti. Ehkä uusia juttuja tuli sen takia aika vähän. Eihän vanhoissakaan mitään vikaa ole!

Vihreää arkea

Mielenkiintoisin ja innostavin oli ehkä Annin puhe, jossa hän puhui vihreästä valtion tulo- ja menoarviosta (kts. alta), vankeinhoidosta ja lasten eriarvoisuuden ja pahoinvoinnin lisääntymisestä. Kaksi jälkimmäistä voivat tietysti kuulostaa pieniltä asioilta, kun miettii kaikkia ihmisryhmiä, jotka politiikassa pitäisi ottaa huomioon, mutta ehkä juuri siksi ne kiinnostavat. Ei voi eläytyä kaikkiin ihmisiin ja koko yhteiskuntaan kerralla. Pitää yrittää ajatella kaikkia, mutta kutakin erikseen.

Vihreä talousarvio

Jostain syystä vihreitä pidetään kansalaisilta kysyttäessä heikoimpana puolueena juuri talousosaamisensa osalta. Tämä on hassua, kun ajattelee, millaista oppositiopolitiikkaa esimerkiksi Kokoomus tekee talousarvioaloitteissaan: yhtä aikaa lisää menoja ja vähemmän (vero)tuloja. Yhtälöhän on absurdi.

Kokoomus pistää tietysti toiveensa julkilausutusti siihen, että kun veroja alennetaan, verotuloja kertyy enemmän. Siitä, että toimeentulotuella elävä työtön entinen siivooja tai kirvesmies säntää töihin, kun keski- ja suurituloisten veroja alennetaan pari prosenttia, vain on melko vähän näyttöä. Toki veronalennukset aina lisäävät kulutuskysyntää, joka luo työpaikkoja ainakin jonnekin. Ei tosin välttämättä entisille pankkivirkailijoille eikä riittävästi. Kokoomuksen talousbluffin vuoksi esimerkiksi Anni on vaatinut ennakoitavuutta myös valtion tuloihin.

Vihreillä sen sijaan on esittää vaihtoehtoinen budjetti, johon on koottu talousarvioaloitteemme yhdeksi paketiksi, ja joka on kokonaisuutena ylijäämäinen. Tämä osaamisemme ja rohkeutemme pitäisi valjastaa vielä imagoommekin. Empatiakyky, tavoitteellisuus ja oikeudenmukaisuuden taju eivät sulje pois vastuullisuutta ja viisautta — päinvastoin, sekä ihanteet että numerot jäävät torsoiksi ilman toisiaan.

Sano se äänelläsi

Lisäksi sain kipeästi kaipaamaani esiintymiskoulutusta. Olen ammattini ja lapsuuteni perusteella parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Toisaalta pääsin lukioaikoina hieman yllättäen Aamulehden puhekilpailussakin kärkisijoille, ja sain esimerkiksi tänä keväänä toisen käden kiitosta Oraksen kautta eräästä Sosiaalifoorumin puheestani. Ilmastomarssin jälkeen Leo, Annukka ja Meri kysyivät, olenko harkinnut uraa vallankumousjohtajana.

Silti äänestäni ja ilmeistäni ja eleistäni puuttuu yleensä väri: vaikka asia olisi lähellä sydäntä, innostukseni ei välity kuulijoille. Lisäksi spontaani puheeni on takeltelevaa ja rönsyilevää. Hyvistäkään ajatuksista ei ole hyötyä, jos niitä ei saa kommunikoitua tavalla, joka ymmärretään ja jää mieleen. Toivottavasti keväällä kampanjoidessa pääsee kaduilla ihmisten kanssa puheisiin niin, että oppii jotain keskinäisviestinnästä — ja ihmisten ilon- ja huolenaiheista — myös muun elämän varalle.

Kampanjapäällikkö

Lauantai-iltana juttelin tukiryhmästäni paikalla olleen Niklaksen kanssa myös siitä, miksi kampanjoilla on yleensä oma kampanjapäällikkönsä. Minulle kampanjapäällikkö on henkinen olkapää, sparraustoveri, kritisoija, kannustaja ja tukiryhmän innostaja. Ehdokkaalla on paljon tekemistä mm. politiikassa, kirjoittamisessa, puhumisessa ja ihmisten tapaamisessa, joten ajatus asian hanskaaminen yksin on melkoisen ylioptimistinen. Myös kansalaisjärjestöhommissa olen huomannut, että tukiryhmien kaltaiset anonyymit kollektiivit toimivat parhaiten, tehokkaimmin ja mukavimmin, kun tietää, ketkä pari tyyppiä vastaavat kokonaisuudesta ja vastaa kysymyksiin.

Jutustelun jälkeen meillä oli varsin spontaani yhteisymmärrys siitä, että Niklas on minulle passeli kampanjapäällikkö: innokas ja kunnianhimoinen, poliittisesti samoilla linjoilla ja minun sopivuudestani vakuuttunut. Samaan aikaan Niklas on vihreässä politiikassa melko uusi tekijä, mikä on monella tapaa myös etu. Kun katsoo asioita vähän ulkopuolisen silmin, osaa katsoa niitä enemmän myös keskivertoäänestäjän tavoin. Jos ääniä hakee vain aktiivisimmilta puolueen vakailta tukijoilta ja jäseniltä, saldo voi jäädä heikoksi.

Miksi puhutaan ihmisistä?

Sunnuntaina Vihreiden kesäpäivillä keskusteltiin mainoksista, ehdokkaan profiilista ja tiedottamisesta. Jäin jälkikäteen miettimään, oliko asenteessani turhaa ylimielisyyttä. Tiedottamista ja mainosten laatimista on tullut tehtyä kosolti ja kansalaisjärjestöissä; profiilia taas osasi miettiä omastakin takaa. Kuka nyt ei olisi kuullut, että vaaleissa pitää kertoa juuri itsestään? Mutta aina voi oppia lisää, jos ei ole asennevammaa.

Joillekin ihmisille ajatus siitä, että pitää tarjota ihmisille ehdokasta eikä pelkkää ilmastonsuojelua, hyvinvointivaltiota, demokratiaa ja kaikkien tietoyhteiskuntaa, on vaikea. On kuitenkin väärin sanoa, että kyse olisi vain jonkun sortin missikisoista. Ehdollahan todella myös olemme me: meidän periaatteemme ja kykymme ajaa asioita eteenpäin. Ajamamme asiat ja niiden onnistuminen ovat eduskunnassa loppujen lopuksi vain seurausta näistä, vaikka poliitikon itsensä mielessä ne tietysti ovatkin yleensä päällimmäisinä, kuten pitääkin olla.

On lisäksi hyvä muistaa, että arvomme ja osaamisemme voivat välittyä ehkä parhaimmillaan juuri silloin, kun puhumme meille läheisistä asioista. Silti miettimällä, miten puhuu, milloin, missä ja kenelle, myös henkilömme voi tulla paremmin ja aidommin esiin kuin jos asiaa ei ajattele itse lainkaan.