Kelpaako lobbaaminen aktivismiksi?

Vaaliesitteestäni oli päätynyt sitaatti lauantain Hesariin. Sitaatti kuuluu näin "Ympäristöaktivisti: tavannut ministereitä ja kansanedustajia". Hups. Olisi ehkä pitänyt käyttää vaikkapa sanaa "lobannut" väärinymmärrysten välttämiseksi. Ministereitähän voi vaalien alla tavata kadulla kävelemällä aina oksettamiseen asti.

Esitteessä (löytyy materiaalisivuilta) koko kohta kuului näin: "ympäristöaktivisti: tavannut ministereitä ja kansanedustajia, ollut kuultavana valiokunnissa; kerännyt viestejä ja maannut kadulla; puhunut kouluissa ja tehnyt julkaisuja".

Jäin pohtimaan, mikä HS:n mielestä lauseessa oli hassua. Onko ministeri Pekkarisen tapaaminen päästökaupan alkujaosta ja kansainvälisistä ilmastosopimuksista keskustelemiseksi tai ministeri Saarelan tapaaminen nuorten aktivoimisen merkeissä niin passiivista toimintaa, että pitäisi nimetä itsensä ympäristöpassivistiksi? Onko eduskunnan ympäristövaliokunnassa kuultavana käyminen aktivismia vain, jos asettuu eduskunnan käytäville makaamaan ja huutaa "vää! vää! vää! markkinatalous on LOPETETTAVA!"? Hmh.

Minulle lobbaaminen kabineteissa sekä toisenlainen näkyminen kaduilla kuuluvat jotenkin yhteen. Kaduilla herätellään ihmisiä ja pyritään saamaan joku viesti median kautta läpi tai kerätään kansalaisten viestejä päättäjille; Arkadianmäellä käydään sitten vaikuttamassa niihin käytännön päätöksiin. Eri tilanteisiin sopivat eri keinot.

Slogan

Myös sloganini ("Idealistin arvot, realistin keinot") on päätynyt arvostelun hampaisiin. Arvostelu on toki tervetullutta, toivottavasti sen pohjalta saa tehtyä jatkossa parempaa ja ennen muuta selkeämpää kampanjaa.

Olen yrittänyt käyttää vähän erilaisia soundbiteja erilaisissa tilanteissa, kuten mainoksistani näkee. Itse olisin digannut jostain temaattisemmasta iskulauseesta, kuten "Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla" tai "Viileää asiaa ilmaston puolesta", jotka kertoisivat myös tavoitteistani jotakin. Tukiryhmän ja kanssaehdokkaiden äänet puolsivat kuitenkin nyt valittua niin vahvasti, että päädyin käyttämään sitä.

Muita pohdittuja olivat mm.: "Ihanne ja käytäntö yhdessä", "Idealistin arvot, kyynikon keinot"; "Ota riski, rakastu ilmastonsuojeluun", "Ilmastotekojen politiikkaa", "Energiansäästöä ja uusiutuvaa energiaa", "Ilmastonsuojelua ennen ja jälkeen vaalien" (käytetty käyntikortissa), "Ilmastonsuojelu lisää hyvinvointia", "Positiivinen ilmastonmuutosvastarinta"; "Ota riski, rakastu oikeudenmukaisuuteen", "Oikeudenmukaisuutta vaalien jälkeenkin".

Ja sitten seuraa kevennys. Viime kesänä sain myös tällaisia ehdotuksia: "Nyt loppui leikki, sanoi Korpelan Heikki.", "Hah-hah-haa, Heikki ali Hassan!", "En ole mikään öljyheikki.", "Heikki sikseen!", "Tämä on Heikin asia.". En tiedä, miksei kukaan ehdottanut "Tulee kuin legometroa". On ehkä parempi, etten paljasta ehdottajan henkilöllisyyttä. Viime kesänä nimittäin pohdin kyllä useampaan otteeseen, onko tukijoukoissani Espoon surrealistisen kanantasavallan dadaistipuolueen agentteja, ja pelkään, että dadaistien kosto paljastuneille kaksoisagenteilleen voi olla kauhea. Luultavasti rangaistus on esittää pettureille John Travoltan "Staying alivea" uudestaan ja uudestaan sekä näyttää otteita Vanhasen hallituksen ilmasto-"politiikasta".

Ennakkosensuurin ongelmat verkossa

Lauantain Helsingin Sanomissa Ficixin (suomalainen Internet-runkoverkko/yhdysliikenne) johtaja intoili verkkoliikenteen rajoitusten puolesta, mikä kylmäsi hieman. Tarkoittikohan johtaja todella, että he haluavat alkaa filtteröimään Ficixin päässä epäilyttäviä sivuja pois? Tietysti olisi kivaa, jos verkosta saisi kevyesti suodatettua laittomat, vaaralliset, moraalittomat, huonot, typerät ja väärät ajatukset pois. Asiassa on vain kaksi mutkaa. Ensinnäkin: pahimpia sisältöjä, kuten lapsipornoa, on aidosti todella vaikeaa suodattaa pois. Hankkikaa käsiinne lapsilukko ja kokeilkaa. Toisekseen: suodattimet kyllä blokkaavat asiallisia sisältöjä vahingossa - ja usein muun muassa keskustelut suodattimista itsestään. Verkon toiminta kuitenkin perustuu avoimuuteen ja sananvapauteen, ei ennakkosensuuriin, siinä missä (ja oikeastaan vielä vahvemmin) kuin kirjojen julkaisemisen. Katsokaa nyt Kiinan meininkiä.

Siinä Ficixin pomo on oikeassa, että todellisiin ongelmiin pitää reagoida. Ratkaisu ei kuitenkaan ole ennakkosensuuri, vaan laitonta sisältöä levittävien tahojen jäljittäminen sisällön julkaisemisen jälkeen. Tähän tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Valitettavasti yhteistyö on väistämättä hidasta, sillä Saudi-Arabian, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Suomen käsitykset siitä, minkä pitää olla sallittua ja minkä ei, ja kuka maksaa valvonnan, ovat aika erilaiset. Se on silti ainoa järkevä ja toimiva tie.