Kiire tuhoaa politiikan

Demokratialla on Suomessa tulevaisuudessa kolme keskeistä haastetta. Ensinnäkin demokratiaa pitää pystyä ylikansallistamaan, kun kerran talouskin on ylikansallista. Toisekseen ihmisille, erityisesti nyt syrjäytetyille, tulee tarjota sellaisia mahdollisuuksia vaikuttaa, jotka kannustavat heitä osallistumaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Kolmannekseen työtä pitää jakaa useammalle niin, että nyt toimettomuudestaan masentuville löytyy mielekästä työtä, ja nyt liian pitkää päivää tekevät voivat harrastaa muutakin kuin työtä - esimerkiksi osallistua yhteiseen päätöksentekoon.

Miksi aikapolitiikka on tärkeää? Koska yhteiskunta monimutkaistuu, joten asioiden hoitamiseen tarvitaan enemmän aikaa, enemmän ihmisiä ja enemmän ideoita. Minulla on useampi tuttu, joka hoitaa samaan aikaan päivätyötä esimerkiksi eläinlääkärinä, palkatonta puolipäivätyötä kaupunginhallituksessa ja elämän läpäisevää pienten lasten yksinhuoltamista. Näillä ihmisillä on juuri sellaista tarmoa, kokemusta, tietoa ja sellaisia arvoja, joita tarvittaisiin myös eduskunnassa.

Eduskuntavaalien alla heidän pitäisi ehtiä olla kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla. Yhtälö on yksinkertaisesti mahdoton, jos haluaa oikeasti ymmärtää asioita, joihin ottaa kantaa. Viime kädessä on kyllä mahdollista näkyä valtuustossa, kaduilla, lehtien palstoilla, blogeissa, verkkosivuillaan, ystävien parissa ja verkkofoorumien keskusteluissa, jos haluaa. Bussimatkalla seminaariin ehtii ehkä lukea muutaman lehden tai jonkun raportin executive summaryn. Mutta ei jää aikaa ajatella, ei kuunnella, ei kritisoida omia kantojaan. Kannat poimitaan avustajilta ja asiantuntijoilta, vaikka poliitikon tärkein tehtävä on juuri pysyä yhtä aikaa avoimena ja kriittisen epäluuloisena kaikkia tietolähteitään kohtaan.

Politiikassakin tarvitaan työnjakoa. Taakkaa pitää jakaa useammalle: mieluiten kaikille Suomessa asuville ihmisille. Niiden, joiden koko elämä on politiikkaa, pitää saada keskittyä täysipainoisemmin omimpiin alueisiin. Niiden, joita kukaan ei kuuntele, pitää päästä osallistumaan.

Kyllä, minulla on omakin lehmä ojassa. Sijaistin itse yllätysaikataululla viime vuoden lopulla töissä pari viime kuukautta projektipäällikköämme. Harteillani oli ohjelmiston tuotantokäytön ylläpito ja tulipalojen sammuttelu, uudemman version saaminen tuotantoon sekä testaajien ja yksi kerrallaan loppuunpalavien ohjelmoijien työnjohto. Koko projektia, erityisesti sen suunnittelua ja hallintoa leimasi kauan ennen mukaantuloani vanha kunnon tietotekniikka-alan perussääntö: "Miksi tehdä alusta asti hyvin, kun aina voi tehdä uudestaankin?" Ulapalla vuotavaa laivaa onkin sitten jo vaikeampi korjailla.

Käytännössä hoitelin lopulta myös ohjelmointia itse. Marras-joulukuussa kerrytin yhteensä 180 ylityötuntia, ja tein mm. jouluaaton, joulupäivän ja tapaninpäivän töitä. Ei tietysti olisi ollut pakko, jos olisi halunnut antaa projektin mennä läskiksi. Valitettavasti en ole koskaan ollut kovin hyvä laittamaan projekteja läskiksi. Ymmärtänette, että vaaleille jäi melko vähän aikaa, kun samaan aikaan piti huolehtia omista luottamustehtävistä järjestöissä ja ravata sairaalassa tutkimassa munuaiskiviä.

Ja blogin pariin ehdin takaisin nyt, kun olen saanut kotisivut sellaiseen pisteeseen, josta äänestäjä voi saada jotain irtikin, vastannut 7 vaalikoneeseen ajan kanssa, tehnyt esitteet, suunnitellut ja taitattanut lehtimainoksia, siivonnut makuuhuoneeni villakoirat ja pessyt kertyneet pyykkini. En osaa sanoa, ovatko ajatukseni kovin mielenkiintoisia muutenkaan, mutta vaalihumussa säännöllisten lukijoiden saaminen blogiin 50 päivässä on erityisen epätriviaali tehtävä, jos takana on usean kuukauden hiljaisuus.

Teknologian kehittymisen pitäisi tarjota ihmisille ennennäkemättömästi aikaa viestiä keskenään, hioa ajatuksia ja kehittää yhteisiä harrastusprojekteja. Jos viime vuosisadan alun tehdastyöläinen kuulisi siitä, mitä mahdollisuuksia meillä on ja mihin käytämme ne, hän ei varmaankaan tietäisi, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Kiire on ympäristöongelma ja kiire on hyvinvointiongelma. Ennen kaikkea kiire uhkaa tappaa politiikan niin, että emme ehdi kehittää yhteiskunnallisia ratkaisuja kiireen vähentämiseksi.