Venäläistä ympäristöaktivismia; Lemmenlaivalla; miksi kompastua kynnykseen? [huhtikuu]

Kansalaistoiminta on korvaamaton ideamylly

Huhtikuussa kävin myös Tampereella juontamassa venäläisen ympäristöaktivistin Sergei Haritonovin ja kansanedustaja Oras Tynkkysen tähdittämän keskustelutilaisuuden. Haritonov kertoi erityisesti Sosnovi Borin ydinvoimalan turvallisuusongelmista ja venäläisen aktivismin tilasta. Haritonovin mukaan aktivistit ovat hajaantuneet ja riitaantuneet Venäjällä vallasta kilpaileviksi blokeiksi. Jos hänen arvionsa pitää paikkansa, raa'at yhteiskunnalliset olot eivät ilmeisesti ole vapaalle kansalaistoiminnallekaan kovin hyvä kasvualusta.

Oras taas puhui kansalaistoiminnan tärkeydestä ja muistutti, miten suuri osa nykypäivän hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista aina mustien ja naisten äänioikeudesta kelvollisiin työoloihin on saavutettu juuri kansalaistoiminnalla. Ilman kansalaisten syöttämiä ideoita, haasteita ja ääniä erilaiset edustukselliset koneistot ovatkin aika onttoja ja velttoja. Lopuksi mutusteltiin ideoita esimerkiksi suomalais-venäläisestä aktivistivaihdosta ja toinen toisiltamme oppimisesta.

Hallitusneuvotteluissa ei kannata tavoitella kynnyksiä, vaan hyvää hallitusohjelmaa

Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg kertoi huhtikuussa sanomalehti Kalevalle, ilmeisesti lehden suureksi yllätykseksi, että Vihreät eivät ajakaan tavoitteita vain asettamalla hallituskynnyskysymyksiä ennen hallitusneuvotteluita. Emme esimerkiksi kuvittele, että kehitysyhteistyömäärärahat nousevat 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tai uuden ilmastoteknologian yritykset ja työpaikat synnytetään Suomeen tekemällä asioista etukäteen kynnyskysymyksiä. Emme myöskään sano muille puolueille, että jos haluatte päästä edes kysymästä Vihreitä hallitukseen, laittakaa hallitusohjelmaan jotakin ydinvoiman lisärakentamisesta.

Politiikka on kompromissien taidetta (tai miksei vaikka insinöörin työtä). Emme ole emmekä halua olla muita kummempia diktaattoreita tässä asiassa. Siksi Vihreiden hallitusyhteistyön tavoite on vaikuttaa neuvotteluilla siihen, että seuraavalle hallitukselle saadaan kokonaisuutena hyvä, kunnianhimoinen hallitusohjelma. Jos vaikuttaminen onnistuu ja äänestäjämme antavat siihen pelikortteja, valtuustomme ja eduskuntaryhmämme varmaankin päättävät osallistua myös itse hallitukseen. Mutta emme me ole erityisen kiinnostuneita kynnyskysymyksistä. Eihän niitä kysytä Kokoomukselta tai Demareiltakaan.

Juuri tällaisen hallitusohjelmahaasteen muille puolueille ViNO sitten tässä keskustelussa esittikin. Kirjoitin ViNOlle ympäristöryhmän vetäjänä tiedotteen, jossa painotimme sitä, miten keskeinen hallituskysymys uusiutuvat ja energiansäästö ovat.

Ilmastonmuutoskeskustelu ei saa olla pelkästään keskustelua ydinvoimasta: sen tulee olla keskustelua päästövähennyksistä. Sen sijaan tulee keskustella erilaisista skenaarioista, joilla Suomi voi olla mukana rajoittamassa ilmastonmuutosta siedettävälle tasolle. Jos joku esittää skenaarion, jossa Suomi toteuttaa tähän tarvittavat päästövähennykset ja jossa on mukana lisäydinvoimaa, sitten voidaan keskustella sen realistisuudesta ja paremmuudesta muihin verrattuna. Pelkällä ydinvoimalla ei kuitenkaan mitenkään voida ratkaista maailman energiaongelmia: yksi uusi ydinvoimala Kiinassa per viikko on absurdi skenaario mm. taloudellisista, turvallisuus-, teknisistä ja ydinpolttoaineen riittävyyteen liittyvistä syistä. Kysymys ei siis ole siitä, ratkaiseeko ydinvoima ilmastonmuutoksen, vaan siitä, onko se osaratkaisuna hyödyllinen tukemaan uusiutuvia ja energiansäästöä vai ei.

Toistaiseksi poliittisella pöydällä tiekartaksi riittäviin päästövähennyksiin Suomessa on vain vihreiden ohjelma. Siinä ei ole mukana ydinvoimaa yksinkertaisesti siksi, että päästöjen vähentämiseksi on riittävästi parempia vaihtoehtoja. Haaste on siis yhä auki.

Lemmenlaivalle hieman turvaa

Vappuaattona olin demariystäväni Jani Ryhäsen kanssa jakamassa Loveboat-nimisellä lesbo- ja homoristeilyllä turvaseksimateriaalia pian Tampereen-reissuni jälkeen. Risteilyn nimi oli aiemmin "Munaristeily": kuten nimestä saattaa arvailla, osa ihmisistä tulee hakemaan seksiseuraa, osa loveboatin nimen mukaisesti suurta rakkautta, osa biletystä vapaamielisessä seurassa, ja monet varmaan avoimin mielin tavoitteitaan sen kummemmin edes pohtimatta.

Miten sinkku streittari viihtyy tällaisissa homopirskeissä? Ihan passelisti. Varhaisina teinivuosinani suhtauduin moniin homoalakulttuurin piirteisiin ja erityisesti erilaisiin vapaisiin seksisuhteisiin pidättyväisesti, osin katolisen taustani ja osin ehkä luonteenikin takia. Vanhemmiten on ollut vapauttavaa huomata, ettei kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista kaikissa ikävaiheissa ja kaikissa tilanteissa.

Osalle niin homoista kuin heteroista sopii seksi ilman elinikäistä rakkausavioliittoa -- ja monille elinikäisestä rakkausavioliitosta tulee jossain vaiheessa seksitön. Luonteva suhde kumpaankin asiaan lienee sellainen, ettei niitä tarvitse kauheasti erikseen edes pohtia, eritellä ja korostuneesti "suvaita". Kunhan teemme sen, mitä teemme, turvallisesti ja toisiamme kunnioittaen.

Risteilyllä, kuten minusta yleensä risteilyillä, ei ollut erityisen hiprakkaisen hauskaa, mutta vappuaaton ohjelmaksi se tuntui ihan mielekkäältä.