Kotisivu

>>

2008-02-21:

Kasvot ok, politiikassa kehittämistä

Ylen uutisten mukaan demarit haluavat uudistaa kasvojaan, mutta eivät politiikkaansa.

Pyydän, demarit: harkitkaa vielä kerran. Minusta Don Heinäluoma ei puutteistaan huolimatta ollut mikään karsea tyyppi (kts. myös Annin arvio), mutta hänen aatteensa eivät oikein innostaneet.

Pyydän: laittakaa johtoon vaikka kukkaruukku, mutta pohtikaa uudelleen vaikkapa onnellisuutta, ympäristöä, liikennettä, aikapolitiikkaa, sosiaaliturvaa, tulevaisuuden elinkeinoja ja demokratiaa. Parista ensimmäisestä on viime aikoina tullut ihan kohtalaisia retorisia askelia uuteen suuntaan. (Tulevathan ne näkymään myös budjeteista neuvotellessa?)

Tai miettikää jotain, mistä muut puolueet eivät ole sanoneet mitään. Mediaa toki kiinnostavat henkilövalinnat ja -ristiriidat, mutta kyllä toimittajat kiinnostuvat myös aidosti uusista avauksistakin ja linjanvedoista.

Pyydän: kärsivällisyyttä. Pohtiminen vie aikaa ja kannatuksen saaminen uusille ideoille vie aikaa. Mutta viime kädessä se kannattaa, sekä puolueen että hyvinvoinnin kannalta.

0,7 = 13 ja 12 = 19

Outokumpu: 0,7 TWh = 13 TWh

Outokumpu on ilmoittanut, ettei se aio tuplata ferrokromin tuotantoa ilman omaa, Fennovoiman uutta ydinvoimalaa. Lapin Kansan (20.2.) jutun mukaan tuplaus nostaisi Tornion tehtaiden sähkön tarvetta 3,0 TWh:sta (sisältää jo tehdyt investoinnit) 3,7 TWh:iin. Artikkelissa väitetään, että "yhden uuden ydinvoimalan tuotanto voitaisiin käyttää jo pelkästään Tornion tehtailla".

Olkiluodon kolmosreaktorin vuosituotoksi on arvioitu 12,5 - 13 TWh. Yleensä ydinvoiman puolustajat ovat pitäneet suurta sähköntuotantokapasiteettia ydinvoiman hyvänä puolena. (Omasta mielestäni suureen ilmastopäästöttömän sähköntuotannon kapasiteettiin voi tilanteesta ja toteutuksesta riippuen liittyä käytännössä sekä positiivisia että negatiivisiä piirteitä, joista ehkä joskus toiste enemmän.)

Tuskin nyt ydinvoimalan rakentaminen kuitenkaan niin halpaa on, että 10 TWh sähköä kannattaa haaskata siirtohävikkiin, tai mihin ikinä Olkiluoto tai Lapin Kansa nyt sitten onkaan sen ajatellut kuluvan.

Ydinenergianuoret: 2012 = 2019

Lauantaina Lapin Kansassa oli Ydinenergianuorten mielipidekirjoitus, joka sisälsi samanlaisia laskutoimituksia. Ensin jutussa huomautetaan, että päätökset pitää tehdä ajoissa, koska ydinvoima on niin hidasta rakentaa. Niinhän se onkin. Olkiluodon kolmosreaktorista jätettiin hakemus 2000. Se valmistunee 2011, myöhässä ja aiheutettuaan sähkönkuluttajien edustaja ElFin mukaan merkittäviä kuluja sähkönkuluttajille sekä vientiluottotappioita Ranskan valtiolle.

Samassa jutussa puhutaan Kioton sopimuskauden velvoitteista. Kioton sopimuksessa on toistaiseksi sovittu siitä, miten päästöjä vähennetään vuoteen 2012 asti. (Pidempi sopimus olisi hyvä, ja toivottavasti sopimukselle saadaan jatkoa. Jatkokauden nimenä ei kuitenkaan kannattane selvyyden vuoksi käyttää "Kioton sopimuskautta".)

Jos vuonna 2008 jätettäisiin hakemus uudesta ydinvoimalasta, joka voisi valmistua ehkä hyvällä tsägällä 2019, miten se auttaisi vuoden 2012 päästöjen vähentämisessä? Uusiutuvien ja energiatehokkuuden edistämistä haittaamalla, eli lisäämällä päästöjä. Jos markkinoille ennakoidaan tulevan paljon halpaa energiaa, kannustimet rakentaa muita voimaloita tai asentaa taajuusmuuttajia totta kai vähenevät.

Lopuksi Ydinenergianuorten jutussa huomautetaan, että suomalainen energiateollisuus on työllistävää, veroja maksavaa teollisuutta, vaikka energia vietäisiin ulkomaille.

Niin totta maar onkin, mutta ei ydinvoima ole suomalaista. Viidennen ydinvoimalan rakentaa ranskalais-saksalainen yhteenliittymä saksalaisella lainarahalla ja Ranskan valtion vientituilla käyttäen japanilaista teknologiaa, intialaista suunnittelua, puolalaista työvoimaa ja australialaista uraania.

Jos energiaan sijoitetuilla euroilla haluaa hyödyttää erityisesti työllisyyttä ja vieläpä kotimaista työllisyyttä, rahat kannattaa pistää nimenomaan työvoimaintensiiviseen teknologiaan, ja omavaraisuuden kannalta kotimaisiin raaka-aineisiin.

>>

2008-02-18:

Skitsofreenistä kansallispolitiikkaa

Demariopiskelijoiden (SONK) mukaan suomalaisten ministerien tulisi tukea Kosovon, Kurdistanin, Israelin ja Palestiinan itsenäisyyttä.

Rauhaa on SONK:n mukaan "mahdollista rakentaa vain vahvojen, yhtenäisten, rauhantahtoisten kansallisvaltioiden kautta".

Edelleen juuri EU:n, joka "itse on pienten itsenäisten valtioiden vapaaehtoinen liittouma, joka on niin globalisaationhallinta- kuin rauhanprojektinakin verrattomasti voimakkaampi kuin mikään voimalla koossa pidetty imperiumi", tulisi tukea itsenäisyysprosesseja.

Jos 1) kansallisvaltion perustamisella estetään sotaa ja konflikteja, ja jos 2) itsenäistyneet valtiot kykenevät rauhanomaiseen yhteistyöhön 3) valtioilla on itsenäisenä oikeusvaltioina toimimisen edellytykset, erityisesti niin, ettei valtioiden alueille jääneitä vähemmistöjä syrjitä, olen valmis kaikin rinnoin kannattamaan kansallisvaltioiden itsenäistymistä.

Eli: milloin SONK vaatii EU:ta tunnustamaan omalla alueellaan toimivat Baskimaan ja Pohjois-Irlannin?

>>

2008-02-14:

Oikealla ja vasemmalla yhtä aikaa?

Arvailen jo tulevia keskusteluja (Hanu Luukkaisen loikan jäljeltä näitä tuli viime vaalien aikaan käytyä muutamia).

  1. Vihreät on niin oikealla, että meiltä on helppoa loikata Kokoomukseen.
  2. Vihreät ovat niin vasemmalla, että on pakko loikata Kokoomukseen.

Kysyttävää?

>>

2008-02-11:

Mitään puolueita ei enää tarvita

Antakaas kun selitän, miksi puolueita ei enää tarvita.

Ensinnäkin on selvää, että Vihreitä ei enää tarvita, koska sanon, että joukkoliikenteeseen pitää laittaa lisää rahaa, jotta saadaan sen hinnat alas. Se, äänestänkö joukkoliikenteelle oikeasti lisärahaa budjettineuvotteluissa, on tietysti toissijaista. (Tunnetustihan liikennesuorite vähenee vääjäämättä, kunhan vain joukkoliikenne halpenee.)

Toisekseen demareita ei enää tarvita, koska sanon, että paperityöläisille pitää laittaa lisää rahaa, jotta saadaan kassoihin lisää rahaa ja työllisyyteen ja työhön liittyvät ongelmat näin poistettua.

Kolmannekseen Kokoomusta ei enää tarvita, koska sanon, että yrittäjille pitää antaa lisää rahaa, jotta saadaan yritysten julkiset tuet nousuun ja yrittäjyyden ongelmat näin poistettua.

Neljännekseen Keskustaa ei enää tarvita, koska sanon, että maatalouteen pitää antaa lisää rahaa, jotta saadaan kotimaisen ruuan hinnat alas ja haja-asutusalueiden ongelmat näin vähenemään.

Viidennekseen Vasemmistoliittoa ei enää tarvita, koska sanon, että valtion velkamenot ja velan korot eivät ole menoja vaan ylimääräistä rahaa, jonka voi siirtää sosiaaliturvan parantamiseen. Näin sosiaaliset ongelmat saadaan Suomesta poistettua.

Kuudennekseen kristillisiä ei enää tarvita, koska sanon, että perheiden koossa pitämiseen ja seksistä pidättäytymisvalistukseen tarvitaan lisää rahaa, jotta saadaan oikeanlaisen seksin hinnat alas ja vääränlainen seksi näin myöten vähenemään.

Ja lopuksi: RKP:tä ei enää tarvita, koska sanon, että ruotsin kielen opetukseen tarvitaan lisää rahaa, ruotsin opiskelu alkaa motivoida ihmisiä enemmän, ja kielellisten sekä vähemmistöjen asema ja suomenruotsalainen kulttuuri näin kohenee.

Kysyttävää?


Hieman vakavammin: joukkoliikenteen suurempi rahallinen tukeminen on yksi oikeudenmukaisen ja tehokkaan liikennepolitiikan välttämätön ehto, muttei se yksinään riitä. Rahaa pitää lisäksi suunnata kohtuullisten hintojen lisäksi myös laatuun: siis erityisesti vuoroväleihin, yhteyksiin ja rataverkoston ylläpitoon.

Halpakaan joukkoliikenne ei houkuta, jos matkustus vie kohtuuttomasti aikaa tai liikenneväline on säännöllisesti tuntikaupalla myöhässä. Lisäksi joukkoliikennettä pitää tukea eri keinoin eri alueilla Suomessa, ja tämä vaatii aika paljon fiksua alueellista suunnittelua.

Lisäksi ilmastopäästöjen näkökulmasta on tärkeää luoda joukkoliikenteen "vedon" lisäksi sinne myös työntöä (tienkäyttömaksut, polttoaineverotus) sekä pyrkiä kehittämään tieliikenteelle muitakin vaihtoehtoja.

Ehdotus ViNOn uudeksi tunnukseksi: foliohattu!

Minusta synergia on aika jees juttu. (Noin kotoisena esimerkkinä toivoisin voivani saada synergiaetuja siitä, että ulkoistan kaikki kotityöt kämppiksilleni. Niiden tekeminen yhdessä paketissa olisi varmasti tosi kätevää, ainakin minun kannaltani.) Erityisesti järjestöissä, joissa resursseja on aina liian vähän (missähän ei olisi?), synergia on kullanarvoista.


ViNO voisi hakea synergiaa pukemalla kaikille vinolaisille foliohatun. Ensinnäkin tällä tavalla maapallon albedo (heijastavuus) kasvaisi. (Valo heijastuisi suoraan takaisin avaruuteen eikä lämmittäisi maanpintaa, josta lähtevä lämpösäteily siis jää kasvihuoneilmiössä lillumaan ilmakehään.) Voisimme ehkä selättää jopa lampaiden kontribuution ilmastonmuutokseen!


Toisekseen foliohattu olisi aika söpö, ja sopisi siksi erinomaisesti järjestömme tunnukseksi. Kolmanneksi saisimme tietysti torjuttua katalien porvariministeriemme telepaattisten korvanappien aivopesuviestit. (Ja helikoptereista en tässä sano mitään enempää, ettei FBI pääse jäljilleni!)

Uusia pelikortteja

Kehitimme tässä #vihreätnuoret-kanavalla Settlers of Cataniin uuden erikoiskortin: "Pekkarinen".


Pelidynamiikan kannalta paras vaihtoehto olisi varmaankin se, jossa kortilla voi vielä kaupankäynnin loputtua päättää, että haluaakin vielä jo sovittujen ehtojen päälle yhden ylimääräisen viljan. Mielikuvituksellisemmissa vaihtoehdoissa kortilla voisi perua kaikki lannanruskean ja vihreän pelaajan tähän asti tekemät kaupat. Mahdollisesti kortilla voisi myös rakentaa teitä normaaleja sääntöjä vasten sinne, missä ei ole kyliä eikä kaupunkeja, tai yrittää muuttaa metsäruutuja vedeksi (tämä kuitenkin edellyttäisi toista korttia, jolla kyseinen alue eristetään muusta pelistä kokonaan).


Varmuuden vuoksi lienee hyvä korostaa, että pidän Pekkarista älykkäänä ihmisenä ja poliittisesti taitavana tyyppinä, joka on kuitenkin jostain syystä päättänyt kalastella ääniä hieman hömelöllä tavalla. Samoja äänestäjiä voisi varmaan vakuutella toisenkinlaisilla viesteillä ja teoilla.