Ehdokkuus vaaleissa: 8 syytä puolesta ja 6 vastaan

Onko ehdokkuus kivaa vai kamalaa? Se on kumpaakin.

Puolesta

1. Oppii uusia asioita. Jos haluat kymmenien etujärjestöjen vaalimateriaalia kotiisi sekä perehtyä vaikkapa maa- ja metsätalousmaan kiinteistöverotukseen, eläkkeiden verotukseen ja suomalaiseen eläkejärjestelmään, kannattaa lähteä ehdolle. Jo erilaisia vaalikoneita on niin paljon, että kaikkiin ei kukaan kykene vastaamaan perehtymättä hieman taustoihin.
2. Oppii ennakkoluulottomammaksi ihmisten suhteen. Kuten useimmat ihmiset, myös minä sorrun ajoittain luokittelemaan ihmisiä kivoihin ja ei-kivoihin tyyppeihin heidän puheidensa ja käytöksensä perusteella. Yllätys voi olla kova, kun samainen tyyppi lähettää viestin ja kertoo "emme ajattele ihan joka asiasta samoin, mutta olen niin monesta asiasta samaa mieltä ja olet niin hyvä tyyppi, että aion kyllä äänestää sinua. Ja jakaisin mieluusti vaikka esitteitäsi!" Siinä vaiheessa on viimeistään pakko opetella uudestaan kuuntelemaan tätä toista.
3. Oppii ennakkoluulottomammaksi puolueiden suhteen. Olen inhonnut Kokoomusta siitä asti, kun olin näin pieni. Silti vaalipaneeleissa on ollut pakko huomata se Kokoomuksen toinen puoli: esimerkiksi Kokoomusnuorten puheenjohtajan Tuomas Nurmelan kanssa voi olla huomattavan sivistyneesti ja reilusti eri mieltä. Tuomas kuuntelee, mitä hänelle sanotaan, perustelee oman kantansa, ja sitten voimme todeta että meillä on eri analyysi tilanteesta ja ehkä joissain asioissa eri arvot. Kuten kaveri tässä taannoin totesi, "on käsittämätöntä, miten järkevät ihmiset voivat päätyä niin kamalaan puolueeseen kuin Kokoomus".
Samaa ei voi sanoa kaikista muista tovereista, joiden kanssa minulla on ehkä yhteisempi politiikka. Välillä räksytys yltyy aika tyhjänpäiväisen oloiseksi ja aika opportunistiseksikin. Ja sitten on näitä ihmisiä, jotka ovat paneelien jälkeen esimerkiksi sitä mieltä, että poliittisia nuorisojärjestöjä ei saa mainostaa yhtenä vaikuttamisen paikkana vaalipaneelissa, koska niissä vaikuttaa "pyrkyreitä". Siis anteeksi mitä? Olen samaa mieltä siitä että ne eivät ole ainoita tai edes tärkeimpiä kanavia vaikuttaa ja oppia ymmärtämään yhteiskuntaa, mutta en myöskään ymmärrä, miksi ne pitäisi näivettää kuoliaaksi vaikenemalla.
4. Oppii siitä, millaista muiden ihmisten elämä on. Tätä tosin tulee loppujen lopuksi yllättävän vähän. Esimerkiksi kansalaisjärjestöjen flaijereita jakaessa keskusteluja syntyy huomattavasti enemmän. Ehkä vaalien alla ehdokkaita on niin paljon kaduilla, että ihmiset eivät jaksa hirveästi inttää asioista joka ehdokkaan kanssa. Se on tietysti yksittäisen, vähemmän tunnetun ehdokkaan kannalta, sääli.
5. Näkee laajemminkin kotikuntaansa - ja isommissa piireissä tietysti koko vaalipiirinsä eri alueita. On hauskaa nähdä esimerkiksi erilaisia tapoja sisustaa kaupungin vuokratalon porraskäytävä. Viherkasvi tasanteella ei maksa paljoa, mutta se voi tehdä yön ja päivän eron viihtyvyyteen. Itse olen ehtinyt käymään katukampanjoimassa mm. Malminkartanossa, Kannelmäessä, Pihlajanmäessä, Viikissä, Laajasalossa, Oulunkylässä, Malmilla, Arabiassa, Vuosaaressa, Sörnäisissä, Lauttasaaressa ja Hakaniemessä. "Luukuttamassa" eli jakamassa vaalilehteäni olen käynyt näiden lisäksi Itä-Pasilassa, Vallilassa, Toukolassa, Pohjois-Haagassa, Pitäjänmäessä ja Konalassa.
6. Saa liikuntaa ja raitista ulkoilmaa. Syödä ehtii ehkä kaksi kertaa päivässä. Tällä menolla olen vaalipäivään mennessä laihduttanut ehkä 2 % niistä kiloista, jotka ehtivät kertyä sinä aikana, kun kaikki aikani meni kampanjan valmisteluun, materiaaleihin perehtymiseen, verkkosivujen tekemiseen, vaalilehden ja esitteiden tuottamiseen sekä vaalikoneisiin vastaamiseen koneen ääressä.
7. Saa yhtä aikaa itsetuntoa ja nöyryytystä. Jotkut täysin tuntemattomat ihmiset tulevat kertomaan sinulle, että olet mahtava tyyppi; jotkut menevät henkilökohtaisuuksiin, jotka voivat olla sattuviakin. Kumpaakin tarvitaan elämässä.
8. Saa toimia, väitellä, innostua ja lannistua ihmisten kanssa, joilla on sama päämäärä. Muistan liian harvoin kertoa kanssaehdokkaille ja tukiryhmälleni, että he ovat kerrassaan mahtavia tyyppejä.

Vastaan

1. Tulee kalliiksi. Koko budjettini on n. 10 400 euroa, josta n. 8000 euroa on ihan omaa rahaa. Noin 6000 euroa noista säästin marras-helmikuussa veronpalautuksista ja 2600 euron kuukausipalkastani. Samalla rahalla saisi jo muutaman kaivon kehitysmaahan. No, ainakin tämä tuottaa motivaation varmistaa, että vihreät edustajat hakevat yhteiseen kampanjaan pistetyille rahoille vastinetta Arkadianmäellä - keitä sinne sitten valitaankaan.
2. Suu kuivaa ja muuttuu robotiksi. Kuten yllä sanoin, vaalikentillä oleminen on paljon enemmän materiaalin jakamista kiireisille, vastentahtoisille ihmisille kuin heidän kanssaan keskustelemista. Ottaisin milloin tahansa mieluummin kiivaan vastaväittäjän kuin puolivälinpitämättömän ohikulkijan, joka heittää lehteni tai esitteeni pari askelta otettuaan maahan, vaikka olen juuri kertonut hänelle selvästi artikuloiden, mistä oli kyse.
3. Elämästä tulee politiikkaa. Pelkään, että jos vaaleihin olisi yli viikko, jotkut tuttavani alkaisivat sanoa suhteitani minuun irti, koska kanssani ei voi puhua kuin politiikasta. (Tämä ei tosin ole harvinaista muutenkaan, mutta korostuu vaalien alla.) Koettakaa kestää, toverit.
4. On ehdokas aina. Olen miettinyt kovasti, onko minulla tämän jälkeen asiaa sitoutumattomiin kansalaisjärjestöihin, joita kuitenkin pidän poliittisena kotinani. Tuskin ainakaan ihan heti voin mennä tapaamaan ministereitä vaikkapa Maan ystävien edustajana. Mutta ehkä minulle löytyy muuta, vähemmän näkyvää puuhaa. Joohan?
5. Ystävät alkavat olla epäluuloisia suhteesi. Vaalien jälkeenkin he saattavat ihmetellä: taasko se on myymässä jotakin?
6. Suhteet muiden puolueiden tyyppeihin rapautuvat. Toistaiseksi olen ollut edelleen hymyilyväleissä tuntemieni ihmisten kanssa, mutta välillä alkaa potuttaa, kun järkevät ihmiset räksyttävät turhasta vain siksi, että tuntevat meidän vievän heidän ääniään. Onneksi tätä henkeä ei ole juuri oman puolueemme sisällä vaan meillä pelataan yhteen pussiin.

Puolesta ja vastaan.

Lopuksi: voi päästä kansanedustajaksi. Edustajien työtaakkaa vierestä seuranneena voi sanoa, että parasta siinä puuhassa on, että saa tehdä 14-tuntisia päiviä paremman maailman puolesta. Sehän minua hommassa kiinnostaa. Mutta huonointa taas on, että saa tehdä 14-tuntisia päiviä paremman maailman puolesta. Oras on kirjoittanut hyvin syistä ryhtyä kansanedustajaksi ja syistä olla ryhtymättä.