Kotisivu

>>

2006-11-10:

Yllättävän monet homot ovat miehiä

(Julkaistu ainakin Iltasanomissa ja Markkinointi&Mainonta-lehdessä.)

Yllättävän monet homot ovat miehiä

Nuoret ehdokkaat: Uuden MAX-kanavan mainontaa pitää tarkentaa


Tiedote
Vapaa julkaistavaksi

MTV3 mainostaa uutta MAX-nimistä kanavaansa ensimmäisenä miehille tarkoitettuna tv-kanavana Suomessa. Keskiviikkona 8.11. kanavaa mainostettiin Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä koko sivun mainoksella. Mainoksessa luetellaan asioita, joita uudella miesten kanavalla ei näytetä. Ekologian ja taiteen lisäksi miesten kanavalta puuttuvat muun muassa "kikattavat seksuaalivähemmistöt".

Helsinkiläiset ja uusmaalaiset kansanedustajaehdokkaat Tiia Aarnipuu (vas, Helsinki), Heikki Korpela (vihr, Helsinki), Anna Mäenpää (sdp, Helsinki), Saila Ruuth (vas, Uusimaa) ja Aija Salo (vihr, Uusimaa) toivovat, että MTV3 tarkentaa uuden MAX-kanavansa mainontaa kertomalla, että kanavan kohderyhmänä ovat kokolihaa syövät heteromiehet, eivät siis ketkä tahansa miehet. Ilman tällaista tarkennusta MAX-kanavan saattavat vahingossa hankkia myös yksittäiset aivan tavallisetkin, esimerkiksi homoseksuaaliset tai kirjoja lukevat miehet.

Lisäksi ehdokkaat toivovat MTV3:n tarkentavan, onko "miehen" määritelmän täyttääkseen oltava heteron lisäksi myös lapseton sinkku. Kanavan mainoksen kiellettyjen asioiden listassa kun ovat myös puolison kanssa keskustelemaan rohkaisevat parisuhdedokumentit sekä Meille tulee vauva -ohjelmat.

Aarnipuu, Korpela, Mäenpää, Ruuth ja Salo keskustelivat torstai-iltana Cafe Ateneumissa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta. Ateneumissa jatkuu lauantaihin 11.11. asti homo- ja lesboelokuvien Vinokino-festivaali.

Lisätietoja:

Tiia Aarnipuu, 041 591 095
Heikki Korpela, 040 848 6022
Anna Mäenpää, 040 735 1781
Saila Ruuth, 040 746 6441
Aija Salo, 050 326 1968

Vinokino: www.vinokino.fi