Joulun aikoihin on pimeää

Joulu on usein yksinäinen juhla

Jokin outo asia on saanut joulun aikoihinkin heräämään varsin aikaisin (ja väsyneenä), ja vielä oudompi päähänpisto valvomaan myöhään. Tämä yhdistettynä pimeyteen, laiskotuskohtaukseen ja tavanomaisten päivärutiinien pois jäämiseen on saanut aikaan varsin vajaan olotilan. Vaikka ei ole lainkaan vaikeaa keksiä tuhansia pahempia tilanteita, joihin voisi elämässään joutua (ja joista moni on valitettavan tosi aivan liian monelle ihmiselle), keksimään rupeaminen vaatii kuitenkin tietoista ponnistusta. Sitä paitsi jouluna vaihtoehdot toimia minkään asian hyväksi tuntuvat olevan vähissä, kun normaalit kontaktit moniin ihmisiin kodin ulkopuolella puuttuvat. (Sähköpostiinkin on valunnut käytännössä vain spämmiä.) Kokeena siitä, millaista elämä olisi melko eristyksissä muista ihmisistä ja tekemisen innosta, joulu on tietysti ihan herättävää.

Esimerkiksi häpeilemätön ja täysin ilmainen nostalgiointi sopisi mielestäni jouluun kuin nakutettu. Joskus pitäisi olla varaa eläytyä muistoihin tunnelmista ilman, että alkaa heti kuunnella sitä varoittavaa ääntä, jonka mukaan ruoho on vain näennäisesti vihreämpää myös muistikuvissa. Vaikka oman elämänsä hoitamiseen ja yhteisiin asioihin vaikuttamiseen voisi hyvin sisältyä myös ronskia haaveilua, ei kaikkien haaveiden tarvitse olla osa politiikkaa tai omia pitkän aikavälin strategioita, ja niitä voisi siis tarkastella vain elämyksinä huolimatta siitä, kuinka "tosia" ne ovat.

Uskonnoissa on hyvääkin

Tänä jouluna muististani esille säpsähti kuva hupsusta, mutta jollain tapaa myös puoleensa vetävästä uskonnollisesta elämästä. Vaikka uskonnottomuus on mielestäni sekä oikeutettu että varsin järkevä valinta, on hyvä tunnustaa, että ainakin itse kaipaan myös rituaaleja, hartautta, tekojeni pyhittämisessä jollekin sekä yleensä valmiiksi säänneltyä elämää. Mielikuva vaikkapa nunnan tai munkin elämästä -- elämästä rukouksen, luottamuksen ja hiljaisen palvonnan keskellä siihen pyhitetyssä tilassa -- on jotenkin rauhallinen ja lohdullinen. Vaikka omien sääntöjen ja ympäröivien rakenteiden jatkuva auki repiminen ja altistaminen kritiikille on kuluttavaa, se on samalla myös kaiken kehityksen edellytys -- ja ilman niitäkään tuskin voisin olla oikeasti kovin onnellinen. Tylsistymisen ("mitäköhän tapahtuu, jos lyön tällä kivellä tuota päätä") sekä turvallisuuden kaipuun ("olisi kivaa, jos huominen olisi suunnilleen samanlainen kuin tämäkin päivä") välinen ristiriita taitaa tosiaan olla niitä perustavanlaatuisimpia. Se lienee myös jossain määrin analoginen tiukan yhteisöllisyyden ja tiukkojen sääntöjen sekä suvaitsevaisuuden ja yksilönvapauden välisen konfliktin kanssa.

Kaipuu saaristoon

Toinen vähän samantapainen vahva mielikuva nousi mieleeni, kun Theo (kämppikseni) ja Theon äiti puhuivat Nauvosta, joka on aikoinaan ollut rauhallinen saaristopaikkakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa, jossa kesäisin ostettiin tuoretta kalaa suoraan kalastajalta ja jossa Theo on oppinut uimaan. Kesä itse tosin tuntuu tällä hetkellä vielä kaukaisemmalta kuin Nauvon turismille menetetty saaristolaisidylli. Toisaalta on tietysti selvää, että saaristolaiselämävillityksessä piilee tietyn elitismin makua. Kun maailmassa on 6,5 miljardia ihmisiä, heidän tarpeitaan hiljentyä ja rauhoittua ja päästä pakoon muuta hulinaa on vaikea tyydyttää yhtä aikaa kaikille tasa-arvoisesti tavalla, joka ei luo uusia lomaparatiiseja, joista ihmiset sitten taas haluvat karkuun johonkin hiljaiseen idylliin. Fiksuinta kai olisi yleensä se, että meillä olisi liikumisessamme mahdollisimman vähän "pakkoja" päästä jonnekin -- mikä voisi tarkoittaa sitä, että elinympäristössä voisi sekä tyydyttää välttämättömät tarpeet että jopa viihtyä ja olla rauhassa.

ViNO ja MY

Vinon ympäristötyöryhmän loppiaisviikonloppuun on ilmoittautunut kaksi ihmistä plus oletettavasti minä ja Lotta. Väsymys (tai ehkä rehellisemmin laiskuus?) sai loppujen lopuksi lopullisen kutsuviestin lykkääntymään joulupäivään asti. Lotta sentään kommentoi kutsua ja välitti sitä ansiokkaasti kasalle listoja. Anna-Riikka taas väsäsi 7. päivä tulevaan ilmastokampanjan tapaamiseen oman kutsunsa. Toivottavasti ihmiset lukevat välipäivinä postejaan ja innostuvat. :-) Vähemmän hauskan sähellyksen Espoon kaupungin postin kanssa vuoksi jouduimme tosin nipistämään tapaamisen viimeisen päivän pois. "Korpitapaamisia" en olekaan päässyt aiemmin varsinaisesti järjestämään, joten tämä eka kokemus on toivon mukaan opettavainen eikä kauhean epäonnistunut. :-)

Ruoka, matkailu ja ilmastoneuvottelut

Keskiviikkona annoin haastattelun Luonnonsuojelija-lehteen, jossa puhutaan ruokavalion ekologisuudesta. Jouduin toteamaan, että ruokapolitiikkani ei ole kaikissa suhteissa yhtä ehdotonta kuin eläintuotteiden välttämisessä: elän hetkissä ja käytän kaikenlaisia tekosyitä tehdäkseni tyhmiäkin valintoja. Onneksi parannusta parin vuoden takaiseen vielä on, ja erityisesti joulumässäilyjen jälkeen voi potentiaalia olla pistää omat ruokailuvalinnat oikeasti kuntoon. Koko vastaukseni löytää kotisivuiltani. Haastattelun yhteydessä Annukka kertoi myös, että seuraavaan numeroon tehdään juttu matkailusta. Lähetin linkin TYY:n ympäristöviikolla tekemääni esitykseen, jossa puhutaan matkailusta yleisesti ja lentomatkailun tuhoisasta vaikutuksesta ilmastolle erityisesti. Tiistai-iltana muokkasin Laurin kanssa mielipidekirjoitusta Lapin Kansaan ja Keskisuomalaiseen. Eija-Riitta Korhola oli kirjoittanut käsittämätöntä tuubaa siitä, että ilmastoneuvottelut tuhoaa sekä työpaikat että ilmaston, koska Kongoa ja Perua ei saatu sitoutumaan päästövähennyksiin. (Oikeasti neuvottelut jäävät lukkoon, jos odotamme täysin mitättömiä päästöjä per henki tuottavat maat samoihin päästövähennyksiin kuin rikkaat maat. Onneksi on muitakin tapoja osallistua, ja rikkaiden maiden päästövähennykset luovat fiksusti toteutettuina markkinoita ja ratkaisuja muillekin maille.) Jutun löytää julkaistuna (Laurin nimellä) ainakin Keskisuomalaisesta.

Voima

Edellisen merkintäni jälkeen olen käynyt myös sekä Voiman pikkujouluissa että hallituksen kokouksessa. Voimassa tuntuu olevan ennätyksellisen sitoutunut ja vahva tekemisen meininki. Lehti on upean näköinen, ja uusi AD uhosi, että siitä voisi tehdä vieläkin paremman. Sekä lehden päätoimittajan että kustannuspäällikön kanssa oli antoisaa keskustella, ja kummatkin olisivat toivoneet minun jatkavan hallituksessa, mikä lämmitti muuten viime aikoina vähän kritiikkiin väsähtänyttä mieltäni.

Prostituutio

Prostituutio keikistelee taas iltapäivä- ja ilmaisjakelulehtien lööpeissä. Lienee odotettavissa, että asiaa puidaan molemmissa seuraavissa vaaleissa urakalla. Koko ilmiön tarkastelua tuntuu vaivaavan sama erikoisuus kuin ihmiskaupasta järjestettyä paneelia, jossa keskustelivat seksialan työntekijöiden järjestön Sallin sekä eri poliittisten nuorisojärjestöjen edustajat: sääntelyn perustelut ja sisältö erkaantuvat jatkuvasti varsinaisten uhrien äänestä. Lainsäädännön yksi perustehtävä on kuitenkin nähdäkseni täydentää ihmisten ja yhteisöjen muuta (esim. kulttuurista, moraalista ja ei lakiin perustuvaa normatiivista) sääntelyä tavalla, jolla varmistetaan, että heikompi osapuoli saa suojaa vahvemmalta ja estetään hänen kärsimyksensä. Vahvemman osapuolen edut on yleensä ikään kuin määritelmällisesti turvattu. Prostituution säätelyn tärkein tehtävä lienee varmistaa, että kukaan ei joudu myymään jotain pyhänsä pitämäänsä vain elättääkseen itsensä eikä luopumaan vapaudestaan. Perheiden keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen ydintä säätely tuskin voi pitää kasassa, ja jotain yleistä moraalia on loppujen lopuksi kauhean hankala rakentaa lakikirjan varaan. Siksi vaikuttaa kummalliselta, että prostituoitujen etujärjestöä ei edes tunnusteta järjestöksi (Oraksen kirjallinen kysymys eduskunnassa aiheesta), saati että esimerkiksi Sallin tai arkipäiväisesti prostituoitujen kanssa töitä tekevän Pro-tukipisteen työntekijöiden mielipiteitä pidettäisiin oikeasti merkittävinä sääntelyn valmistelussa. Tuntuu kummalliselta ajatella, että ihmisten hyvinvoinnin suojelu lakeja säätämällä erkanee näin voimakkaasti niiden ihmisten äänestä, joiden hyvinvointia halutaan suojella. Silloin on aina hyvä kysyä, ettei vain vahvempi osapuoli -- vaikkapa valtio tai jokin päätöksentekoon merkittävästi vaikuttava ryhmä -- oikeasti puolustaisi tekopyhillä argumenteilla vahvemman etuja.

Yleisempi näkökulma prostituutioon tietysti lähtisi jostain aidosta kokonaistarkastelusta. Yleensä maailma ei hirveästi liikahda pelkkään rikoslakiin kajoamalla. Kriminalisointi tai dekriminalisointi ovat vahvoja toimenpiteitä, jotka herättävät siksi suuria tunteita, ja jotka koskevat aidosti kaikkia kansalaisia. Kiinnijäämisriskiin vaikuttaminen, poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimien resurssit tai vankeinhoitolaitoksen kapasiteetti unohtuvat tällöin helposti, jolloin uuden rikoksen säätämisen todellinen vaikutus jää todennäköisesti heikoksi: ihmiset kun harvemmin suunnittelevat tekojaan lakikirja kourassa. Perustoimeentuloon liittyvät ratkaisut, ihmisten mahdollisuus saada apua niiltä virkamiehiltä, joiden työ on heitä varten olemassa, valistaminen, järjestäytymismahdollisuuksien lisääminen ja oman elämän hallinnan edellytysten parantaminen jäävät valitettavasti vielä helpommin kokonaan huomiotta sekä yleisöltä että päättäjiltä -- muutoin kuin tietysti ongelmien oireina.