Heikki Korpela - kansalaistoimija ja vihreä nuori

Kasvot ok, politiikassa kehittämistä

2008-02-21T11:06:00.003+02:00

Ylen uutisten mukaan demarit haluavat uudistaa kasvojaan, mutta eivät politiikkaansa.

Pyydän, demarit: harkitkaa vielä kerran. Minusta Don Heinäluoma ei puutteistaan huolimatta ollut mikään karsea tyyppi (kts. myös Annin arvio), mutta hänen aatteensa eivät oikein innostaneet.

Pyydän: laittakaa johtoon vaikka kukkaruukku, mutta pohtikaa uudelleen vaikkapa onnellisuutta, ympäristöä, liikennettä, aikapolitiikkaa, sosiaaliturvaa, tulevaisuuden elinkeinoja ja demokratiaa. Parista ensimmäisestä on viime aikoina tullut ihan kohtalaisia retorisia askelia uuteen suuntaan. (Tulevathan ne näkymään myös budjeteista neuvotellessa?)

Tai miettikää jotain, mistä muut puolueet eivät ole sanoneet mitään. Mediaa toki kiinnostavat henkilövalinnat ja -ristiriidat, mutta kyllä toimittajat kiinnostuvat myös aidosti uusista avauksistakin ja linjanvedoista.

Pyydän: kärsivällisyyttä. Pohtiminen vie aikaa ja kannatuksen saaminen uusille ideoille vie aikaa. Mutta viime kädessä se kannattaa, sekä puolueen että hyvinvoinnin kannalta.

0,7 = 13 ja 12 = 19

2008-02-21T10:40:00.007+02:00

Outokumpu: 0,7 TWh = 13 TWh

Outokumpu on ilmoittanut, ettei se aio tuplata ferrokromin tuotantoa ilman omaa, Fennovoiman uutta ydinvoimalaa. Lapin Kansan (20.2.) jutun mukaan tuplaus nostaisi Tornion tehtaiden sähkön tarvetta 3,0 TWh:sta (sisältää jo tehdyt investoinnit) 3,7 TWh:iin. Artikkelissa väitetään, että "yhden uuden ydinvoimalan tuotanto voitaisiin käyttää jo pelkästään Tornion tehtailla".

Olkiluodon kolmosreaktorin vuosituotoksi on arvioitu 12,5 - 13 TWh. Yleensä ydinvoiman puolustajat ovat pitäneet suurta sähköntuotantokapasiteettia ydinvoiman hyvänä puolena. (Omasta mielestäni suureen ilmastopäästöttömän sähköntuotannon kapasiteettiin voi tilanteesta ja toteutuksesta riippuen liittyä käytännössä sekä positiivisia että negatiivisiä piirteitä, joista ehkä joskus toiste enemmän.)

Tuskin nyt ydinvoimalan rakentaminen kuitenkaan niin halpaa on, että 10 TWh sähköä kannattaa haaskata siirtohävikkiin, tai mihin ikinä Olkiluoto tai Lapin Kansa nyt sitten onkaan sen ajatellut kuluvan.

Ydinenergianuoret: 2012 = 2019

Lauantaina Lapin Kansassa oli Ydinenergianuorten mielipidekirjoitus, joka sisälsi samanlaisia laskutoimituksia. Ensin jutussa huomautetaan, että päätökset pitää tehdä ajoissa, koska ydinvoima on niin hidasta rakentaa. Niinhän se onkin. Olkiluodon kolmosreaktorista jätettiin hakemus 2000. Se valmistunee 2011, myöhässä ja aiheutettuaan sähkönkuluttajien edustaja ElFin mukaan merkittäviä kuluja sähkönkuluttajille sekä vientiluottotappioita Ranskan valtiolle.

Samassa jutussa puhutaan Kioton sopimuskauden velvoitteista. Kioton sopimuksessa on toistaiseksi sovittu siitä, miten päästöjä vähennetään vuoteen 2012 asti. (Pidempi sopimus olisi hyvä, ja toivottavasti sopimukselle saadaan jatkoa. Jatkokauden nimenä ei kuitenkaan kannattane selvyyden vuoksi käyttää "Kioton sopimuskautta".)

Jos vuonna 2008 jätettäisiin hakemus uudesta ydinvoimalasta, joka voisi valmistua ehkä hyvällä tsägällä 2019, miten se auttaisi vuoden 2012 päästöjen vähentämisessä? Uusiutuvien ja energiatehokkuuden edistämistä haittaamalla, eli lisäämällä päästöjä. Jos markkinoille ennakoidaan tulevan paljon halpaa energiaa, kannustimet rakentaa muita voimaloita tai asentaa taajuusmuuttajia totta kai vähenevät.

Lopuksi Ydinenergianuorten jutussa huomautetaan, että suomalainen energiateollisuus on työllistävää, veroja maksavaa teollisuutta, vaikka energia vietäisiin ulkomaille.

Niin totta maar onkin, mutta ei ydinvoima ole suomalaista. Viidennen ydinvoimalan rakentaa ranskalais-saksalainen yhteenliittymä saksalaisella lainarahalla ja Ranskan valtion vientituilla käyttäen japanilaista teknologiaa, intialaista suunnittelua, puolalaista työvoimaa ja australialaista uraania.

Jos energiaan sijoitetuilla euroilla haluaa hyödyttää erityisesti työllisyyttä ja vieläpä kotimaista työllisyyttä, rahat kannattaa pistää nimenomaan työvoimaintensiiviseen teknologiaan, ja omavaraisuuden kannalta kotimaisiin raaka-aineisiin.

Skitsofreenistä kansallispolitiikkaa

2008-02-18T11:26:00.002+02:00

Demariopiskelijoiden (SONK) mukaan suomalaisten ministerien tulisi tukea Kosovon, Kurdistanin, Israelin ja Palestiinan itsenäisyyttä.

Rauhaa on SONK:n mukaan "mahdollista rakentaa vain vahvojen, yhtenäisten, rauhantahtoisten kansallisvaltioiden kautta".

Edelleen juuri EU:n, joka "itse on pienten itsenäisten valtioiden vapaaehtoinen liittouma, joka on niin globalisaationhallinta- kuin rauhanprojektinakin verrattomasti voimakkaampi kuin mikään voimalla koossa pidetty imperiumi", tulisi tukea itsenäisyysprosesseja.

Jos 1) kansallisvaltion perustamisella estetään sotaa ja konflikteja, ja jos 2) itsenäistyneet valtiot kykenevät rauhanomaiseen yhteistyöhön 3) valtioilla on itsenäisenä oikeusvaltioina toimimisen edellytykset, erityisesti niin, ettei valtioiden alueille jääneitä vähemmistöjä syrjitä, olen valmis kaikin rinnoin kannattamaan kansallisvaltioiden itsenäistymistä.

Eli: milloin SONK vaatii EU:ta tunnustamaan omalla alueellaan toimivat Baskimaan ja Pohjois-Irlannin?

Oikealla ja vasemmalla yhtä aikaa?

2008-02-14T22:42:00.004+02:00

Arvailen jo tulevia keskusteluja (Hanu Luukkaisen loikan jäljeltä näitä tuli viime vaalien aikaan käytyä muutamia).

Vihreät on niin oikealla, että meiltä on helppoa loikata Kokoomukseen.
Vihreät ovat niin vasemmalla, että on pakko loikata Kokoomukseen.

Kysyttävää?

Mitään puolueita ei enää tarvita

2008-02-11T02:13:00.000+02:00

Antakaas kun selitän, miksi puolueita ei enää tarvita.

Ensinnäkin on selvää, että Vihreitä ei enää tarvita, koska sanon, että joukkoliikenteeseen pitää laittaa lisää rahaa, jotta saadaan sen hinnat alas. Se, äänestänkö joukkoliikenteelle oikeasti lisärahaa budjettineuvotteluissa, on tietysti toissijaista. (Tunnetustihan liikennesuorite vähenee vääjäämättä, kunhan vain joukkoliikenne halpenee.)

Toisekseen demareita ei enää tarvita, koska sanon, että paperityöläisille pitää laittaa lisää rahaa, jotta saadaan kassoihin lisää rahaa ja työllisyyteen ja työhön liittyvät ongelmat näin poistettua.

Kolmannekseen Kokoomusta ei enää tarvita, koska sanon, että yrittäjille pitää antaa lisää rahaa, jotta saadaan yritysten julkiset tuet nousuun ja yrittäjyyden ongelmat näin poistettua.

Neljännekseen Keskustaa ei enää tarvita, koska sanon, että maatalouteen pitää antaa lisää rahaa, jotta saadaan kotimaisen ruuan hinnat alas ja haja-asutusalueiden ongelmat näin vähenemään.

Viidennekseen Vasemmistoliittoa ei enää tarvita, koska sanon, että valtion velkamenot ja velan korot eivät ole menoja vaan ylimääräistä rahaa, jonka voi siirtää sosiaaliturvan parantamiseen. Näin sosiaaliset ongelmat saadaan Suomesta poistettua.

Kuudennekseen kristillisiä ei enää tarvita, koska sanon, että perheiden koossa pitämiseen ja seksistä pidättäytymisvalistukseen tarvitaan lisää rahaa, jotta saadaan oikeanlaisen seksin hinnat alas ja vääränlainen seksi näin myöten vähenemään.

Ja lopuksi: RKP:tä ei enää tarvita, koska sanon, että ruotsin kielen opetukseen tarvitaan lisää rahaa, ruotsin opiskelu alkaa motivoida ihmisiä enemmän, ja kielellisten sekä vähemmistöjen asema ja suomenruotsalainen kulttuuri näin kohenee.

Kysyttävää?

Hieman vakavammin: joukkoliikenteen suurempi rahallinen tukeminen on yksi oikeudenmukaisen ja tehokkaan liikennepolitiikan välttämätön ehto, muttei se yksinään riitä. Rahaa pitää lisäksi suunnata kohtuullisten hintojen lisäksi myös laatuun: siis erityisesti vuoroväleihin, yhteyksiin ja rataverkoston ylläpitoon.

Halpakaan joukkoliikenne ei houkuta, jos matkustus vie kohtuuttomasti aikaa tai liikenneväline on säännöllisesti tuntikaupalla myöhässä. Lisäksi joukkoliikennettä pitää tukea eri keinoin eri alueilla Suomessa, ja tämä vaatii aika paljon fiksua alueellista suunnittelua.

Lisäksi ilmastopäästöjen näkökulmasta on tärkeää luoda joukkoliikenteen "vedon" lisäksi sinne myös työntöä (tienkäyttömaksut, polttoaineverotus) sekä pyrkiä kehittämään tieliikenteelle muitakin vaihtoehtoja.

Ehdotus ViNOn uudeksi tunnukseksi: foliohattu!

2008-02-11T02:05:00.000+02:00

Minusta synergia on aika jees juttu. (Noin kotoisena esimerkkinä toivoisin voivani saada synergiaetuja siitä, että ulkoistan kaikki kotityöt kämppiksilleni. Niiden tekeminen yhdessä paketissa olisi varmasti tosi kätevää, ainakin minun kannaltani.) Erityisesti järjestöissä, joissa resursseja on aina liian vähän (missähän ei olisi?), synergia on kullanarvoista.

ViNO voisi hakea synergiaa pukemalla kaikille vinolaisille foliohatun. Ensinnäkin tällä tavalla maapallon albedo (heijastavuus) kasvaisi. (Valo heijastuisi suoraan takaisin avaruuteen eikä lämmittäisi maanpintaa, josta lähtevä lämpösäteily siis jää kasvihuoneilmiössä lillumaan ilmakehään.) Voisimme ehkä selättää jopa lampaiden kontribuution ilmastonmuutokseen!

Toisekseen foliohattu olisi aika söpö, ja sopisi siksi erinomaisesti järjestömme tunnukseksi. Kolmanneksi saisimme tietysti torjuttua katalien porvariministeriemme telepaattisten korvanappien aivopesuviestit. (Ja helikoptereista en tässä sano mitään enempää, ettei FBI pääse jäljilleni!)

Uusia pelikortteja

2008-02-11T01:55:00.000+02:00

Kehitimme tässä #vihreätnuoret-kanavalla Settlers of Cataniin uuden erikoiskortin: "Pekkarinen".

Pelidynamiikan kannalta paras vaihtoehto olisi varmaankin se, jossa kortilla voi vielä kaupankäynnin loputtua päättää, että haluaakin vielä jo sovittujen ehtojen päälle yhden ylimääräisen viljan. Mielikuvituksellisemmissa vaihtoehdoissa kortilla voisi perua kaikki lannanruskean ja vihreän pelaajan tähän asti tekemät kaupat. Mahdollisesti kortilla voisi myös rakentaa teitä normaaleja sääntöjä vasten sinne, missä ei ole kyliä eikä kaupunkeja, tai yrittää muuttaa metsäruutuja vedeksi (tämä kuitenkin edellyttäisi toista korttia, jolla kyseinen alue eristetään muusta pelistä kokonaan).

Varmuuden vuoksi lienee hyvä korostaa, että pidän Pekkarista älykkäänä ihmisenä ja poliittisesti taitavana tyyppinä, joka on kuitenkin jostain syystä päättänyt kalastella ääniä hieman hömelöllä tavalla. Samoja äänestäjiä voisi varmaan vakuutella toisenkinlaisilla viesteillä ja teoilla.

Kiitos äänestäneille!

2007-03-19T01:47:00.000+02:00

Kiitos jokaiselle äänestäjälle. Osaltaan teidän äänillänne saimme Helsingissä viisi vihreää kansanedustajaa. Kiitos myös tukijoille, muille ehdokkaille ja heidän tukiryhmilleen ja puoluetoimiston työntekijöille. On ollut kiva tehdä kampanjaa!

Vaalien jälkeen varsinainen vaikuttaminen vasta alkaa. Itse palaan heti maanantaina päivätöihini yliopistolle, ja yritän lomittaa kansalaisjärjestötoimintaa ja puolueessa vaikuttamista lepäämiseen. Samaa miksiä voin lämpimästi suositella muille.

Viime hetken kysymyksiä

2007-03-18T08:31:00.000+02:00

Vielä äänestämistä pohtiville vastauksia useampaan kertaan kaduilla tai sähköpostiin tulleihin kysymyksiin.

Miksi sinua kannattaisi äänestää?

Minua kannattaa äänestää, jos ajattelee samoin. Minä ajattelen, että tarvitsemme Suomeen lisää energiantuotantomuotoja, lisää energiatehokkuutta, lisää työpaikkoja ja elinkeinoja, lisää hyvinvointia köyhimmille, lisää ja fiksumpaa tietotekniikkaa, lisää maahanmuuttajia, lisää kieliä ja kulttuureja, lisää ajatuksia, lisää rakkautta, lisää vaikutusmahdollisuuksia, lisää elintilaa eri eliölajeille, ja ylipäätään lisää monimuotoisuutta.

Jos taas ajattelee kaikesta ihan eri tavalla, kannattaa tietysti äänestää jotakuta muuta. Yleensä melkein aina löytyy ainakin se vähiten huono vaihtoehto. Monet ihmiset äänestävät huonoista syistä ja lähes sattumanvaraisesti, ja juuri siksi sinun kannattaa äänestää fiksuista syistä ja harkiten.

Miksi yleensä kannattaa äänestää?

Koska eduskunta päättää meitä koskevista asioista. Se voi tehdä Suomesta ja vähän maailmastakin joko paremman tai sitten huonomman paikan.

Yksi ääni ja jopa yksi kansanedustaja vaikuttaa vielä melko vähän. Toimimalla fiksusti ryhmässä voi vaikuttaa jo enemmän.

Myös jokaiselle muulle puolueelle tai ehdokkaalle annettu yksittäinen ääni on yksittäisenä aika vähämerkityksinen. Kun ääniä on paljon, sillä on jo iso merkitys. Eduskunta ei tee huonoja päätöksiä siksi, että sen nimi on eduskunta tai siksi, että se valitaan vaaleilla, vaan siksi, että sinne ei valita parempia tyyppejä.

Eikö tärkeimmät päätökset tehdä eduskunnan ulkopuolella?

On totta, että paljon valtaa käyttävät nykyään ylikansalliset järjestöt, yhtiöt ja ulkoparlamentaariset tahot. Osaltaan tähän liittyy hyvääkin kehitystä. Äänestämättä jättäminen ei kuitenkaan lisää poliittisen päätöksenteon suhteellista valtaa, korkeintaan vähentää sen pätevyyttä ja uskottavuutta. Jos haluamme lisää valtaa takaisin poliittisille päättäjille, meidän kannattaa äänestää päättäjiä, joilla on rohkeutta vahvistaa ylikansallista demokratiaa, esimerkiksi YK:ssa ja EU:ssa.

Eduskunta päättää suomalaisten tuloveroista, mielenterveyteen laitetuista varoista, pakolaisten b-luvien myöntämisestä, uusiutuvan energian tukemisesta, homojen adoptio-oikeudesta, sananvapaudesta tietoverkoissa ja tekijänoikeuksista, joukkoliikenteen tariffituista ja investoinneista raideliikenteeseen, opintorahasta ja kansanäänestyksistä. Lisäksi eduskunta vaikuttaa hallituksen ja suuren valiokunnan kautta myös mm. EU-politiikkaan. Näitä päätöksiä tekemään kannattaa valita tyyppejä, joilla on haluamansa kaltaiset arvot ja tavoitteet.

Oliko tämä nyt tässä?

Äänestäminen on yksi, pieni mutta tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Lisäksi kannattaa osallistua vaikkapa kansalaisjärjestöjen työhön, kirjoittaa kansanedustajille ja ministereille tai yleisönosastoon, keskustella ystäväpiirissään ja yrittää toimia henkilökohtaisessa elämässään paremmin. Itse toimin mm. ViNOssa, mutta järjestöjä ja ryhmiä on muitakin.

Entä jos et kuitenkaan pääse läpi?

Sitten en pääse. Olen saanut paljon spontaania positiivista palautetta ja lupauksia äänestämisestä sähköpostilla ja kampanjoidessani kaduilla, mutta en tietenkään voi luvata mitään tiettyä äänisaalista.

Ääni minulle on kuitenkin suhteellisessa vaalitavassa ääni yleisemminkin hyvijä asioita tarmokkaasti ajaville Vihreille. Lisäksi aiemmat äänet näkyvät aina myös tulevissa vaaleissa huomiona, ja annetut äänet tuovat lisäarvoa ehdokkaan agendalle ja ajatuksille puolueen sisällä ja yleisemmin yhteiskunnassa, vaikkei hän pääsisikään läpi.

Jos kaikki äänestävät vain varmoja läpimenijöitä, eduskunnasta tulee tylsä ja monotoninen. Äänestä mieluummin omien arvojesi mukaan kuin varmoja voittajia.

Mitä ajattelet...

Olen pahoillani, etten ole ehtinyt vastata jokaiseen mahdolliseen kysymykseen enkä edes kaikkiin vaalikyselyihin. Löydät vastauksiani useimmista vaalikoneista sekä omilta sivuiltani. Voit myös kysyä klo 18.30 asti vaikka sähköpostilla mielipidettäni.

Se on täällä! Lehden vaalikone

2007-03-14T07:27:00.000+02:00

Vihdoinkin! Suuri Lehden vaalikone on avattu. Hienointa on, että vaalikoneen ohessa on ihan oikeita Google-vaalimainoksia. (Minullakin on: sen teksti on "Jottei Lehti unohtuisi".)

Lehdellä on varsin southparkmainen linja: se tekee pilkkaa kaikista kaiken aikaa kaikkialla, tasapuolisesti. Kts. esim. Ilmastonmuutos peruttu huonon sään takia, Ilmastokatastrofi välitön, tutkijat varoittavat ja Tutkijat: ilmastonmuutoksella ei välttämättä yhteyttä ilmastonmuutokseen.

Saako ilmiöllä, joka uhkaa usean miljardin ihmisen elämän perusedellytyksiä, tehdä pilkkaa? Kyllä saa, siinä missä kaikesta muustakin. Huumoria tarvitaan.

Huumorilla ei tarvitse olla syvällistä sanomaa, jos se tuo iloa elämään. Ei sanomasta toki haittakaan ole. Mutta huumoria tarvitaan usein ihan vain siksi, koska se on hauskaa ja elämä olisi muuten merkittävästi tylsempää. Tämän pitäisi kai olla itsestäänselvää, mutta aina kun huomaan että kaikki eivät naura lukiessaan eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjoja, tajuan että se ei ole kaikille itsestäänselvää.

Vitsailemalla voi myös testata asian kestävyyttä. Minusta ilmastonmuutos ei muutu vitsiksi Lehden irvailun vuoksi: se on aidosti vakava asia. Sen sijaan viimeisten paaviemme abortti- ja ehkäisypolitiikan perusteet jäävät pysyvästi koomisen oloisiksi, kun niissä vain uskaltaa nähdä huvittavia piirteitä. (Ja sanon näin entisenä hartaasti uskovana katolilaisena.)

Mutta huumoria tarvitaan myös ja ehkä ennen kaikkea suhteellisuudentajun palauttamiseksi. Sitä käytetään selviytymiseen hautausmailla, terveysasemilla ja poliisin leivissä, joten miksei sitten politiikassa? Huumori luo etäisyyttä kipeään, läheiseen aiheeseen ja palauttaa hivenen suhteellisuudentajua. Tämä on tärkeää jaksamisemme kannalta, mutta erityisen tärkeää se on siksi, ettemme ottaisi itseämme liian vakavasti.

Poliitikon helmasynti, jonka ristin tässä "politomaniaksi", on ajatella, että hän on vastuussa kaikista maailman ongelmista, hänellä täytyy olla vastaus jokaiseen maailman ongelmaan, ja että hän on siksi erityisen tärkeä hahmo. Vähemmän kiltisti sanottuna poliitikko uskoo olevansa omnipotentti. Kun vaaleissa pitää vielä markkinoida itseään kympillä (tai joskus kymppitonnilla), huumorin sotkeminen peliin tuntuu räikeältä riskinotolta. Siksi nauraminen pelottaa.

Politiikan kaikkivoipuutta järkyttävät huomautukset ahdistuttavat ja kiukustuttavat poliitikkoa. Jos ne tulevat muilta, herää siilipuolustusreaktio. Itsessään ne tekisi mieli vaientaa. Miksi tehdä jotakin, johon ei ihan tosissaan usko? (Jos se, onko ylioppilaskalenterissa viivat vai ei, ei ratkaisekaan kaikkia maailman ongelmia tai edes kovin montaa opiskelijaelämän ongelmaa, mitä ihmettä oikein olen tehnyt viimeiset kaksi tuntia edustajiston kokouksessa?)

Jos on ajanut yhtä suurta ratkaisua työttömyyteen, ilmastonmuutokseen tai köyhyyteen viimeiset 5 vuotta, on vaikeaa hyväksyä ajatusta, ettei se ole ainoa ratkaisu eikä edes yksinään tepsivä. Siksi nauraminen tuolle ratkaisulle pelottaa. Entä, jos se paljastaa jotakin sen heikkoudesta?

(Vihreissä minua viehättää juuri ajatus monimuotoisuudesta: tarvitsemme monimutkaisiin ongelmiin yhtenäistä kokonaisuutta, joka muodostuu monista eri lääkkeistä. Jotkut niistä ovat selkeästi tärkeämpiä kuin toiset, mutta viime kädessä ei ole suuria ratkaisuja. Samoin me uskomme, että vaikka globaali eriarvoisuus, lapsiperheiden köyhyys ja ilmastonmuutos ratkaistaisiin, tulee uusia ongelmia, joiden ratkomisessa meillä voi olla osamme. Ja toivotamme tervetulleiksi myös uudet liikkeet, jotka vastaavasti haastavat meidän luutuneita käsityksiämme.)

Poliittinen nihilismi voi olla yhtä pahasta kuin suuriin ratkaisuihin varauksetta uskominen. Lyömällä hanskat tiskiin ja tyytymällä sanomaan "kaikkia ongelmia ei vain voi ratkaista" menettää kyvyn kuunnella ahnaasti uusia ratkaisuehdotuksia. Se on sukua politomanialle siinä, että korjausehdotuksia poliittiseen ohjelmaan ei palauteta valokopioidun pahoittelevan saatekirjeen kera lähettäjälleen siksi, että ohjelma olisi täydellinen, vaan siksi, että täydellisyyttä on turha tavoitellakaan. Koska nykyinen järjestelmä on määritelmällisesti paras - kuten demarien mielestä tarveharkintainen sosiaaliturvajärjestelmä -, uudistukset ovat määritelmällisesti huonoja.

Neuvostoliiton, monetarismin ja Forssan julistuksen täydellisyyden kyseenalaistamisesta tulee mahdoton ajatus ja silkkaa ajan haaskausta. Sellaista, jolla joku Oras Tynkkynen voi vielä aika sisäsiististikin puuhastella huviksemme, mutta joka yhtä kaikki soveltuu paremmin viihteeksi ja viattomien lasten ymmärtämättömäksi leikiksi kuin vakavaksi asiaksi. Siksi nauraminen nykyiselle järjestelmälle pelottaa.

Vaikka monet poliittiset liikkeet Vihreistä Setaan muistavat julistaa, että niiden tarkoitus on tehdä itseensä tarpeettomaksi, tämä on petollisen kaunis valhekuva. Todellisuudessa ei ole mitään maailmantilaa, joka on valmiiksi tultuaan riittävän hyvä ja täydellinen -- ei edes millään politiikan osasektorilla. Jotta voi hyväksyä omat puutteensa, oman ohjelmansa puutteet ja maailman puutteet, pelko nauraa tulee voittaa.

Alun perin ideani oli kerätä omillekin sivuilleni joitain huumoripitoisempia ajatuksia - esimerkiksi verkkopelikielinen (tiedättehän, se kieli, jonka toinen sana on "lol", "omg" tai "plz" ja jossa välimerkkien !? laatua tai relevanssia tärkeämpi on määrä) tai heppatyttökielinen =)) versio vaaliteemoistani. Jäi tekemättä, mutta ehkä nykyinen versio peilaa aika hyvin tiettyä kuivaa asiallisuuttani politiikassa. Jos ei voi muuttaa itseään, on kai parempi reilusti ja täysillä olla sitä mitä on.

Huumorin vastapuoli on uskallus surra.

Kun poliitikko kuulee ihmisellä olevan hätä, hänen ensimmäinen kysymyksensä ei välttämättä ole "miten voisin lohduttaa häntä", vaan "miten yhteiskunnan pitäisi toimia, jotta hänen ei tarvitsisi itkeä?" Se on poliitikon vahvuus ja heikkous.

Eräs läheisistäni itkee usein silloin, kun luulee, etten kuule (tai ehkei hän välitä). Jos elämän täyttää kipu 26-vuotiaana eikä tiedä, loppuuko se koskaan ja voiko elää normaalia elämää, ei siinä paljon itkuttomuus auta. Poliitikon vaistoni kysyvät, miksei meillä ole parempia ja enemmän lääkäreitä, jotka osaisivat ainakin diagnosoida ongelman pätevästi ja pysyvästi eivätkä suhtautuisi kipuun välinpitämättömästi. (Ne kysyvät myös, miksi lääkärin työn on pakko olla niin rankkaa, että se turruttaa enemmän kuin olisi pakko.) Valitettavasti on sairauksia, joihin ei ole lääkkeitä. On ongelmia, joita ei voi ehkäistä edes kaikkien kansalaisten puolustusvoimalla.

Äitini kertoi tavanneensa uimahallissa naisen, joka puhui nöyrästi ja hiljaisella äänellä. Hän sairasti skitsofreniaa, oli joutunut psykoosiin ja hänen lapsensa oli otettu huostaan. Toipilas oli päässyt lääkehoidolla takaisin kiinni normaaliin arkeen, mutta lapsia hän ei saanut takaisin. Muuten toki, mutta kuulemma lapsien omaksi hyväksi oli, etteivät he joutuneet venkomaan ees-taas eri huoltajien välillä. Tämän hän kaiken ymmärsi hyvin.

Ja mitä tähän sanoo kansanedustajaehdokas Korpela? Että psykoosissa olevien äitien lapsia ei saa missään tilanteessa ottaa huostaan? Että kerran huostaan otetut lapset on aina palautettava aiemmille vanhemmilleen? No ei. Säädösten yleisluonteisuudesta seuraavia virheitä voi ja tulee pyrkiä minimoimaan. Silti nekin tulevat olemaan modernin yhteiskunnan riesoina siinä missä tietty alkoholin kulutuksen taso, itse aiheutetut terveysongelmat ja jokin määrä harmaata taloutta sekä veronkiertoa. Jonkun yksilön on aina joskus korjattava se, minkä koneisto hajotti, vaikka koneisto olisi kuinka hyvä.

Samaan tapaan kuin pelko nauraa vie kyvyn suhteuttaa itsensä maailmaan, pelko surra vie kyvyn hyväksyä ongelmat olemassa olevina tosiasioina, jotta niihin voisi ottaa osaa.

Mutta perusongelmaksi jää: ei voi sanoa ennalta, mikä ongelma on vain hyväksyttävä ja mikä taas voidaan korjata (ja miten helposti ilman uusia, muita ongelmia). Viime kädessä ei voi sanoa, mikä on realismia, ennen kuin on yritetty - ja yritetty vielä uudestaan, vaikka joku olisi aiemmin epäonnistunutkin (kts. induktio-ongelma). Siksi tarvitsemme niitä poliitikkoja, jotka ovat joskus ystävinä sietämättömiä, koska he näkevät jokaisessa arkisessa yksilöllisessä asiassa taustalla yhteiskunnan. Poliitikon taakka on ensin hyväksyä pienuutensa sellaisten ongelmien edessä, joita ei osaa ratkaista -- ja sitten taas kieltäytyä hyväksymästä sitä.

Poliittisten liikkeiden ehkä tärkein tehtävä on pysyä tässä liikkeessä: ensin surtava ja naurettava, ja sitten taas kieltäydyttävä hyväksymästä asioita suremalla ja nauramalla. Nöyrästi ja ylpeästi, vaan ei nöyristellen eikä ylvästellen, kuten Ville Komsi on sanonut.

Ehdokkuus vaaleissa: 8 syytä puolesta ja 6 vastaan

2007-03-12T07:53:00.000+02:00

Onko ehdokkuus kivaa vai kamalaa? Se on kumpaakin.

Puolesta

1. Oppii uusia asioita. Jos haluat kymmenien etujärjestöjen vaalimateriaalia kotiisi sekä perehtyä vaikkapa maa- ja metsätalousmaan kiinteistöverotukseen, eläkkeiden verotukseen ja suomalaiseen eläkejärjestelmään, kannattaa lähteä ehdolle. Jo erilaisia vaalikoneita on niin paljon, että kaikkiin ei kukaan kykene vastaamaan perehtymättä hieman taustoihin.
2. Oppii ennakkoluulottomammaksi ihmisten suhteen. Kuten useimmat ihmiset, myös minä sorrun ajoittain luokittelemaan ihmisiä kivoihin ja ei-kivoihin tyyppeihin heidän puheidensa ja käytöksensä perusteella. Yllätys voi olla kova, kun samainen tyyppi lähettää viestin ja kertoo "emme ajattele ihan joka asiasta samoin, mutta olen niin monesta asiasta samaa mieltä ja olet niin hyvä tyyppi, että aion kyllä äänestää sinua. Ja jakaisin mieluusti vaikka esitteitäsi!" Siinä vaiheessa on viimeistään pakko opetella uudestaan kuuntelemaan tätä toista.
3. Oppii ennakkoluulottomammaksi puolueiden suhteen. Olen inhonnut Kokoomusta siitä asti, kun olin näin pieni. Silti vaalipaneeleissa on ollut pakko huomata se Kokoomuksen toinen puoli: esimerkiksi Kokoomusnuorten puheenjohtajan Tuomas Nurmelan kanssa voi olla huomattavan sivistyneesti ja reilusti eri mieltä. Tuomas kuuntelee, mitä hänelle sanotaan, perustelee oman kantansa, ja sitten voimme todeta että meillä on eri analyysi tilanteesta ja ehkä joissain asioissa eri arvot. Kuten kaveri tässä taannoin totesi, "on käsittämätöntä, miten järkevät ihmiset voivat päätyä niin kamalaan puolueeseen kuin Kokoomus".
Samaa ei voi sanoa kaikista muista tovereista, joiden kanssa minulla on ehkä yhteisempi politiikka. Välillä räksytys yltyy aika tyhjänpäiväisen oloiseksi ja aika opportunistiseksikin. Ja sitten on näitä ihmisiä, jotka ovat paneelien jälkeen esimerkiksi sitä mieltä, että poliittisia nuorisojärjestöjä ei saa mainostaa yhtenä vaikuttamisen paikkana vaalipaneelissa, koska niissä vaikuttaa "pyrkyreitä". Siis anteeksi mitä? Olen samaa mieltä siitä että ne eivät ole ainoita tai edes tärkeimpiä kanavia vaikuttaa ja oppia ymmärtämään yhteiskuntaa, mutta en myöskään ymmärrä, miksi ne pitäisi näivettää kuoliaaksi vaikenemalla.
4. Oppii siitä, millaista muiden ihmisten elämä on. Tätä tosin tulee loppujen lopuksi yllättävän vähän. Esimerkiksi kansalaisjärjestöjen flaijereita jakaessa keskusteluja syntyy huomattavasti enemmän. Ehkä vaalien alla ehdokkaita on niin paljon kaduilla, että ihmiset eivät jaksa hirveästi inttää asioista joka ehdokkaan kanssa. Se on tietysti yksittäisen, vähemmän tunnetun ehdokkaan kannalta, sääli.
5. Näkee laajemminkin kotikuntaansa - ja isommissa piireissä tietysti koko vaalipiirinsä eri alueita. On hauskaa nähdä esimerkiksi erilaisia tapoja sisustaa kaupungin vuokratalon porraskäytävä. Viherkasvi tasanteella ei maksa paljoa, mutta se voi tehdä yön ja päivän eron viihtyvyyteen. Itse olen ehtinyt käymään katukampanjoimassa mm. Malminkartanossa, Kannelmäessä, Pihlajanmäessä, Viikissä, Laajasalossa, Oulunkylässä, Malmilla, Arabiassa, Vuosaaressa, Sörnäisissä, Lauttasaaressa ja Hakaniemessä. "Luukuttamassa" eli jakamassa vaalilehteäni olen käynyt näiden lisäksi Itä-Pasilassa, Vallilassa, Toukolassa, Pohjois-Haagassa, Pitäjänmäessä ja Konalassa.
6. Saa liikuntaa ja raitista ulkoilmaa. Syödä ehtii ehkä kaksi kertaa päivässä. Tällä menolla olen vaalipäivään mennessä laihduttanut ehkä 2 % niistä kiloista, jotka ehtivät kertyä sinä aikana, kun kaikki aikani meni kampanjan valmisteluun, materiaaleihin perehtymiseen, verkkosivujen tekemiseen, vaalilehden ja esitteiden tuottamiseen sekä vaalikoneisiin vastaamiseen koneen ääressä.
7. Saa yhtä aikaa itsetuntoa ja nöyryytystä. Jotkut täysin tuntemattomat ihmiset tulevat kertomaan sinulle, että olet mahtava tyyppi; jotkut menevät henkilökohtaisuuksiin, jotka voivat olla sattuviakin. Kumpaakin tarvitaan elämässä.
8. Saa toimia, väitellä, innostua ja lannistua ihmisten kanssa, joilla on sama päämäärä. Muistan liian harvoin kertoa kanssaehdokkaille ja tukiryhmälleni, että he ovat kerrassaan mahtavia tyyppejä.

Vastaan

1. Tulee kalliiksi. Koko budjettini on n. 10 400 euroa, josta n. 8000 euroa on ihan omaa rahaa. Noin 6000 euroa noista säästin marras-helmikuussa veronpalautuksista ja 2600 euron kuukausipalkastani. Samalla rahalla saisi jo muutaman kaivon kehitysmaahan. No, ainakin tämä tuottaa motivaation varmistaa, että vihreät edustajat hakevat yhteiseen kampanjaan pistetyille rahoille vastinetta Arkadianmäellä - keitä sinne sitten valitaankaan.
2. Suu kuivaa ja muuttuu robotiksi. Kuten yllä sanoin, vaalikentillä oleminen on paljon enemmän materiaalin jakamista kiireisille, vastentahtoisille ihmisille kuin heidän kanssaan keskustelemista. Ottaisin milloin tahansa mieluummin kiivaan vastaväittäjän kuin puolivälinpitämättömän ohikulkijan, joka heittää lehteni tai esitteeni pari askelta otettuaan maahan, vaikka olen juuri kertonut hänelle selvästi artikuloiden, mistä oli kyse.
3. Elämästä tulee politiikkaa. Pelkään, että jos vaaleihin olisi yli viikko, jotkut tuttavani alkaisivat sanoa suhteitani minuun irti, koska kanssani ei voi puhua kuin politiikasta. (Tämä ei tosin ole harvinaista muutenkaan, mutta korostuu vaalien alla.) Koettakaa kestää, toverit.
4. On ehdokas aina. Olen miettinyt kovasti, onko minulla tämän jälkeen asiaa sitoutumattomiin kansalaisjärjestöihin, joita kuitenkin pidän poliittisena kotinani. Tuskin ainakaan ihan heti voin mennä tapaamaan ministereitä vaikkapa Maan ystävien edustajana. Mutta ehkä minulle löytyy muuta, vähemmän näkyvää puuhaa. Joohan?
5. Ystävät alkavat olla epäluuloisia suhteesi. Vaalien jälkeenkin he saattavat ihmetellä: taasko se on myymässä jotakin?
6. Suhteet muiden puolueiden tyyppeihin rapautuvat. Toistaiseksi olen ollut edelleen hymyilyväleissä tuntemieni ihmisten kanssa, mutta välillä alkaa potuttaa, kun järkevät ihmiset räksyttävät turhasta vain siksi, että tuntevat meidän vievän heidän ääniään. Onneksi tätä henkeä ei ole juuri oman puolueemme sisällä vaan meillä pelataan yhteen pussiin.

Puolesta ja vastaan.

Lopuksi: voi päästä kansanedustajaksi. Edustajien työtaakkaa vierestä seuranneena voi sanoa, että parasta siinä puuhassa on, että saa tehdä 14-tuntisia päiviä paremman maailman puolesta. Sehän minua hommassa kiinnostaa. Mutta huonointa taas on, että saa tehdä 14-tuntisia päiviä paremman maailman puolesta. Oras on kirjoittanut hyvin syistä ryhtyä kansanedustajaksi ja syistä olla ryhtymättä.

Kelpaako lobbaaminen aktivismiksi?

2007-03-12T07:23:00.000+02:00

Vaaliesitteestäni oli päätynyt sitaatti lauantain Hesariin. Sitaatti kuuluu näin "Ympäristöaktivisti: tavannut ministereitä ja kansanedustajia". Hups. Olisi ehkä pitänyt käyttää vaikkapa sanaa "lobannut" väärinymmärrysten välttämiseksi. Ministereitähän voi vaalien alla tavata kadulla kävelemällä aina oksettamiseen asti.

Esitteessä (löytyy materiaalisivuilta) koko kohta kuului näin: "ympäristöaktivisti: tavannut ministereitä ja kansanedustajia, ollut kuultavana valiokunnissa; kerännyt viestejä ja maannut kadulla; puhunut kouluissa ja tehnyt julkaisuja".

Jäin pohtimaan, mikä HS:n mielestä lauseessa oli hassua. Onko ministeri Pekkarisen tapaaminen päästökaupan alkujaosta ja kansainvälisistä ilmastosopimuksista keskustelemiseksi tai ministeri Saarelan tapaaminen nuorten aktivoimisen merkeissä niin passiivista toimintaa, että pitäisi nimetä itsensä ympäristöpassivistiksi? Onko eduskunnan ympäristövaliokunnassa kuultavana käyminen aktivismia vain, jos asettuu eduskunnan käytäville makaamaan ja huutaa "vää! vää! vää! markkinatalous on LOPETETTAVA!"? Hmh.

Minulle lobbaaminen kabineteissa sekä toisenlainen näkyminen kaduilla kuuluvat jotenkin yhteen. Kaduilla herätellään ihmisiä ja pyritään saamaan joku viesti median kautta läpi tai kerätään kansalaisten viestejä päättäjille; Arkadianmäellä käydään sitten vaikuttamassa niihin käytännön päätöksiin. Eri tilanteisiin sopivat eri keinot.

Slogan

Myös sloganini ("Idealistin arvot, realistin keinot") on päätynyt arvostelun hampaisiin. Arvostelu on toki tervetullutta, toivottavasti sen pohjalta saa tehtyä jatkossa parempaa ja ennen muuta selkeämpää kampanjaa.

Olen yrittänyt käyttää vähän erilaisia soundbiteja erilaisissa tilanteissa, kuten mainoksistani näkee. Itse olisin digannut jostain temaattisemmasta iskulauseesta, kuten "Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla" tai "Viileää asiaa ilmaston puolesta", jotka kertoisivat myös tavoitteistani jotakin. Tukiryhmän ja kanssaehdokkaiden äänet puolsivat kuitenkin nyt valittua niin vahvasti, että päädyin käyttämään sitä.

Muita pohdittuja olivat mm.: "Ihanne ja käytäntö yhdessä", "Idealistin arvot, kyynikon keinot"; "Ota riski, rakastu ilmastonsuojeluun", "Ilmastotekojen politiikkaa", "Energiansäästöä ja uusiutuvaa energiaa", "Ilmastonsuojelua ennen ja jälkeen vaalien" (käytetty käyntikortissa), "Ilmastonsuojelu lisää hyvinvointia", "Positiivinen ilmastonmuutosvastarinta"; "Ota riski, rakastu oikeudenmukaisuuteen", "Oikeudenmukaisuutta vaalien jälkeenkin".

Ja sitten seuraa kevennys. Viime kesänä sain myös tällaisia ehdotuksia: "Nyt loppui leikki, sanoi Korpelan Heikki.", "Hah-hah-haa, Heikki ali Hassan!", "En ole mikään öljyheikki.", "Heikki sikseen!", "Tämä on Heikin asia.". En tiedä, miksei kukaan ehdottanut "Tulee kuin legometroa". On ehkä parempi, etten paljasta ehdottajan henkilöllisyyttä. Viime kesänä nimittäin pohdin kyllä useampaan otteeseen, onko tukijoukoissani Espoon surrealistisen kanantasavallan dadaistipuolueen agentteja, ja pelkään, että dadaistien kosto paljastuneille kaksoisagenteilleen voi olla kauhea. Luultavasti rangaistus on esittää pettureille John Travoltan "Staying alivea" uudestaan ja uudestaan sekä näyttää otteita Vanhasen hallituksen ilmasto-"politiikasta".

Ennakkosensuurin ongelmat verkossa

Lauantain Helsingin Sanomissa Ficixin (suomalainen Internet-runkoverkko/yhdysliikenne) johtaja intoili verkkoliikenteen rajoitusten puolesta, mikä kylmäsi hieman. Tarkoittikohan johtaja todella, että he haluavat alkaa filtteröimään Ficixin päässä epäilyttäviä sivuja pois? Tietysti olisi kivaa, jos verkosta saisi kevyesti suodatettua laittomat, vaaralliset, moraalittomat, huonot, typerät ja väärät ajatukset pois. Asiassa on vain kaksi mutkaa. Ensinnäkin: pahimpia sisältöjä, kuten lapsipornoa, on aidosti todella vaikeaa suodattaa pois. Hankkikaa käsiinne lapsilukko ja kokeilkaa. Toisekseen: suodattimet kyllä blokkaavat asiallisia sisältöjä vahingossa - ja usein muun muassa keskustelut suodattimista itsestään. Verkon toiminta kuitenkin perustuu avoimuuteen ja sananvapauteen, ei ennakkosensuuriin, siinä missä (ja oikeastaan vielä vahvemmin) kuin kirjojen julkaisemisen. Katsokaa nyt Kiinan meininkiä.

Siinä Ficixin pomo on oikeassa, että todellisiin ongelmiin pitää reagoida. Ratkaisu ei kuitenkaan ole ennakkosensuuri, vaan laitonta sisältöä levittävien tahojen jäljittäminen sisällön julkaisemisen jälkeen. Tähän tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. Valitettavasti yhteistyö on väistämättä hidasta, sillä Saudi-Arabian, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Suomen käsitykset siitä, minkä pitää olla sallittua ja minkä ei, ja kuka maksaa valvonnan, ovat aika erilaiset. Se on silti ainoa järkevä ja toimiva tie.

Kuluneen viikon kaikki kolme ajatusta...

2007-03-10T10:02:00.000+02:00

Kirjoitan nyt armaalle päiväkirjalleni ja sen kuvitteelliselle yleisölle samalla kertaa kaikki viikon aikana olleet kolme ajatusta. (Niiden nimet ovat käytännössä, onneksi ja valitettavasti, "vaalit", "vaalit" ja "vaalit". Valitettava tosiasia on, että vaalien alla on aidosti vaikeaa ehdokkaana elää muuta elämää tai ajatella muita asioita, vaikka se saattaa ystävistä ja potentiaalisista äänestäjistäkin näyttää oudolta ja tympeältä.)

Kahvikantaatti / Kohti etelää

Eilen piti käydä rentoutumassa Kahvikantaatin parissa Cafe Engelissä, mutta vaikka olin varttia vaille paikalla, kahvila oli jo tupaten täynnä. Huomasin vasta kotiin päästyäni, että klo 17 oli jo alkanut Pekka Haaviston tukiryhmän kokous samassa paikassa. Ilmankos olikin täyttä. ;-) Kahvikantaatti on Bachin viritelmä BWV 211, yksi hänen harvoista "maallisista kantaateistaan". Siinä ilkutaan kahvin kiroja varsin hauskasti. Harmi, että Bachilla ei ollut tilaisuutta virittää heppaista huumorintajuaan henkevämpiin kantaatteihin protestanttisen kirkon synkistelyn ikeessä. Kahvikantaatin levytyksistä suosittelen Emma Kirkbyn laulamaa versiota.

Kävinkin siis toverini kanssa katsomassa Kohti etelää -elokuvan. Haitilaisten viihdykepoikien ja yhdysvaltalaisten rikkaiden rouvien kohtaamisista kertova elokuva oli kauniisti kuvattu, mutta juoni melko kliseinen ja henkilöhahmot tuntuivat yllätyksettömiä ja viime kädessä vähän pinnallisia. Ehkä arvioni olisi toinen, jos en olisi nukahtanut pari kertaa hetkeksi kesken kaiken. Elokuva teatterissa raskaalla univelalla on aina huono valinta... (Ja pliis, ei vinoiluja Kimmo Sasista. Inhimillisen tragedian sotkeminen politiikkaan on minusta enemmän kuin mautonta.) Myönnän kyllä, että loskaisten kelien keskeltä sekä hartia- ja jalkasäryn ääreltä teki vähän mieli aurinkoon palmujen katveeseen palveltavaksi. Nurmikko on tietysti aina vihreämpää toisella puolella (huomaattehan taitavan "ruoho"-sanan väistämisen!), joten luultavasti tylsistyisin oikeasti piakkoin.

Uusi tuttavuus löytyi homppeleiden "gaydar"-palvelusta. Minulla on näihin kaveripalveluihin vähän kaksijakoinen suhde. Toisaalta palveluista löytyvät sukuelinten kuvat (jotka nykyään saa tosin onneksi piilotettua helposti) tuntuvat minusta näin kauniisti sanottuna aika etovilta, vaikka en niitä sen enempää haluakaan moralisoida. Toisaalta porukassa liikkuu myös fiksuja, mukavia ihmisiä, jotka etsivät uusia ystäviä. Ihmiselle, joka ei juuri pidä bileistä ja jolle kaikkinainen small talk on äärettömän vaikea harrastus muissakin yhteyksissä, järjestöjen lisäksi verkko on ihan mukava tapa tutustua ihmisiin. Sitä kautta löytämiensä uusien potentiaalisten kaverien kanssa voi vaikkapa vain kävellä kaupungilla ilman, että tarvitsee koko ajan hölöttää turhia, jos ei siltä tunnu. Lainatakseni eilen illalla lukemaani unikirjaa, Ursula K. Le Guinin "Wizard of Earthseata": "To hear, one must be silent". Ja ehkä joskus kuuntelemiseen tarvitaan kaksi hiljaista.

Vihaiset jalat

Tarkoitus oli tämän jälkeen mennä vainoamaan ihmisparkoja Kuudennen linjan Avaruusdiskon eteen flaijereillani, mutta oikeassa jalassa alkoi tuntua liian pahoja rasitusoireita. Samanlaisia kuin viimeksi asuessani 18-vuotiaana Tampereella, jolloin lääkäri sanoi minulle lopulta aika tiukkaan sävyyn, että 6 kilometrin koulumatkojen kävely on sitten tästä lähin kielletty. Muistan hämärästi, että minulla ei ollut tiukasta sävystä huolimatta varaa bussilippuun, mutta en sitä, miten lopulta ratkaisin ongelman. Ainakin vähensin lopulta silloin päivittäistä uimista. Tänä aamuna lepo, särkylääke ja kylmävoide tuntuivat oikeilta ratkaisulta; nyt jaksan ehkä käydä viemässä uutta Viilentäjä-lehteäni Suomenlinnaan ja nauttia samalla kävelystä talvi-ilmassa.

Porraskäytävien juokseminen ja kaduilla talsiminen - erityisesti hissittömien korkeahkojen talojen - on ollut ihan mukavaa fyysistä vaihtelua koneen ääressä kököttämiseen. Kaduilla olen harmitellut lähinnä sitä, että keskusteluihin pääsee loppujen lopuksi melko vähän. Ne harvat, joita on päässyt käymään, ovat tosin olleet enimmäkseen kivoja ja positiivisia. Ehkä tulevissa vaaleissa olen taas jo vähän tunnetumpi ja minua pysäytellään tentattavaksi vähän kuin Pekka Haavistoa konsanaan. ;-)

Olen yrittänyt kiertää Helsingin Vihreiden Elcat-sähköautokiertueen mukana eri puolilla kaupunkia, koska minusta on tärkeää, että Vihreiltä voi kysellä asioita ja että kerromme ajatuksistamme muuallakin kuin joillain "ydinkannatusalueillamme" (mm. keskustassa, Kalliossa, Viikissä ja Käpylässä). En tiedä, tuoko tämä lyhyt projekti vielä suunnatonta äänivyöryä, mutta ehkä se jättää ainakin vähän ajatuksia itämään, joista voi hiljalleen versoa uusia vihreitä ideoita ja kontakteja, jotka ovat minusta vielä monin verroin tärkeämpiä. Päiväni ovat pääasiassa alkaneet herätyksellä 04.30-05.30 aikoihin, ja kotiin olen päässyt nukkumaan 22 aikoihin. Täytyy myöntää, että tykkään tällaisista "kaikki tai ei mitään" -projektista, kunhan ne eivät kestä kohtuuttoman pitkään. Onneksi ja valitettavasti vaalit ovat pian ohi. :-)

Kopra ja perustulo

Demaritutkija Ville Kopra julkaisi raporttinsa perustulosta toissaviikolla. Lukaisin raportin saman tien koneelta ja kirjoitin siitä joitain ajatuksia ylös, mutta ehdin siistimään niitä verkkoon vasta nyt. Perusongelma raportissa on se, että vaikka se tunnistaa ihan oikeasti tärkeitä ongelmia, se ei pysty esittämään esimerkiksi kouluttamattomien nuorten syrjäytymiseen tai pätkätyöläisten, apurahatutkijoiden, yrittäjien ja freelancereiden arkeen oikein perustuloa parempaakaan vaihtoehtoa.

Kuten missä tahansa sosiaaliturvajärjestelmässä, myös perustulomalleissa on tietysti aukkoja. Siksi tarvitaan myös muita sosiaaliturvajärjestelmiä, ja erityisesti tarvitaan sosiaalityöntekijöitä. Heidän pitäisi voida käyttää enemmän aikaa ja energiaa ihmisten elämänhallinnan tukemiseen sekä koulutus- ja työmahdollisuuksien löytämiseen kuin siihen, että yritetään arpoa, mihin luokitukseen ihmiset kuuluvat ja voidaanko keksiä joku byrokraattinen syy evätä vaikkapa tulottomalta tutkijalta työttömyysturva siksi, että tämä "työllistyy omassa työssään".

Korjausehdotukset ovat enemmän kuin tervetulleita.

Kirjaan tähän pituuden vuoksi kuitenkin vain hauskimmat tarkat havainnot raportista:

1. Raportissa väitetään, että New Jerseyn perustulokokeilussa avioerot lisääntyivät, koska naiset eivät enää olleet niin riippuvaisia miehistään.

Tästä kärkevästi esitetystä huomautuksesta voinee päätellä jotain demarien ihannemaailmasta. Samaan aikaan korostetaan naisten ja miesten tasa-arvoa.

Leikittelin hetken aikaa seuraavalla ajatuksella: oletetaan, että naiset eivät raportoi kaikkia tietoonsa tulevia väkivaltatapauksia, koska ovat taloudellisesti niin riippuvaisia miehistään. Kun riippuvuus vähenee, tilastoitu väkivalta kasvaa. Onko johtopäätös se, että perustulo lisää väkivaltaa?

New Jerseyn "ongelmat" johtuivat muuten siitä, että tilanteesta, jossa ei ollut perusturvaa, hypättiin tilanteeseen, jossa oli perustulo. Mihin tahansa perusturvajärjestelmään äkillisesti siirtyminen vähentää tietysti ihmisten innokkuutta olla millaisissa töissä tahansa, erityisesti aluksi. Tämä on aivan erilainen skenaario kuin siirryttäessä suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä nykytilasta perustulomalliin.

2. Raportin vastaus lapsiperheiden köyhyyteen on tulevaisuusrahasto.

Siihen kerjätään ensin yrityksiltä ja säätiöiltä ja veteraanijärjestöiltä rahaa, jotta voimme kustantaa jokaiselle lapselle 400 euroa säätiöityä rahaa. Lapsi saa rahaan hallinnan, kun täyttää 16. Sama raportti syyttää perustulointoilijoita talouskasvun jarruttamisesta. Tuskin talous rahastoissa mihinkään kasvaa, ellei sitä sijoiteta.

(Toisaalla raportissa perustulo haukutaan siksi, että joskus ennen aikojen alkua Friedman on ehdottanut perustulon päälle hyväntekeväisyyshömppää korvaamaan asiallista tarvesidonnaista sosiaaliturvaa.)

Rypälepommit ja puolustus

Suomessa on tehty puolustuspoliittinen selonteko, joka tunnistaa aivan oikein uusia turvallisuusuhkia ja myöntää, että maailma on muuttunut. Selonteossa on kuitenkin tehty tilanteesta omituiset johtopäätökset: vastataan uusiin ongelmiin vanhoilla välineillä. Perinteisestä rajapuolustuksesta eli Inarin metsien suojelemisesta venäläisten tai marsilaisten hyökkäykseltä on pidettävä kiinni. Oma kantani on, että laitetaan vähemmän rahaa omiin aseisiin, luovutaan miinoista kokonaan, ja satsataan toisaalta eriarvoisuuden vähentämiseen ja toisaalta yhteiseen eurooppalaiseen puolustukseen. Meidän ei ole mikään pakko korvata vanhoja asejärjestelmiä kalliimmilla ja tappavammilla, jos emme itse niin päätä. Tuetaan mieluummin kansainvälistä työtä miinojen vähentämiseksi kaikkialla, missä voidaan. Jos rikkaat maat eivät tähän suostu, eivät varmasti köyhätkään.

Jotkut uhkaavat tällöin "sotilaallisella tyhjiöllä". En ymmärrä. Tämä pätee ehkä Taiwanissa, mutta ei sotia käydä hyvin vuoksi. Niitä käydään resurssien saamiseksi ja sisäpoliittisista syistä. Suomen tärkeimmät nykypäivän resurssit ovat osaamisemme, teknologiamme ja kauppasuhteemme, joita ei sotimalla saa. Lisäksi on vaikea kuvitella tilannetta, jossa hyökkäys Suomea vastaan ei aiheuttaisi hyvin vahvoja vastatoimia muilta EU-mailta. Eiköhän siinä ole "uskottavaa puolustusta" tarpeeksi.

Eri asia on se, että vaikka olen pasifisti ja kannatan hallittua, suunnitelmallista kansainvälistä aseistariisuntaa, kansanmurhat saa ja pitää minusta estää. On helppoa sanoa, että ongelmat pitää ehkäistä ennalta, ja niin tietysti pitääkin. Mutta kun maito on maassa, se ei enää auta. EU tarvitsee joukkoja, jotka pystyvät toimimaan YK:n peruskirjan hengessä silloinkin, kun epädemokraattinen turvallisuusneuvosto on kykenemätön toimimaan. Samaan aikaan pitää tietysti varmistaa, että EU itse ei lähde "syrjäyttämään diktatuureja" ja "vapauttamaan kansoja". Jos haluamme viedä vapautta ja demokratiaa jonnekin, meidän kannattaa tukea tyttöjen koulutusta ja keskiluokan rikastumista rahalla, valtion budjetista. Niin yksinkertaista ja niin haastavaa se on.

Huippuyliopisto

Tiistaina olin osoittamassa mieltäni huippuyliopistohanketta vastaan (ja jaoin flaijereitani mielenosoituksen jälkeen siitä poistuville). Hankkeessa Raimo Sailas ehdottaa taideteollisen, kauppakorkean ja TKK:n yhdistämistä. En vastusta kaikkea hallinnollista yhdistämistä kategorisesti, mutta en pidä myöskään nyt pöydällä olevaa hanketta hyvänä ideana.

Ensinnäkin, korkeakoulujen keskeinen ongelma on se, että tutkimukseen ja opetukseen ei ole riittävästi resursseja. Opettajia on liian vähän oppilasta kohden ja heiltä puuttuu pedagogista pätevyyttä. Tämä tilanne ei ratkea sillä, että samaa rahapottia siirretään pieniltä yksiköiltä yhdelle suurelle. Se ei parane silläkään, että otetaan lisää ulkopuolista rahoitusta, kahdesta syystä: a) ulkopuolista rahoitusta on osattava hankkia ja myydä fiksusti. Tutkijatoverini kertovat, että monet tutkimusprojektit ovat nykyään alihinnoiteltuja eivätkä siis maksa itseään takaisin. b) nykyisillä arvovalinnoilla korkeakoulujen rahoitusta pienennetään suoraan sitä mukaa, kun ne saavat rahaa ulkopuolelta. Koulutuksen resurssit ovat yksi asia, jossa on valittava lyhytnäköisten veronkevennysten ja pidemmän aikavälin hyvinvoinnin sekä kilpailukyvyn kehittämisen väliltä - unohtamatta sivistystä ja taidetta.

Puhe innovaatioista on aika tyhjää, jos ei ole aikaa ajatella ja mahdollisuuksia kyseenalaistaa. Ei pidä asettaa ajattelutyötä, raakaa tutkimustyötä ja tutkimusten hyödyntämistä vastakkain, vaan miettiä, miten voidaan lisätä resursseja niihin kaikkiin ottamatta miltään pois.

Toisekseen, anjoviksesta, ketsupista ja kermavaahdosta tulee luultavasti aika pahanmakuinen sotku. (Ei, en ole kokeillut enkä halua.) Taidekorkeakoulujen yhdistäminen keskenään olisi luultavasti ihan fiksua. Sen sijaan taideteollisen korkeakoulun siirtäminen kauppakorkean ja TKK:n alaisuuteen on typistämässä taideteollisen pelkäksi "muotoiluksi". Tämä lähtökohta näkyy myös Sailaksen raportissa. Taideteollinen itse asiassa pärjää kansainvälisessä vertailussa hyvin Samoin, jos miettii Suomen kokoa ja yliopistojen määrää kansainvälisesti, meidän yliopistomme ovat itse asiassa melko korkealla vertailuissa. Ylipäätään kansainvälisesti tutkimusten lainausvertailuja sekä oppimistyytyväisyys- ja tulosvertailuja on järkevää tehdä eri oppialojen ja -aineiden sisällä, mutta ei välttämättä korkeakoulujen välillä. Kysymys "onko Helsingin yliopisto parempi kuin paikan X yliopisto" on suunnilleen yhtä järkevä kuin "onko kaupunki A parempi kuin kaupunki B" tai "onko omena parempi kuin banaani".

Kolmannekseen, yhteiskunnan eri sektoreiden (esimerkiksi elinkeinoelämä, kansalaisjärjestöt, julkishallinto) edustajien kutsuminen mukaan yliopiston kehittämiseen on hyvä asia, mutta tiedettä ja taidetta pitää jatkossakin tehdä ensisijaisesti tieteen ja taiteen näkökulmasta. Ulkopuolisten edustajien määrä hallituksessa pitää siis olla kohtuullinen verrattuna korkeakoulun omiin edustajiin. Kun päämääränä on hyvä tiede, saamme hyvän perustan, jonka päälle voi sitten rakentaa myös "yliopistojen kolmatta tehtävää".

Kokoomuskin ottaa vaalien alla ilmastopolitiikan vauvan askelia

2007-02-27T16:21:00.000+02:00

Kokoomuskin on herännyt ilmastovaaleihin. Tuoreessa kannanotossaan Kokoomus kaipaa Suomeen ilmastopolitiikkaa.

Yleisesti ottaen Kokoomus kiertää kaukaa jokseenkin kaikki ne modernit keinot, joita esimerkiksi WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -raportti esittää: investointitakuut uusiutuville, energiapalveluyhtiöiden lainoittaminen, reaaliaikainen energiankulutuksen mittaus ja hinnoittelu, energia-avustukset taloihin, sitovat energiansäästösopimukset, energiansäästön toimintaedellytykset kuten poistojen kohtelu ja teknologioiden kilpailuttamis- ja kaupallistamishankkeet. Windfall-verosta tai päästökaupan vastaavasta kehittämisestä ei mainita sanallakaan.

Pääosin Kokoomus haluaa hieman hienosäätää nykyistä järjestelmää tavoilla, josta ei tule kustannuksia - ainakaan muita kuin nousevia energiakustannuksia fossiilisten raaka-aineiden kallistuessa. Ainoana poikkeuksena on uusiutuvan energian tukeminen, josta saa tulla investointitukien muodossa kustannuksia valtiolle, mutta ei esimerkiksi kuluttajille niin, että tuottaja saisi puhtaammasta sähköstä paremman hinnan. (investointitakuu)

Epäselväksi jää, kannattaako Kokoomus kuitenkin investointitakuita (a.k.a. syöttötariffit a.k.a. hintatakuut) turpeelle, jolle ne on jo myönnetty.

Ahkera voisi kaivaa esiin Kokoomuksen edustajien lausumia ja äänestystuloksia eduskunnan pöytäkirjoista. Kokoomuksen kansanedustaja Reijo Paajanen esimerkiksi linjasi vielä marraskuussa 2005, että "esimerkiksi ilmastomuutoksen kannalta uusiutuvista ei ole avuksi".

Lisäksi Kokoomus pistää suhteellisen paljon painoa sellaisille teknologioille, jotka voivat aikanaan olla hyödyllisiä ja joiden kehittäminen on tärkeää, mutta joiden hehkuttaminen poliittisessa paperissa luo väärää turvallisuudentunnetta. Emme voi odottaa vuoteen 2050 ja alkaa vasta sitten vähentää päästöjä hiilidioksidin varastoinnilla tai fuusiolla. Päästöt vaikuttavat ilmakehässä pitkään.

Vihreiden papereista on yleisemmin kopioitu kaikki omaan pirtaan sopiva. Tämä on sopivaa ja suorastaan suotavaa, käyttöä ja levittämistä vartenhan paperit on tehty. Valitettavasti useimmat kaikkein keskeisimmistä konkreettisista toimista on kuitenkin jätetty pois, eikä Kokoomuksen toimenpidelistalla vielä päästä Suomen päästöihin kunnolla käsiksi.

Kaikesta huolimatta: jos nyt ei olisi ilmastovaalit, voisi luulla, että puoluehallituksen ohjelma on jo huomattavasti vähemmän toivoton kuin aiemmat viritelmät. Toivottavasti orastavat askeleet eivät jää viimeisiksi heti, kun vaalit ovat ohi. (Samaan tapaanhan Kokoomus on vaatinut tiukkaa ilmastopolitiikkaa, kun sitä tarvittiin ydinvoiman vuoksi, ja alkanut vastustaa päästövähennyksiä heti, kun ydinvoimaa päätettiin rakentaa.)

Hyvää: Monimuotoisuuden tunnustaminen: "ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei ole yhtä keinoa". Hienoa! Puutteita: Se itse keinovalikoima unohtui kertoa: avainsanat "puhtaus, uusiutuvuus, säästäminen ja kierrätys" ei kerro juuri mistään juuri mitään.

Hyvää: Hyvinvointi ei ole samaa kuin energiankulutus: "Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää talouskasvun ja päästöjen kasvun välisen siteen maailmanlaajuista katkaisemista". Puutteita: Keinot puuttuvat. "Ihmisten elämäntavat ja kulutustottumukset on saatava ja saatettava ilmaston kannalta nykyistä tasapainoisempaan tilaan." Tätä saarnaamallako ne muuttuvat? Ei matalaenergiarakentamisen tukia, ei reaaliaikaista sähkönkulutuksen hinnoittelua, ei tehokkaampia laitestandardeja, ei tukea teollisuuden energiansäästöä tekeville energiapalveluyrityksille, ei ruuhkamaksuja, ei lentoveroa? (Juu, nämä ovat niitä vihreitä keinoja.)

Hyvää: Globaali ongelma, globaali ratkaisu. "Tavoitteena on oltava aidosti globaali ilmastosopimus."Puutteita: Keinot epärealistisia. "Uusiin sitoumuksiin tarvitaan mukaan kaikkia päästöiltään keskeisiä maita ja toimijoita. Tämä tarkoittaa käytännössä myös Yhdysvaltoja, Kiinaa ja Intiaa." Ei tule toteutumaan ennen kuin Yhdysvaltojen hallinto vaihtuu ja Kiina sekä Intia vaurastuvat merkittävästi. Tarvitaan eri osallistumistapoja eri maille, mieluiten adaptiivinen sopimus.

Hyvää: Tasapuolisuus. "Tulevien ilmastosopimusten pelisääntöjen on oltava tasapuolisia kaikille osapuolille."Puutteita: Oikeudenmukaisuudesta ei sanota mitään. Oikeudenmukaisuus ei tarkoita sitä, että Intia ja Kiina vähentävät päästöjään 1-2 tonnista/henki ja Suomi > 10 tonnista/henki.

Hyvää: EU edelläkävijäksi. "Jos kattavaa globaalia ilmastosopimusta ei saada aikaan, on EU:n oltava edelleen suunnannäyttäjä ilmastopolitiikassa." Jes! Puutteellista: Epätäsmällisyys. Paljonko näytetään suuntaa? 1 %? 20 %?

Hyvää: Kilpailukyvystäkin pidettävä huolta. "Samalla on huolehdittava muilla keinoin, että teollisuutemme säilyttää suhteellisen kilpailukykynsä." Puutteita: Yksipuolinen keinovalikoima. Yksi tapa lisätä kilpailukykyä on tukea teollisuuden energiatehokkuutta. Puolet alle kahden vuoden takaisinmaksuajan säästöhankkeista on yhä tekemättä.

Hyvää: Pitkäjänteisyys. "Suomessa on heti ensi vaalikauden alussa valmisteltava nykyistä pidemmälle menevä kansallinen ilmasto- ja energiastrategia, joka luo pohjaa myös EU:n sisäisestä taakanjaosta käytäville neuvotteluille." Mahtavaa! Puutteita: Epätäsmällisyys. Mihin strategiassa pitäisi pyrkiä? Pitäisikö se valmistella ilmaston vai teollisuuden asettamilla reunaehdoilla?

Hyvää: Kehitysmaat ja ilmasto. "Kehitysyhteistyön määrärahoja on lisättävä, jotta niitä voitaisiin kohdentaa myös ilmastonmuutoksen varautumiseen ja ympäristön tilaa parantaviin toimiin. Puutteita: Tarvitaan sekä kehitysyhteistyötä, joka toimii muuttuvassakin ilmastossa eikä pahenna ilmastonmuutosta, että uusia sopeutumisvaroja ja teknologiansiirtoa.

Hyvää: Teknologia. "Euroopan unionin on voimakkaasti ajettava innovaatiopolitiikkaa, joka tähtää uusien ilmastomyönteisten ja tehokkaiden energiateknologioiden kehittämiseen. – – Suomen tulee olla edelläkävijä EU:ssa ja siten koko maailmassa ilmastoteknologian kehittämisessä ja tuotteistamisessa sekä energiatehokkuuden lisäämisessä ja energian säästössä."Puutteita: Miten?

Puutteita: Hiilen talteenotolla ja varastoinnilla (CCS) riemuitseminen. "Fossiilisten polttoaineiden osalta on niiden käytön vähentämisen ohella panostettava voimakkaasti hiilen talteenottoon perustuvan tekniikan kehittämiseen." Toki yritykset voivat panostaa tähän, mutta ilmaston kannalta CCS tulee vääjäämättä liian myöhään ja liian kalliiksi, jotta valtion kannattaisi puuttua tässä vaiheessa siihen. Uusiutuvat ja tehokkuus ovat nopeampi, kestävämpi, varmempi ja kaiken lisäksi halvempi tie. CCS voi ehkä auttaa joskus vuosisadan puolivälin jälkeen viimeisten päästövähennysten tiristämisessä. Vähän samansuuntaista mutta periaatteiltaan kestävämpää haaveilua on suhteessa vetytalouteen.

Puutteita: Vanhanmalliset investointituet. Epävarmoja, rasittavat valtion kukkaroa, valtiojohtoisia, eivät aidosti markkinapohjaisia. Syöttötariffit ovat parempi vaihtoehto.

Puutteita: Ydinvoimalla hekumointi. Olen muualla perustellut, miksi ydinvoima on huono vaihtoehto.

Hyvää: "Tuuli- ja aurinkovoiman osuutta on kasvatettava" Puutteita: Tuulivoima tyrmätty: "merkittävään osaan sähkön kokonaistuotannossa niistä ei vielä ole vaihtelevien sääolosuhteidemme vuoksi". Höpsis. Tuulivoimalla voidaan tuottaa nykyisessä sähköverkossa 10 % pohjoismaisen sähköverkon kapasiteetista. Kts. esim. Holttisen väitöskirja..

Hyvää: Vuotos on sanana kuopattu ja puhuttu rakennetuista vesistöistä. "Vesivoiman käyttöä on lisättävä jo rakennetuissa vesistöissä." Puutteita: Rakennettujen vesistöjen käytön lisäämiselle ei asettu ekologisia ehtoja. "Vesilain ja koskensuojelulain muutoksia on vauhditettava niin, että valtioneuvosto voi päättää merkittävistä hankkeista Ruotsin mallin mukaisesti." Tämä ilmeisesti viittaa edelleen siihen Vuotos-hankkeeseen, josta Kokoomus puhuu lämmöllä viimevuotisessa ilmasto- ja energiapoliittisessa kannanotossaan.

Hyvää: Biopolttoaineet eroteltu toisistaan. "Niin sanotut ensimmäisen sukupolven biopolttoaineet eivät ole nykyisiä fossiilisia polttoaineita ilmastoystävällisempiä. Suomelle luonteva ratkaisu ovat toisen sukupolven biopolttoaineet, ja niistä erityisesti biopohjaiset synteesikaasut."

Hyvää: Bioenergian paikka tunnustettu. Puutteita: Keinot edistää bioenergiaa puuttuvat, ja esim. talojen pienlämmitys jätetty pois. Samaan aikaan kun hehkutetaan yhdyskuntien sähkön- ja lämmöntuotantoa, Jan Vapaavuori tyrmää sen kaupungeissa - ja liioittelee pienhiukkaspäästöjä, vaikka moderneilla ratkaisuilla ne saadaan kuriin. En tiedä, mistä Vapaavuori on vetänyt bioenergialukunsa tai kuvitellut, että puusta on tehtävä ainoa energianlähde – mutta sitäkin enemmän ihmetyttää, kuvitteleeko hän kivihiilen ja maakaasun teleporttaavan Helsinkiin ilman kuljetuksia ja louhintaa? Biomassaa riittää sekä teollisuudelle että energiantuotantoon.

Hyvää: Jätehuollossa tunnustetaan jätteiden synnyn ehkäisyn tärkeys. "Jätteenpolton lisäämisen ohella on huolehdittava edelleen jätteiden kierrätyksen kehittämisestä. Jätehuollon ensisijainen tavoite, jätteen määrän vähentäminen on pitkäjänteinen tavoite" Puutteita: Keinot puuttuvat taas. "Edellyttää kulutustottumuksiin vaikuttavia yksilöiden arjen asennemuutoksia." Miksei saman tien huolehdita verovarojen keräämisestä, tuomioistuinten pyörittämisestä, teiden ja ratojen rakentamisesta ja sopimusten pitävyydestä "asennemuutoksilla"? Ehkä kuitenkin kannattaisi vaikka lisätä panttijärjestelmiä (eikä tuhota niitä), verottaa ja standardoida pakkauksia sekä kehittää kierrätysverkkoa.

Hyvää: Joukkoliikenne. "Joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja matkustajamääriä on lisättävä"; "Tulevan hallituksen on tuettava vuosittain vähintään 25 miljoonalla eurolla suurten kaupunkien joukkoliikennettä." Hyvä! Puutteita: Jäämme odottamaan tekoja ja talousarvioaloitteita. Ja erityisesti ruuhkamaksuja. Kuten Tukholman kokeilut osoittavat, joukkoliikenteen "vedon" rinnalle tarvitaan "työntöä" eli ruuhkamaksua. Kumpaakaan ei kannata toteuttaa yksinään.

Hyvää: Kevyt liikenne. "Kevyen liikenteen väylästön tasoa on parannettava erityisesti suurissa keskuksissa." Tämä on oikeasti mahtavaa. Kevyt liikenne (siis: pyöräily, kävely ja muu niitä vastaava lihasvoimin liikkuminen) on Suomessa jostain syystä harrastuksen asemassa. Puutteita: Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen unohtui. Kovin moni ei kävele tai edes hölkkää 10 kilometrin päähän automarkettiin. Palvelujen ja ilon aiheiden pitäisi löytyä lähempää ihmisiä.

Hyvää: Autoverotuksen porrastaminen. "Tämä vero porrastetaan polttoaineen kulutuksen ja päästöjen perusteella." Puutteita: Tyhmä kompensointi. "auton hankinnan yhteydessä maksettavaa autoveroa lasketaan selvästi". Milloinkohan ihminen oikeasti harkitsee enemmän (myös hintaa), tankatessaan tai lähtiessään kiiressä suhaamaan autolla vai autoa ostaessaan?

Hyvää: Rakennusten kulutuksen vähentäminen. "Omakotitalojen energiatodistus on hyvä askel tähän suuntaan. Rakentamisen energianormeja on muutoinkin tarkistettava ilmastolle myönteisempään suuntaan." Puutteita: Edelleenkään ei varsinaisia tukia matalaenergiarakentamiseen?

Hyvää: Enemmän aikaa, vähemmän roinaa. "Kulutusta voidaan suunnata ekologisempaan suuntaan" Puutteita: Keinoina vain kotitalousvähennys. Ei verotuksen painopisteen siirtämisestä työn verottamisesta ympäristöveroihin?

Hyvää: Kotitalouksien kulutuksen vähentäminen. "Omakotitalojen sisälämpötilan laskemisella parilla asteella"; "kodinteknisten laitteiden sammuttamisella standby-tilan sijaan" Puutteita: Valistus ja neuvonta ainoina keinoina (tarkemmin: keinoja ei kerrottu). Ihan hyviä nekin, mutta eikö toimistoissa julkishallintoa voisi vaikka velvoittaa lämpötilan säätöihin? Eikö standby-tilojen kulutusta voisi vähentää suoraan itse laitteissa? (Esim. 1 wattiin)

Puutteita: Teollisuuden ja kuntien energiansäästössa vapaaehtoisuus jyrää. "Teollisuutta ja kuntia on kannustettava tekemään nykyistä enemmän vapaaehtoisia energiansäästösopimuksia." Meillähän on jo näitä säästösopimuksia kasapäin. Eikö olisi ennemmin mielekästä, että ellei vapaaehtoisen sopimuksen tavoitteita saavuteta, alle kahden vuoden takaisinmaksuajan projektit on toteutettava? Kuka siinä häviäisi? Tai eikö voisi tukea energiapalveluyhtiöitä, jotka ottaisivat kokonaisriskin säästöprojekteista?

Vähennä virtaa, Helsinki - ja vielä pari sanaa VATT-tutkimuksesta

2007-02-22T14:26:00.000+02:00

Olin eilen puhumassa Vähennä virtaa, Helsinki -tilaisuudessa. Tilaisuuden järjesti Helsingin Vihreiden ja Helsingin Vihreiden Nuorten yhteinen ilmastoryhmä, jatkona viime syksyn "Hiiletön Helsinki" -tilaisuudelle, jossa tutkittiin uusiutuvien lisäysmahdollisuuksia pk-seudulla. Tällä kertaa aiheena oli energiankulutuksen järkeistäminen.

Oli kohottavaa kuunnella YIT Energiapalveluiden sekä VTT Rakennustekniikan asiantuntijoiden alustuksia siitä, miten helposti ja halvalla energiankulutusta voisi pääkaupunkiseudulla vähentää. Esimerkiksi ESCO-mallissa vaikkapa uimahallin tai ison oppilaitosrakennuksen energiansäästöinvestointien takaisinmaksuaika on usein alle vuosi, ja säästö voi olla luokkaa 650 MWh/vuosi yksittäisessä rakennuksessa.

Itse puhuin tilaisuudessa energiansäästöpotentiaalista kansallisesti (ja vähän kansainvälisestikin) ja siitä, mitä eduskunta voisi tehdä Helsingin mahdollisuuksien edistämiseksi. Useinhan ongelmia on lähinnä kaksi: raha ja tiedon puute. Kunnan liikkumavaraa helpottaa ja ennen muuta poliittista päätöksentekoa vauhdittaa, jos valtionkin puolelta järkevät kannustimet ja tyhmyyksien lannistimet ovat kunnossa.

Mätkin alustuksessani paria asiaa: valistusta ainoana keinona sekä tapaa, jolla Kepu käytti VATT:n tutkimusta hyväkseen luikerrellakseen ulos ilmastopäästöjen vähennyksistä.

Vielä vähän VATT:n tutkimuksesta ja Suomen päästötavoitteesta

Moitin VATT:n tutkimuksen uutisointia Hesarissa puutteelliseksi. Tämän päivän Kauppalehti taisikin jo myöntää, että tutkimuksesta löytyy muitakin skenaarioita kuin nyt esitetty "60 000 työpaikan menetys". Tutkimushan ei muuten ole vielä julkinen, joten sen yhden osan käyttäminen Hesarissa yksipuolisesti lähteenä on hieman kyseenalaista.

Työpaikat tietysti häviävät, jos talous ei jousta. Samaan tapaan olisi voitu ajatella Montrealin sopimuksesta: jos talous ei olisi sopeutunut otsonikadon rajoittamiseen, esimerkiksi jääkaappiteollisuus olisi tietysti kärsinyt vastaavasti ja menettänyt kosolti työpaikkoja. Näin teollisuus myös väitti lobatessaan sopimusta vastaan. Toisin kävi: todellisuudessa uudet tekniset rajoitukset toivat uutta liiketoimintaa. Markkinatalous on viime kädessä aika joustava kapistus.

Talouden joustamattomuus tarkoittaa suomeksi sitä, että mitään ei voida tehdä: ei voida tehostaa teollisuutta, ei voida hyödyntää uusiutuvia energialähteitä, ei voida luoda uusia työpaikkoja minnekään. VATT:n tutkimuksesta löytyy kuulemma toinenkin, ns. 0-skenaario: sen mukaan talous ja työmarkkinat joustavat ja palaavat ajan myötä perusuralleen päästövähennyksistä huolimatta.

Miten tämä liittyy energiansäästöön? Siten, että jotta yritykset ja julkishallinto tekisivät taloudellisin perustein ilmastoa säästäviä valintoja, heidän täytyy voida vertailla investointeja. Jotta investointeja voi vertailla, hiilen arvioidun hinnan pitäisi olla tiedossa etukäteen, ainakin vuoteen 2015 (mieluiten vaikka vuoteen 2035!). Jotta hiilipäästöjen hinta voidaan määrittää, tulee päästökaupassa tietää markkinoilla olevien päästöoikeuksien määrä, eli käytännössä päästövähennystavoite. (Asteittain kiristyvä hiilidioksidivero olisi toinen, ja paljon ennakoitavampi tapa samaan tavoitteeseen, ja Vihreät ajoivatkin sitä aiemmin EU:ssa voimakkaasti. Tällaisesta verosta ei kuitenkaan ole päästy Euroopassa, saati maailmassa sopuun. Päästökauppa on toiseksi paras vaihtoehto.)

Suomi teki kaikkensa varmistaakseen, että tätä tavoitetta ei Suomessa nyt tiedetä, viivyttämällä neuvotteluita ja asettamalla niille ehtoja. EU:n tavoite hyväksyttiin, mutta Suomelle vaadittiin "oikeudenmukaista taakanjakoa". Tämä epävarmuus suuntaa investoinnit aivan muualle kuin uusiutuviin ja tehokkuuteen. Erityisen räikeässä ristiriidassa tämä toiminta on kepulaisten omien helmikuisten lausuntojen kanssa: "Suomen uusi Nokia voi syntyä juuri ympäristöteknologian alalta. Näin ei käy itsestään, vaan siihen tarvitaan myös panostuksia." (Sirkka-Liisa Anttila 4.2.), "Uusiutuva on päivän sana. Siinä meillä on myös teollisuuspoliittisesti voitettavaa, koska pystymme valmistamaan alan teknologiaa." (Matti Vanhanen 6.2.).

Hallituksen mielestä Suomi on kylmä maa, täällä on paljon energiaintensiivistä teollisuutta ja täällä on pitkät etäisyydet, joten täällä ei voi vähentää päästöjäkään. Kylmyys tuo meille myös paljon mahdollisuuksia: jäähdytykseen kuluu vähemmän energiaa, kaukolämpöä voidaan hyödyntää tehokkaasti. Kaukolämmön hyödyntämisessä olemmekin yksi Euroopan kärkimaista, mutta toiset kaukolämpöä tehokkaasti hyödyntävät maat kuten Tanska ja Saksa ovat ottaneet itselleen kunnianhimoisia päästötavoitteita. Liikenteen päästöistä taas iso osa syntyy varsin lyhyillä välimatkoilla kaupungeissa. Yksityisautoilla tehtävistä matkoista 50 prosenttia on alle viiden kilometrin pituisia, 30 prosenttia alle kolme kilometriä ja kymmenen prosenttia alle kilometrin.

Energiaintensiivinen teollisuustemme taas ei oikeasti olekaan Euroopan mittakaavassa (jossa on myös pahin kilpailu) yhtään niin tehokasta kuin yleensä luullaan. Ja intuitiivisestihan luulisi, että se, että teollisuudessa kuluu paljon energiaa, kertoo, että jo prosentuaalisesti pienetkin vähennykset tuntuvat täällä isosti. Kts. vaikka Ari Lampisen esitykset energiasta (erit. s. 23-25) ja ilmastotaloustieteellisestä tutkimuksesta.

Energiatehokkaampaa rakentamista

Nykyisellä energian hinnan nousulla uusien talojen rakentamisessa voidaan saavuttaa 1-2,5 miljoonan euron säästö 50 vuoden aikajänteellä tekemällä talon vaippa fiksummin. Ongelmana ovatkin 70-luvulla tehdyt talot, joita kannattaa yleensä korjailla energiatehokkaammiksi yksi askel kerrallaan samalla, kun korjauksia joudutaan tekemään muutenkin. Tällöin ylimääräisiä kustannuksia ei juuri tule. Tosin vanhoissakin taloissa jo esimerkiksi lämmitysjärjestelmän yksinkertaisilla säädöillä, termostaateilla, patterien ilmauksilla, tuuletusta järkeistämällä jne. päästään pitkälle.

Tiesittekö muuten, että jos tanskalaisen keskimääräisen talon siirtää sellaisenaan Suomeen, se kuluttaa täällä 30 % vähemmän energiaa? Erityisesti Saksa on mennyt meistä kiitäen ohi rakennusten energiatehokkuudessa. Suomessakin pitäisi panostaa nyt järkevään energiatehokkuuteen - ei miljoonaan hienoon härveliin, jotka tekevät vikatiheydestä suuren, vaan halpoihin, yksinkertaisiin järjestelyihin (seinät, ikkunat, ilmanvaihto). Näin saamme myös viihtyisämpiä, terveellisempiä ja turvallisempia taloja. Ylimääräistä lämmitysenergiaa tarvitaan vain kolmena kuukautena vuodesta, kun normaali lämpökuorma saadaan hyödynnettyä fiksusti ja pidettyä talon sisällä.

Valistus: välttämätöntä, muttei riittävää

Valistuksesta puhuttiin tilaisuudessa enemmänkin, ja täytyy myöntää, että muutin siitä hieman mieltäni keskustelun aikana. Ehkä kaksijakoinen suhtautuminen ei toimi valituksenkaan kohdalla. Pikemminkin sitä pitäisi ajatella välttämättömänä osana muuta toimintaa.

Oma primitiivireaktioni valistukseen saattaa juontaa juurensa myös siihen, että Kokoomus puhuu usein kauniisti ja hartaasti siitä, että kyllähän energiaa pitää säästää, siinä on paljon mahdollisuuksia, ja se on hyvä tapa vähentää päästöjä, "eihän yhtään energiaa tuoteta säästöön vaan käyttöön". Se, että tähän haasteeseen vastataan pelkällä valistuksella on silkkaa silmänlumetta tai puhdasta typeryyttä.

Olennaista on, että valistus kytkeytyy ihmisten omiin tarpeisiin - vaikkapa energialaskun pienentämiseen ja ilmanlaadun parantamiseen -, se laaditaan huolella eikä ole "top-down" -tyylistä, ylhäältä päin tulevaa moralistista saarnausta massoille. Parhaimmillaan valistus on luonteeltaan sellaista, että se edistää ihmisten välistä, horisontaalista, arkista ja vaikka vähän poliittistakin keskustelua. Ajatelkaapa vaikka, mitä kävisi, jos energiatehokkuudesta jauhettaisiin yleisesti esimerkiksi erilaisilla keskustelupalstoilla yhtä innokkaasti kuin nyt vaikkapa jääkiekkomaloista? Hyvä tiedon jakaminen kytkeytyy esimerkiksi energiakorjauksiin kiinteästi, ja on välttämätöntä niiden onnistumiseksi. Aivan välttämätöntä tieto on vaikkapa fiksujen hankintojen tekemiseksi, erityisesti organisaatioiden isoissa, keskitetyissä hankinnoissa. Toinen välttämätön osa on tietysti se, että julkishallinnossa on myös varaa tehdä investointeja energiatehokkuuteen, eli siirtää varoja käyttövaroista/energiakuluista hankintoihin.

Yleisesti kuluttajavalistuksessa samaan aikaan kivaa ja keljua on se, että suurin osa ihmisistä, joka ei jaksa raskaan työnpäivän päätteeksi pelastaa vielä maailmaakin, ei joudu tekemään mitään. Viestin voi antaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se pieni osuus - yksi, kaksi, tai vaikka kymmenenkin prosenttia - ihmisistä, joka haluaa pelastaa maailman, taas saa hyvän mielen kuultuaan, että he toimivat oikein. Ongelma on tietysti se, että jos suurin osa ihmisistä toimii vähemmän fiksusti (=yhteiskuntataloudellisesti), se riittää aiheuttamaan isoja ongelmia. Esimerkiksi suhteessa alhaisempi hinta fiksummille valinnoille on hyvä tapa vaikuttaa heidän toimintaansa. Erilaisista keinoista tietoa esityksessäni.

VTT vastaan VATT - mureneeko vai kasvaako kilpailukyky?

2007-02-20T10:33:00.000+02:00

Helsingin Sanomat uutisoi eilen päästövähennysten voivan viedä Suomesta jopa 60 000 työpaikkaa ja leikkaavan 3 prosenttia kansantuotteesta. Luvut perustuvat valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen valtioneuvoston talousosastolle tekemään selvitykseen siitä, miten EU:n ajama 20 % päästövähennystavoite vaikuttaisi kansantalouteen.

Heti seuraavana päivänä VTT:n Mikko Kara kommentoi, että päästötavoite voisi jopa kasvattaa kilpailukykyä.

Kaikki tietysti riippuu oletuksista. Taloudelliset skenaariothan tuottavat kiltisti varsin erilaisia näkymiä riippuen niihin syötetyistä parametreista. Ainakaan toistaiseksi VATT:n sivuilla ei ole selvitystä tai sen taustoja, joten joudun arvailemaan taustalla vaikuttavia olettamia. Luultavasti melko rankkoihin lukuihin päästään, jos lähdetään seuraavista:

1. Kaikki tehostamistoimet on jo tehty. Tämä ei selvästi pidä paikkaansa: esimerkiksi energiapalveluyhtiö Inescon mukaan teollisuudessa puolet alle kahden vuoden takaisinmaksuajan energiansäästöprojekteista on tekemättä. VTT:n mukaan uusien kerrostalojen energiankulutusta voidaan vähentää 70 % vain 3 % lisäkustannuksilla, jotka siis maksavat itsensä nopeasti takaisin energialaskussa.

2. Jos tehostamista voidaankin tehdä, investointihyödyt valuvat ulkomaille. Ei pidä paikkaansa. WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -mallissa nimenomaan esimerkiksi taajuusmuuttajilla ja tehokkaammilla moottoreilla saavutettaisiin jo 7 % päästövähennys nykytilaan verrattuna. Suomessa toimivat ABB ja Vacon ovat maailman johtavia taajuusmuuttaja- ja prosessiautomaatiovalmistajia. Kannattaisikohan meidän siis kuitenkin pistää rahaa suomalaiseen rakentamiseen ja energiapihiin teknologiaan ennemmin kuin ulkomailta tuotavaan kivihiileen, öljyyn ja maakaasuun?

3. Uusiutuvan tuotannon lisääminen ei tuo työpaikkoja. Tämä on räikeässä ristiriidassa mm. Teknologiateollisuuden laskelmien kanssa, joiden mukaan yksin tuulivoimateollisuus voisi tuoda Suomeen 18 000 vientityöpaikkaa ja 1,4 miljardin euron edestä vientiä.

4. Energia ei maksa muualla mitään. Tosiasiassa energian hinta nousee vääjäämättä kaikkialla, koska raaka-aineidenkin hinta kasvaa. Ne, jotka kaupallistavat ensimmäisenä energiapihejä teknologioita ja uusia energialähteitä, kuittaavat myös edelläkävijöiden hyödyt viennissä. Nimenomaan bioenergian (6 miljardia -> 22-32 miljardia), tuulivoiman (7 miljardia -> 25-75 miljardia), ja teollisuusprosessien tehostamisen valituilla aloilla (14 miljardia -> 27 miljardia) maailmanmarkkinoiden on arvioitu kasvavan nykyisistäänkin vuoteen 2020 mennessä huimasti. (Jaakko Pöyry Group). Meidän kilpailukykymme näillä markkinoilla on suuri mahdollisuus, mutta se ei kuitenkaan toteudu itsestään. Tästä kertoo esimerkiksi Sitran tuore raportti, joka kannustaa tekemään Suomesta ympäristöteknologian edelläkävijää mm. käyttämällä moderneja, markkinaehtoisia avaimia avaamaan investointien lukkoja - tai Ernst&Youngin arvio, jonka mukaan USA, Kiina ja Intia ovat erittäin houkuttelevia puhtaan energian investointikohteita, ja Suomi pitää häntää Itävallan kanssa.

5. Investoinnit sijoittuvat ennen muuta energian hinnan, eivät esimerkiksi työvoiman hinnan, osaamistason, teknologisen kehittyneisyyden, läheisten markkinoiden tai muiden tekijöiden mukaan. Suomen pitäisi siis yrittää kisata Kiinan kanssa energian hinnalla - maan, jolla on omat jättimäiset hiilivarannot. Todellisuudessa Suomen kovimmat kilpailijat ovat Euroopan markkinoilla, ja meidän toivomme saada lisää jalansijaa Brasilian tai Kiinan paperimarkkinoilta ovat väistämättä aika heikot. Siksi meidän kannattaa kirittää nykyistä teollisuuttamme pärjäämään eurooppalaisessa kilpailussa, mihin meillä on hyvät edellytykset. Samaan aikaan meidän kannattaa monipuolistaa elinkeinojamme - ympäristöteknologiaan, laadukkaisiin palveluihin, luontomatkailuun, ja tietysti moneen muuhunkin asiaan.

Maailma ei ole enää sellainen, että Suomea voitaisiin rakentaa yhden yksittäisen kansallisen projektin varaan sen enempää kuin ihmisen elämää voidaan rakentaa yhden yksittäisen uraputken varaan. Tarvitaan joustavuutta ja riskien hajauttamista kuten missä tahansa järkevässä investointiportfoliossa - ja myös kykyä levätä ja jakaa työtä, oli kyse yksittäisestä ihmisestä tai koko työmarkkinoista.

Lopuksi: keskustalaiset ministerit ovat keksineet, että Euroopan päästövähennystavoite on jonkinlainen pelinappula, jonka voimme lyödä kehiin, jos neuvottelut eivät muuten etene. En ole pitkään aikaan kuullut mitään näin päätöntä. Siis että voimme uhata Kiinaa sillä, että jos he eivät tee päästöjen kasvun hillitsemiseksi mitään, niin ei mekään sitten tehdä? "Mitäs siihen sanotte? Ni! Lälläs-lää?" Ideana ilmeisesti on, että Keskusta asettaa päästövähennystavoitteet vain omassa vaaliohjelmassaan ("Suomen on tuettava Euroopan unionin tavoitetta kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vuoteen 2020 mennessä 20 %:lla vuoden 1990 tasosta. Jos unionin ulkopuoliset maat sitoutuvat vastaaviin vähennyksiin, EU:n vähennystavoite voi kasvaa vielä merkittävästi."), mutta ei paljasta pyhiä korttejaan ja arvokkaita neuvottelupelimarkkojaan julkisesti kiinalaisten korviin.

Päästövähennystavoite osoittaa meidän sitoutumistamme. Se on ensimmäinen, välttämätön ehto neuvottelujen etenemiselle. Tarvitsemme myös muita mukaan, mutta ilman jonkun aloitetta emme siihen tavoitteeseen pääse. Tällä hetkellä, kuten ennenkin ilmastopolitiikan historiassa, aloitteen on tultava EU:lta. Jos Suomi torppaa EU:n tavoitteenasettelun, kuten se todella nyt uhkaa tehdä EU:n suunnalta tulevien viestien mukaan, miten ihmeessä vakuutamme Kiinan siitä, että päästöjen vähentäminen on oikeasti olennaista? Millaisen viestin annamme Yhdysvaltojen edistyksellisille osavaltioille ja yrityksille, jotka yrittävät vakuuttaa hallintoa siitä, että päästöjä täytyy vähentää?

Minä väitän, että EU:lla ei ole varaa jarruttaa ilmastoneuvotteluita eikä maailmalla ole varaa miljardien ihmisten vesipulaan, kolmanneksen eliölajeista häviämiseen tai siihen, että maailman kansantuote tippuu useita kymmeniä prosentteja. Sen sijaan Suomella on todellakin varaa luoda työpaikkoja, vientiä, omavaraisuutta, terveyttä ja kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla.

Punamulta ei usko suomalaiseen energiaosaamiseen

2007-02-17T08:45:00.000+02:00

STT:n mukaan punamultahallitus, puhemiehenään kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ei hyväksy EU:lle tiukkoja päästövähennystavoitteita. Hallitus ei siis usko suomalaiseen puhtaan teknologian osaamisen mahdollisuuksiin. Sen sijaan punamultahallitus odottaa, että köyhä Intia tai Bushin Yhdysvallat tekisivät ensimmäisen aloitteen kansainvälisissä ilmastotalkoissa. Kaiken lisäksi hallitus ei usko edes keskustalaisen think tankin sanomaa: enemmistö suomalaisista on valmis jopa EU:n yksipuolisiin toimiin päästöjen vähentämiseksi.

Hallituksen mukaan meillä ei ole varaa päästövähennyksiin. Toisin sanoen hallitus ei usko, että suomalaisella tuulivoimalla, bioenergialla, taajuusmuuttajilla, prosessiautomaatiolla ja kaukolämmön lisäämisellä voitaisiin vähentää päästöjä, luoda työpaikkoja sekä vientimahdollisuuksia ja kehittää kestävää hyvinvointia[1]. Sen sijaan meillä on varaa jarruttaa ilmastoneuvotteluita, hukuttaa saarivaltioita, tuomita miljardeja ihmisiä vesipulaan ja suistaa maailmantalous pahimpaan lamaan 30-luvun jälkeen. Miten on, Matti Vanhanen, pitääkö Suomen vähätellä ilmastonmuutosta ja mahdollisuuksiaan torjua sitä vai ei?

Ei sopimuksia Intian kanssa tehdä sillä, että räksytetään, että jonkun muun pitää tehdä jotakin[2]. Meidän pitää osoittaa, että olemme sitoutuneita, ottaa ensimmäinen askel ja kehittää ratkaisuja, joihin myös muut voivat tarttua. Myös Yhdysvaltojen edistykselliset piirit kuten osavaltiot, yritykset ja presidenttiehdokkaat odottavat kieli pitkällä Euroopalta tukea ilmastosopimusten kehittämiseksi. Kannatan lämpimästi neuvotteluissa myös kovia keinoja, kuten ilmastotullien tai Kioto-verojen uhkaa tuotteille, joita kehitetään Yhdysvalloissa epäreilulla kilpailuedulla. Euro on hyvä neuvottelija.

Mutta lisäksi tarvitaan omaa johtajuutta, eri osapuolten kantojen välittämistä, valmiutta etsiä konsensusta, ja ennen muuta tarvitaan ratkaisuja, ratkaisuja ja ratkaisuja. Ilmastonsuojeluratkaisuja ei kehitetä sillä, että pistetään pää pensaaseen ja odotetaan, että insinööri vähän pyörittelee laskutikkua laboratoriossa. Kustannukset saadaan alas, kun käärimme hihat ylös ja alamme rakentaa. Se edellyttää suurta määrää tilauksia, jotta valmistajat saavat sarjatuotannon käyntiin, ja urakoitsijat oppivat homman.

Jotta nämä hommat saadaan maailmalle, tarvitaan myös kotimarkkinoita. Esimerkiksi SITRAn Jukka Noposen mukaan "keskeinen haaste monille suomalaisille puhtaita energiateknologioita tarjoaville yrityksille on kotimarkkinoiden puutteellisuus." Ja, VTT:n tutkimusprofessori Ilkka Savolaisen mukaan, "pelkkä teknologian kehitys ei riitä, vaan lisäksi tarvitaan ohjauskeinoja, jotka edistävät tehokkaan tekniikan käyttöönottoa sekä muuttavat taloutta ja kulutusta vähäpäästöiseen suuntaan."

Näin tehtiin hiilivoiman kanssa, näin tehtiin ydinvoiman kanssa, miksi meillä ei ole kanttia tehdä näin energiatehokkuuden ja uusiutuvien kanssa? Näiden modernien ratkaisujen kanssa voimme ottaa käyttöön moderneja, markkinapohjaisia tapoja luoda kysyntään vetoa, kuten uusiutuvien hintatakuujärjestelmää, päästökauppaa, energiapalveluyhtiöiden lainoittamista, innovatiivisempia energiansäästösopimuksia, reaaliaikaista sähkön hinnoittelua, julkisia kilpailutusmenettelyjä ja veroja, joilla ulkoiskustannukset siirretään suoraan hintaan. (Jos nämä jäivät hepreaksi, lukekaa WWF:n Virtaa tulevaisuuteen -energiamalli, linkki alla.)

Jos neuvotteluja nyt jarrutetaan, ilmastonmuutoksen kustannukset jäävät nuorten maksettaviksi. Ilmeisesti edes Jorma Ollilan, maailman johtavan talouslehden Economistin sekä lukuisten jättiyritysryhmien aloitteiden visiot (1, 2) eivät riitä murtamaan kauppa- ja teollisuusministeriön fossiilidinosaurusten luutumia.

Mikä riittää? 20 % vuotuisesta BKT:sta vuosisadan lopulla ilmastonmuutoksen kustannuksiin? 3 miljardia uutta vesipulatapausta? Siinä vaiheessa ei diskonttauksessa ole enää kauheasti järkeä, ei vaikka Kokoomuksen meppi vetäisi naamaansa kahden sentin kerroksen turvepakkelia.

Montako raporttia tarvitaan, että jäärät uskovat, että Suomessa on puhtaan teknologian ja puhtaiden ratkaisujen osaamista, jota voisi käyttää myös Suomessa?

Saatanan tunarit.

[1] Esimerkiksi WWF:n yhdessä elinkeinoelämän ja tutkimuslaitosten kanssa kehittämä Virtaa tulevaisuuteen -malli esittää, miten Suomi voisi vuoteen 2020 mennessä leikata päästöjään 30 % kustannustehokkaalla tavalla. Puolet vähennyksestä tulevat energiatehokkuudesta ja puolet siitä, että uusiutuvan energian osuus nosetaan 50 %:iin.

Vihreä eduskuntaryhmä on laatinut 2005 oman ohjelmansa, jolla päästöjä voidaan leikata vaaditussa aikataulussa, sekä 2007 ohjelman öljyriippuvuudesta irtautumiseksi. Lisäksi Euroopan uusiutuvan energian teollisuus on laatinut Greenpeacen kanssa skenaarion siitä, miten päästöjä voidaan vähentää vuoteen 2050 mennessä 50 % koko maailmassa (teollisuusmaiden päästöjä 80 %).

[2] Kehitysmaiden osalta hyvä kansainvälinen sopimuspohja olisi sellainen, että Intian ja Kiinan kaltaisille maille asetetaan teknologiastandardeja sekä "no lose"-päästökatto, joka on niiden nykyisiä, henkeä kohden laskettuna vähäisiä päästöjä korkeampi. Jos maat pystyvät hillitsemään päästöjensä kasvun tälle tasolle, ne voivat myydä vähenemän päästökaupassa, mikä alentaa hillitsemisen hintaa myös teollisuusmaissa. Intialaisia yrityksiä ei kuitenkaan velvoitettaisi ostamaan oikeuksia päästökaupassa teollisuusmailta, jos ne eivät saavuta tavoitettaan.

Erilaisia mekanismeja on kuvattu tarkemmin EU:n komission tilaamassa raportissa.

Kioton pöytäkirjaa on syvennettävä ja laajennettava

2007-02-16T21:21:00.000+02:00

Pekka Haaviston, tutkija Eriika Melkaksen ja allekirjoittaneen mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 16.2.2007.

Kioton pöytäkirjan voimaantulosta on tänään kulunut kaksi vuotta. Se on ainoa kansainvälinen sopimus, jossa henkilöä kohden eniten päästöjä tuottaville maille on asetettu sitova velvoite vähentää päästöjään. Pöytäkirja on jo nyt suunnannut valtavia investointeja energiapiheihin ja uusiutuvan energian teknologioihin asettamalla hiilipäästöille hinnan.

Pöytäkirjan päästövähennystavoitteet ovat tosin liian vaatimattomat. Ekonomisti Nicholas Stern toteaa laajassa raportissaan, että maailmantalous voi suistua ilmastonmuutoksen myötä katastrofiin, jos päästöjä ei vähennetä roimasti. Miljardit voivat joutua kärsimään vesipulasta. Esimerkiksi Darfurissa paimentolaisten ja maanviljelijöiden välinen kiista maan ja veden käyttämisestä koskee yhä uusia alueita.

Maailman on sitouduttava päästöjen puolittamiseen vuoteen 2050 mennessä, jotta lämpeneminen saadaan pidettyä siedettävänä. Teollisuusmailta tavoitteeseen pääseminen edellyttäisi päästöjen vähentämistä kolmanneksella vuoteen 2020 mennessä.

Päästöjen vähentäminen on inhimillisesti ja taloudellisesti tehokkaampaa kuin jälkien korjailu. Samalla vähentäminen voi tarjota uutta työtä ja talousvetoa valtioille ja yrityksille. [1] Useat suuryritykset General Electriciä myöten ovat vaatineet, että yhteiselle ilmakehälle asetettaisiin hinta, jolla kiritettäisiin ensi vaiheessa teollisuusmaita. Kun hiilidioksidia ei voi tupruttaa ilmaiseksi ilmakehään, kestävää hyvinvointia tuottavat ratkaisut lisääntyvät niin laboratorioissa kuin arjessakin. Myös Suomessa on otettava käyttöön innovatiivisempia keinoja teknologioiden käyttöönotossa [2].

[3]

Vaikka kehitysmaat tuottavat päästöjä henkilöä kohden paljon vähemmän kuin teollisuusmaat, nopeimmin päästöjään lisäävien maiden on alettava hillitä päästöjensä kasvua. Pitkällä aikavälillä kaikilla on oltava yhtäläinen oikeus ilmakehään ja käytössä tulee olla tehokas ja oikeudenmukainen globaali päästökauppa.

Se, millaisia teknisiä ratkaisuja teollisuusmaissa kehitetään lyhyellä aikavälillä, ratkaisee sen, mitä kehitysmaissa voidaan tehdä pitkällä aikavälillä. Intiaan kannattaa viedä vähähiilistä hyvinvointia kuten bioenergiaosaamista, raideliikennettä ja matalaenergiarakentamisen konsultteja. "Kaikki mukaan" -mantran hokeminen ja syyttelevät sormet eivät yksin auta luomaan sopimuksia köyhien maiden kanssa.

Kehitysmaat eivät ole samasta muotista tehtyjä. Osa maista elää absoluuttisessa köyhyydessä ja tuottaa mitättömän vähän päästöjä. Niille tulee tarjota sopeutumisapua ja investointeja puhtaaseen energiaan. Huimaa vauhtia teollistuville maille, kuten Kiinalle, Intialle ja Brasilialle taas voidaan asettaa teknologiastandardeja ja "no lose" -päästörajoja. Jos maat alittaisivat nämä päästörajat, ne voisivat myydä alituksen päästökaupassa eli hyötyä taloudellisesti. Niiden vaurastumista ja teollistumista ei kuitenkaan estettäisi.

Intian tuulivoimateollisuus on jo kasvanut maailman neljänneksi suurimmaksi. Kiinassa on tuulivoimaa 30 kertaa enemmän kuin Suomessa ja tavoitteena on vähintään kolminkertaistaa määrä kolmessa vuodessa. Lisäksi Kiina aikoo kohottaa merkittävästi rakennusten tehokkuusstandardeja. Puhtaille teknologioille on kehittyvissä maissa selkeä tilaus.

Kioton pöytäkirja on elintärkeä väline kestävään, maailmanlaajuiseen hyvinvointiin. Sitä voidaan kehittää suuntaan, jossa vältämme synkät uhkakuvat ja sen sijaan virkistämme taloutta, vähennämme energiariippuvuutta ja suojelemme hyvinvointimme aineellista perustaa - ilmastoa.

Pekka Haavisto, Euroopan Unionin erityisedustaja
Heikki Korpela, Vihreiden ympäristötyöryhmän sihteeri
Eriika Melkas, kansainvälisen ilmastopolitiikan tutkija

Ennen lehteen lähettämistä vaalipäällikköni lyhensi ansiokkaasti kirjoitusta lehteen mahtuvaksi. Lyhennetyt osiot on lisätty tähän erikseen hakasuluin merkittyinä, ja ne eivät välttämättä edusta Pekan tai Eriikan kantoja.

[1] Lyhennetty: "Electrowatt-Ekonon mukaan tuulivoima voi synnyttää Suomeen vuoteen 2010 mennessä 10 000 uutta työpaikkaa. VTT:n Espoon Leppävaaraan toteutetussa asuntoprojektissa huomattiin, että kerrostalo-asuntojen energiankulutusta voidaan vähentää 70 %. Kustannukset nousisivat vain 3 %. Näin siis lisättäisiin rakentamistyötä, mutta vähennettäisiin energiakuluja. Energiapalveluyhtiö Inescon mukaan alle kahden vuoden takaisinmaksuajan energiansäästöhankkeista on Suomen teollisuudessa tekemättä ainakin puolet. Myös julkisen liikenteen kehittäminen, yhdistettynä suurissa kaupungeissa ruuhkamaksuihin Tukholman mallin mukaan, luo työpaikkoja päästövähennyksistä.

Uusi teknologia ei kuitenkaan kehity kilpailukykyiseksi vain piirustuspöydillä. Kustannukset saadaan alas, kun hihat kääritään ylös ja aletaan rakentaa. Monille suomalaisille puhtaita energiateknologioita tarjoaville yrityksille keskeinen kasvuhaaste on kotimaisten referenssien puutteellisuus."

[2] Lyhennetty: "Moderneja, markkinapohjaisia keinoja edistää teknologian käyttöönottoa ovat mm. energiapalveluyhtiömallin tukeminen, teollisuuden sitovat energiansäästösopimukset, uusiutuvan energian hintatakuujärjestelmät ja teknologian kaupallistamishankkeet."

[3] Lyhennetty: "Yhdysvalloissa mm. The Economist -lehti ja General Electric ovat vaatineet Bushia mukaan ilmastotalkoisiin. Kalifornia on asettanut tavoitteekseen vähentää vuoteen 2050 mennessä hiilidioksidipäästöjä viidennekseen. Republikaanikuvernööri Arnold Schwarzenegger sai hankkeelleen kalifornialaisten tuen, sillä hänet valittiin marraskuussa uudelle kaudelle.

Ranskan pääministeri Villepin on esittänyt EU:lle hiiliveroa, joka kohdistettaisiin niiden maiden tuotteisiin, jotka eivät ole ratifioineet Kioton pöytäkirjaa. Hiiliverolla tasattaisiin Yhdysvaltojen ja Australian yritysten kilpailuetua, jonka he saavat välttämällä päästörajoitukset. Nämä toimet kannustavat Yhdysvaltoja liittymään Kioton ilmastosopimukseen heti presidentin vaihduttua. Vaihtumisen odottelu ei saa kuitenkaan katkaista neuvotteluita sopimuksen jatkosta, sillä yritysten on tiedettävä ilmastopolitiikan suunta. Kioton pöytäkirjan suunnittelusta sen voimaantuloon kului n. 10 vuotta, joten meillä ei enää ole aikaa lähteä neuvottelemaan arkkitehtitoimiston kanssa siitä, rakennetaanko rivi- vai omakotitalo ja tehdäänkö se betonista vai puusta."

Onko ilmastonmuutoksen arviointiraportti poliittinen paperi?

2007-02-06T00:53:00.000+02:00

Vastaan ensimmäiseksi omaan otsikkooni kuten hyvän poliitikon kuuluu: ei ole ja on. Ei: poliitikot eivät voi päättää raportin sisällöstä, vaan siitä sanovat aina viimeisen sanan paikalla olevat tutkijat, ja perustana oleva ilmastotiede rajoittaa tiukasti sitä, mitä prosessissa voi tapahtua. Ja on: poliitikoilla on nimittäin prosessissa pari tehtävää - ottaa raportti omakseen ja kansankielistää sen tiivistelmää.

Kyse on neljännestä ilmastonmuutoksen arviointiraportista ("IPCC AR4"), josta julkaistiin perjantaina "Summary for Policymakers (suomenkielinen tiivistelmä). Raportti on ehdottomasti tärkein ja laajin arvio ilmastotieteestä. Sen tarkoitus on tarjota päätöksenteon tueksi auktoriteettia omaava tieteellinen näkemys ilmastonmuutoksesta.

Tässä raportilla tarkoitetaan oikeastaan koko raportin ensimmäistä, ilmastotieteellistä (fysiikka, kemia, geotieteet) osaa ("Scientific Basis"). Raportissa on toinen ja kolmas osa, jotka käsittelevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sen hillitsemistä. Ne julkaistaan myöhemmin keväällä.

Arviointiraporttia on tehty kuusi vuotta ja sen laatimiseen on osallistunut 143 tutkijaa 32 maasta sekä joukkoapukirjoittajia. Tiivistelmää päätöksentekijöille on tehnyt näiden joukosta 31 pääkirjoittajaa. Tarkemmin prosessia on kuvattu mm. Scientific Americanissa.

Raportti ei ole tieteellinen tutkimus, vaan se kokoaa yhteen jo julkaistuja tieteellisiä tutkimuksia ja arvioi niitä. Kirjoittajat ovat tunnustettuja, julkaistuja ilmastotutkijoita, jotka tekevät raporttia ns. oman työnsä ohessa - siis palkatta vapaa-aikanaan. Raportti etenee vaiheittain, jossa eri ryhmät pääsevät kommentoimaan luonnoksia.

Toinen kommentointivaihe on avoin koko tiedeyhteisölle. Tässä vaiheessa neljänteen arviointiraporttiin tehtiinkin 17520 kommenttia. Joukossa oli melkoinen määrä kehuja, rakentavaa kritiikkiä, viitetoiveita ja teknisiä huomioita. Myös ns. ilmastonmuutosspektikoilta (eli ilmastonmuutoksen kieltäjillä - itse pidän aidosti avointa, kriittistä skeptisyyttä sinällään arvostettavana tieteellisenä harrastuksena) tuli enemmän tai vähemmän sisällötöntä kurnutusta prosessiin, joten he eivät voi ainakaan väittää olleensa siitä osattomia. Kirjoittajien laatimat vastaukset kommentteihin tulevat aikanaan nähtäville.

Viimeisessä kommentointivaiheessa peliin astuvat poliitikot. ("Bring in the bureaucrats.") On selvää, että ilmastotutkijoiden tapa ilmaista itseään ei aina ole selkeää, yksiselitteistä ja ymmärrettävää. Poliitikkojen osallisuus asiassa varmistaa ilmeisistä syistä sen, että raportista tehty tiivistelmä vastaa tutkijoiden käsityksiä täsmällisellä tavalla. Lisäksi, kun poliitikot osallistuvat tiivistelmän hyväksymiseen, he tavallaan myös hyväksyvät ja allekirjoittavat sen. Tämän jälkeen on vaikeaa kiemurrella siitä irti.

Hyväksymisen jälkeen raportti oikoluetaan. Siksi itse raportti ei ole vielä julkinen, vain sen tiivistelmä. (Oikolukuakin tarvitaan. Esimerkiksi tänään IPCC-miniseminaarissa huomattiin, että SPM:ään päätyi pilkkuvirhe, kun mm/vuosi muutettiin m/vuosisadaksi. Grönlannin ja Antarktiksen jäätiköiden sulamisen vaikutus merenpinnan nousuun on raportissa 1961 – 2003 0.05 ± 0.12 ja 0.21 ± 0.07 sekä 1993 – 2003 0.14 ± 0.41 ja 0.21 ± 0.35. Oikeat luvut ovat 0.005 ± 0.012 ja 0.021 ± 0.007 sekä 0.014 ± 0.041 ja 0.021 ± 0.035. Merenpinnan nousun yhteenvedossa luvut ovat oikein.)

Raportin johtopäätökset eivät radikaalisti eroa aiemmasta kolmannesta arviointiraportista ("TAR"), vaan vahvistavat sen sanomaa: ihmisen aiheuttama kasvihuonekaasujen pitoisuuksien nousu muuttaa tieteellisesti äärimmäisen suurella todennäköisyydellä ilmastoa. Tätä vahvempaa ilmaisua varmuudesta on ammattiinsa vakavasti suhtautuvilta tutkijoilta vaikea saada irti. Raportin tärkein anti on kasvanut varmuus ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Mitä uutta tietoa raportissa on? Eräs paljon uutisoitu asia on, että merenpinnan nousun arvio on muuttunut aiemmasta. Uudet tutkimukset ovat itse asiassa lisänneet merenpinnan nousuun liittyviä kysymyksiä ja korostaneet asian vakavuutta. Siksi raportti tyytyy nyt arvioimaan vain tietyn suhteellisen varmana pidetyn merenpinnan nousuhaarukan, jonka yläraja on 0.60 metrin nousu tällä vuosisadalla. Merenpinnan nousu on tosin yksi niistä ilmiöistä, jotka jatkuvat vielä pitkään sen jälkeenkin, kun hiilidioksidipitoisuus on saatu stabiloitua.

Ilmaston lämpenemistä on pystytty arvioimaan erittäin paljon kehittyneemmillä ilmastomalleilla. Ne antavat samansuuntaisia tuloksia kuin aiemmat. Yleensä tieteen kehittyminen pienentää epävarmuusskaaloja. Näin on käynyt nytkin, mutta lämpenemisarvioiden vaihteluväli on yhä suuri. Toinen syy tähän on se, että nyt on pystytty arvioimaan myös lämpenemisen vaikutusta hiilidioksidipitoisuuteen, joka oli aiemmin vielä liian suuri kysymysmerkki. Toinen syy on se, että emme vieläkään tiedä, paljonko päästöjä ihmiskunta tuottaa tulevaisuudessa. Sehän riippuu puhtaasti politiikasta, talouden ja väestön sekä energiantuotannon kehityksestä. Ilmaston lasketaan lämpenevän 1.1-6.4 astetta tällä vuosisadalla vuoteen 1990 verrattuna (kolmas raportti: 1.4-5.8 astetta). Suomessa tämä tarkoittaa tutkija Kirsti Jylhän mukaan 3.8-9.0 asteen lämpenemistä (aiemmin Finsken: Jylhä et al 2004).

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden arvioidaan olevan korkeimmillaan 650 000 vuoteen (aiemmin pystyttiin sanomaan "420 000 vuoteen"). Ihmisperäisten eri ilmakehän ilmiöiden vaikutusta säteilypakotteeseen on pystytty tarkentamaan eli luottamusväliä tiukentamaan. (Vrt. TAR:n arviot ja AR4:n arvio (s. 7). Aerosolien epäsuoralle ja suoralle vaikutukselle on pystytty esittämään säteilypakotearvio, vaikka merkittävää epävarmuutta yhä esiintyy. (Säteilypakote = auringon säteilyenergiaa ilmakehässä pidättävä tai sitä heijastava vaikutus; kasvihuoneilmiössä kasvihuonekaasujen voimakas säteilypakote tekee maapallosta lämpimämmän kuin se olisi, jos auringon säteilyenergia pääsisi karkaamaan nopeasti suoraan takaisin avaruuteen.)

Pienhiukkasilla tarkoitetaan sitä, mitä ihmiset yleensä ymmärtävät saasteiksi. Nokinen musta savu sisältää paljon pienhiukkasia. Hiilidioksidi taas on väritön, hajuton kaasu. Hiukkasia syntyy sekä luonnollisista syistä että mm. teollisuudessa. Hiukkasia on pystytty tehokkaasti vähentämään suodattimilla. Hiilidioksidi on polttoprosessien päätuote, eikä sitä pystytä suodattamaan tavallisilla piipunpäätekniikoilla. Hiukkaset viilentävät ilmastoa paikallisesti, hiilidioksidi lämmittää. Valitettavasti ilmastonmuutosta ei kuitenkaan voi torjua tuottamalla lisää hiukkaspäästöjä, koska ne aiheuttavat vakavia terveysongelmia...

Lisäksi sään äärevien ilmiöiden muutoksille on pystytty esittämään todennäköisyyksiä. Helleaaltojen ja kuivuuden sekä voimakkaimpien myrskyjen lisääntymisen yhteyttä ilmastonmuutokseen pidetään kautta linjan vähintään "more likely than not", > 50 % todennäköisenä.

Lohtua tuo se, että raportin päästöskenaarioiden alapäästä löytyy vielä tilaa käännökselle. Ilmastonmuutos voidaan vielä rajoittaa siedettävälle tasolle, jos ryhdytään radikaaleihin toimiin päästöjen vähentämiseksi kansainvälisesti.

Fiksumpia ja reilumpia eläkkeitä ja veroja

2007-02-03T17:21:00.000+02:00

Tunnen houkutusta kommentoida Euroopan uusiutuvan energian teollisuuden ja Greenpeacen tilaamaa energiaraporttia "Energy [r]evolution", WWF:n "Virtaa Tulevaisuuteen"-paperia tai Oraksen energiavisiota. (Hallitustenvälisen ilmastopaneelin uudesta arviointiraportistahan ei ole vielä sivuilla kuin Executive Summary, jota on jo kommentoitu varsin hyvin tiedotusvälineissä.) Lykkään kuitenkin houkutusta ihmetelläkseni hieman eläke- ja veropolitiikkaa.

Eläkkeitä: vähän lisää kaikille vai kunnolla köyhimmille?

Vihreät haluaa nostaa nimenomaan pienimpiä eläkkeitä, eli kohdistaa korotuksen oikein. Hallitus on ajanut pienimpiin eläkkeisiin vain riittämätöntä, mutta sinänsä oikein kohdistettua korotusta. Oppositio halusi perjantaina eduskunnassa nostaa eläkkeitä kaikille.

Jos valtiontalouden maksuvaraa suunnataan vain pienimpiin eläkkeisiin ja palveluiden kohentamiseen, voimme parantaa nimenomaan köyhimpien hyvinvointia kestävämmin ja tehokkaammin. Jos taas korotamme kaikkia eläkkeitä, raha jakautuu useammalle ja käytännössä myös suhteellisen hyvätuloisille työeläkettä saaville. Kansaneläkkeen nostaminen vain yhdellä eurolla maksaa jo lähes 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kyllä valtiontalous sen yksittäisenä toimena kestäisi, mutta on kokonaan toinen kysymys, voisiko rahan kohdentaa paremmin.

Suomessa on nimittäin muutakin köyhyyttä kuin eläketulojen pienuutta: tarvitaan myös lapsilisiä, elatustukea, työttömyysturvaa, opintotukea ja ennen muuta tarvitaan kunnon peruspalveluita ihan kaikille ikään katsomatta. (Kts. esim. oma vastaukseni tulonsiirtoja koskeviin kysymyksiin. On eläkeläisten itsensäkin etu, että Suomessa pystytään tarjoamaan sekä hyviä peruspalveluita että kohtuulliset tulonsiirrot mukaanlukien kansaneläke, ja että Suomessa on yleisesti hyvä tehdä töitä ja elää.

Hyödyllistä lukemista voi löytyä myös eduskunnan keskustelusta sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö, erityisesti vihreiden Ulla Anttilan tekemästä vastalauseesta 4.

Vihreä vaihtoehtobudjetti linjaa:

"Vihreä eduskuntaryhmä kantaa erityistä huolta kaikkein köyhimmistä eläkeläisistä. -- -- Vihreän eduskuntaryhmän mielestä kaikkien täyden kansaneläkkeen varassa elävien kansaneläkettä tulee nostaa 40 eurolla 1.1.2007 lukien. Korotus maksaisi noin 41 miljoonaa euroa. Käytännössä ehdotuksemme tarkoittaa siirtymistä täydestä kansaneläkkeestä 30 vähimmäiseläkkeeseen, joka koostuu kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä."

Vihreät tekivät myös talousarvioaloitteen TAA 1013/2006 ja lakialoitteen LA 131/2006.

Ja miten Hesari uutisoi tämän kaiken? "Kansaneläkkeeseen ei tule tasokorotusta" - vihreät äänestivät tyhjää tai vastaan.

Onko veroissa eroja?

Tilanne eläkkeissä on vähän samanlainen kuin vaalikoneiden suloisessa kysymyksessä "pitäisikö veroja nostaa vai vähentää". Tuloveronalennuksethan pitää kohdistaa pienituloisimpiin, ja peruspalveluiden rahoitus turvata nostamalla vastaavasti järkeviä ympäristöveroja. Verotus, kuten kansaneläkekin, pitää järjestää niin, että se tukee hyvinvointia ja ehkäisee eriarvoisuutta. Ympäristöveroilla voidaan sekä suunnata toimintaa järkevämmin että lisätä valtiontalouden jakovaraa.

Tuloverojen laskeminen kaikissa tuloluokissa on typerää peruspalveluiden rahoituksen ja valtionveran maksuvaran kannalta, mutta se on myös todella typerää suhdannepolitiikkaa. Nousukautena pitää panostaa velan maksuun ja palveluiden kehittämiseen, jotta nimenomaan laskukauden tullessa on varaa talouden elvyttämiseen.

Verot ovat myös joustavampi tapa kehittää teknologiaa kuin suorat tuet, koska ne kannustavat jatkuvaan kehitykseen, eikä lainsäädännön ole pakko yrittää juosta pikajuoksua verotuksen perässä. Ympäristömyötäisten ratkaisujen lisääntyessä voidaan ympäristöverotuksen taso sitoa hitaasti perässä tulevaan indeksiin, jolloin sekä taataan kohtuullinen tuotto että kiritetään yhä fiksumpiin valintoihin.

Eräs malliesimerkki kerrassaan hooposta veroratkaisusta on ruuan arvonlisävero. Miten ihmeessä suomalaista hyvinvointia tukee se, että thaimaalainen kookosmaito halpenee? Ruuan alv-alennus vapauttaisi absoluuttisesti eniten rikkaiden tuloja muuhun käyttöön, lisäisi monien kohdalla myös ruuan liikaa kulutusta ja maksaisi paljon. Jos sama raha pistettäisiin esimerkiksi siihen, että alle tonnin tulot olisivat verovapaita, tai kunnallisia palveluja elvytettäisiin, työllisyys ja köyhät hyötyisivät vain enemmän.

Koko alv-alen 35 prosentin "itsensä rahoittamisen" teoria perustuu siihen, että elintarviketeollisuus ja kauppa vilkastuvat. Toisin sanoen ruuan kysyntä kasvaa ja suomalaiset joko syövät enemmän tai kalliimmin. Tätäkö Suomessa todella tarvitaan?

Tutkimuslaitosten professorit ovat selittäneet lehdissä, että ruuan alv hyödyttäisi köyhiä. Esimerkiksi eläkeläisjärjestöt taas ovat pelänneet, että alv-ale pienentäisi eläkkeitä, koska eläkkeet on sidottu indeksiin. Mitä tutkimuskeskukset VATT ja PTT ovat oikeastaan saaneet selville? Lainaan heidän omia tutkimuksiaan ja kalvojaan:

"tulonjakovaikutuksen saavuttaminen on kallista, koska 2/3 hyödystä menee keski- ja hyvätuloisille -- suurituloiset käyttävät enemmän rahaa ruokaan"

"rahan kanavoiminen lapsilisiin olisi yksinkertaisin ratkaisu, joskaan se ei hyödyttäisi eläkeläisiä, opiskelijoita eikä työttömiä"

"Tulonjaon tasaaminen elintarvikkeiden veronalennuksen argumenttina on kyseenalainen senkin vuoksi, että valtaosa veronalennukseen käytettävästä euromäärästä kohdistuu keski- ja suurituloisille. Jos sama rahamäärä käytetään tuloverotuksen kautta pienituloisille suunnattuun huojennukseen, vaikutus tulonjakoon on selvästi tehokkaampi."

"elintason noustessa [elintarvikkeiden osuus kulutuksesta tuloluokan mukaan] on tasoittunut, ja vuonna 2001 elintarvikkeiden keskimääräinen kulutusosuus oli alimmassa tulonsaajadesimiilissä alle 17 prosenttia ja ylimmässä noin 10 prosenttia. Todennäköisesti sama trendi on jatkunut tämän jälkeenkin. Perhetyyppien välillä erot ovat vieläkin pienempiä."

"Matalasta hintajoustosta johtuen elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamisen suorat työllisyysvaikutukset näyttäisivät olevan vähäisiä."

Kalvoissa selitetään myös, että tulonsiirtojen lisäämiseen liittyy kannustinloukkuja. Kannustinloukkujen purkamiseksi turvallisuutta ylläpitävällä tavalla Vihreät ovat esittäneet perustuloa. Vaikka tämä unohdettaisiin, miten ihmeessä alle tonnin tulojen verovapaus voisi olla kannustinloukku?

Haluavatko demarit poistaa vai lisätä matalaenergian tukia?

2007-01-31T03:05:00.000+02:00

28.1.2007 Kansanedustaja, SDP:n ilmasto- ja energiatyöryhmän puheenjohtaja Miapetra Kumpula haluaa palauttaa punamultahallituksen poistamia energia-avustuksia:
"Energia-avustukset kerrostalojen parannuksiin onkin palautettava välittömästi uuden hallituksen aikana."

20.12.2006 eduskunta hylkää mm. talousarvioesitykset TAA 1439 ja TAA 1428, joissa esitetään korjausavustusten palauttamista (mom. 35.30.55, pääluokassa 35 mm. äänestykset 36 ja 37). Miapetra Kumpula äänestää näitä esityksiä vastaan ja hallituksen esityksen puolesta.

22.9. 2006 Vihreiden vastaesitys vaatii lisämäärärahaa talojen energia-avustuksille "Valtion talousarvioon varattua asuntojen korjaus- ja energiainvestointeihin tarkoitettua määrärahaa on korotettava ja määrärahan tasoa tulee tulevina vuosina kasvattaa tuntuvasti nykyisestä."

Vastaesitys olisi voitu rahoittaa esimerkiksi tehostamalla harmaan talouden vastaisia toimia, verottamalla energiayhtiöiden ansiotonta arvonnousua (windfall-vero) tai korottamalla alkoholi- tai tupakkaveroa tai jäteveroa. Nämä ehdotukset löytyvät pakettina Vihreiden vaihtoehtobudjetista sekä lakialoitteena LA 147/2005 ja talousarvioesityksinä TAA 1006/2006, TAA 1258/2006, TAA 46/2006 ja TAA 30/2006.

22.9.2006 demarien Esa Lahtela haluaa lisätä punamultahallituksen vähentämiä määrärahoja energia-avustuksille. Jos pelkää vihertartuntaa osallistumalla Vihreiden talousarvioesitykseen, kai nyt edes oman puolueen edustajan esitykseen voi yhtyä? Ilmeisesti ei. Kumpula ei allekirjoittanut kumpaakaan esityksistä, mikä on sikäli reilua, että ei hän myöskään äänestänyt niiden puolesta. (Vrt. tapaus Kaikkonen.)

12.9.2006 punamultahallituksen talousarvioesitys leikkaa energia-avustuksia: "Määräaikaisilla energia-avustuksilla tuetaan pientalojen lämmitystapamuutoksia muun muassa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Muut energia-avustukset lopetetaan." Täydentävissä hallituksen talousarvioesityksissä asiaa ei käsitellä mitenkään.

Suomeksi: kansanedustaja Miapetra Kumpula on äänestänyt 20.12. energia-avustusten palauttamista vastaan, ja 28.1. demarien ilmasto- ja energiatyöryhmän pj Miapetra Kumpula haluaa palauttaa ne.

Onko tässä jotain uutta? Valitettavasti ei. Vaalien tullen jopa ulkoministeri Tuomioja sanoutuu irti omasta politiikastaan: Tuomiojan toteuttama ja hallituksessa aiemmin hiljaa hyväksymä tuottavuusohjelma onkin yhtäkkiä kirosana. Demarit ajavat yksinkertaisesti kaksilla raiteilla.

Minun mielestäni taas energia-avustuksilla saatavat ilmastonsuojeluhyödyt, matalaenergiatukien tuomat työpaikat ja energiaturvallisuuden vähentäminen energiatehokkuudella olivat kyllä jo joulukuussa 2006 yhtä arvokkaita kuin nyt tammikuussa 2007. Mutta parempi tietysti vähän myöhässä kuin milloinkaan. Jään odottamaan, miten Kumpula aikoo edistää hankettaan.

Kiire tuhoaa politiikan

2007-01-26T12:38:00.000+02:00

Demokratialla on Suomessa tulevaisuudessa kolme keskeistä haastetta. Ensinnäkin demokratiaa pitää pystyä ylikansallistamaan, kun kerran talouskin on ylikansallista. Toisekseen ihmisille, erityisesti nyt syrjäytetyille, tulee tarjota sellaisia mahdollisuuksia vaikuttaa, jotka kannustavat heitä osallistumaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Kolmannekseen työtä pitää jakaa useammalle niin, että nyt toimettomuudestaan masentuville löytyy mielekästä työtä, ja nyt liian pitkää päivää tekevät voivat harrastaa muutakin kuin työtä - esimerkiksi osallistua yhteiseen päätöksentekoon.

Miksi aikapolitiikka on tärkeää? Koska yhteiskunta monimutkaistuu, joten asioiden hoitamiseen tarvitaan enemmän aikaa, enemmän ihmisiä ja enemmän ideoita. Minulla on useampi tuttu, joka hoitaa samaan aikaan päivätyötä esimerkiksi eläinlääkärinä, palkatonta puolipäivätyötä kaupunginhallituksessa ja elämän läpäisevää pienten lasten yksinhuoltamista. Näillä ihmisillä on juuri sellaista tarmoa, kokemusta, tietoa ja sellaisia arvoja, joita tarvittaisiin myös eduskunnassa.

Eduskuntavaalien alla heidän pitäisi ehtiä olla kaikkien kanssa kaiken aikaa kaikkialla. Yhtälö on yksinkertaisesti mahdoton, jos haluaa oikeasti ymmärtää asioita, joihin ottaa kantaa. Viime kädessä on kyllä mahdollista näkyä valtuustossa, kaduilla, lehtien palstoilla, blogeissa, verkkosivuillaan, ystävien parissa ja verkkofoorumien keskusteluissa, jos haluaa. Bussimatkalla seminaariin ehtii ehkä lukea muutaman lehden tai jonkun raportin executive summaryn. Mutta ei jää aikaa ajatella, ei kuunnella, ei kritisoida omia kantojaan. Kannat poimitaan avustajilta ja asiantuntijoilta, vaikka poliitikon tärkein tehtävä on juuri pysyä yhtä aikaa avoimena ja kriittisen epäluuloisena kaikkia tietolähteitään kohtaan.

Politiikassakin tarvitaan työnjakoa. Taakkaa pitää jakaa useammalle: mieluiten kaikille Suomessa asuville ihmisille. Niiden, joiden koko elämä on politiikkaa, pitää saada keskittyä täysipainoisemmin omimpiin alueisiin. Niiden, joita kukaan ei kuuntele, pitää päästä osallistumaan.

Kyllä, minulla on omakin lehmä ojassa. Sijaistin itse yllätysaikataululla viime vuoden lopulla töissä pari viime kuukautta projektipäällikköämme. Harteillani oli ohjelmiston tuotantokäytön ylläpito ja tulipalojen sammuttelu, uudemman version saaminen tuotantoon sekä testaajien ja yksi kerrallaan loppuunpalavien ohjelmoijien työnjohto. Koko projektia, erityisesti sen suunnittelua ja hallintoa leimasi kauan ennen mukaantuloani vanha kunnon tietotekniikka-alan perussääntö: "Miksi tehdä alusta asti hyvin, kun aina voi tehdä uudestaankin?" Ulapalla vuotavaa laivaa onkin sitten jo vaikeampi korjailla.

Käytännössä hoitelin lopulta myös ohjelmointia itse. Marras-joulukuussa kerrytin yhteensä 180 ylityötuntia, ja tein mm. jouluaaton, joulupäivän ja tapaninpäivän töitä. Ei tietysti olisi ollut pakko, jos olisi halunnut antaa projektin mennä läskiksi. Valitettavasti en ole koskaan ollut kovin hyvä laittamaan projekteja läskiksi. Ymmärtänette, että vaaleille jäi melko vähän aikaa, kun samaan aikaan piti huolehtia omista luottamustehtävistä järjestöissä ja ravata sairaalassa tutkimassa munuaiskiviä.

Ja blogin pariin ehdin takaisin nyt, kun olen saanut kotisivut sellaiseen pisteeseen, josta äänestäjä voi saada jotain irtikin, vastannut 7 vaalikoneeseen ajan kanssa, tehnyt esitteet, suunnitellut ja taitattanut lehtimainoksia, siivonnut makuuhuoneeni villakoirat ja pessyt kertyneet pyykkini. En osaa sanoa, ovatko ajatukseni kovin mielenkiintoisia muutenkaan, mutta vaalihumussa säännöllisten lukijoiden saaminen blogiin 50 päivässä on erityisen epätriviaali tehtävä, jos takana on usean kuukauden hiljaisuus.

Teknologian kehittymisen pitäisi tarjota ihmisille ennennäkemättömästi aikaa viestiä keskenään, hioa ajatuksia ja kehittää yhteisiä harrastusprojekteja. Jos viime vuosisadan alun tehdastyöläinen kuulisi siitä, mitä mahdollisuuksia meillä on ja mihin käytämme ne, hän ei varmaankaan tietäisi, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Kiire on ympäristöongelma ja kiire on hyvinvointiongelma. Ennen kaikkea kiire uhkaa tappaa politiikan niin, että emme ehdi kehittää yhteiskunnallisia ratkaisuja kiireen vähentämiseksi.

Vanhasen kanssa hallitukseen?

2007-01-26T12:23:00.000+02:00

Matti Vanhanen haluaa Vihreät mukaan seuraavaan hallitukseen. Tämä on loistava idea ainakin, jos hallitus sitoutuu jo ohjelmassaan tekemään maailmasta paremman paikan eikä huonompaa. Siis hakemaan kestävää hyvinvointia kokonaisvaltaisella ilmastonsuojelulla, vähentämään yhteiskunnan, erityisesti lapsiperheiden, eriarvoistumista ja kehittämään uusia ratkaisuja kuten perustuloa turvaksi ja kannustimeksi työelämän muutoksiin.

Ilo vaihtui tyrmistykseksi, kun Vanhanen keksi heti samaan syssyyn ilmoittaa, että seuraavalla hallituskaudella tulisi alentaa veroja. Mikä tekee tästä kestävää, vihreää sosiaaliliberaalia politiikkaa?

Vihreät ovat vastustaneet kaikkiin tuloluokkiin kohdistuvia veronalennuksia hyvin yksinkertaisesta syystä: peruspalveluiden kehittämiseen tarvitaan rahaa. Niitä on nyt kurjistettu jo tarpeeksi, ja niitä tarvitaan tulevaisuudessa väestön ikääntyessä enemmän kuin koskaan. Kilpailukykymme ja hyvinvointimme rakentuu tasa-arvolle.

Pienituloisimpien tuloveroja toki voidaan ja tuleekin keventää. Tähän löytyy varaa sekä kansantalouden ja siten verotulojen kasvusta että erityisesti ympäristöverotuksen tiukentamisesta.

Ymmärrän, että pääministeri on kiireinen mies. Olisi kai kuitenkin kohtuullista, että ennen hallitusyhteistyön suunnittelua hän lukisi edes pari ensimmäistä sivua Vihreiden vaihtoehtobudjetista.

Yllättävän monet homot ovat miehiä

2006-11-10T09:26:00.000+02:00

(Julkaistu ainakin Iltasanomissa ja Markkinointi&Mainonta-lehdessä.)

Yllättävän monet homot ovat miehiä

Nuoret ehdokkaat: Uuden MAX-kanavan mainontaa pitää tarkentaa

Tiedote
Vapaa julkaistavaksi

MTV3 mainostaa uutta MAX-nimistä kanavaansa ensimmäisenä miehille tarkoitettuna tv-kanavana Suomessa. Keskiviikkona 8.11. kanavaa mainostettiin Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä koko sivun mainoksella. Mainoksessa luetellaan asioita, joita uudella miesten kanavalla ei näytetä. Ekologian ja taiteen lisäksi miesten kanavalta puuttuvat muun muassa "kikattavat seksuaalivähemmistöt".

Helsinkiläiset ja uusmaalaiset kansanedustajaehdokkaat Tiia Aarnipuu (vas, Helsinki), Heikki Korpela (vihr, Helsinki), Anna Mäenpää (sdp, Helsinki), Saila Ruuth (vas, Uusimaa) ja Aija Salo (vihr, Uusimaa) toivovat, että MTV3 tarkentaa uuden MAX-kanavansa mainontaa kertomalla, että kanavan kohderyhmänä ovat kokolihaa syövät heteromiehet, eivät siis ketkä tahansa miehet. Ilman tällaista tarkennusta MAX-kanavan saattavat vahingossa hankkia myös yksittäiset aivan tavallisetkin, esimerkiksi homoseksuaaliset tai kirjoja lukevat miehet.

Lisäksi ehdokkaat toivovat MTV3:n tarkentavan, onko "miehen" määritelmän täyttääkseen oltava heteron lisäksi myös lapseton sinkku. Kanavan mainoksen kiellettyjen asioiden listassa kun ovat myös puolison kanssa keskustelemaan rohkaisevat parisuhdedokumentit sekä Meille tulee vauva -ohjelmat.

Aarnipuu, Korpela, Mäenpää, Ruuth ja Salo keskustelivat torstai-iltana Cafe Ateneumissa seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta. Ateneumissa jatkuu lauantaihin 11.11. asti homo- ja lesboelokuvien Vinokino-festivaali.

Lisätietoja:

Tiia Aarnipuu, 041 591 095
Heikki Korpela, 040 848 6022
Anna Mäenpää, 040 735 1781
Saila Ruuth, 040 746 6441
Aija Salo, 050 326 1968

Vinokino: www.vinokino.fi

Ilmastomarssi 4.11.2006

2006-11-01T09:26:00.000+02:00

Blogaus on jäänyt vähemmälle, kun työ ja varsinainen kansalaistoiminta (sekä sähköpostiviestintä) on vienyt jokseenkin kaiken ajan. (Ja n. kolmen viikon ajan katala adenovirus.) Mutta tästä on pakko kirjoittaa jotakin:

Toinen kansainvälinen ilmastotoimintapäivä

Ilmastomarssi toisena kansainvälisenä ilmastopäivänä

klo 17 (Helsinki, Rautatientori) [esiintymässä Tulikansa]
klo 17 (Tampere, Rautatieasema) [esintymässä Flamma]
klo 14 (Jyväskylä, Arenaukio, Kolmikulma)
klo 14 (Turku, Vanha suurtori)
klo 14 (Oulu, Torin ranta)
klo 13 (Kuopio, Puistokartanon piha, Puistokatu 20)

Jos voit, ota mukaasi herätyskello, kännykkä, jossa on herätys, tai muu äänilähde, esim. pilli tai vastaava. Myös esimerkiksi myrskylyhdyt ovat tervetulleita valonlähteitä! Tuo mielellään ilmastoaiheinen banderolli tai kyltti, muiden mukana olevien arvoja kunnioittaen ja vetoomukseen
keskittyen - nyt tarvitaan yhteistyötä. Tärkeintä on kuitenkin, että tulet itse paikalle!

Viime vuonna Montrealin ilmastokokousten aikaan kymmenet tuhannet ihmiset osoittavat mieltään Kioton sopimuksen jatkamisen ja laajentamisen puolesta. Jatkamisen yli vuoden 2012, jonka jälkeen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on tyhjä aukko. Ja laajentamista useampiin maihin ja ennen kaikkea voimakkaampiin, sitoviin päästövähennyksiin. Sellaisiin, joilla on jotain toivoa hillitä sitä ilmastonmuutostakin.

Montrealin kokous oli menestys: neuvotteluja sitovista vähennyksistä ja kehitysmaiden osallistumisesta päätettiin jatkaa, vaikka Yhdysvaltojen nykyhallinto halusi kieltää koko keskustelun Kiotosta, sanasta "prosessi" ja sitovista päästövähennyksistä. Se on suuri askel vaikeissa ja monimutkaisissa neuvotteluissa, joissa on paljon erilaisia intressejä -- ja joissa yritetään rakentaa luultavasti monimutkaisinta tähänastista kansainvälistä sopimusta. (Esimerkiksi Kiina, Meksiko, Pohjois-Korea ja Saudi-Arabia pitää kaikki saada osallistumaan jotenkin, mutta niiden tilanteet ovat niin erilaiset, että eri maaryhmille tarvitaan hyvin erilaisia osallistumistapoja. Ja Yhdysvaltoja varten pitää kehittää sopimusta, jonka se voi sitten allekirjoittaa myöhemmin hallinnon vaihduttua...)

Sitä, miten paljon Montrealin lopputulemiin -- tai esimerkiksi kansallisiin ilmastotoimiin -- vaikuttivat kokouksessa lobanneet kansalaisjärjestöt ja kaduilla marssivat ihmiset, on hankala sanoa. Vähintään kannattaa yrittää. Yleensä kansalaistoiminnasta saa tietysti eniten hyötyjä irti, kun se on pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja tavoitteellista.

Nyt toisena kansainvälisenä ilmastotoimintapäivänä, Nairobin ilmastokokousten alla, mukana on lähes 50 maata kaikilta asutuilta mantereilta. Suomessa vaatimuksia tukee yli 60 järjestöä. Koska Suomi on EU-puheenjohtajamaa ja EU on tähän asti ollut kansainvälisen ilmastopolitiikan veturi (ja Suomi riippakivi EU:n sisällä), ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä Suomessa tapahtuu.

Vihreät tempaisevat 24.8. Al Goren tähdittämän ilmastoelokuvan yhteydessä

2006-08-26T09:25:00.001+03:00

Noin 20 vihreää ympäri Uuttamaata oli eilen jakamassa Euroopan Vihreiden ilmastokampanjan ilmastotietoa, ViNOn ympäristölehteä Rönsyä ja ilmastovisaa ilmastoelokuvan "Epämukava totuus" katsojille. Länsiväylä kävi tekemässä jutunkin, ja haastatteli minua ja Heidi Hautalaa. Toivoimme elokuvan kannustavan ihmisiä myös toimimaan katastrofin estämiseksi ja puhuimme muiden puolueiden lähtemisestä mukaan ilmastokeskusteluun. On hienoa, että muutkin kuin vihreät puhuvat ilmastonsuojelusta — mutta parempi, välttämättömämpi ja kiireellisempi olisi myös tehdä jotakin. (Vihreä ilmasto- ja energiaohjelma Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla, liikennepoliittinen ohjelmaLiikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen, vaihtoehtoinen talousarvio.)

Vastaanotto oli mukava ja materiaali meni hyvin kaupaksi. Itse elokuvalta odotin vähän enemmän: vannoutuneelle ilmastofriikille siinä oli vähän uutta ja jotenkin vähän kaukainen ote. "Pari piirua ihmisen suuntaan" voi olla jo käyttökontekstinsa vuoksi hieman saastunut fraasi, mutta ajatuksena se on hyvä. Kuulemma filmi kuitenkin puree jenkkiyleisöön. Itsekin pidin sen lopusta, jossa rinnastettiin apartheidin murtaminen, Intian väkivallaton itsenäisyystaistelu, mustien kansalaisoikeusliike, Ranskan vallankmous ja Yhdysvaltojen itsenäistyminen ilmastonmuutosvastarintaan. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa koko ihmiskunnalla on edessään valtaisa haaste, jonka torjumiseksi tarvitaan jokaista, jonka torjumiseksi jokainen voi tehdä jotakin, ja joka tarjoaa myös ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tyydyttää kaikkien energiantarve kestävällä ja tasa-arvoisella tavalla sekä lisätä hyvinvointia.

Vihreät tempaisevat 24.8. Al Goren tähdittämän ilmastoelokuvan yhteydessä
"Epämukava totuus" -elokuvan yhteydessä muistutetaan "Mukava totuus: ilmastonmuutos voidaan torjua!"

Tiedote
22.8.2006

Vihreät eri puolilta Uuttamaata saapuvat 24.8. tempaisemaan Tapiolan kulttuurikeskuksen viereiselle torille klo 19. Kulttuurikeskuksessa saa klo 19.45 Espoo Ciné -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa ilmastoelokuva "Epämukava totuus" (An Inconvenient Truth). Tempauksessa paikalle pystytetään banderolli "Mukava totuus: ilmastokatastrofi voidaan torjua!"

Elokuva on käynyt Yhdysvaltojen tilastoissa yhdeksänneksi katsotuimpana elokuvana, ja sen tähti on USAn entinen varapresidentti Al Gore. Epämukava totuus tulee Suomessa myös teatterilevitykseen 15.9.

Katsojille jaetaan Euroopan vihreiden ilmastokampanjan esitteitä, joissa kerrotaan käytännön ilmastonsuojelutoimista niin omassa elämässä kuin politiikassakin. Lisäksi katsojat voivat tarkastaa tietonsa ilmastovisassa sekä pelata ilmastoaiheista tasohyppelypeliä. Paikalla ovat kansanedustaja Heidi Hautala Uudenmaan piiristä, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu, sipoolainen kansanedustajaehdokkaaksi lupautunut Stina Nybäck ja Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro Pernajasta.

"Suomeenkin on korkea aika saada katastrofielokuvien lisäksi tosielämän tietoa siitä, että katastrofeilta voidaan välttyä, jos tahtoa löytyy. Ilmastonmuutos ei ole pelkkä uhka: ilmastonsuojelu voi yhdistää ihmisiä ja valtioita toimintaan, josta ilmaston lisäksi hyötyvät muutoinkin köyhimmät ja heikoimmat", huomauttaa Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro.

Elokuvaa on halki sen esitysmaiden pidetty toimintaan kannustavana. "Ilmastonmuutosta voi torjua kulutusvalinnoilla, liittymällä ympäristöjärjestöihin ja vaikuttamalla puolueissa. Näillä keinoilla luodaan painetta päätöksentekijöihin, jotta talouden rakenteita muutetaan hyviä valintoja suosiviksi. Suurten puolueiden vasta virinnyt huoli ympäristöstä on vain viherpesua niin kauan kuin budjeteissa ei pureta ilmastolle haitallisia tukia ja muuteta verotusta ympäristöä suosivaksi", Heidi Hautala sanoo.

Ilmastomyötäistä yhteistyötä tarvitaan Suomessa myös kuntien välillä mm. joukkoliikenteen ja asumisen järjestämisessä. "On tarkasteltava ihmisten hyvinvointia, asumista, ilmastomyötäistä liikennettä ja laajoja, yhtenäisiä metsäalueita kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta. Kaikkia näitä osa-alueita voidaan edistää hyvällä seudullisella yhteistyöllä", toteaa sipoolainen vihreä Stina Nybäck.

"Joukkoliikennettä ja kestävää asumista on edistettävä kaikissa kunnissa. Kuntien yhteistyön lisäksi tarvitaan valtio mukaan raideliikenteen investointeihin. Liikenteen päästöjen vähentäminen on kaikkien yhteinen etu", jatkaa helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu.

Lisätiedot

Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela, gsm 040 848 6022
Heidi Hautala, gsm 050 511 3129
Otto Lehtipuu, gsm 050 383 5759
Stina Nybäck, gsm 040 562 3285
Janne Länsipuro, gsm 040 740 8445

Mitä tehdä vanhalle linja-autoasemalle?

2006-08-26T09:25:00.000+03:00

Olin keskiviikkona Radio Helsingin haastateltavana. Toimittaja kyseli, mitä tehdä Lasipalatsin aukiolle (Lasipalatsin ja vanhan linja-autoaseman välissä oleva aukio) sekä vanhalle linja-autoasemarakennukselle.

Joitain suunnitelmia Helsingillä jo onkin linja-autoasemalle. Aseman yläkerrasta en löytänyt kaupungin sivuilta julkista tietoa, mutta tietojeni mukaan kaupungin tilakeskuksen mielestä yläkerta "ei sovellu julkiseksi tilaksi", joten se ollaan vuokraamassa puhelinkeskukseksi. Jehna.

Oman ehdotukseni voisi supistaa neljään sanaan: monimuotoista, kaikille, ei-pysyvää. Aukio ja asema ovat nykyään karuja niin hyvässä kuin pahassakin: ne eivät selvästikään ole olemassa jotain yhtä yksittäistä tarkoitusta varten, kuten vaikka Narinkkatori Kampin kauppakeskuksen edessä. (Jonka tarkoitus on ilmeisesti näyttää töihin, kotiin tai kauppoihin kiirehtiville ihmisille mahdollisimman paljon mainoksia enempään kiireeseen kannustamiseksi.) Se tarkoittaa sitä, että tila muokkautuu erilaisiin tarpeisiin -- kuten makasiinit aikoinaan. Mukaan mahtuvat nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät sekä eri alakulttuureista diggaavat porukat omiin projekteihinsa ja tapahtumiinsa.

Tärkeää on, että projektit rakennetaan määräaikaisiksi: kun ne loppuvat, kerätään kimpsut ja kampsut ja seuraava tapahtuma tulee tilalle. En siis kaipaa pysyviä kiinnityksiä enkä pysyviä esineitä tähän tilaan; huippuunsa asti tehtäväänsä viritettyjä tiloja ja loppuiäkseni tiettyyn tarkoitukseen materiaalisesti kiinnitettyjä paikkoja Helsingissä on jo ihan tarpeeksi. Kaupunkiin kuuluu mielestäni juuri se, että sen keskellä maisemat voivat vaihtua, ja Lasipalatsin aukio voisi aina tarjota jonkin yllätyksen Mannerheimintien ja Narinkkatorin välissä.

Ehdotin, että tilassa voisi olla:
* kaikille avoin, iso ilmoitustaulu, jossa vaihtuvuus olisi suurta, ja jossa voisi mainostaa kadonnutta kissaa tai lompakkoa, underground-bileitä tai vuokralle väsynyttä kansalaistoimijaa
* keikkalava, jossa voisi järjestää erilaisia musiikki-, runo-, teatteri- ja performanssinäytöksiä
* elokuvia, erityisesti nyt kun Helsingin elokuvateatterikilpailu on huvennut lähes olemattomiin. Bio City teki konkurssin; Forum lopetti toimintansa; Finnkino osti Kinopalatsin ja Maximin. Ongelma ei tule pelkästään teattereissa, vaan myös maahantuojien häviämisellä. Mistä saa uutta eurooppalaista elokuvaa, paitsi festareilta, Amazonista tilaamalla ja ehkä pienestä leffakaupasta? Asemalla voisi esittää erityisesti julkiseen ilmaislevitykseen alun perin tarkoitettujakin töitä tai oppilastöitä.
* näyttelyitä
* aukion voisi rajata joskus myös omintakeisille urheilumatseille
* asemalla voisi hyvin larpata ja järjestää esimerkiksi tietokonepelisessioita
* klassista musiikkia ja ska-bileitä

Lisäksi tarjosin kaupungille ideaa siitä, että eri ryhmät ja porukat voisivat kilpailla omilla ehdotuksillaan tilasta. Kaupunkilaiset voisivat myös keskustella keskenään esimerkiksi verkossa eri ehdotuksista. Tällainen voisi parhaimmillaan poikia kaupunkikulttuuria muuallekin, vaikkei kaikkea saataisikaan mahtumaan aukiolle ja asemalle.

Entä millä tämä kaikki rahoitettaisiin? Kaupunkihan varmasti nettoaisi, jos tila myytäisiin Nikelle tai Niinistölle brändin rakennusta varten. Tätä vastaan on pakko esittää kolme väitettä:

1) Mainostilan myyminen ei ole ilmaista. Mainokset ostetaan kuluttajilta hinnoissa -- ja valo- sekä äänisaasteena. Kts. Kaupunki ilman mainoksia.
2) Kulttuuri luo hyvinvointia. Jos halutaan, sillekin voidaan asettaa hinta. Kuinka moni meistä vaihtaisi parin prosentin palkankorotuksensa siihen, että olisi enemmän mahdollisuuksia tehdä vapaa-ajallaan sitä, mitä haluaa: urheilla, katsoa elokuvia, soittaa tai kuunnella musiikkia, tanssia, tavata ihmisiä, nähdä teatteria, pelata pelejä, ..?
3) Luova työ vaatii kulttuuria. Savupiipputeollisuus ja maatalous eivät kerta kaikkiaan enää pysty elättämään suoraan kuin murto-osan suomalaisista. Jos ja kun ihmiset haluavat silti edistää omaa ja muiden hyvinvointia ja onnellisuutta, täytyy keksiä uutta työtä ja uusia tapoja palvella toisiamme. Kulttuurilla on myös itseisarvoa, mutta sitä voi ajatella välineenäkin. Parhaimman ympäristön uusille innovaatioille sekä vihreille, vaaleanpunaisille ja kirkkaankeltaisille Nokioille luo liberaali, monimuotoinen urbaani miljöö, johon mahdollisimman erilaiset ihmiset ovat tervetulleita viihtymään ja harrastamaan.

Mukava totuus ja ilmastonmuutos Espoossa 24.8.

2006-08-21T09:24:00.000+03:00

Vihreät eri puolilta Uuttamaata saapuvat 24.8. tempaisemaan Tapiolan kulttuurikeskuksen vieressä olevalle torille klo 18. Hyppää siis tuolloin bussiin, pyörän selkään tai lenkkareihin ja tule mukaan!

Kulttuurikeskuksessa saa klo 19.45 Espoo Ciné -festivaaleilla Suomen ensi-iltansa ilmastoelokuva "Epämukava totuus" (An Inconvenient Truth). Tempauksessa paikalle pystytetään banderolli "Mukava totuus: ilmastokatastrofi voidaan torjua!"

Elokuva on käväissyt Yhdysvaltojen 9. katsotuimpana elokuvana, ja sen tähti on USAn entinen varapresidentti Al Gore. Jotain elokuvasta kertoo sekin, että öljy-yhtiöt ovat aloittaneet sitä vastaan oman antikampanjansa. Epämukava totuus tulee ennakkotietojen mukaan Suomessa myös teatterilevitykseen 15.9.

Kerromme festivaalien kävijöille, että Vihreät ovat hyvä porukka taistella myös ilmastonmuutosta vastaan tekojen politiikalla. Käymme katsomassa elokuvan, ja innokkaimmat jäävät jakamaan flaijereita vielä hetkeksi sen jälkeenkin. Leffan jäljiltä on hyvä tarjota ihmisten virinneelle ilmastohuolelle purkautumiskanava.

Katsojille jaetaan Euroopan vihreiden ilmastokampanjan esitteitä, joissa kerrotaan käytännön ilmastonsuojelutoimista niin omassa elämässä kuin politiikassakin. Lisäksi ihmiset voivat tarkastaa tietojaan ilmastovisassa sekä pelata ilmastoaiheista tasohyppelypeliä.

Paikalla ovat kansanedustaja Heidi Hautala Uudenmaan piiristä, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Otto Lehtipuu, sipoolainen kansanedustajaehdokkaaksi lupautunut Stina Nybäck ja Vihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro Pernajasta. Uudenmaan vihreitä yhdistää halu yhdistää hyvinvointi ja ilmastonsuojelu kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta.

Liput elokuvaan
Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla
Liikkumisen pakosta liikkumisen vapauteen

Oletko tuomiopäivän pasuuna, ilmastoshoppaaja vai tekno-optimisti?

2006-08-20T09:23:00.001+03:00

RealClimate arvioi, miten hyvin IPRR-tutkimuslaitos on onnistunut arvioimaan ilmastonmuutoksesta käytettyä kieltä. Kuinka kaukana ilmastonmuutos ja puhe siitä ovat toisistaan?

Raportti tarjoaa jokaiselle jotakin opittavaa. Omasta mielestäni Vihreiden ilmastoviestintä kuuluu parhaiten kategoriaan "uuden energiansäästö- ja uusiutuvan energian teknologian käyttöönotto edellyttää päättäväisiä, johdonmukaisia politiikkatoimia". Olen varmasti jäävi, ja saatan olla väärässä. Joka tapauksessa pitää pitää huolta siitä, ettei lipsu pelottelemaan ihmisiä maakuoppiin, vakuuttamaan, että omat ostopäätökset riittävät pelastamaan maapallon ja omat eläkepäivät tai että uusi teknologia kehittyy ja tulee käyttöön itsestään.

Tohdin kuitenkin väittää, että Suomen kolme suurinta puoluetta syyllistyvät esitettyihin synteihin. Paljon puhetta ja käsien heiluttelua, jolla pyritään luomaan vaaleihin asti kestävä ilmastobluffi. Esitettyjen keinojen ja haasteen välillä on syvä ristiriita. Kyllä, tästä todellakin pitää kirjoittaa pian pidemmin.

Yhdessä asiassa esitän sekä IPRR:lle että Elina Grundströmille pienen vastalauseen: "jokajampan ilmastotekojen" tarkoituskaan ei ole pelastaa maailmaa kerralla. Sen tarkoitus on minusta pikemminkin kannustaa ihmiset
1) saavuttamaan jotakin. Yhteiskuntapolitiikassa konkreettiset etapit ovat harvassa. Vihreän sähkölaskun abstraktiotaso tuntuu siihen verrattuna yhtä käsinkosketeltavalta kuin pikkulapsi.
2) huomaamaan, että vaikkapa julkiseen liikenteeseen vaihtaminen ei ole kovin ihmeellistä, vaan päinvastoin voi rikastuttaa elämää (tapaa ihmisiä, lukee kirjoja, katsoo maisemia ja säästää rahaa ja autonhuoltoaikaa ruuhkissa istumisen sijaan). Silloin on helpompi tukea politiikkaa, joka tukee samoja asioita useammankin ihmisen saataville tai jopa kurittaa yksityisautoilua niin, että käyttäjä maksaa muille ihmisille ja ympäristölle aiheuttamiaan haittoja.

Ongelmallinen taso saavutetaan ehkä siinä vaiheessa, kun päästövähennyksiä aletaan laskea hienoilla kaupallisilla mittareilla. Silloin niistä on tullut valinnainen tuote. Vapaus valita on hauska juttu, mutta ilmasto ei ole eikä sen pilaaminenkaan siis saa olla tuotevaihtoehto. Kun ilmasto sanoo hupsis, ei voi tilata uutta, ei millään rahalla.

Ilmastotullit: hauska idea, tylppä väline

2006-08-20T09:23:00.000+03:00

Rangaistustullit ilmastopäästövähennyksiä karttelevia maita vastaan kuulostavat oikeudenmukaisilta. Jos vahingoittaa ihmisiä ja ympäristöä, siitä pitää ainakin maksaa. Jos muut kantavat kortensa kekoon ja yksi vapaamatkustaa, tuo yksi pitää jättää ulkopuolelle.

Yleisesti ottaen "saastuttaja maksaa" on hyvä periaate. Valitettavasti tulleina toteutettaessa vastaan tulee pari ongelmaa.

1) Kokonaisten valtioiden rankaiseminen on tylppä väline. Vaikka se voi tarjota apua esimerkiksi Yhdysvaltojen edistyksellisille liikkeille niiden vaatimuksissa, se voi myös haitata niitä.

Ilmastomyötäisesti toimivat yritykset ja organisaatiot (kuten kaupungit ja osavaltiot) voivat suhtautua hyvin positiivisesti ajatuksiin siitä, että Yhdysvallat liittyy kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Sopimukset luultavasti parantavat näiden organisaatioiden kilpailukykyä. Edelläkävijöinä ne voisivat ehkä jopa myydä omaa osaamistaan ja teknologiaan perässähiihtäjille, jotka pakotetaan mukaan.

Nämä samat ilmastomyötäiset organisaatiot eivät kuitenkaan välttämättä hihku riemusta ajatellessaan koko Yhdysvaltoihin kohdistuvia pakotteita. Tullithan kohdistuisivat myös heihin eivätkä parantaisi heidän kilpailukykyään lainkaan. Ilmastonsuojelusta hyötyvien organisaatioiden tuen hiipuminen ei varmaankaan ainakaan vahvistaisi edistyksellisiä liikkeitä. Lisäksi maassa syntyisi varmasti yhä lisää kapinahetkeä muuta maailmaa kohtaan, kun osa ihmisistä tuntisi tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi kansakuntana.

Kuten presidentti Halonen sanoi hiljattain Al'Jazeeralle: "Meiltä kysytään usein, miksi olemme niin hyvää pataa sen-ja-sen diktaattorin tai demokratialtaan vähemmän kehittyneen maan kanssa. Eristämistaktiikka saattoi toimia hyvin aiemmin historiassa, esimerkiksi Etelä-Afrikan ja apartheidin kohdalla. Maailma on kuitenkin muuttunut, eikä tämä lähestymistapa enää toimi. Nykyään tarvitaan yhteistyötä."

Voidaan toki ajatella, että tullit kohdistettaisiin vain joihinkin tuotesektoreihin: ihannetapauksessa, tiettyihin tuotteisiin ja yrityksiin. Hauska idea, mutta ei kovin käytännöllinen. Miten yrityksestä saa irti tarkkoja tietoja sen päästöistä, jos yritys tietää, että tiedot vahingoittavat sen myyntiä? Jos näitä tietoja ei ole, miten yrityksiä voi vertailla keskenään? Näitä tietoja ei saa YK:n ilmastonmuutoksen puitesopimuksen raporteista, koska tarvitaan tuotekohtaista tietoa.

Jos on todella olemassa keino painostaa kaikki tai ainakin merkittävimmät yritykset raportoimaan tarkasti niiden päästöistä, ollaan jo lähellä sellaisia painostusvälineitä, joilla voisi vain suoraan painostaa yritykset vaihtamaan teknologiansa toiseen ilman mutkitteluja.

2) Tullit eivät ole poliittisesti kovin realistisia. Edes EU:ssa ei välttämättä olla kovin innostuneita ilmastotulleista. On helppo sanoa, että ilmastomyötäistä teknologiaa käyttävät yritykset saisivat tulleista kilpailuetua verrattuna piittaamattomasti toimiviin firmoihin. Asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

Jos hyväksytään suhteellisen edun käsite (vapaakauppa hyödyttää aina molempia osapuolia), miksi ihmeessä Euroopan teollisuus ampuisi itseään jalkaan? Suuri osa Euroopasta tuotetuista tuotteista ja palveluista käyttää hyväkseen Yhdysvalloista tuotuja materiaaleja, tuotteiden osia, palveluita jne. Usein kunnon vaihtoehtoja ei ole. Joten viime kädessä Yhdysvaltoja kohtaan osoitetut sanktiot tarkoittaisivat, että Euroopassa tuotetut asiat ja eurooppalaisten kuluttamat asiat muuttuisivat kalliimmaksi. Yritä siinä nyt sitten rakentaa laajaa poliittista rintamaa tämän taakse.

Ehkä sittenkin?

Mielenkiintoisinta saattaakin olla, että kansainvälisten pakotteiden uhka voi olla tehokas väline muiden keinojen apuna. Se voi avustaa ilmastonsuojelua tukevia poliittisia liikkeitä Australiassa ja Yhdysvalloissa. Liikkeet voivat uhkaa tehokeinonaan käyttäen sanoa: "meidän on uudistettava energiantuotantoamme ja -kulutustamme, jotta emme joudu eristyksiin muusta maailmasta".

Kofi Annan: syvästi huolissaan

2006-08-20T09:22:00.001+03:00

Kofi Annan on syvästi huolissaan siitä, että ihmisiä on tapettu. Kai asian voi niinkin ilmaista.

Tulitauko on ensi askel rauhaan ja sen välttämätön ehto. Rauha ei kuitenkaan ole sama asia kuin akuutin väkivallan puute.

Gandhi sanoisi, että rauha on tie. Hieman pragmaattisemmin: rauha tarkoittaa sorron ja väkivallan uhan loppumista. Sortohan nojaa juuri väkivallan uhkaan.

Sanalla sanoen: vain oikeudenmukainen on turvallinen. (Oikeudenmukaisuus taas on asia, joka ei tule koskaan eikä missään täysin valmiiksi. Juuri siksi sitä kannattaa edistää.) Pitää puhua maanomistuksesta, vesihuollosta, tieinfrastruktuurista, kansalaisvapauksista ja kaupan ehdoista.

Kaikkien Lähi-idän maiden paikallisten rauhanaktivistien kanssa kannattaisi pyrkiä yhteistyöhön. Kokonaisten valtioiden rankaiseminen johtajiensa pahuuden vuoksi tuskin auttaa kyseisen valtion asukkeja ymmärtämään, mikä diplomatiassa ja kansainvälisessä yhteistyössä on niin hienoa.

Jos rauhanliikkeen virittelyyn halutaan mukaan relevantteja määriä väkeä, pitäisi ehkä pyrkiä vähän syvällisempään analyysiin kuin syyttämään George W. Bushia, kapitalismia ja Yhdysvaltojen imperialismia kaikesta maailman vääryydestä. Syytös ei ole vain ontto ja hoopo — se ei myöskään säkenöi suoranaisesti modernia vetovoimaa.

Ja rauhanliike todellakin kaipaisi uutta virittelyä. Paitsi akuuteissa konflikteissa, vaikkapa pelkkä mielen osoittaminen sotaa vastaan voi vaikuttaa pieneltä osaltaan siihen, miten jatkossa puhutaan omasta suhteestamme sotilasliittoihin, "uskottavaan puolustukseemme", Ottawan sopimukseen ja kansainväliseen oikeudenmukaisuuteen.

Se, millaisia välineitä huomispäivän huonolla hallinnolla on käyttää kansalaistensa alistamiseen, sotimiseen sekä ihmisten sortamiseen ja tappamiseen, ratkaistaan tänään, kun asiat ovat lähellämme rauhallisesti.

Kuka vei Vihreän Lankani?

2006-08-20T09:22:00.000+03:00

Kuten jo aiemmin uumoilin: Vihreä Lanka, tuo tutuksi käynyt resuinen toveri, on mennyttä. Lehden jutut eivät enää kasaudu "sitten joskus luettaviksi". Eikä ystävä vaikuta enää kovin räsyiseltäkään, köyhän ainejärjestön HYY:n taittohuoneella yömyöhään väsäämältä.

Tilalle on tullut professionaali ote, joka kritisoi, haastaa, kysyy ja ennen kaikkea pakottaa lukemaan joka ainoan jutun. Kanteen pitäisi painaa varoitus: tilaus saattaa aiheuttaa perjantaisin vakavampaa aikavajetta kuin Helsingin Sanomat ja HBL yhdessä konsanaan!

Kaiken lisäksi päätoimittajana on nuori, älykäs nainen, jolla on terävää sanottavaa.

Ajan henki on ViNOssa. Mihin tämä nykynuoriso oikein on menossa? Eduskuntaanko?

Kaipuu

2006-08-20T09:21:00.001+03:00

Kirjoitin Markuksen blogiin jokin aika sitten siitä, että asioiden kaipaaminen on aliarvostettu asia. Olen edelleen samaa mieltä.

Maailmantuska? Kansalaistoiminnan käyttövoima.

Riittämättömyyden tunne ja huono itsetunto? Oppimisen lähtökohta.

Avuttomuus toisten ongelmien edessä? Tapa löytää nöyrästi vaikka Kristus, jos sellaiseen uskoo.

Kiire ja ajan puute? Selvä merkki siitä, että on hengissä ja kannattaa jatkaa elämää. Tylsyyden vastapooli.

Käsittämätön? Uteliaisuutta, tieteen ja taiteen ensi askel ja sitä, mitä tarvitaan aina silloin, kun tiede kuvittelee tulleensa "valmiiksi".

Epärealistinen poliittinen utopia? Ainoa, johon meillä on valtaa, koska ainoa asia, josta voimme _tehdä_ totta. (Epärealistinen utopia ei tietenkään välttämättä ole hyvä eikä toteudu itsestään. Pointti onkin se, että äärimmilleen vietynä realistinen, uskottava, vakuuttava ja valmis poliittinen utopia ei myöskään ole automaattisesti hyvä -- vaan pikemminkin politiikan kannalta turha.)

Ihastuminen? Ainakin kannustaa kehittämään itseään ja kokeilemaan jotakin, jota ei muuten olisi ehkä tullut edes ajatelleeksi. (Löysin ensimmäiset kevyen musiikin hapuilevat askeleeni ja arvostukseni tanssia kohtaan 16-vuotiaana ensirakkauteni ansiosta. Ihastuin erään nuoren miehen lisäksi Buxtehudeen 18-kesäisenä samalla metodilla. 19:nnen ikävuoden kynnyksellä teatterin valohuone, toisen kantaminen reppuselässä ja kiipeilytelineet avautuivat minulle. 20-vuotiaana kuulin, että "aina, kun avaan suuni, tuntuu siltä kuin joutuisi keskelle automaata" — mikä saattoi olla näistä oppitunneista tärkein ja siksi riipaisevin.)

Verrataanpa:

- Aluksi sitä ei juuri huomaa. Jonakin päivänä vain ei välitä tehdä mitään. Mikään ei kiinnosta, kaikki tuntuu ikävältä. Mutta tämä haluttomuus ei menekään ohi, vaan jää ja muuttuu yhä pahemmaksi. Se kasvaa päivä päivältä, viikko viikolta. Sairas tuntee olevansa yhä masentuneempi, sisäisesti yhä tyhjempi, yhä tyytymättömämpi itseensä ja koko maailmaan. Vähitellen sekin tunne sammuu eikä hän tunne enää yhtään mitään. Hän on täysin välinpitämätön ja harmaa, maailma käy hänelle vieraaksi eikä liikuta häntä enää. Ei ole enää vihaa eikä riemua, hän ei jaksa enää iloita eikä surra, hän unohtaa naurun ja itkun. Kaikki kylmenee hänessä eikä hän pidä mistään, ei rakasta ketään. Kun sairaus on edistynyt niin pitkälle, sitä ei voi enää parantaa. Pelastusta ei ole. Sairas kulkee kiireisään kasvot tyhjinä ja harmaina, hänestä on tullut harmaitten herrojen kaltainen. Se sairaus on nimeltään kuolettava ikävä.
(Michael Ende, Momo)

Otan kaipuun ja elävän ikävän milloin tahansa, jos ja kun vaihtoehtona on kuolettava ikävä. Ajoittainen kirpeä kaiherrus silmäkulmassa on siitä sentään aika pieni hinta.

Asunnottomuuden hoitaminen ei ole bisnestä

2006-08-20T09:21:00.000+03:00

Tällaiseen näkemykseen päädyimme Orivedellä.

Tiedote
18.8.2006
Helsingin Vihreät Nuoret

Tänään vietetään uusitun Pursimiehenkadun asuntolan avajaisia. 200 asuntolapaikkaa on muutettu 65 erillisasunnoksi. Helsingin Vihreät Nuoret pitävät tärkeänä, että asunnottomien asumisen tasoa ollaan kohentamassa. Kaupungissa tarvitaan kuitenkin edelleen myös ensisuojia kaikkein huonokuntoisimmille asunnottomille.

-Parakkimaisen asumisen korvaaminen tuetulla, itsenäisemmällä asumisella auttaa pitkällä aikavälillä katkaisemaan myös asunnottomuuskierrettä. Kaupungin talouskuri ei silti saa johtaa siihen, että keskitytään vain hyväkuntoisimpien asunnottomien hoitoon ja hylätään huonokuntoiset kadulle, sanoo Helsingin Vihreiden Nuorten varapuheenjohtaja Maria Halonen.

Pursimiehenkadun asunnot ja Töölön uusi asuntola ovat vain välttämättömiä ensitoimia ja sellaisenaan riittämättömiä vastaamaan asunnottomuuden hoitoon. Helsinkiin tarvitaan lisää sekä asuntolapaikkoja, tuetun asumisen muotoja että itsenäisen asumisen mahdollistavaa sosiaalista asuntotuotantoa. Esimerkiksi asunnottomia lapsiperheitä on Helsingissä 180. Lisäksi Helsingissä on pulaa erityisesti asunnottomille naisille sopivista ratkaisuista.

-Taikatemppuratkaisuja asunnottomuuteen on turha odotella. Asunnottomuuden hoito edellyttää nykyistä pitkäjänteisempää politiikkaa. Lisäksi pääkaupunkiseudun yhteisestä asunnottomuuden hoito-ohjelmasta on pidettävä kiinni myös Espoossa ja Vantaalla, korostaa kaupunginvaltuutettu, Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Lisätiedot:

Maria Halonen, 040 811 6185
Outi Alanko-Kahiluoto, gsm 050-5614492

Paljonko kulttuuria tuhotaan musiikkitalon nimissä?

2006-08-20T09:20:00.000+03:00

Mielipidekirjoituksemme Maria Halosen kanssa julkaistiin Helsingin Sanomissa lauantaina ja HBL:ssä perjantaina.

Paljonko kulttuuria tuhotaan musiikkitalon nimissä?

Finlandia-talon vieressä sijaitseva Hakasalmen huvilan puisto on yksi Helsingin vanhimmista ja kauneimmista. Sadattuhannet ihmiset näkevät sen päivittäin vähintään vilaukselta kulkiessaan Mannerheimintien alkupäätä.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto suunnittelee uudelle musiikkitalolle huoltotunnelia, jonka rakentaminen tuhoaisi suuren osan kaupunginmuseon omistamasta puistosta. Puiston alle louhittavan tunnelin tieltä on tarkoitus kaataa useita 150 vuotta vanhoja vaahteroita ja tammia, ja rakennustyömaa avolouhoksineen ja räjäytyksineen yltäisi lähes huvilan takaseinään asti. Rakennusviraston mukaan ainoa vaihtoehto on rakentaa tunneli puiston alle. Vaihtoehdoton sanelupolitiikka kertoo välinpitämättömyydestä kulttuurihistoriallisia arvoja ja perinteitä sekä kaupunkilaisten viihtyvyyttä kohtaan.

Hakasalmen huvilan puisto on kaupunkilaisten -- meidän ja tulevien pääkaupunkiseudun asukkaiden -- yhteistä omaisuutta. Sitä ei voi korvata rakennustöiden jälkeen asennettavalla nurmimatolla. Huoltoliikenteen sujuvuus on tärkeää, mutta se ei saa kävellä kulttuurihistorian ja virkistysalueiden yli peruuttamattomalla tavalla.

Musiikkitalon rakennusprosessi on päivä päivältä muovautumassa yhä absurdimmaksi. Kulttuurin nimissä, kaupunkilaisten enemmistön mielipiteestä piittaamatta, on jo hävitetty valtava määrä arvokasta kulttuuria. Hakasalmen puiston tärveleminen ja ikivanhojen puiden kaataminen olisi jälleen yksi turha uhraus. Se vahvistaisi entisestään kaupunkilaisten näkemystä siitä, että musiikkitalon kulttuuri on niin tärkeää, että sen nimissä saa turmella enemmistön arvostamaa kaupunkikulttuuria.

Kaupungin päättäjien kannattaakin miettiä, tehdäänkö kaupunkia jonkin vähemmistön tai enemmistön ehdoilla -- vai ehkä kaikille viihtyisäksi ja monimuotoiseksi? Kuten yleensä kaikessa, historiallisten ja kaupunkilaisten arvostamien kohteiden tuhoaminen on paljon helpompaa kuin niiden rakentaminen; usein se on jopa peruuttamatonta. Sama pätee myös kaupunkilaisten edustajien valitsijoiltaan saamaansa luottamukseen.

Hakasalmen huvila ja sen kulttuurihistoriallisesti arvokas puisto eivät kuulu musiikkitalolle, rakennusvirastolle tai edes Helsingin kaupungille. Ne kuuluvat kaikille.

Koulun penkillä; kampanjapäällikkö valittu

2006-08-15T09:20:00.000+03:00

Viikonloppuna olin Oriveden opistolla Vihreillä kesäpäivillä. Kesäpäivillä valmistauduttiin tuleviin eduskuntavaaleihin.

Päivällä Cronberg puhui ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, Anni vihreästä arjen hyvinvointivaltiosta, Oras ilmasto- ja energiapolitiikasta ja Ode perustulosta. Aikaa olisi voinut olla enemmänkin, sillä ainakin omalta osaltani tunsin kaikkien aiheiden jäävän hieman pintaraapaisuksi. Olen toisaalta tavannut kaikki Oden kirjat jo aiemmin, ja tehnyt ilmasto- ja energiapolitiikkaa — Maan ystävissä usein Oraksenkin kanssa — useita vuosia aktiivisesti. Ehkä uusia juttuja tuli sen takia aika vähän. Eihän vanhoissakaan mitään vikaa ole!

Vihreää arkea

Mielenkiintoisin ja innostavin oli ehkä Annin puhe, jossa hän puhui vihreästä valtion tulo- ja menoarviosta (kts. alta), vankeinhoidosta ja lasten eriarvoisuuden ja pahoinvoinnin lisääntymisestä. Kaksi jälkimmäistä voivat tietysti kuulostaa pieniltä asioilta, kun miettii kaikkia ihmisryhmiä, jotka politiikassa pitäisi ottaa huomioon, mutta ehkä juuri siksi ne kiinnostavat. Ei voi eläytyä kaikkiin ihmisiin ja koko yhteiskuntaan kerralla. Pitää yrittää ajatella kaikkia, mutta kutakin erikseen.

Vihreä talousarvio

Jostain syystä vihreitä pidetään kansalaisilta kysyttäessä heikoimpana puolueena juuri talousosaamisensa osalta. Tämä on hassua, kun ajattelee, millaista oppositiopolitiikkaa esimerkiksi Kokoomus tekee talousarvioaloitteissaan: yhtä aikaa lisää menoja ja vähemmän (vero)tuloja. Yhtälöhän on absurdi.

Kokoomus pistää tietysti toiveensa julkilausutusti siihen, että kun veroja alennetaan, verotuloja kertyy enemmän. Siitä, että toimeentulotuella elävä työtön entinen siivooja tai kirvesmies säntää töihin, kun keski- ja suurituloisten veroja alennetaan pari prosenttia, vain on melko vähän näyttöä. Toki veronalennukset aina lisäävät kulutuskysyntää, joka luo työpaikkoja ainakin jonnekin. Ei tosin välttämättä entisille pankkivirkailijoille eikä riittävästi. Kokoomuksen talousbluffin vuoksi esimerkiksi Anni on vaatinut ennakoitavuutta myös valtion tuloihin.

Vihreillä sen sijaan on esittää vaihtoehtoinen budjetti, johon on koottu talousarvioaloitteemme yhdeksi paketiksi, ja joka on kokonaisuutena ylijäämäinen. Tämä osaamisemme ja rohkeutemme pitäisi valjastaa vielä imagoommekin. Empatiakyky, tavoitteellisuus ja oikeudenmukaisuuden taju eivät sulje pois vastuullisuutta ja viisautta — päinvastoin, sekä ihanteet että numerot jäävät torsoiksi ilman toisiaan.

Sano se äänelläsi

Lisäksi sain kipeästi kaipaamaani esiintymiskoulutusta. Olen ammattini ja lapsuuteni perusteella parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Toisaalta pääsin lukioaikoina hieman yllättäen Aamulehden puhekilpailussakin kärkisijoille, ja sain esimerkiksi tänä keväänä toisen käden kiitosta Oraksen kautta eräästä Sosiaalifoorumin puheestani. Ilmastomarssin jälkeen Leo, Annukka ja Meri kysyivät, olenko harkinnut uraa vallankumousjohtajana.

Silti äänestäni ja ilmeistäni ja eleistäni puuttuu yleensä väri: vaikka asia olisi lähellä sydäntä, innostukseni ei välity kuulijoille. Lisäksi spontaani puheeni on takeltelevaa ja rönsyilevää. Hyvistäkään ajatuksista ei ole hyötyä, jos niitä ei saa kommunikoitua tavalla, joka ymmärretään ja jää mieleen. Toivottavasti keväällä kampanjoidessa pääsee kaduilla ihmisten kanssa puheisiin niin, että oppii jotain keskinäisviestinnästä — ja ihmisten ilon- ja huolenaiheista — myös muun elämän varalle.

Kampanjapäällikkö

Lauantai-iltana juttelin tukiryhmästäni paikalla olleen Niklaksen kanssa myös siitä, miksi kampanjoilla on yleensä oma kampanjapäällikkönsä. Minulle kampanjapäällikkö on henkinen olkapää, sparraustoveri, kritisoija, kannustaja ja tukiryhmän innostaja. Ehdokkaalla on paljon tekemistä mm. politiikassa, kirjoittamisessa, puhumisessa ja ihmisten tapaamisessa, joten ajatus asian hanskaaminen yksin on melkoisen ylioptimistinen. Myös kansalaisjärjestöhommissa olen huomannut, että tukiryhmien kaltaiset anonyymit kollektiivit toimivat parhaiten, tehokkaimmin ja mukavimmin, kun tietää, ketkä pari tyyppiä vastaavat kokonaisuudesta ja vastaa kysymyksiin.

Jutustelun jälkeen meillä oli varsin spontaani yhteisymmärrys siitä, että Niklas on minulle passeli kampanjapäällikkö: innokas ja kunnianhimoinen, poliittisesti samoilla linjoilla ja minun sopivuudestani vakuuttunut. Samaan aikaan Niklas on vihreässä politiikassa melko uusi tekijä, mikä on monella tapaa myös etu. Kun katsoo asioita vähän ulkopuolisen silmin, osaa katsoa niitä enemmän myös keskivertoäänestäjän tavoin. Jos ääniä hakee vain aktiivisimmilta puolueen vakailta tukijoilta ja jäseniltä, saldo voi jäädä heikoksi.

Miksi puhutaan ihmisistä?

Sunnuntaina Vihreiden kesäpäivillä keskusteltiin mainoksista, ehdokkaan profiilista ja tiedottamisesta. Jäin jälkikäteen miettimään, oliko asenteessani turhaa ylimielisyyttä. Tiedottamista ja mainosten laatimista on tullut tehtyä kosolti ja kansalaisjärjestöissä; profiilia taas osasi miettiä omastakin takaa. Kuka nyt ei olisi kuullut, että vaaleissa pitää kertoa juuri itsestään? Mutta aina voi oppia lisää, jos ei ole asennevammaa.

Joillekin ihmisille ajatus siitä, että pitää tarjota ihmisille ehdokasta eikä pelkkää ilmastonsuojelua, hyvinvointivaltiota, demokratiaa ja kaikkien tietoyhteiskuntaa, on vaikea. On kuitenkin väärin sanoa, että kyse olisi vain jonkun sortin missikisoista. Ehdollahan todella myös olemme me: meidän periaatteemme ja kykymme ajaa asioita eteenpäin. Ajamamme asiat ja niiden onnistuminen ovat eduskunnassa loppujen lopuksi vain seurausta näistä, vaikka poliitikon itsensä mielessä ne tietysti ovatkin yleensä päällimmäisinä, kuten pitääkin olla.

On lisäksi hyvä muistaa, että arvomme ja osaamisemme voivat välittyä ehkä parhaimmillaan juuri silloin, kun puhumme meille läheisistä asioista. Silti miettimällä, miten puhuu, milloin, missä ja kenelle, myös henkilömme voi tulla paremmin ja aidommin esiin kuin jos asiaa ei ajattele itse lainkaan.

Onko fossiilidinosauruksella sukupuolta?

2006-08-14T09:19:00.000+03:00

Kirjoitin oheisen jutun HYYn vihreiden Raastin-lehteen.

Afrikkalaisen naisen päivästä voi kulua viisi tuntia veden ja polttopuun hankkimiseen — ja ilmastonmuutos pahentaa tilannetta. Teollisuusmaissa naiset pitävät ilmastonmuutosta elämäntapa- ja miehet teknisenä ongelmana. Ratkaisuksi ei riitä yksinään feministinen tai energiapoliittinen ote. Näkökulmat pitää yhdistää.

Jos sukupuolta ajatellaan biologiana, miesten energiatarpeet eivät välttämättä eroa naisista. Ilmastonmuutoskaan ei tee eroa sukupuolten välillä: se on armoton luonnonilmiö. Käytännön maailmassa miesten ja naisten roolit ovat erilaiset. Siksi naiset keskimäärin käyttävät energiaa ja kärsivät ilmastonmuutoksesta eri tavoin kuin miehet.

Roolierojen hälventäminen on perusteltua, mutta ilmastonmuutos ei ehdi odottaa. Havainnot maailman sukupuolittuneisuudesta on valjastettava ilmastopoliittiseen hyötykäyttöön. Samalla ilmastonsuojelusta hyötyy myös tasa-arvo.

Mies voi tietysti toimia tilastollisessa naisen roolissa, ja toisinpäin. Kirjoitan siksi "miehekkyydestä" ja "naisellisuudesta". Jokaisen meistä kannattaa ammentaa molemmista.

Ilmastonsuojelu: mies- ja naisasenteiden liitto

Miehekäs rooli on käydä töissä autolla ja tehdä päätöksiä — vaikkapa hiilivoimaloista. Miehekkäille asenteille ilmastonmuutos on tekninen ja valtiollinen ongelma. Elämäntapamuutoksille ei; tehokkaammalle entiselle elämälle kyllä. Yksilötason valinnat? Yhdentekeviä: korvataan ne verotuksella.

Naisellista hommaa on hoitaa kotia ja perhettä. Naisellisen ajattelun luonteva valinta on korvata kodin 500 lelusta 400 teatterinäytöksillä. Energiapolitiikka? Epäilyttävää talous- ja insinööritiedettä: korvataan se omallatunnolla.

Kumpikin asenne jää orvoksi. Ilmastonsuojelu onnistuu vain keinojen liittona. Miten leikata Suomen päästöjä 80 % vuoteen 2050? Tuottamalla tehokkaammalla teknologialla vähemmän. Ilmastomyötäisiä valintoja tulee helpottaa politiikalla, mutta yksilöiden eri tilanteille tulee jättää tilaa.

Käytännön esimerkkejä? Naisellista näkökulmaa tarvitaan energiayhtiöiden hallituksiin sekä valtiovarainministeriöön. Muuten kaikkea tehdään tehokkaammaksi, mutta ajatellen vain loputonta tuotannon kasvua.

Miten viestiä yksilöiden valinnoista? Miehekäs mieltää "liikkumisen vähentämisen" hippielämäntavaksi, joka vie maakuoppaan. Mutta videokonferenssi internetissä onkin modernin teknologian ja Nokia-työpaikkojen suosimista. Naisellinen ei osta tuulivoimalaa sen pienelektroniikan vuoksi. Hänelle myyvät puhdas luonto ja iloitsevat ihmiset.

Sukupuoli näkyy arjen sovelluksissa. Intiassa hallitus tarjosi ihmisille miesten suunnittelemia ilmastomyötäisempiä liesiä, mutta menestys oli heikko. Liedet olivat tehokkaita, mutta savuttivat yhtä paljon kuin entiset. Kun ruokaa valmistavien naisten valitukset kotien savustamisesta huomioitiin, liedet alkoivat käydä kaupaksi.

Sopeutuminen: syrjitty tietotaito mukaan

Miksi sopeuttaa, jos voi ennaltaehkäistä? Jo tuotetut päästöt vaikuttavat vuosisatoja. Ilmakehä on käytännössä tuomittu kahden asteen lämpenemiseen. Siihen se täytyykin pysäyttää, sillä vaihtoehtona on kuusi celsiusta. Nuo kaksi astettakin pistävät silti jo ranttaliksi. NASA-johtaja Jim Hansenin mukaan planeettaamme ei tunnista samaksi niiden jälkeen.

Millainen on Euroopan helleaallossa vuonna 2003 kuollut? Todennäköisesti vanhus — ja luultavammin nainen kuin mies. Luonnonmullistuksissa kärsivät eniten köyhät, ja köyhistä 70 prosenttia on naisia.

Todennäköinen uhri on usein paras varautuja. Naisten näkökulmaa ei kannata ohittaa, kun valmistaudutaan ilmastovaikutuksiin. Kun hurrikaani Mitch iski Hondurasiin, La Masica säästyi kuolemilta. Kunnassa naiset ja miehet olivat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa ilmastovaroitusjärjestelmää. Mikronesian saarilla kuivuuden sattuessa naiset onnistuivat löytämään uuden puhtaan veden kaivon, koska he olivat päivittäin tekemisissä veden kanssa.

Uusi ilmastopolitiikka: ongelmasta mahdollisuus?

Hyvä energiapolitiikka ei ole pelkkä vastaisku ilmastonmuutokselle. Fiksu tuulivoimala on hyvä päästövähennyskeino, mutta lisäksi se tarjoaa köyhille alueille ja ihmisille helpotusta kovaan energiapulaan. Jos naiset ja miehet voivat olla ilmastoprojektien omistajia, niillä voidaan lisätä myös sukupuolten tasa-arvoa.

Viherpesua

2006-08-13T09:19:00.000+03:00

9.8. julkistettiin uusi vihreiden ilme, joka oli minusta terävä, raikas ja moderni. Senkin kanssa on kiva tehdä töitä. "Viherpesua", eli tilaisuutta, jossa ulkoasu ja uusi nimi "Vihreät" (korvaa käytössämme arkaaisen "Vihreän liiton") julkistettiin, olisi tosin voinut mainostaa enemmänkin juuri omillemme. Olisi ollut kiva saada vielä enemmän yhteishenkeä myös ulkoasu-uudistuksesta kertomiseen.

Samalla viikolla lanseerattiin myös uudistunut Vihreä Lanka. Myös sen taitto oli mukavan tuore ja ilmava. Tärkeimmältä tuntui, että kun yleensä lehdistä tulee lukeneeksi vain pienen osan jutuista otsikoiden perusteella, tällä kertaa luin jokaikisen alusta loppuun. Jos ei lehden linja muutu, pitänee sopeutua siihen, että perjantainen lehdenluku on vastakin erilaista kuin ennen.

Maapallo: ei logo, vaan politiikkaa

Minusta myös maapallon tiputtaminen logosta oli hyvä idea. Ei siksi, ettenkö puolustaisi rajat ylittävää politiikkaa ja koko maailman sekä sen tulevaisuuden huomioimista, vaan siksi, että se on logona hankala.

Maapallo on aina monimutkaisempi kuin kuvat siitä. Kun ajamme maailmanlaatuista politiikkaa, meidän pitää päästä ihmisten lähelle asioihin, joita maapallo heille tarjoaa ja joita sen vaaliminen heiltä vaatisi. Puhutaan mieluummin lampuista, pyöräteistä, tuulivoimaloista, kyläkaupoista, terveydenhoitajien koulutuksesta, työvoimatoimiston sivujen käytettävyydestä, veroprosentista, ikkunoiden tiivisteistä ja lähikirjastoista.

Politiikassamme maapallo säilyy. Kuten Ari Heikkinen tiivisti, se tulee olemaan pääasiallinen suojelukohteemme jatkossakin.

Lisäksi turhan symboliikan puute voi minusta olla hyvä asia juuri Vihreiden jäsenpohjan laajentamisen kannalta. Monelle vetovoimaisuuttamme lisää juuri ajatus siitä, ettei tarvitse sitoutua johonkin "yhteisöön" vaan ajettaviin asioihin.

Esimerkiksi itse voisin elää ruiskukkamaisen tai ruusumaisen symbolin kanssa, mutta ehkä vähän kiusaantuneena. En minä EU:stakaan halua hymnejä ja lippuja vaan parempaa politiikkaa.

Säpsähdys

Demarinuorille säpsähtivät meitä. Viestiikö tämä siitä, että kilpailijat pelkäävät onnistumistamme? Se voi olla omahyväinen tulkinta, muttei ehkä aivan perätön. Kuulemma demarinuoret ovat syytäneet ilmoille hassuja tiedotteita aiemminkin: esimerkiksi täysin spontaanisti ViNOn vanhasta periaateohjelmasta. Mikäs siinä: kyllä meidän nahkamme huumoria kestää.

Puheenjohtajamme puheen sisältö oli oikeita asioita. Ihmiset tuntevat olevansa keskellä pelottavia muutoksia ja sellaisten kilpailua erilaisten elämän asioiden kanssa, joista ei pääse ottamaan taukoa: uralla etenemistä; työpaikan vaihtamista; eläkepommin välttämistä; teknologian kehityksen seuraamista; jatkuvaa kouluttautumista; menestyvänä, onnellisena ja myyvänä esiintymistä; maailman kasvavalta pahoinvoinnilta, köyhyydeltä, ilmastonmuutokselta ja sodilta piiloutumista. Vihreä muutos ei ole pelottava muutos siksi, että se itse tuo turvallisuutta. Vihreille tämä ei ole uutta. Silti samoja asioita pitää jaksaa toistaa: vain niin niistä voi tulla totta. Jos demarit eivät ymmärrä näitä, pitänee katsoa itseään peiliin: miten asioita voisi vielä kirkastaa ja selkeyttää?

Oikeita sisältöjä

Öljyriippuvuuden katkaiseminen liikennepoliittisella ohjelmallamme, vähentämällä liikkumisen tarvetta, kohentamalla joukkoliikennettä ja parantamalla autojen matkustus- ja polttoainetehokkuutta on minusta varsin "sisällökästä". Ilmastonmuutoksen torjuminen säästämällä energiaa uudella tekniikalla ja panostamalla sähkön ja lämmön yhteistuotantoon sekä bio- ja tuulivoimaan on minusta oikea sisältö. Prekaarien aseman parantaminen perustulolla, jolla yhdistetään toimeliaisuuteen kannustaminen ja ihmisten perustoimeentulon takaaminen, on minusta oikea sisältö. Onko bemarinuorten tiedotteessa kyse siitä, että ne ovat vääriä sisältöjä, vai että niitä ei ymmärretä?

Yhtä mieltä ja eri mieltä

Mielenkiintoisinta oli, että SD-nuoret tarttuivat juuri "erimielisyyksiimme". Itse en, yllättäen, tunne olevani kovin erimielinen muiden vihreiden kanssa.

Erimielisyyksillä on ja tulee olemaan vihreissä paikkansa: emme ole keskuskomitean hallinnoima koneisto. Ehkä silti meidän kannattaisi muistaa näyttää ulospäin se, mikä vihreille itselleen on itsestään selvää: useimmista asioista olemme yhtä mieltä. Tavoittelemme olennaisesti samaa maailmaa. Välillä erimielisyydet kannattaisi, draaman kaaren kannalta, ehkä yrittää saattaa johonkin loppuun paiskaamalla välillä kättä.

Jos potentiaaliset kannattajamme, äänestäjämme ja yhteistyökumppanimme eivät huomaa, että luotamme toisiimme, miten ihmeessä pystyisimme vakuuttamaan heidät siitä, että heidänkin kannattaisi?

Kaupungissa vai maalla? (Helsingissä vai Sipoossa?)

2006-08-10T09:18:00.000+03:00

Keskustelu Sipoon ja Helsingin välisestä rajasta on käynnistänyt laajempaa pohdintaa siitä, onko ihmisten parempi asua kaupungissa vai maalla. Kysymys menee helposti vähän metsään.

Suomessa on jo olemassa väljän ja tiheän asutuksen alueita. ("Väljä" ei tässä viittaa lämmitettävään asuinpinta-alaan vaan asukkaisiin neliökilometrillä.) Voimme tavoitella asutusrakenteen muuttamista ekotehokkaiksi urbaaneiksi koneistoiksi tai omavaraisiksi paikallisyhteisöiksi, mutta on absurdia kuvitella, että muutos olisi helppo tai nopea. Toistaiseksi siis ihmisiä siis tulee myös asumaan sekä taajamissa että maaseudulla.

Tavoitteeksi siis tulisikin ehkä ottaa:

1) Sekä väljän että tiheän asutuksen alueilla sekä voidaan että tulee pyrkiä siihen, että ihmiset voivat hyvin ja ympäristökuorma on pieni. Tarvitaan joukkoliikenneyhteyksiä, palveluita, kestäviä lämmitysratkaisuja, virkistysalueita, luonnonsuojelua ja mahdollisuutta harrastaa ja vaalia ihmissuhteita. Pitäisi kisata siitä, missä asiat aidosti järjestetään parhain päin, eikä siitä, onko jokin kuvitteellinen ekokaupunki tai ekokylä teoreettisesti lähempänä optimia.

2) Tavoite 1) edellyttää käytännössä asumisen ja liikenteen suunnittelemista kokonaisuutena. Kuntarajat eivät saa olla este elämän muuttamiseksi ekologisemmaksi, tasa-arvoisemmaksi ja onnellisemmaksi. Toisaalta on turha kuvitella, että kuntarajojen muuttaminen automaattisesti parantaa kaikki ongelmat. Erityisen hassuksi tilanne muuttuu, jos kiistat kuntarajoista tulehduttavat välejä jollain alueella niin, että juuri riitely estää seudullisen yhteistyön.

3) Jos haluaa asua väljän asutuksen alueella, on hyvä olla valmis järjestämään oma liikkumisensa ja lämmityksensä kestävällä tavalla (esimerkiksi pelleteillä, polkupyörällä ja vaikka harvaankin kulkevalla bussilla). Kaikille tämä ei ole mahdollista; heidän olisi ehkä parempi asua kaupungissa kaukolämpötalossa ilman autoa. Jos tämä tuntuu raa'alta, kannattaa ehkä muistaa, kuinka raaka ja epäoikeudenmukainen paljon päästöjä tuottavan elämäntavan tuottama ilmastonmuutos viime kädessä on.

Kiihdytysajot: harmitonta viihdettä vai jotain muuta?

2006-08-08T09:18:00.000+03:00

6.8. TV2 esitti ohjelman: Anni Sinnemäki kiihdytysajoissa
"Hyppääkö moottoriurheiluun nihkeästi suhtautuva kansanedustaja kiihdytysauton kyytiin? Anni tapaa kiihdytysautoilijoita, mm. Janne Ahosen. Löytyykö heille yhteinen sävel?"

Minulta kyseltiin kesäkuussa taustatietoja kiihdytysajojen ympäristövaikutuksista. Onko niillä mitään merkitystä ilmaston kannalta? Hyvä kysymys.

Ajoissa saa helposti kulumaan polttoainetta tuhansia litroja: kiihdytyksessä litran kymmenellä metrillä. Esimerkiksi 5000 litran kulutus vastaa sitä kuormaa, jonka tuo 4400 ihmistä, jotka tulevat 20 kilometrin päästä katsomaan ajoja (keskimääräisillä autoilla ja niissä kulkevilla matkustajamäärillä). Kuten vertaus vihjaa, ajoilla on tietysti ympäristövaikutuksia siinä missä kaikilla massatapahtumilla. (Kts. esim. ECOMASS)

Globaalissa mittakaavassa tämä on lähtökotaisesti hyttysen ininää laajenevassa Saharassa. Mikä kiihdytysajoissa sitten kismittää? Turha haaskaus symbolisena eleenä? Ehkä vähän sinnepäin. Ihmiset hakevat roolimalleja ja haluavat olla televisiossa näkemiensä ihailtujen menestyjien kaltaisia - vaikkapa sitten autojen avulla.

Ajokisojen lopettaminen ei varmasti lopettaisi uhoamista, eikä liikenneonnettomuuksia, pilluralleja, hiilidioksidipäästöjä ja autojen hankkimista egon jatkeiksi. Autot olisivat edelleen monelle ihmiselle hengenvaarallisia joukkotuhoaseita.

Mutta silti epäilen, että jonkun sortin joukko ihmisiä etsisi ennemmin vaaraa, jännitystä ja seikkailuja animaatioelokuvista, tietokonepeleistä, laskemalla mäkeä pulkalla ja koskea kanootilla, jos ihmiset eivät urheilisi moottorein.

Voimme keskustella erikseen siitä, onko tällainen eskapismi ja seikkailunhalu itsessään pahaa ja turmiollista (minusta ei ole). Ekaksi pitäisi kai kuitenkin rajoittaa harrastusten aiheuttamat haitat muille. Hiilidioksidi kun ajaa ihmisiä kohdeistaan.

Mitä ihmeen yhteisöllisyyttä?

2006-08-06T09:16:00.000+03:00

Yksilöllisyyden syyksi pistetään tätä nykyä aika iso määrä erilaisia ongelmia. Kaupungin ja maaseudun välisen "ristiriidan" velloessa romantisoidaan paluusta maaseudun yhteisölliseen elämäntapaan. (Ristiriita on tietysti vähän hassu ajatus, kun maaseudulla tosiasiassa voidaan elää hyvin kaupunkilaista supermarket- ja bemarikulttuuria, ja Espoon pientaloalueita pidetään kaupunkimaisena asumisena.)

Kaupungit ovat näissä uhkakuvissa pesäkkeitä, joissa ihmiset tuomitaan elämään lapsuudesta vanhuuteen yksin alkoholismin, päihdeongelmien, masennuksen ja itsemurhien vietävinä. Kukaan ei niissä välitä kenestäkään.

Maalla taas kuvitellaan kaikki elämä ahdasmielistä kyttäykseksi, jossa ei ole omaa rauhaa eikä lupaa olla oma, vähän erilainen itsensä.

No, eiväthän asiat ihan näin ole. Kaupungeissa voi olla tiukkoja, ahdasmielisiä yhteisöjä, joista irrottautuminen on hankalaa tai jopa vaarallista; maalla taas avarakatseisia, suvaitsevaisia ja toisten yksityisyyttä kunnioittavia ihmisiä. Tilastollisia eroja on, mutta ne eivät ole absoluuttisia. Ja se asuinpaikka, joka sopii yhdelle, ei ehkä sovi toiselle.

Tätä "itse kullekin sopivuutta" ei kannata lukea liian ahdasmielisesti. Mielikuviin pientalossa asumisesta vaikuttaa paljon se, kuinka ankeita kokemuksia on siitä, että kaupungin vuokra-asunnossa oman kodin remontoiminen mukavaksi kielletään suorasanaisesti; lähikorttelin harmaasta betonimassasta; yksityisautojen ja rekkojen räminästä ja katupölystä Tuusulanväylän varressa matkalla kotoa töihin; oman pihapiirin kakaroiden kiljunnasta; keskustan mainossaasteesta ja yöbusseissa oksentelevista humalaisista. Mikään näistä ei ole suoraa seurausta siitä, että asutaan kaupungeissa, vaan asioita, joihin voi politiikallakin vaikuttaa.

Mielenkiintoisempaa onkin se, miten yhteisönsä voi valita ja miten niiden välillä voi liikkua. Tässä pohdiskelen Helsingissä, Espoossa, Suomussalmella ja Tampereella asuneen kokemuksia.

1) Kaupungissa voi valita ystävänsä, jos hyvin käy. Jos tulee parhaiten toimeen jollain mittarilla samanlaisten ihmisten kanssa, voi löytää ihmissuhteita harrastusten tai vaikka politiikan parista. Maaseudulla ei yleensä ole riittävästi kriittistä massaa, jotta shakista, larppauksesta, toisista lesboista tai kehonrakentamisesta pitävät ihmiset löytäisivät helposti samoista asioista pitäviä tyyppejä.

2) Kaupungissa voi vaihtaa yhteisöä. Ei ole tavoittelemisen arvoista tai ilon aihe, jos ystävien tai sukulaisten kanssa tulee seinä vastaan -- ja nämä eivät hyväksy vaikka sitä, että liityt Kokoomukseen tai haluat liittyä kirkkoon. Silti elävässä elämässä joskus näin käy.

Mikä avuksi, jos oma naapurusto, uskonlahko tai suku ei siedäkään jotakin tiettyä erilaisuutta? On helppoa todeta, että löytyy paljon pieniä, kiinteitä yhteisöjä, jotka ovat myös suvaitsevaisia ja joustavia; se ei kuitenkaan riitä vastaukseksi kysymykseen. Entä, jos ei satu elämään juuri sellaisessa?

Jos elää pienen asukastiheyden kunnassa, jossa kaikki tuntevat toisensa, on vaikea vaihtaa yhteisöstä toiseen. Yhteisössä eletään vaikka itsensä kieltäen, koska vaihtoehdot ovat niin hankalia. Kaupungissa naapureitaankin voi muuttaa pakoon toiseen kaupunginosaan ilman dramaattisia muutoksia; maalla liikkuvuus edellyttää enemmän selkärankaa.

Itse arvostan mahdollisuutta muodostaa ystäväpiirini ja yhteisöni omista lähtökohdistani niin paljon, että olen valmis sietämään kaikki kaupunkielämän huonotkin puolet. Minusta tämä ei ole "yhteisöllisyyden" tappio ja "yksilöllisyyden" voitto, vaan päinvastoin. Saatan olla jäävi tai harhainen asiassa, mutta omasta mielestäni suhteeni ystäviini ja asuintovereihin ovat paljon kiinteämmät kuin ne koskaan olivat katolisen seurakuntani jäseniin tai Suomussalmen lukion kanssaoppilaisiin. Minulle niillä on niin paljon arvoa, että siedän vaikka Helsingin keskustaakin.

Kun puhutaan vihreästä yhteisöllisyydestä, minusta on tarpeen tehdä selkeä pesäero siihen, että olisi vaalittava ehdottomuuteen asti kuulumistaan siihen yhteisöön, jonka on syntymän ja asuinpaikan perusteella sattunut osakseen saamaan.

Lähtökohtaisesti, jos joku pieni yhteisö on äärimmäisen omavarainen ja kiinteä, sillä on yleensä myös omat sääntönsä. Ei taida olla mitään erityistä todistusaineistoa siitä, että nämä periaatteet olisivat lähtökohtaisesti esimerkiksi ekologisia tai suvaitsevaisia tai ihmisoikeuksien kanssa enemmän sopusoinnussa kuin valtioiden tai kansainväliset pelisäännöt.

Pikemminkin vaikuttaa minusta siltä, että mitä pienemmässä yksikössä tehdään isoja periaatteellisia päätöksiä, sitä lähempänä ollaan sellaista "ihmisten omaa oikeustajua", joka usein tarkoittaa vain mielivaltaa. Se voi merkitä vaikkapa sitä, että ruma pöhöttynyt tursake, jota kaikki pitävät vähän epäilyttävänä ja outona, saa esimerkiksi vahingonteosta huomattavasti ankaramman rangaistuksen kuin menestyvä, esiintymistaitoinen ja pidetty ihminen. Tai sitä, että rangaistuksen pääasiallinen tehtävä on sovittaa vahinkoa enemmällä vahingolla eikä ennaltaehkäistä ongelmia. Lähidemokratiaa tarvitaan, mutta sen täydentäjäksi myös valtiollinen demokratia on tarpeen.

Esimerkki: vaikka Kiina olisi kuinka "omavarainen" tahansa, eiköhän siellä keskimäärin pössyteltäisi kotimaista kivihiiltä nykyteknologialla energian haaskaamista varten. Siitä puserrettaisiin vielä polttoainetta "lähialueella" tapahtuvan liikenteen hoitamiseksi.

On esitetty ajatus siitä, että omien tekojen vaikutukset tulevat näkyville, jos tuotanto tapahtuu lähellä kulutusta, ja tällöin eletään viisaammin ja kohtuullisemmin. Näkemys on sinällään ihan sympaattinen ja kannatettava.

Sen suoraviivaisuus alkaa kuitenkin ontua silloin, kun paikassa X tapahtuvalla tuotannolla on väistämättömiä maailmanlaajuisia seurauksia, kuten ilmastonmuutos. Näköyhteyden tuottamiinsa ongelmiin voi saada muillakin keinoin; esimerkiksi modernilla tiedonvälityksellä, keskinäisillä sopimuksilla ja vaikka hintamekanismeilla. Joskus yhteyksiä omien tekojen ja niiden vaikutusten välillä ei pelkkää näköetäisyyttä hallitsemalla voikaan huomata.

Ystävällistä, mutta joustamatonta palvelua; Jack Chickin Suomen-edustusto

2006-08-05T09:16:00.000+03:00

"Ymmärrän tilanteenne"

Olin Ankkarockissa feissaamassa ViNOlle — tai siis oikeammin Ankkarockin ulkopuolella.

Vantaan festivaalien linja on se, että tilan sisäpuolelle ei oteta muuta kuin kaupallista myyntitoimintaa. Lisäksi festarien tarjoamaan säilytystilaan pääsee käsiksi vasta ojennettuaan lippunsa sisäänkäynnillä. Lippu otetaan tässä vaiheessa talteen, eli alueelle pääsee yhdellä lipulla vain kerran. Festivaalien kunniaksi on sanottava, että asian minulle selittänyt mieshenkilö oli ystävällinen ja sanoi "ymmärtävänsä meidän tilanteemme".

Näistä syistä ostimme Terhin kanssa vain yhden kahden päivän lipun (Terhille), ja olimme lauantaina ja sunnuntaina paikalla vain noin 3 tuntia. Pidempiaikainen jakelu olisi edellyttänyt wc-tiloja sekä paikkaa, johon laittaa toinen mokoma jaettavia materiaaleja säilöön. Itse en musiikista olisi niin perustanutkaan, joten en tuntenut tappiota kamalaksi. Jaoimme aurinkoisessa säässä Rönsyä ja ViNOn yleisesitettä, ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa.

Jumalainen räminä vie hermot

Silti alueen ulkopuolella oleva meteli alkoi jossain vaiheessa ottaa päähän. Kyseessä ei ollut känninen ördäys tai festareilta kumuava rock, vaan taukoamaton, kovaääninen Jeesuksen tuputus.

Minusta uskontoa saa esitellä ihmisille siinä missä politiikkaakin. Chickin traktaatit ovat minusta kaikessa huvittavuudessaan etovia (kts. esim. rockista, roolipeleistä, abortista, homoseksuaalisuudesta, islamista (toinen), kommunismista, buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta), mutta jos niistä on valmis keskustelemaan, en vastusta oikeutta jakaa niitä itsessään. Ja jos joku on sitä mieltä, että meidän muiden ihmisten tulisi omaksi parhaaksemme ottaa vastaan jokin jumala elämäämme, en vastusta sen sanomista. Jos joku vakavissaan uskoo, että Ankkarockissa käyvät ihmiset elävät alkoholin ja huumeiden orjina ja siksi heitä kannattaa käännyttää jollekin jumalalle kertomalla kauhutarinoita, se on minusta virhearvio, mutta sellaisiakin saa tehdä.

Mutta pitää olla jokin tapa sanoa "kiitos ei". Kun minä jaan kadulla esitteitä tai keskustelen ihmisten kanssa, uskon, kun he sanovat, ettei kiinnosta -- enkä solvaa heitä sen takia. Jos asiani ei kiinnosta, etsin mieluummin vikaa asiasta tai tavastani esittää se kuin muista ihmisistä.

Ennen kaikkea en julista tuntikaupalla samaa sanomaa vahvistimien kanssa vilkkaasti liikennöidyllä paikalla. Hyvä mielenosoitus kestää minusta puolesta tunnista tuntiin. Se ehkä kiertää kaupunkia ja yleensä pyrkii kohdistamaan viestinsä joihinkin päättäjiin. Ymmärrän, että tämäkin voi ottaa jotakuta päähän, ja senkin saa myös sanoa, mutta puolustan kaikkien oikeutta toimia näin omassa asiassaan. Rajansa kuitenkin kaikella.

Alla Oraksen aikoinaan tekemiä vinkkejä esitteiden jakoon.

Vinkkejä lennäkkien jakajille

1. Mieti paikka. Hyviä jakelupaikkoja ovat vilkkaat kauppa- ja kävelykadut. Paikkakunnasta riippuen myös asematunneli, pääkirjasto ja yliopisto voivat olla toimivia paikkoja. Kauppakeskuksissa ei usein saa jakaa esitteitä, mutta aina voi yrittää kysyä lupaa tai toimia, kunnes joku tulee ja heittää ulos. Kokeile myös isoja mielenosoituksia ja kadulla kävellessä jakamista.

2. Hymyile. Ihmiset ottavat helpommin esitteitä hymyileviltä ihmisiltä. Sitä paitsi esitteitä on mukavampi jakaa hymyillen kuin murjottaen.

3. Hae katsekontakti. Näin ihminen huomaa, että sinulla on hänelle asiaa. Hymyilemisen kanssa mainio yhdistelmä.

4. Sano jotain. Harva ihminen haluaa uskonnollisia lennäkkejä, ja osa karsastaa kaupallisia mainoksia tai poliittista propagandaa. Vihjaa siis, mistä tällä kertaa on kyse. Kokeile esimerkiksi näitä: "Kiinnostaisiko", "Haluatko tietää lisää", "Tässä olisi tietoa", "[esitteen aiheesta, esim. globalisaatiosta]", "[aihe]esitteitä tarjolla" jne.

5. Ole aktiivinen, älä hyperaktiivinen. Älä seiso apaattisena ja odota, että ihmiset tulevat pyytämään sinulta esitteitä. Toisaalta älä myös juokse ihmisten perässä ja tyrkytä esitteitä väkisin. Ojenna jokaiselle ihmisille esite aina erikseen - tarjoat sitä juuri hänelle.

6. Ole kohtelias. Kiitos, ole hyvä ja anteeksi ovat aina hyödyllisiä sanoja. Kohteliaisuus sulattaa vastarintaa ja pitää omankin fiiliksen mukavana. Jos joku ei halua ottaa esitettä, hänellä on siihen täysi oikeus.

7. Älä lannistu. Useimmiten valtaosa ihmisten reaktioista on neutraaleja tai jopa positiivisia, mutta joskus vastaanotto on tylympi. Älä ota sitä itseesi. Muista, että olet tärkeällä asialla etkä ole tehnyt mitään moitittavaa. Ehkä tiuskijalla on huono päivä - tai huono elämä. Ikävä käytös kertoo enemmän hänestä kuin sinusta.

8. Siivoa jälkesi. Joskus osa tyypeistä heittää esitteet maahan. Hävikkiä voi vähentää kertomalla selvästi, mistä esitteessä on kyse, jotta ihmiset eivät luule saavansa jotain vallan muuta. Siivoa esitteiden jaon päätteeksi kaikki maahan nakatut esitteet ja vie ne roskikseen. Haluamme antaa hyvän vaikutelman, eikä muilla ole velvollisuutta siivota meidän esitteitämme.

Helsingin on valittava kahden vieraan väliltä

2006-08-02T09:15:00.000+03:00

Helsinkiin voidaan odottaa vuonna 2050 toista kahdesta vieraasta. Toinen vieras on ennakoitu ja tervetullut. Toinen on kuokkavieras, joka tulee kaupunkiimme mutkan kautta. Toivotun vieraan nimi on ilmastonsuojelu ja nurkan takaa hyökkäävän ilmastonmuutos.

Ilmastomallit kertovat helleaalloille keskiarvoja ja suuntia. Ne eivät vielä paljasta, mitä ilmastonmuutos -- saati ilmastonsuojelu -- tarkoittaisi vaikkapa omien eläkepäivieni kannalta Helsingissä.

Ilmastonmuutoksen ja sen torjumisen vaikutuksilla on kolme yleistä eroa. Ensinnäkin ilmastonmuutos voi tappaa, energiansäästölampu ei. Toisekseen vauhtiin päästetyssä ilmastonmuutoksessa ei ole palautusoikeutta: päästöt vaikuttavat ilmakehässä suoraan tai välillisesti vuosisatoja. Tuulivoimalan sen sijaan voi purkaa. Kolmannekseen päästövähennystoimia hallitsemme me; sään ääriolosuhteita kaoottinen ilmastojärjestelmä.

Optimismia tai räntäsäteitä?

Ilmastonmuutos ei tuo trooppista valoa, vaan lisää loskaa. Lumen sulaminen ja sateisuuden lisääntyminen tekevät päivistämme pimeämpiä, apaattisempia ja kiukkuisempia. Toisaalta mieliala ei ole yksin ympäristöstä kiinni. Entä, jos työpaikoillamme, kodeissa ja kunnanvaltuustossa voimattomuuden surkuttelu vaihtuisi toimintaan yhteisen turvallisuuden puolesta?

Ruoka: halvan kookosmaidon aika on ohi

Loppuuko ruoka Asematunnelista? Tuskin. Sen sijaan Espanjan tomaattisadot ja halvat kookosmaitotölkit voivat tyrehtyä tuotantomaiden kuivuuteen ja kuumuuteen. Kaukaa tuotu kannattaisi korvata lähiruualla ja automarketit lähikaupoilla jo nyt. Kuljetuksilla tulisi olla ilmastolle tuottamaansa vahinkoa vastaava hinta. Tällöin monipuolisen, maistuvan kotimaisen ruuan tekeminen olisi taloudellisesti kannattavaa keskuskeittiöille ja ravintoloille, eikä elukoitakaan tarvitsisi ruokkia ulkomaisella rehulla.

Sähkö: kallista huonoista vai hyvistä syistä?

Fossiilivarannot hupenevat ja kansainvälinen energiapolitiikka kiristyy. Jos valtio lohduttaa kansalaisia subventoimalla energian haaskausta, varat tulevat veroistamme, valtion velasta tai käyttämiemme palveluiden kurjistamisesta.

Jos samat tuet käytetään uusiutuvien edistämiseen, ilmastonsuojelun lisäksi saadaan myös sivuhyötyjä. Öljykriisi ei halvaannuta elämäämme, jos energiaa saa puustakin. Tuulivoimaan liittyvät työpaikat ja vientimahdollisuudet paranevat. Varoja kuluu vähemmän tulonsiirtoihin, ja ehkä Helsingissäkin syrjäytyneiden määrä vähän vähenee.

Uusiutuvat voivat muuttaa tai olla muuttamatta katukuvaa. Off-shore-tuulivoimalat eivät kummemmin näy arjessa. Biovoimalaa voimme päästä katselemaan busseista. Kumpikaan tuskin on Salmisaaren hiilivoimalaa rumempi.

Työ- ja opiskelupaikoissa energiansäästöprojektit voivat aluksi viedä varoja esimerkiksi kalusteiden uusimisesta. Toisaalta tietokoneiden ja valaistuksen järkeistäminen maksaisi itsensä nopeasti takaisin sähkölaskussa. Lämmitysjärjestelmän säädöt voisivat tuoda itsessään mukavammat työskentelyolosuhteet.

Ilmastopakolaisuus muuttaa naapurustoa.

Puolustan reilusti vapaata liikkuvuutta. "Turvapaikkashoppaamisen" vastustajien kanssa meillä on silti yhteinen vihollinen: ilmastonmuutos. Olemme nimittäin yleensä yhtä mieltä siitä, että sotaa, nälänhätää ja oman valtion jäämistä merenpinnan alle joutuu pakenemaan, ja nämä asiat ovat kurjuutta. Juuri niitä ilmastonmuutos lisää.

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää maailmanlaajuista politiikkaa. Siksi tarvitaan kykyä kohdata ja ymmärtää toisella puolella planeettaa asuvia. Laaja liikkuvuus ja ihmisten vuorovaikutus ovat ilmastonsuojelun elinehto.

Matkailu: lähelle vai katastrofialueelle?

Välimeren kesälämpötilat käyvät ilmastonmuutoksen myötä sietämättömiksi. Thaimaasta suomalaisetkin voivat tulevaisuudessa tuoda tuliaisina muistoja sääkatastrofien kauhuja. Jos oikeudet siedettäviin päästöihin jaetaan tasan, yhden ihmisen vuosikiintiö kuluu kokonaan lentomatkaan Suomi-Thaimaa-Suomi. Verovapaa lentoliikenne siis tuhoaa monien lentokohteiden matkailuarvot.

Ilmastomyötäinen matkailu sopeutuisi ympäristön todellisuuteen. Matkatoimistosta voisin saada parempia matkatarjouksia Pietariin tai Puula-järvelle. Junamatka Intiaan veisi ehkä kauan, mutta se olisi nykyistä nopeampi, mukavampi ja kiinnostavampi.

Liikenne: lisää raiteita vai tiiliseinä keskelle ruuhkaa?

Öljyntuotanto ei ole kiinni vain tekniikasta. Kärjistyvien sääolojen, kuivuuden ja konfliktien keskeltä öljyä ei ehkä saakaan halvalla. Suomalaisilla voi olla varaa kalliiseenkin bensaan. Entä, jos jollakulla ei joskus olekaan, eivätkä julkisetkaan pelaa?

8 kilometrin kävelymatka räntä-jää-sohjossa Konalasta töihin Vallilaan ei pääse ennätysten kirjaan, mutta se voi silti käydä tarpeettoman raskaaksi. Panostukset julkiseen ja kevyeen liikenteeseen eivät siis vain vähennä päästöjä, vaan luovat myös tasa-arvoa.

Terveyttä: apteekki vastaan ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos lisää alailmakehässä otsonia; fossiilien polttaminen ilmansaasteita. Ne aiheuttavat satoja tuhansia sairauksia ja kuolemia vuosittain Euroopassa. Ilmaston lämpeneminen voi antaa uuden sykäyksen myös otsonikadolle.

Entä, jos kaduilla ei olisikaan yksityisautoja? Se tarkoittaisi vähemmän ilmastopäästöjä ja epäpuhtauksia -- ja mahdollisuutta kuunnella autojen sijaan toisiamme, iPodia tai hiljaisuutta.

Alku vaihtoehdottomuuden politiikalle?

Jo aiheutettu ilmastonmuutos edellyttää muun muassa patoja, säävaroituksia, parempaa veden ja ruuan jakelua sekä terveydenhuoltoa. Vielä toistaiseksi uskallan kuitenkin innostua myös vapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja valtavista mahdollisuuksista. Niitä voi soveltaa ilmastokatastrofinkin ehkäisemiseen.

Ilmastonmuutoksen maailma on raaka ja kylmä. Mitä enemmän ilmastoa kiusaamme, sitä enemmän syyttömät ja heikoimmat kärsivät. Politiikasta tulee aidosti vaihtoehdotonta, uutisista yhä turruttavampia ja meistä kyynisiä. Ovatko energian haaskaus, autot, lentoliikenne ja hiilivoima sen arvoisia, että niiden vuoksi kannattaa menettää tulevaisuuden valinnan vapaus?

(Helsingin Vihreiden Nuorten lehteen heinäkuussa 2006 kirjoittamani juttu.)

Raha ja työntekijä eivät tuo toimintaa, mutta kummasti niistä on apua

2006-08-01T09:15:00.000+03:00

Saimme Helsingin Vihreille Nuorille 5500 euron palkkausavustuksen järjestösihteerin palkkaamiseen. Työntekijä tulee tarpeeseen. Hyvässä järjestössä työntekijä ei tule korvaamaan vapaaehtoistyötä, vaan helpottamaan sitä. Kun yksi ihminen voi ottaa kontolleen erilaisten rutiiniasioiden pyörittämisen ja oppii siinä hyväksi ja tehokkaaksi, muiden viestinnälliset, delegointi- ja opetteluongelmat vähenevät. Näin jää enemmän aikaa politiikalle ja varsinaiselle toiminnalle.

Avustuksen saaminen ei ollut helppoa. Kokoomukselle ja sosiaalidemokraateille ajatus siitä, että vihreillä nuorilla voisi olla jotain tekemistä Helsingissä, oli ilmeisesti irrationaalisen inhottava. Pitkien vääntöjen ja keskustelujen jälkeen heidän oli pakko myöntää, että heillä ei ollut esittää mitään asiallisia argumentteja linjaukselleen, ja tehtiin oikea päätös.

Nyt Nu-HeVin on lunastettava saamansa luottamus toiminnalla, politiikalla ja jäsenhankinnalla. Meillä on siihen hyvät edellytykset.

Avustuspäätös koskee loppuvuotta, ja se on käytettävä tänä vuonna, joten pistimme haun käyntiin salama-aikataululla: valintakriteerit, haku, haastattelut ja työhönottopäätös tapahtuivat heinäkuussa ja työntekijä aloitti elokuussa. Saimme kolme mahtavaa hakijaa, joiden väliltä oli vaikea valita. Haastattelimme kaikkia hakijoita tunnin, ja he antoivat toinen toistaan kutkuttavamman vaikutelman itsestään.

Hallituksessa päädyimme keskustelun jälkeen yksimielisesti valitsemaan tehtävään Emma Karin. Emma on kokenut kaikenlaista erilaisissa järjestöissä ja oppinut niistä; tuntee vihreitä; suhtautuu innokkaan positiivisesti järjestön kehittämiseen; ja sulattaa vuorovaikutuksellaan jokaisen sydämen ja innostaa kaikkia toimimaan. Jehna!

Selkä vastaa niin kuin sille huudetaan; pelejä

2006-07-29T09:14:00.000+03:00

Päädyin heinäkuun kolmannella viikolla useamman viikon sairaslomalle selkäni vuoksi. Vaikka olen yrittänyt uiskennella enemmän tai vähemmän säännöllisesti, lääkärin mukaan istun liikaa huonoissa tuoleissa. Ilmeisesti työpaikkani tuoli on erityisen kehno selälleni. Tilasinhan uuden vasta viime vuoden joulukuussa lähes heti töihin tultuani...

Asetin nyt koneisiini "taukomuistuttajan". Se on alun perin tarkoitettu estämään toistuvaan käsirasitukseen liittyviä usein pysyviä käsivaurioita, jotka ovat tätä nykyä tieto-/viestintätyöläisillä surullisen yleisiä. Minua se muistuttaa tauoista myös selän kannalta.

Sairasloma kului varsin pitkälle lääketokkurassa: söin tulehduskipulääkkeen lisäksi yhtä kolmiolääkettä särkyyn ja toista iltaisin saadakseni lihasjännityksen pois ja unen päästä. Huomasin samalla, miten kamalaa on vain maata! Se passivoi ja masentaa helposti pidemmäksikin aikaa. Miten kukaan voi kuvitella jonkun haluavan lojua tekemättä mitään järjellistä viikko-, saati sitten vuosikausia? Ymmärrän nyt erityisen hyvin, miten kamalalta äitiäni käytännössä koko oman ikäni vaivanneet selkävaivat ovat.

No, löysin sentään sairaslomalla pari hauskaakin asiaa. Pelasin omituisissa asioissa vähän kerrallaan abandonwarea Black Cauldron, King's Quest 1:stä sekä ToMEa (erit. Themeä, Dark Elf Sorcerorina ja Ethereal Dragon Asceticina). Voin suositella tokkuraisille ihmisille, jotka haluavat hauskoja ja kiinnostavia, mutta ei-reaaliaikaisia pelejä. Jos olisi liikaa aikaa, kirjoittaisin ToMEen oman "poliittisen pelin" moduulini, vähän ilmastopeliä mukaillen.

Miksi käyttää Nordeaa?

2006-07-25T09:13:00.000+03:00

Otsikko on rehellinen kysymys. Miksi ihmeessä? Kun kerran hevosvankkurit ja pellavakankaatkin on keksitty (sori, vegaanit ei käytä oravannahkoja). Ja Ålandsbanken.

Kadotin unenpöppörössä lompakkoni heinäkuussa Espoon-bussiin käydessäni kaverin luona katsomassa muutamia ihanan huonoja elokuvia. Kuoletin tietysti pankkikorttini heti. Kortin sulkupalvelu kehotti minua hankkimaan uuden kortin. Kahta päivää myöhemmin kävin hakemassa lompakon Suomen löytötavarapalvelusta.

Mikä ihmeen konttorin numero?

Kliksuttelin itseni verkkopankkiin maksaakseni laskuja ja vilkaisin samalla kortin tilanteen. Huomasin samalla, että myös verkkopankista voi tilata kortin. Tilauslomake kuitenkin kysyi konttoria -- ja sen numeroa. Moista numeroa ei tietenkään löytynyt mistään Nordean sivuilta.

Kortti päätyy Suomussalmelle

Soitin kiltisti Nordean asiakaspalveluun, ja aikani jonotettuani pääsinkin juttusiin neuvojan kanssa. Kerroin hänelle kolmeen kertaan asiani, ja lopulta tulin ymmärretyksi: haluan kuoletetun kortin tilalle uuden, haluan tilata sen verkkopankista, ja haluan sen lähelläni olevaan konttoriin. Ja siksi haluan konttorin numeron. Neuvoja kertoi, että kortin toimittaminen vie parisen viikkoa. Näpyttelin numeron verkkopankkiin ja tilasin kortin.

Muutaman viikon päästä posti toi tiedon kortin saapumisesta -- Suomussalmelle, joka on ollut kotikonttorini lukioajoista alkaen. Soitin taas Nordean asiakaspalveluun, joka ei tiennyt, miksi näin oli käynyt, mutta lupasi soittaa Suomussalmelle, ja että kortti olisi seuraavana maanantaina haettavissa Hakaniemen konttorista.

"Ne palvelut on ulkoistettu"

Hikisenä, kiireisenä ja muutaman tunnin edellisenä yönä nukkuneena tapsuttelin Hakaniemen konttoriin. Jonotettuani 20 minuuttia minulle kerrottiin, että ei se kortti täällä kyllä ole. Posti kun nykyään vie aina sen kaksi arkipäivää. Ystävällinen ja mukava virkailija selitti: "ei ne tiedä siellä vaihteessa mitään. Ne vaihdepalvelut on nykyään ulkoistettu. Meillä oli aiemmin Nordean sisäinen posti, mutta nykyään ne menee tavallisessa postissa. Kun nekin palvelut on nykyään ulkoistettu."

"Tässä kortissa oli vain kevyt sulku"

Seuraavana päivänä löysin itseni jälleen Hakaniemen konttorista. Vuoronumerojärjestelmässä oli ilmeisesti jotain mätää, koska "Neuvonta ja kortit"-numero ei vaihtunut ekan vartin aikana kertaakaan. Odotin lopulta konttorissa yhteensä 55 minuuttia. Päästyäni juttusille työntekijän kanssa sain kortin ongelmitta ja allekirjoitin sen. En jaksanut tilittää asiasta neuvojalle -- hänen vaikutusmahdollisuutensa asiaan lienivät pienet, ja olin joka tapauksessa kovin uupunut. Tämä kuitenkin kysyi vielä, suljetaanko vanha kortti kokonaan. Kuulemma siinä oli vain kevyt sulku, jonka olisi voinut avata pelkästään käymällä konttorissa. Tätäkään ei puhelinasiakaspalvelussa tietenkään minulle vihjattu, vaikka selitin asiani heille täsmällisesti ja huolellisesti.

Viimeksi, kun kaipasin uutta henkilökohtaista korttia Ålandsbankenista, tepastelin konttoriin, kerroin asiani, ja sain mukaani saman tien uuden kortin ja tunnusluvun. Ehkä korttiasiat ovatkin siellä nykyään monimutkaisempia. Mutta eivät sentään kafkamaisia...

Eläköön tietoyhteiskunta.

Ilmastotekoja!

2006-07-16T09:13:00.000+03:00

Koordinoin heinäkuussa Maan ystävien ilmastokampanjan "Ilmastotekoja"-kesäkiertueen. Keräsimme n. kaksisataa ihmisten henkilökohtaista ilmastolupausta puhekupliin ja kuvasimme heidät puheenvuorojensa kanssa. Pääsimme joka paikkakunnalla, Helsinkiä lukuun ottamatta, mediaan.

Projektissa hoidin yhdessä Anna-Riikka Ihantolan koordinaattorin hakemisen ja palkkauksen, huolehdin työnjohdosta, kirjoitin viestintäsuunnitelman ja tiedotteita, käänsin esitteet ja esimerkkilupauksia Euroopan Maan ystäviltä, tein ja päivitin www-sivut sekä järjestin Helsingissä paikan ja luvat. Olin myös Helsingissä, Savonlinnassa ja Kuopiossa itse keräämässä puhekuplia ja kortteja Sisä- ja Pohjois-Suomen yöjunaliikenteen puolesta.

Mutkiakin oli matkassa. Korialta Limetti oy:ltä ostamistamme biodieseliä sisältävistä kanistereista yksi vuosi hieman autossa. Euroopan Maan ystävien meille toimittamat puhekuplat jumiutuivat meille tulomatkallaan postin lajittelukeskukseen, joten askartelimme ex tempore paperista viimeisenä iltana omia erään majoitettavan vieraani kanssa. (Kiitos Tarmo avusta!)

Kuvia, kiertueen lopputiedotteen, taustatietoja ja ilmastolupausehdotuksia löydät sivuilta. Puheenvuorokampanja jatkuu, ja kerätyt puhekuplat toimitetaan EU:n ympäristöministereille ennen YK:n ilmastoneuvotteluja tänä vuonna Nairobissa, jossa päätetään Kioton ilmastosopimuksen jatkosta.

Työtä hakemassa

2006-07-04T09:12:00.000+03:00

Hain toukokuussa Satu Hassin erityisavustajaksi Helsingin toimeen. Ilokseni pääsin myös haastatteluun, jossa piti kirjoittaa EU:n seitsemännen tutkimuksen puiteohjelman valmistelusta tiedote. En voi kieltää, etteikö olisi jännittänyt, mutta palautteen perusteella tehtävä meni hyvin. Tehtävään valittiin kuitenkin Tanja Remes, joka on kaiken kuulemani perusteella oikea tyyppi työhön. Onnea Tanjalle!

HAKEMUS
24.5.2006

Haen sivulla http://satuhassi.net/henkilo/haku110506.htm ilmoitettua erityisavustajan paikkaa. Olen innostunut mahdollisuudesta avustaa parlamentaarikkoa, jonka poliittisia tavoitteita kannatan ja toimintatapoja arvostan. Uskon, että minulla on tehtävän edellyttämät taidot, kokemus ja motivaatio. Lähetän viestin liitteenä CV:ni sekä hakemukseni helpommin tulostettavassa muodossa.

Olen toiminut n. 10 vuoden aikana aktiivisesti n. 18 poliittisessa sekä kansalaisjärjestössä ja -projektissa. Viime vuosien aikana olen keskittynyt erityisesti ilmasto- ja energiapolitiikkaan.

Kansalaistoiminnassa olen muun muassa:
* tiedottanut, antanut lehti-, radio- ja tv-haastatteluja sekä järjestänyt lehdistötilaisuuksia
* tavannut ministereitä, avustajia ja virkamiehiä sekä antanut lausuntoja
* järjestänyt seminaarien ja konferenssien ohjelmaa sekä käytännön järjestelyjä
* toiminut yhteistyössä mm. Euroopan Maan ystävien, eri maiden aktivistien ja kotimaassa viranomaisten ja eri järjestöjen kanssa
* kirjoittanut mielipidekirjoituksia, kolumneja ja artikkeleita sekä päätoimittanut järjestölehtiä
* koordinoinut laajoja mielenosoituksia ja tempauksia
* toimittanut verkkosivuja
* esiintynyt seminaareissa, luennoilla ja paneeleissa * tottunut keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa ja palvelemaan asiakkaita

Palkkatyökseni olen toiminut viimeiset viisi vuotta tietotekniikka-alan asiantuntijatehtävissä. Olen kehittänyt ja ylläpitänyt erityisesti edistyneitä web-ohjelmistoja ja -työkaluja.

Tällä hetkellä työnantajani on Helsingin yliopiston tietotekniikkaosasto. Viihdyn nykyisessä työssäni, mutta olen vielä innostuneempi mahdollisuudesta tukea vihreän politiikan tekemistä.

Pisimmin olen työskennellyt liikkeenjohdon konsultointiyrityksessä, jossa kehitin verkkoratkaisuja organisaatioiden uudistumisen tueksi. Julkisia entisen työnantajani referenssejä ovat mm. Alma Media, EK, Ilmarinen, Kemianteollisuus, Metsä-Botnia, Neste, Outokumpu ja Rautaruukki. Olen siis oppinut näkemään asioita myös sellaisin silmin, jotka ovat toisissa yhteyksissä edustaneet omieni kanssa vastakkaisia näkemyksiä.

Työskentelen mielelläni ja tehokkaasti itsenäisesti, ja viestintätaitoni ovat hyvät. Minua on kuvailtu kansalaistoiminnassa järkeväksi, ahkeraksi, joustavaksi ja rauhalliseksi. Olen hyvin verkottunut ja tulen erinomaisesti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen halukas kehittämään edelleen ymmärrystäni Euroopan parlamentin toiminnasta ja kykyjäni tukea mepin työtä.

Uskon erityisavustajan toimen tarjoavan sopivan haasteellisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Tahdon olla mukana avustamassa kestävää maailman- ja Eurooppa-politiikkaa. En halua maailmaan enempää aavikoita enkä köyhyyttä, ja toivon voivani auttaa työssä sen eteen, että heikoimmista tulisi vahvempia.

Heikkouksiani ja mahdollisia muita syitä harkita jotakuta muuta hakijaa voivat olla:
* Vaikka haluan tehdä työsopimuksen mukaiset työni ja tarpeen tullen ylikin, tahdon toimia jatkossakin myös kansalaisjärjestöissä. Tulen jatkamaan Maan ystävien ilmastokampanjassa vähintään riviaktiivina, ja olen tätä kirjoittaessani ehdolla Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtajaksi. Lisäksi olen tarjoutunut Helsingin Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi kevääksi 2007.
* Olen toiminut huomattavasti aktiivisemmin kotimaisessa kuin EU-politiikassa.
* Minulla ei ole entuudestaan graafisia valmiuksia. Olen innokas oppimaan ja huolehtinut aiemmin visuaalisesti korkealaatuisten lehtien ja www-sivujen päätoimittamisesta sekä opiskellut ohjelmistojen käytettävyyttä.

Olen halukas työskentelemään kokopäiväisesti. [tekstiä leikattu hieman]

Toivon, että pääsen keskustelemaan työsuhteesta lähemmin ja vastaan mielelläni kysymyksiin.

Parhain terveisin
--
Heikki Korpela
s-posti heikki.korpela@iki.fi
gsm +358 (0)40 848 6022

2.7.: tippa silmäkulmassa

2006-07-02T09:12:00.000+03:00

Tajusin vasta heinäkuun toisena päivänä, että ystäväni ja henkinen olkapääni Markus karkaa Uuteen-Seelantiin. Markus oli saanut itsekin tiedon nurkan takaa 14.6., kun hänet vaihtoon opiskelemaan graafista suunnittelua. Itse olin ollut tämän jälkeen niin kiireinen, etten ollut juuri ehtinyt ajatella asiaa.

Markuksen heippajaiset olivat jotenkin surrealistinen tilaisuus. Itselleni hieman etäisten tuttavien -- ja yhden kokonaan uudenkin tuttavuuden -- ja innokkaan Wormz-pelin peluun keskellä oli vaikea keksiä sanottavaa. En muista tänä vuonna itkeneeni muissa tilanteissa, mutta tuona iltana bussimatka tyhjään kotiin takaisin kiireiden keskelle posket olivat kosteat ja olo orpo.

Yhtä kaikki: paljon karumpaa kai olisi, jos ystävän äkillinen katoaminen 17 000 kilometrin päähän ei hätkähdyttäisi. Kun äidilläni epäiltiin jokunen vuosi sitten vatsasyöpää, hän sanoi olevansa huojentunut siitä, etten yrittänyt vakuuttaa hänelle, ettei pidä surra eikä pelätä. Mitä kertoo elämästä ja ihmissuhteista, jos ei rohkene ja osaa surra pelätä sitä, että menettää ne? Kuolemankin voi minusta hyväksyä vain, jos hyväksyy myös pelkäävänsä sitä.

G. H. von Wright lausui niin ja näin -lehden 2/95 haastattelussa: "Elämän tarkoitus ei ole vain saada nautintoja, vaan elämän olennainen puoli on sen traagisuus. Jos tämän oivaltaa, niin voi irtautua sekä liiallisesta optimismista että liiallisesta pessimismistä."

Pride: Sateenkaaren vihreällä raidalla

2006-07-01T09:11:00.000+03:00

Kesä-heinäkuun vaihteessa järjestettiin Helsinki Pride: tapahtuma, jolla tehtiin seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuutta näkyväksi ja pyrittiin lisäämään avoimuutta ja moninaisuuden hyväksymistä yhteiskunnassa. Osallistuin tapahtumaan järjestämällä Pride-marssille vihreän ryhmän ja viemällä yhteen seksiliikkeeseen ja homoravintoloihin turvaseksimateriaaleja.

Moni kysyy, mihin enää tarvitaan marsseja ja tapahtumia, kun on jo parisuhdelaki ja syrjintäsuoja. Ne ovatkin tärkeitä poliittisia edistysaskelia. Hyvään arkeen tarvitaan kuitenkin muutakin kuin pelkkiä säädöksiä: ympäröivien ihmisten hyväksyntää, itsetuntoa ja mahdollisuus iloita omasta sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Pride-kulkue antaa kasvot moninaisuudelle ja kannustaa ihmisiä nauttimaan itsestään.

Priden pääjuhlapäivänä demarit perustivat Pinkkiruusun, jonka tarkoitus on syventyä erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin ja arjen kysymyksiin. Demari-lehden entinen päätoimittaja valitti hetimiten kolumnissaan Pinkkiruusun "ylikorostuneesti vellovasta lesbo-ja homokohkaamisesta", joten yhdistystä ilmeisesti myös tarvitaan demareissa. Toivottavasti Pinkkiruusu onnistuu tuomaan seksuaalisuuden ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvät kysymykset lähelle demareiden -- ja muidenkin ihmisten -- arkea, vaikuttamaan yhden pääpuolueemme päätöksiin ja nostamaan esiin esimerkiksi Puolan ja Venäjän ihmisoikeusongelmia.

Priden pääjuhlan aamuna olikin mielenosoitus Venäjän suurlähetystöllä universaalien ihmisoikeuksien puolesta. Levitin Oraksen minulle lähettämää osallistumisvinkkiä eteenpäin, mutten tiedä, pääsikö paikalle kukaan.

Vihreät ovat aktiivisimmin puhuneet moninaisuuden puolesta koko olemassaolonsa ajan. Emme halunneet jäädä kaappiin vaiti, vaan tulimme omine tunnuksinemme Pride-marssille muistuttamaan, että Pridea tukevat myös moninaiset poliittiset liikkeet. Käytän tässä me-muotoa todellisuudessa hieman abstraktissa merkityksessä: en ollut itse paikalla, vaan Maan ystävien kesäkiertueen avauksessa. Mainostin marssia kuitenkin ystävilleni ja sähköpostilistoille sekä tein Nu-HeVin varapuheenjohtaja Maria Halosen kanssa banderollin "Sateenkaaren vihreällä raidalla". Pride-juhlassa jaettiin myös ViNOn ja Helsingin Vihreiden yleisesitteitä sekä Vihreiden tasa-arvoaiheisia lennäkkejä.

Lisäksi ViNO ja Anni Sinnemäki osallistuivat Puolan vihreiden kutsusta kesäkuussa Varsovan Prideen, ja vaativat homoille ja lesboille ihmisoikeuksia koko Eurooppaan. Tapahtumaa varjosti etukäteen Puolan äärioikeiston uhka. Kansanedustaja Wierzejski oli esimerkiksi kehottanut virkavaltaa hakkaamaan marssijoita. Itse olin aiemmin lupautunut kyseisenä viikonloppuna Asikkalaan puhumaan Prometheus-leirille, joten en valitettavasti päässyt Varsovaan.

Kansainvälinen paine tehosi: kulkueelle annettiin järjestämislupa noin viikkoa ennen tapahtumaa, ja äärioikeisto peruutti vastamielenosoituksensa. Marssi oli lopulta menestys: suuri; iloinen; värikäs; ja ennen kaikkea olemassa olonsa osalta tunnustettu. Ainakin viimeksi mainittua kai itse kukin meistä haluaa olla.

Ehdokkaaksi: ääneksi äänettömille

2006-06-30T09:10:00.000+03:00

Kesäkuussa Helsingin Vihreät valitsivat 17 kansanedustajaehdokasta 21 täytettävissä olevasta paikasta. Lista on niin mainio, että on ilo tehdä töitä sen eteen, että saamme eduskuntaan mahdollisimman monta vihreää, jotka ajavat pää kylmänä ja sydän lämpimänä oikeita asioita. Vihreä monipuolisuus näkyy niin teemoissamme, taustoissamme kuin persoonissamme.

Oman taannoisen tukiryhmäkokemukseni (vuoden 2003 vaaleista, joissa kannatin Karoliina Kaitaa) perusteella voin suositella tukiryhmissä toimimista kaikille, joita kiinnostaa parempi maailma -- ihan vaikka omat itsekkäät edut. Vaikka vihreät eivät ole eturyhmäpuolue samassa mielessä kuin monet muut puolueet, tämä on myös vahvuutemme. Ajamme oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka on turvallinen kaikille eikä jätä ketään yksin yllättävissäkään tilanteissa.

Kovinta meteliä pidämme niiden puolesta, jotka muut unohtavat: niiden, joiden ääni ei muuten kanna Arkadianmäelle. Asunnottomien, tulevien sukupolvien, lasten, bangladeshilaisten, varpusten ja vankien. Pätkätöihin silputettujen, transsukupuolisten ja vammaisten. Lainaa sinäkin oma äänesi -- ainakin ääniuurnilla.

Vaalit ovat harvinainen tilaisuus kuulla, mikä ihmisiä huolettaa, pelottaa ja ilahduttaa. Vaaleissa ei joudu tekemään kompromisseja. Vihreissä saa toimia, väitellä, innostua ja lannistua ihmisten kanssa, joilla on sama päämäärä. Jos ihmiset joskus ovat joskus kiinnostuneita yhteiskunnasta, he ovat sitä vaalien alla. Ota riski: rakastu politiikkaan. Se on jotakin, jota ei rahalla saa.

Omaan tukiryhmääni pääset vaikkapa lähettämällä sähköpostia. Kannustan lämpimästi myös muiden ehdokkaiden ryhmiin, Helsingissä ja muualla Suomessa.

Helsingin Vihreille Nuorille uusi hallitus

2006-06-29T09:10:00.000+03:00

Joskus yhteistä säveltä ei löydy, eikä sitä aina voi edes ennakoida. Kun olin viime syksynä valitsemassa Helsingin Vihreille Nuorille uutta hallitusta, en arvannut, että pääsisin valitsemaan uutta tänä kesänä. Niin sitten kuitenkin kävi, sillä hallituksen henkilökemiat olivat jo kevään alussa kiristyneet liiaksi. Minua pyydettiin uuden hallituksen puheenjohtajaksi. Koska tiesin nuhislaiset hyviksi tyypeiksi, innostuin ja lähdin mukaan.

Ehdokkuuden ja tämän toimen johdosta oli pakko tehdä toisaalta kitkeräkin valinta. Kaikessa ei voi olla mukana. Vaaleihin asti puoluepolitiikka, vaalit ja kokopäivätyö saavat heinäkuusta alkaen riittää: on parempi tehdä jotakin hyvin kuin kaikkea vähän ja turhauttavan huonosti. Jättäydyin siis sivuun sekä Maan ystävistä että Tulevaisuuden Voimasta. Samalla odotan innolla pääseväni takaisin kansalaisjärjestötoimintaan.

Tavoitteiden osalta en tunne tehneeni suurta hyppyä, mutta keinot ovat tietysti erilaiset. Ehkä keskeinen ero on siinä, että puolueessa ei vain vaikuteta asioihin, vaan haetaan myös rehdisti itselle valtaa vaikuttaa niihin suoraan. Annoin aiheesta haastattelun myös Nuorisovaltuutettujen liiton Vaikute-lehteen keväällä. Siteeratakseni haastattelusta tehtyä juttua:

"Olen esimerkiksi itse mukana Vihreässä liitossa. Maan ystävissä on mukana sekä monissa eri puolueissa toimivia että vain kansalaisjärjestöissä toimivia ihmisiä. Yritän omasta mielestäni ajaa Vihreässä liitossa pitkällä tähtäimellä samoja tavoitteita kuin Maan ystävissäkin: keinot vain ovat erilaiset."

"Yksi puolueiden tehtävistä on saada vaaleissa läpi edustajia, jotka tekisivät hyviä poliittisia päätöksiä, ja tukea heidän toimintaansa. Kansalaisjärjestöt taas kritisoivat noita päätöksiä ja ehdottavat toisenlaisia ratkaisuja sekä herättelevät kansalaiskeskustelua, mutta en osaa kuvitella Maan ystävien sanovan, että vaaleissa pitäisi äänestää Maijaa tai Liisaa."

Koko nykyisen hallituksen kokoonpanon löydät täältä. Alla on hakemukseni Nu-HeVin puheenjohtajaksi.

Tarjoudun pyynnöstä ehdolle Nu-Hevin puheenjohtajaksi. Olen imarreltu kyselyistä ja innostunut tehtävästä. :-)

Nuhiksen toiminnan toivon loppuvuonna olevan entistäkin enemmän
* poliittisesti keskustelevaa ja avartavaa
* palkitsevaa, hauskaa ja aikaansaavaa; ihmiset pääsevät tekemään asioita, jotka heitä kiinnostavat
* keskinäisesti kunnioittavaa

Käytännössä toivon, että järjestämme
* säännöllisiä, ei turhan muodollisia tapaamisia alkusyksystä alkaen, samassa paikassa samaan aikaan -- "tule kun ehdit ja hyvältä tuntuu"
* tilaa poliittiselle keskinäiselle keskustelulle, ennalta määritellyistä aiheista tai ilman sellaisia
* tempauksia ja flaijerien jakamista kaduilla
* myös kaikkien nuorten ehdokkaiden ja heidän teemojensa näkyvyyttä tukevaa toimintaa
* mielipidekirjoituksia ja tiedotteita

Olen
* kokenut järjestöaktiivi (Maan ystävät / Tulevaisuuden Voima / ViNOn ympäristöryhmä / Ilmari / Seta / Ovi / Voima / Aids-tukikeskus / Unicef / SPR) [tempauksia, tiedotteita, mielipidekirjoituksia, tekstejä, seminaareja, keskustelupiirejä, viranomaislobbausta, puheenjohtamista, taloudenhoitoa, rahankeräämistä jne.]
* 26-vuotias tietotekniikka-asiantuntija, kokopäivätöissä Helsingin yliopistolla
* tarjolla Helsingin Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi 2007
* luopumassa Tulevaisuuden Voiman puheenjohtajuudesta 31.5., eli tulessa olevien rautojen määrä pysyy vakiona :-)

Viisi minulle tärkeää periaatetta:
* Suurin este kaikille maailman pahoinvoinnin vähentämistoimille on se, että massat eivät usko niihin. Siksi tehokkain tapa parantaa maailmaa on viestiä kansanjoukoille ja tehdä se niin hyvin ja harkiten kuin osaa.
* Sekä ihanne ilman käytäntöä että käytäntö ilman tavoitteita ovat torsoja.
* Heikoimmassa asemassa olevat tarvitsevat ruuan ja katon lisäksi valtaa, toimijuutta ja kunnioitusta. Toista ei ole ilman toista.
* Tarvitaan tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa; rohkeutta muuttaa, mitkä voi; ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
* Ystävät kannattaa etsiä läheltä ja viholliset kaukaa.

Rohkeutta.

Eduskunnan ilmasto- ja energiakeskustelu: "Kehityskelpoinen, 6+" [kesäkuu]

2006-06-28T09:09:00.000+03:00

Talousvaliokunta antoi eduskunnalle kesäkuun alussa mietintönsä hallituksen tekemästä energiaselonteosta. Mietintö oli pieni, mutta riittämätön korjausliike oikeaan suuntaan.

Ensinnäkin valiokunnan ponsien jälkeenkin energiaselonteossa on keskeinen puute: unohdettiin, että olemme osa maailmaa. Millä eväillä houkuttelemme ilmastonmuutoksen torjumiseen mukaan nopeasti kasvavat kehitysmaat? He kyllä odottavat nälkäisinä meiltä tärkeitä. "Hoidelkaa te ilmastonmuutos, me lähdetään bilettämään" ei auta pitkälle. Myös yhdysvaltalaiset osavaltiot, kaupungin ja laaja kansalaisliikenne tarvitsee tukemme.

Ilmastotalkoisiin tarvitaan annos jälleenrakennuksen henkeä: me osaamme, me näytämme mallia, me kehitämme ratkaisuja. Kuten sodanjälkeisestä jälleenrakennuksesta, tästä asenteesta olisi jo ihan puhtaan taloudellistakin hyötyä meille. Portugaliin on rakennettu vuodessa yhtä paljon tuulivoimaa kuin Suomessa on yhteensä; Intiassa tuulivoimaa on seitsemän kertaa Suomea enemmän; Kiinassa himotaan taajuusmuuttajia. Jos haluamme myydä näihin maihin tuuli- ja bioenergiaosaamistamme sekä energiansäästöteknologiaa, tarvitsemme kotimaisia referenssejä ja kaupallisia ratkaisuja omalla maaperällämme.

Toisekseen vakavinta tämän ajan uhkaa, ilmastonmuutosta, ei vieläkään otettu riittävän vakavasti. Paljon puheita, mutta kun tuli tekojen aika, tilattiin ohjelmia ja selvityksiä -- ei määräaikoja tai määrällisiä tavoitteita. Ratkaisuja on, mutta tarvitaanko rataverkoston pelastamiseen todella vain uutta selvitystä? Tai matalaenergiarakentamiseen?

Eduskunnassa keskustelu valiokunnan mietinnöstä kääntyi paatokselliseksi pauhaamiseksi vanhoista kiistakapuloista. Kun olisi pitänyt puhua kokonaispaketista, jäätiin jankkaamaan kestämättömistä, marginaalisista tai suorastaan haitallisista energiantuotantomuodoista. Ydinvoima: ei sovi globaaliksi ratkaisuksi ilmastonmuutokseen. Edellyttäisi käytännössä viikottaisia voimaloita eri puolille maailmaa, eikä silti riittäisi päästövähennysten rungoksi. Vuotoksen allas: tuottaisi melko vähän energiaa ja itse asiassa lisäisi päästöjä. Turve: uusiutumisvauhti ilmaston kannalta merkityksetön.

Kirjoitin ViNOlle kannanoton, jossa kannustimme eduskuntaa suurempaan ilmasto-optimismiin ja kestävien työpaikkojen, viennin ja energiaomavaraisuuden tukemiseen käsien heiluttelun sijaan.

Voiko Teollisuuskatu olla kaunis?

2006-06-27T09:08:00.000+03:00

Työpaikkani Teollisuuskadulla ei ainakaan tavallisena arkityöpäivänä ole kovin kauneuselämyksiä herättävä. Monen mielestä Helsinki on kokonaisuutenakin historiaton, kaoottisesti suunniteltu ja epäesteettinen kaupunki.

Myös muutoin rumina pitämiinsä paikkoihin voi yrittää tuoda lisäväriä hyvällä matkaseuralla. Viiden tunnin kävelylenkki ympäri Ullanlinnaa, Kaivopihaa, Eiraa, Töölönlahtea, Kalliota, Vallilaa ja Pasilaa voittaa ainakin minusta treffitapana trendikkäät, meluisat kahvilat mennen tullen.

Puheet paisuivat - päästöt kasvoivat

2006-06-25T09:08:00.000+03:00

Yhä useampi eurooppalainen poliitikko ratsastaa ilmastonsuojelulla. Samaan aikaan päästöt kasvoivat EU:ssa vuonna 2004, vaikka niitä pitäisi laskea 3 prosentilla vuosittain pitkälle tulevaisuuteen. Kyse saattaa olla inkompetenssista tai viherbluffista; asialle pitäisi silti tehdä jotakin.

Sipoo&Helsinki: Parempaa demokratiaa

2006-06-22T09:07:00.000+03:00

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kesäkuussa juuri ennen kesälomiaan esittää salamaratkaisuna valtioneuvostolle, että osa läntisestä Sipoosta liitettäisiin Helsinkiin. Päätös kirvoitti kaksi keskustelua.

Ensinnäkin syntyi ihmettelyä siitä, miten valtuusto pystyy ottamaan kantaa laajaan kysymykseen, joka esiteltiin valtuutetuille pari tuntia ennen kuin siitä piti päättää. Kenties jotkut valtuutetut olivat saaneet omia reittejään riittävästi tietoja aiheesta etukäteen; ja olihan asiaa puitu jo kauan. Silti demokratia edellyttää yleisessä tapauksessa parempaa valmistelua ja kaupunkilaisten edustajille mahdollisuutta perehtyä asioihin.

Ymmärrän sen, että hyvänäkin pitämäni tyyyppi voi tuntea houkutusta hoitaa oikeana pitämänsä päätös rivakasti ja sujuvasti, erityisesti, jos reunaehdot ovat hankalat. Ongelma tässä on se, että silloin pudottaa itseltään moraalisen pohjan arvostella muiden tekemisiä. Entä, jos seuraavalla kerralla joku käyttää samoja menettelytapoja tuodakseen päätettäväksi enemmistön diktatuurilla jotakin, josta aiheutuukin arvaamatonta haittaa ihmisille?

Minä, Tapio Laakso ja Outi Alanko-Kahiluoto otimme asiaan kantaa, koska halusimme puolustaa demokratiaa. Tiedotteemme alla.

Hyvä päätöksenteko edellyttää avoimempaa valmistelua

Kannanotto
22.6.

Helsingin Vihreiden puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Outi Alanko-Kahiluoto, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja Tapio Laakso ja Helsingin Vihreiden Nuorten puheenjohtaja Heikki Korpela kritisoivat Helsingin ja Sipoon kuntarajan muuttamishakemukseen liittynyttä salailua ja hätäilyä. Puheenjohtajat katsovat, että kuntarajojen muuttaminen näyttää sinällään tuovan paljon hyviä mahdollisuuksia Helsingin seudun kehittämiselle. Kaupunginvaltuuston pikapäätös tärkeässä asiassa ei kuitenkaan jättänyt helsinkiläisille mahdollisuuksia esittää omaa kantaansa asiaan tai valtuutetuille perehtyä siihen.

Valtuuston keskiviikkoinen päätös esittää valtioneuvostolle Sipoon lounaisosien liittämistä Helsinkiin oli paraatiesimerkki huonosta päätöksentekokulttuurista. Vihreiden puheenjohtajien mielestä valtioneuvostolle tehdyn hakemuksen käsittelyssä tuleekin jatkossa kiinnittää erityistä huomiota avoimeen kansalaiskeskusteluun ja kansalaisten osallistumiseen.

"Demokratia ja avoin päätöksenteko edellyttävät avointa valmistelua. Salassa valmisteltu esitys Sipoon länsiosien liittämishakemuksesta lähetettiin valtuutetuille vain muutamaa tuntia ennen valtuuston kokousta. Jos päätös on oikea, miksei sitä voitu valmistella avoimesti? Kyse on hakemuksesta, jonka vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän. Tällainen toiminta ei tarjoa tilaa kunnolliselle asiaan paneutumiselle eikä aidolle kansalaiskeskustelulle", huomauttaa Outi Alanko-Kahiluoto.

"Kaupunginhallitus on luvannut, että Sipoosta liitettävillä alueilla huolehditaan myös arvokkaiden metsien suojelusta ja että asumisen rinnalla kehitetään ja vaalitaan hyviä virkistysalueita. Nämä lupaukset tulee todella pitää täysimääräisesti. Kaupungin päättäjät voisivat lunastaa uskottavuutta lupauksilleen kohentamalla päätöksentekonsa avoimuutta", Heikki Korpela toteaa.

"Helsingin seudun yhteistyö paremman elinympäristöjen suunnittelun ja liikenteen puolesta on sinällään elintärkeää ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta. Yhteistyössä on kuitenkin korostettava demokratiaa, avoimuutta ja kansalaisten luottamuksen hakemista, ei purettava niitä. Hyviäkään asioita ei pidä jyrätä läpi demokratian ja avoimen päätöksenteon kustannuksella -- ei Helsingin rajojen kohdalla eikä muussakaan kuntien uudistamisessa", Tapio Laakso huomauttaa.

Lisätiedot:
Outi Alanko-Kahiluoto, gsm 041 522 4272
Tapio Laakso, gsm 050 325 0074
Heikki Korpela, gsm 040 848 6022

Demokratiaa EU:n perustaksi [toukokuu]

2006-05-31T09:06:00.000+03:00

Toukokuussa luovutettiin kansanäänestyskampanjan keräämät 50 000 nimeä. Kansalaisten omasta aloitteesta ja aktiivisuudesta lähtenyt vaatimus kertoi siitä, että kansalaiset olivat valmiita ottamaan selvää ja ottamaan kantaa EU:n perustuslailliseen sopimukseen.

Itse äänestäisin nykytilanteessa perustuslain puolesta, vaikka toivoisin paljon parannuksiakin. Elämme maailmassa, jossa tieto, ihmiset, investoinnit ja materiaali- sekä palveluvirrat liikkuvat yli rajojen; siksi tarvitaan myös rajat ylittävää politiikkaa, kuten EU:ta. Kansanäänestystä haluan siksi, että minusta on tärkeää, että eurooppalaisuutta rakennetaan kansalaisten tasolla ja yhteistyöllä -- mieluiten yhteiseurooppalaisella kansanäänestyksellä kaikissa maissa.

EU:n päätöksenteon perusta ei voi olla pelkkä tieteellis-tekninen asiantuntijoiden analysoitavaksi jätettävä kysymys, hallinnollinen muistio. EU:n päätöksenteon täytyy perustua yhteisiin eurooppalaisiin perusarvoihin, ja silloin näillä arvoilla täytyy olla eurooppalaisten kansalaisten julkilausuttu hyväksyntä. Eurooppalaiset itse luovat eurooppalaisuutensa, eivät valtionpäämiehemme. Ihmisten sitoutuminen yhteisiin päätöksiin helpottaa myös niiden käytännön toimeenpanoa ja läpiviemistä.

Kansanäänestys yleisemmin antaa kansalaisille vastuuta yhteisistä päätöksistä ja sitouttaa heidät niihin. Kun on vastuuta, on myös halu ottaa selvää ja tehdä järkeviä päätöksiä. Kannattaa vilkaista Sveitsiin.

Lisäksi kansanäänestys kannustaisi kaikkia osapuolia käymään laajaa julkista keskustelua ja purkamaan vaikeat asiat ymmärrettäviksi. EU:n kohdalla se olisi mahdollisuus muuttaa gallupit "sen puolesta" ja "sitä vastaan" kunnon keskusteluiksi. Miten Euroopan unioni vaikuttaa arkipäiväämme ja mitä toivoisimme sen olevan ja tekevän? Politiikkaan tarvitaan paljon kaivattuja linjanvetoja; asioita tulisi korostaa henkilöiden sijaan; tärkeät asiat tulisi tuoda kabinettien kähminnästä julkisuuteen ja kahvipöytiin.

Myös maailman orastaville demokratioille tarvitaan esimerkki siitä, että uskomme kansanvallan tehokkuuteen ja hyvyyteen. Muuten suuterin lapsilla ei ole kenkiä, ja panoksemme muiden maiden demokratisoitumisprosesseissa ovat tekopyhää, epäaitoa hurskastelua. Meidän tulee itse osoittaa ensi askel kohti aitoa ylikansallista demokratiaa.

Tietenkin on mahdollista, että kansalaiset "erehtyisivät" äänestäessään. Kaikki voivat tehdä vääriä päätöksiä -- niin poliitikot kuin kansakin. Kun huonoista poliittisista päätöksistä kärsivät kuitenkin määritelmällisesti kansalaiset ja heidän joukossaan heikoimmat, eikö juuri heidän pitäisi voida ottaa niistä vastuuta? Virheistä voi oppia.

Eduskunta liikkuu ratifioimisen kohdalla selvästi eri kannalla kuin minä. Olen odottavalla kannalla.

Kaksi ministeriä: innostunut ilmastokeskustelija ja turvenuija [toukokuu]

2006-05-30T09:05:00.000+03:00

Toukokuussa kävin samana päivänä muiden järjestöaktiivien kanssa tapaamassa myös ministereitä Tanja Saarelaa (silloin Karpela) sekä Mauri Pekkarista. Saarelan kanssa puhuimme erityisesti nuorten osallistamisesta ilmastotyöhön. Jutustelun yleistunnelma oli keskusteleva, kiinnostunut ja aktiivinen. Kerroimme ja kuuntelimme vapaaehtoisen ilmastovalistuksen ja -vaikuttamisen rahoituksesta ja erityisesti sen jatkuvuuden puutteesta.

Lisäksi meitä puhuttivat nuorten ilmastotapahtumat, eläinsuojeluhankkeet, suurpetosuojelu ja kulutuksen järkeistäminen. Olen eri mieltä kulttuuriministerin kanssa joistain tekijänoikeuskysymyksistä sekä erilaisista tietoverkkojen valvontajärjestelmistä. Kansalaisvaikuttamisesta ja ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa kuitenkin tuntuu, että pääsemme kosketuksiin.

Pekkarisen kanssa rintamalinjat olivat jumiutuneemmat. Kävimme konekiväärimäisesti läpi aiheita pitkän tähtäimen ilmastopolitiikasta, turpeesta, syöttötariffeista uusiutuville, energiansäästöstä ja päästökaupasta. Viestimme olivat:

1) Pitkän tähtäimen ilmastopolitiikassa voimme vaikuttaa itse muunkin maailman kehitykseen. Emme voi odottaa, että Kiina ja Intia ratkaisevat ilmasto-ongelman ja me seuraamme perässä, vaan meidän tulee antaa itse signaaleja oikeasta etenemissuunnasta -- sanoillamme ja teoillamme.

2) Uusiutuvat energialähteet ovat turvetta parempi vaihtoehto ilmastonsuojelullisesti. Lisäksi uusiutuvat ovat yhtä kotimaisia kuin turvekin, mutta uusiutuvia voi viedä myös ulkomaille ja ne voivat työllistää paljon ihmisiä. On totta, että turve "uusiutuu" hyvin hitaasti. Väite johtaa harhaan. Turve kasvaa niin hitaasti, että sen uusiutuminen on ilmaston kannalta käytännössä yhtä merkityksetöntä kuin kivi- ja ruskohiilen. Lisäksi luonnontilaisten soiden raiskaaminen turpeennostoa varten tuhoaa arvokkaita luonnonympäristöjä. Siksi turpeen suosimisen sijaan kannattaisi tukea uusiutuvia; jos kotimaisesta turpeesta halutaan tehdä kilpailukykyistä ulkomaisen kivihiilen kanssa, tähän on parempiakin tapoja kuin tehdä turpeesta houkuttelevampaa kuin nopeasti uusiutuvasta puusta.

Kirjoitin turveaiheesta myös huhtikuussa Helsingin Sanomiin ja Keskisuomalaiseen.

3) Energiansäästö on jäänyt vähälle ilmastokeskustelussa. Miksi yrittää vain tuottaa enemmän ja enemmän, kun voi kuluttaa järkevämmin? Kaikkialla muuallakin elämässä ihmiset haluavat fokusoida olennaiseen: miksi juuri energian kohdalla ihmiskunta yritetään tappaa tehottomuuteen ja kehnoihin käytäntöihin? Pelkällä kansalaisten valistuksella ei päästä pitkälle: tarvitaan laitestandardeja, matalaenergiarakentamisen helpottamista, tukia energiapihille teknologialle ja uusia käytäntöjä julkishallintoon. Teollisuudessa puolet kannattavista energiansäästöhankkeista on yhä tekemättä; missä viipyvät valtion lainoittamat ESCOt?

4) Päästökaupassa ja erityisesti päästöjen alkujaossa tulisi pyrkiä suurempaan oikeudenmukaisuuteen ja tehokkuuteen (Climate Action Network Europen raportti). EU:n päästökaupassahan oikeuksia ilmakehään jaetaan yrityksille ilmaiseksi tietty määrä, jonka jälkeen niillä käydään kauppaa. Kun ilmakehä on yhteiskunnan yhteinen, olisi reilumpaa pistää yritykset ostamaan huutokaupassa ainakin osa päästöoikeuksista valtiolta, ja kertyneet tulot valtio voisi käyttää esimerkiksi energiansäästön tukemiseen. Ilmaiseksi jaettujakin oikeuksia pitäisi jakaa yhtenäisin perustein. Sen sijaan, että oikeudet jaetaan perintömenettelyllä eli aiempiin päästöihin perustuen, pitäisi saada aikaan hieman säätykiertoa. Oikeuksia pitäisi tarjota vähemmän niille, joilla on vielä hyvät mahdollisuudet vähentää päästöjään.

Päästökaupasta pääsin juttelemaan myöhemmin lisää sähköpostitse erään toisen poliittisen nuorisojärjestön kanssa. Siitä myöhemmin lisää.

Menivätkö viestimme läpi? Siltä ei ainakaan näyttänyt. Mutta ainakin saimme vietyä Pekkariselle kytkimellä varustetun sähköjatkojohdon, jonka tämä otti myhäillen vastaan. Kyseisenlaisella johdolla pystyy helposti katkaisemaan kaikki sähkölaitteet ja niiden valmiustilakulutukset kokonaan kerralla. Säästää sähköä, rahaa ja ilmastoa. Valmiustilathan kuluttavat kotitalouksien (ja esim. toimistojen!) sähköstä 5-10 prosenttia, täysin turhaan.

Päästökauppadialogia [toukokuu]

2006-05-29T09:05:00.000+03:00

Pääsin keskustelemaan toukokuussa päästökaupasta Mauri Pekkarisen lisäksi myös erään poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajan kanssa sähköpostitse.

Päästökauppakeskustelun perusongelmana on se, että siinä usein syytetään ideaa sen huonosta toteutuksesta. Jos ilmastopäästöjä halutaan vähentää, päästökauppa on siihen taloudellisesti tehokkain -- ja ainoa poliittisesti realistinen väline, jos se tehdään oikein. (Euroopan taloustutkimuskeskuksen WWF:lle tekemä tutkimus) Päästökaupan vaihtoehtona ovat lähinnä sitovat, joustamattomat, yrityskohtaiset rajoitukset -- tai ilmastonmuutos. Jälkimmäinen tarkoittaa katastrofia, ja edellinen on yksinkertaisesti typerä ja poliittisesti mahdoton. Globaali hiilidioksidivero (jota vihreät ajoivat aiemmin EU:n tasolla) olisi hauska kokeilu, mutta vaikea viedä käytännössä läpi. Sen tulokset olisivat samat, mutta byrokratia paljon hankalampi rakentaa.

Suomen päästökaupan alkujaossa suuri osa oikeuksista jäi käyttämättä, eli oikeuksia on todella jaettu liikaa; tiedotim me aiheesta ihmeissämme myös Maan ystävissä. Markkinoilla oleva ylimäärä ei ole kannustanut käymään vilkasta kauppaa, ja oikeuksien hinta on ollut osin siksikin korkea. Tärkeintä tietysti on, että vilkas kauppa ja sopivan niukat päästöoikeudet olisivat luoneet yrityksille paremman kannustimen pyörittää liiketoimintaa mahdollisimman vähillä päästöillä.

Päästökaupassa, jos se toteutetaan oikein, kustannukset kohdistuvat tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, kun yritykset voivat käydä kauppaa keskenään. Valitettavasti nyt syytetään tarpeellista ja hyödyllistä kirurgista operaatiota siitä, että se on suoritettu ruosteisella käsisahalla. Päästöoikeuksia ei ole huutokaupattu, vaan niitä on jaettu ylimäärin aiemman päästöhistorian mukaan.

Päästökauppa nostaa sähkön hintaa markkinoille: tuotantolaitos voi energian tuottamisen sijaan myydä päästöoikeutensa muille. Huutokauppaaminen vähentää ongelmaa, muttei poista sitä. Sähkön hinnan nousu ei ole itsessään katastrofaalista, jos se johtaa tehokkaampaan energiankäyttöön. Ilmiötä kutsutaan kuitenkin ansiottomaksi arvonnousuksi, koska yritykset saavat hinnan nousun myötä taskuihinsa lisää rahaa tekemättä sen eteen mitään. Siksi tämä ns. windfall-voitto kannattaisi verottaa pois ja käyttää varat yhteisesti hyödyllisiin kohteisiin. Lisäksi hinnan nousua voisi kompensoida edistämällä muun muassa pohjoismaisten sähkömarkkinoiden toimintaa.

Eniten päästökauppaa kritisoidaan kuvitellusta hiilivuodosta. Kun yritykset lopettavat tehtaita, jotka eivät tuota heille tarpeeksi, Suomessa, ja uusia syntyy muualle maailmaan, on kätevää syyttää päästökauppaa ja energian hintaa aiheesta. Tutkimuksissa hiilivuodon merkitys on jäänyt viiden prosentin tienoille, koska investointeja ohjaavat todellisuudessa voimakkaammin mm. markkinoiden läheisyys, ylituotanto-ongelmat, paikallinen osaaminen ja vakaat yhteiskunnalliset olot. Suomen kannattaisi panostaa tutkimukseen ja kehitykseen, palveluiden kehittämiseen ja viedä esimerkiksi omaa ympäristöosaamistaan uusiin nouseviin maihin eikä ruikuttaa menneen maailman savupiippujen perään.

On olemassa monia syitä, miksi kaikki maailman maat eivät ole sitovissa päästörajoituksissa mukana. Tämä taas ei ole päästökaupan, vaan sen reunaehtojen ongelma. Jos tiputamme päästökaupan, samat päästörajoitukset jäävät, mutta kauppaa ei voi käydä. Jos tiputamme sitovat rajoitukset, luomme ilmastokatastrofin.

Maailmanlaajuiset, kaikille sitovat rajoitukset ovat kaunis idea, mutta itse en usko sen toteutuvan kovin piakkoin. Köyhien maiden päästötasot henkeä kohden ovat yhä hyvin pieniä verrattuina rikkaiden maiden. Jos pyritään oikeudenmukaiseen ratkaisuun, kaikille sitovien rajoitusten tasojen pitäisi olla lähellä toisiaan. Tämä tarkoittaisi niin raskaita päästövähennyksiä rikkaille maille, että niitä ei hyväksyttäisi, tai niin korkeita päästökattoja köyhille maille, että ne pikemminkin houkuttaisivat pilaamaan ilmakehää kuin säästämään sitä. Rikkaissa maissa on historiallinen vastuu jo aiheutetusta ilmastonmuutoksesta sekä parhaat tekniset mahdollisuudet vauhdittaa maailmanlaajuista kamppailua sitä vastaan.

Kehitysmaiden mukaantulolle on siis kehitettävä toisenlaisia vaihtoehtoja -- esimerkiksi ns. no-lose -tavoitteita. Niissä köyhään maahan ei kohdistu sanktioita, jos sen resurssit kuluvat köyhyyttä vastaan taistelemiseen eikä vähäpäästöisen teknologian suosimiseen. Jos maa jää vapaaehtoisen päästökiintiönsä alapuolelle, se voi myydä ylijäämänsä muualle. (Tämäkin olisi siis eräänlainen tapa käydä päästökauppaa reilulla tavalla.)

Vauhtia ilmastonsuojeluun [toukokuu]

2006-05-21T08:22:00.000+03:00

Toukokuun lopulla järjestin ilmastohälytysajon eduskunnan lisärakennusta ympäri. Huono sää verotti osallistujia, mutta tapahtuma oli silti hauska. Kiersimme erilaisilla päästöttömillä menopeleillä muistuttaaksemme eduskuntaa siitä, että ilmastonsuojeluun tarvitaan ripeää vauhtia. Asia oli ajankohtainen, koska talousvaliokunta oli laatimassa hallituksen limboamasta energiaselonteosta lopullista lausuntoaan, joka oli tulossa pian eduskunnan käsittelyyn.

Ilmastokeskustelu pyörii usein vain energiantuotannon ympärillä -- erityisesti bioenergian, tuulivoiman ja ydinvoiman. Energiansäästö mainitaan ehkä sivulauseessa hurskaana toiveena. Jos liikenne muistutetaan, puhutaan biopolttoaineista, julkisesta liikenteestä ja paremmista autoista. Kaikki hyviä tavoitteita, mutta jotain unohtuu. Nekin kuluttavat kaikki energiaa, eivätkä yksinään riitä liikenteen päästöjen riittävän nopeaan laskuun tai öljyriippuvuudesta irtautumiseen.

Missä viipyy aktiivinen pyöräilypolitiikka? Miksei puhuta asumisen ja palveluiden suunnittelusta niin, että liikkumisen tarve kokonaisuutena vähenisi? Eikö yritysten lentomatkoja voisi välillä korvata videokonferenssilla?

Laadin vinkkejä kestävämpään liikkumiseen esitteeseemme.

1 KOHENNA KUNTOASI: kulje pyörällä, rullaluistimilla, potkulaudalla, suksilla tai kävellen.
2 TUE JOUKKOLIIKENNETTÄ: hyppää ratikkaan, metroon, bussiin tai junaan. Vaadi joukkoliikenteelle rahaa myös äänestyskopissa.
3 ÄLÄ OSTA, VUOKRAA: jos autoa todella tarvitsee, kannattaa hankkia yhteiskäyttöauto.
4 OPETTELE HYVÄ AJOTAPA: ekologisemminkaan ajamalla ei voi ajaa miten paljon tahansa, mutta päästöt voivat vähentyä 30 %.
5 ÄLÄ LENNÄ: yhden kilometrin kulkeminen lentämällä voi tuottaa päästöjä jopa 20-50 kertaa enemmän kuin sama matka junassa henkilöä kohden.
6 INNOSTU KOTIALUEESTASI JA SEN RAKENTAMISESTA: perehdy kaavoitukseen ja lähesty päättäjiä.
7 LIIKU LÄHEMMÄS: soita, chättää tai lähetä kirje; löydä naapurisi ja lähialueiden parhaat mestat. Lomailla voi lähelläkin.
8 OSTA LÄHELTÄ TUOTETTUJA TAVAROITA: tällöin tuotteen kuljetustarve jää vähäisemmäksi.

Makasiinit ja poliittinen sauvasekoitin [toukokuu]

2006-05-14T08:20:00.000+03:00

Toukokuussa poliittiseen sauvasekoittimeen joutuivat kansalaistoiminta, nuorten ja prekaarien äänen kuuluminen, perustulo -- ja väkivalta. Vihreät ovat näistä puolustaneet kansalaisten omaehtoista poliittista vaikuttamitsta puolueiden ulkopuolella; äänen antamista äänettömille; sekä perustuloa, jolla halutaan yhdistää oikeudenmukainen toimeentulo ja kannustaminen työhön sekä toimeliaisuuteen. Ilmeisesti siksi lehdissä vihjailtiin, että Vihreät, erityisesti ViNO, kannattaisi myös väkivaltaa tai olisi jopa osallinen siihen. Jostain syystä Kokoomukselta tai SDP:ltä -- tai poliisilta -- ei kysytty, kuka heitteli kiviä näyteikkunoihin ja poliisia päin. Jos olemme heikoimpien puolella, kai sitten olemme heidän puolellaan silloinkin, kun he tekevät typeriä ja vahingollisia tekoja? Olemme kyllä, mutta emme puolusta tai hyväksy tekoja.

Vihreät ovat johdonmukaisesti vastustaneet väkivaltaa, oli kyse sitten militaristista rakenteista, viharikoksista, naisten pahoinpitelystä tai väkivallasta mielenosoituksissa ja bileissä. Kyllästyneinä joukkoviestimien vihjailuihin ViNO lopulta lausui ihan julkisesti, varmemmaksi vakuudeksi, että meille väkivallattomuus on korkea arvo. Vaikka mahdollisuutemme aivopestä ja johdatella massoja ovat (onneksi) sangen rajalliset, halusimme muistuttaa myös syrjäytetyille itselleen, että demokratiaa kannattaa tukea, eikä maailma muutu käyttämällä katukivea argumenttina.

Minua kirpaisi Makasiinien palo, vaikkei se ollut minulle itselleni välittömästi läheinen. Se oli sitä muille. Sitä oli myös Porvoon kirkko; tai sosiaalikeskus Siperia. Silti Lehden leikinlasku nosti surunsekaisen hymyn pintaan: kun kävi ilmi, ettei Makasiinien palo ilmeisesti ollutkaan dramaattinen tuhopoltto, tunnelma oli sellainen kuin olisi sanottu: "olisi ne voitu polttaa".

Lisäksi toukokuussa -- ja ilmeisesti yhä -- vihreiden oletettiin kannattavan esimerkiksi kaikkia kansalaispalkan malleja, joita joku vihreisiin kuulumaton voi keksiä. No emme kannata. Emme aja kahden euron tai tuhannen euron perustuloa. Haluamme perustulomallin, jossa suurin osa kansasta saa käteen perustulon ja verojen jälkeen sen, mitä nytkin. Meille tärkeintä on, että järjestelmä olisi yksinkertainen ja ennakoitava, ja että pienituloisimmat voisivat tehdä pätkätöitä ja saada siitä jotain myös käteen.

Rakennetyöttömyys ja työmarkkinoilta syrjäytyminen on Suomen ongelmista meitä uhkaavan ilmastonmuutoksen jälkeen suurin. Jos haluamme saada lisää ihmisiä työhön ja pitää heitä siellä, sellainenkin työ kannattaa tehdä kannattavaksi, jota ei ole tarjolla esimerkiksi ympärivuotiseksi tai kokopäiväiseksi. Työkyvyn ja uran ylläpito tekemällä lyhyitäkin pätkätöitä voi olla tie pysyvämpään, kokopäiväiseen työsuhteeseen. Samalla on huolehdittava siitä, että työolot ja työntekijöiden neuvotteluasema suhteessa työnantajiin pidetään asiallisella tasolla -- tai viimeistään tässä vaiheessa kehitetään sellaiselle.

Varsinkaan emme halua valtiontaloutta kuralle perustulolle. Kokoomus on oppositiossa se ryhmä, joka haluaa yhtä aikaa lisätä julkisia menoja ja vähentää tuloja leikkaamalla veroja. Vihreä eduskuntaryhmä on esimerkiksi Kokoomuksen oppositioryhmästä poiketen laatinut systemaattisesti vaihtoehtoisia talousarvioita valtiolle, joissa kokonaisuus on ollut ylijäämäinen. Tarpeellisia lisämenoja yhteiskunnan kehittämiseksi on paikattu muun muassa ympäristöverotuksella.

Mitä tämä tarkoittaa rautalankamallina? Kaikille pätisi sama: n. 400 euroa perustuloa ja n. 40 prosenttia veroa tuloista. (Vihreä perustuloryhmä vääntää yhä yksityiskohtia.) Jos sinulla ei ole tuloja, saat 400 euroa ja lisäksi asumiseen tukea. Jos tienaat 1000 euroa, saat 400 euroa ja maksat 400 euroa veroa. Jos tienaat 3000 euroa, saat 400 euroa ja maksat 1200 euroa veroa, eli käteen jäisi n. 2200 euroa. Luvut vastaavat hyvin tarkkaan sitä, mitä ihmisille jää käteen verojen ja tulonsiirtojen jälkeen. Tärkein ero tulee siinä, että kaikkien köyhimpiä motivoisi työntekoon moraalin, toimimishalujen ja sosiaalisten paineiden lisäksi myös taloudellinen hyöty. Jos olet muuten tuloton, 100 lisäeurosta maksaisit 40 euroa veroa, mutta perustulosi ei tippuisi vastaavasti -- toisin kuin toimeentulotuki.

Jäljelle jäisi jonkinlainen asumistuki sekä pahimpaan pulaan joutuville toimeentulotuki. Toimeentulotuesta kuitenkin tulisi aidosti viimesijainen turva, ei satojen tuhansien ihmisten elämän perusedellytyksistä huolehtiva koneisto, joka tekee työnteon taloudellisesti hyvin kannattamattomiksi.

Perustuloon liittävät paljon vääriä käsityksiä sekä sen kannattajat että sen vastustajat. Yksi syy tähän on se, että mikä tahansa järjestelmä, joka tasaa tarpeettoman suuria tuloeroja ja huolehtii heikoimpien perustoimeentulosta veroilla ja tulonsiirroilla, on väistämättä monimutkainen. Suomen nykymalli on paljon monimutkaisempi kuin perustulo, ja siihenkin liittyy usein väärinymmärryksiä. Nykyjärjestelmään on kuitenkin totuttu, ja sitä pidetään "luonnollisena". Yksinkertaistaminen ja johdonmukaistaminen pelottaa, koska se on jotain uutta.

Selkiyttämistä, kirkastamista ja kärsivällistä selittämistä siis tarvitaan. Haaste on vaativa, mutta mielenkiintoinen -- ja yhteiskunnan perustulon toteuttamisen haasteen voittamisesta saava palkkio kultaa kalliimpi.

Venäläistä ympäristöaktivismia; Lemmenlaivalla; miksi kompastua kynnykseen? [huhtikuu]

2006-04-30T08:19:00.000+03:00

Kansalaistoiminta on korvaamaton ideamylly

Huhtikuussa kävin myös Tampereella juontamassa venäläisen ympäristöaktivistin Sergei Haritonovin ja kansanedustaja Oras Tynkkysen tähdittämän keskustelutilaisuuden. Haritonov kertoi erityisesti Sosnovi Borin ydinvoimalan turvallisuusongelmista ja venäläisen aktivismin tilasta. Haritonovin mukaan aktivistit ovat hajaantuneet ja riitaantuneet Venäjällä vallasta kilpaileviksi blokeiksi. Jos hänen arvionsa pitää paikkansa, raa'at yhteiskunnalliset olot eivät ilmeisesti ole vapaalle kansalaistoiminnallekaan kovin hyvä kasvualusta.

Oras taas puhui kansalaistoiminnan tärkeydestä ja muistutti, miten suuri osa nykypäivän hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista aina mustien ja naisten äänioikeudesta kelvollisiin työoloihin on saavutettu juuri kansalaistoiminnalla. Ilman kansalaisten syöttämiä ideoita, haasteita ja ääniä erilaiset edustukselliset koneistot ovatkin aika onttoja ja velttoja. Lopuksi mutusteltiin ideoita esimerkiksi suomalais-venäläisestä aktivistivaihdosta ja toinen toisiltamme oppimisesta.

Hallitusneuvotteluissa ei kannata tavoitella kynnyksiä, vaan hyvää hallitusohjelmaa

Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg kertoi huhtikuussa sanomalehti Kalevalle, ilmeisesti lehden suureksi yllätykseksi, että Vihreät eivät ajakaan tavoitteita vain asettamalla hallituskynnyskysymyksiä ennen hallitusneuvotteluita. Emme esimerkiksi kuvittele, että kehitysyhteistyömäärärahat nousevat 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tai uuden ilmastoteknologian yritykset ja työpaikat synnytetään Suomeen tekemällä asioista etukäteen kynnyskysymyksiä. Emme myöskään sano muille puolueille, että jos haluatte päästä edes kysymästä Vihreitä hallitukseen, laittakaa hallitusohjelmaan jotakin ydinvoiman lisärakentamisesta.

Politiikka on kompromissien taidetta (tai miksei vaikka insinöörin työtä). Emme ole emmekä halua olla muita kummempia diktaattoreita tässä asiassa. Siksi Vihreiden hallitusyhteistyön tavoite on vaikuttaa neuvotteluilla siihen, että seuraavalle hallitukselle saadaan kokonaisuutena hyvä, kunnianhimoinen hallitusohjelma. Jos vaikuttaminen onnistuu ja äänestäjämme antavat siihen pelikortteja, valtuustomme ja eduskuntaryhmämme varmaankin päättävät osallistua myös itse hallitukseen. Mutta emme me ole erityisen kiinnostuneita kynnyskysymyksistä. Eihän niitä kysytä Kokoomukselta tai Demareiltakaan.

Juuri tällaisen hallitusohjelmahaasteen muille puolueille ViNO sitten tässä keskustelussa esittikin. Kirjoitin ViNOlle ympäristöryhmän vetäjänä tiedotteen, jossa painotimme sitä, miten keskeinen hallituskysymys uusiutuvat ja energiansäästö ovat.

Ilmastonmuutoskeskustelu ei saa olla pelkästään keskustelua ydinvoimasta: sen tulee olla keskustelua päästövähennyksistä. Sen sijaan tulee keskustella erilaisista skenaarioista, joilla Suomi voi olla mukana rajoittamassa ilmastonmuutosta siedettävälle tasolle. Jos joku esittää skenaarion, jossa Suomi toteuttaa tähän tarvittavat päästövähennykset ja jossa on mukana lisäydinvoimaa, sitten voidaan keskustella sen realistisuudesta ja paremmuudesta muihin verrattuna. Pelkällä ydinvoimalla ei kuitenkaan mitenkään voida ratkaista maailman energiaongelmia: yksi uusi ydinvoimala Kiinassa per viikko on absurdi skenaario mm. taloudellisista, turvallisuus-, teknisistä ja ydinpolttoaineen riittävyyteen liittyvistä syistä. Kysymys ei siis ole siitä, ratkaiseeko ydinvoima ilmastonmuutoksen, vaan siitä, onko se osaratkaisuna hyödyllinen tukemaan uusiutuvia ja energiansäästöä vai ei.

Toistaiseksi poliittisella pöydällä tiekartaksi riittäviin päästövähennyksiin Suomessa on vain vihreiden ohjelma. Siinä ei ole mukana ydinvoimaa yksinkertaisesti siksi, että päästöjen vähentämiseksi on riittävästi parempia vaihtoehtoja. Haaste on siis yhä auki.

Lemmenlaivalle hieman turvaa

Vappuaattona olin demariystäväni Jani Ryhäsen kanssa jakamassa Loveboat-nimisellä lesbo- ja homoristeilyllä turvaseksimateriaalia pian Tampereen-reissuni jälkeen. Risteilyn nimi oli aiemmin "Munaristeily": kuten nimestä saattaa arvailla, osa ihmisistä tulee hakemaan seksiseuraa, osa loveboatin nimen mukaisesti suurta rakkautta, osa biletystä vapaamielisessä seurassa, ja monet varmaan avoimin mielin tavoitteitaan sen kummemmin edes pohtimatta.

Miten sinkku streittari viihtyy tällaisissa homopirskeissä? Ihan passelisti. Varhaisina teinivuosinani suhtauduin moniin homoalakulttuurin piirteisiin ja erityisesti erilaisiin vapaisiin seksisuhteisiin pidättyväisesti, osin katolisen taustani ja osin ehkä luonteenikin takia. Vanhemmiten on ollut vapauttavaa huomata, ettei kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista kaikissa ikävaiheissa ja kaikissa tilanteissa.

Osalle niin homoista kuin heteroista sopii seksi ilman elinikäistä rakkausavioliittoa -- ja monille elinikäisestä rakkausavioliitosta tulee jossain vaiheessa seksitön. Luonteva suhde kumpaankin asiaan lienee sellainen, ettei niitä tarvitse kauheasti erikseen edes pohtia, eritellä ja korostuneesti "suvaita". Kunhan teemme sen, mitä teemme, turvallisesti ja toisiamme kunnioittaen.

Risteilyllä, kuten minusta yleensä risteilyillä, ei ollut erityisen hiprakkaisen hauskaa, mutta vappuaaton ohjelmaksi se tuntui ihan mielekkäältä.

Rönsy ja sosiaalifoorumi; vaalit ja loppu savupiippujen halailulle [huhtikuu]

2006-04-29T08:18:00.000+03:00

Ympäristö rönsyää kaikkialla

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä laitettiin virallisesti ulos päätoimittamani ViNOn ympäristöjulkaisu Rönsy. Lehtiprojekti oli hauskin pitkään aikaan: sai tehdä töitä rautaisten ammattilaisten ja uusien kokeilijoiden kanssa, ideoida, kirjoittaa ja keskustella. Suunnittelin kokonaisuutta, nimeä, teemoja, tavoitteita ja visuaalisuutta muiden kanssa; ehdotin aiheita ja kinusin tekstejä; myin mainoksia ja sovin painoasioita; etsin tekijöitä ja haastateltavia. Taittoa pyöriteltiin ees taas monet kerrat, ja tekstejä kierrätettiin ringissä kirjoittajien, toimitussihteerin ja minun kesken.

Tiimistä Annukka Berg (toimitussihteeri sekä henkinen tukipilari), Markus Koljonen (maailman mahtavin ystävä ja kuvittaja) ja Essi Rajamäki (taittaja) ansaitsevat aivan erityiset kiitokset. Kiitosta tuli takaisinkin: "Harvoin on ilo olla noin professionaalisti ja koordinoidusti asioihin suhtautuvassa seurassa"; "Näin kun kaikki toimisivat, niin maailma pelastuisi!"

Entä pääsimmekö tavoitteisiimme? Sen näyttää aika. Halusimme herättää ja näyttää ympäristön kysymyksenä, johon jokaisen olisi hyvä ottaa kantaa; joka ei ole muusta maailmasta erillinen asia; ja joka ei ole loppuun kaluttua ja itsestään selvää. Tahdoimme saada nuoria osallistumaan, ottamaan kantaa, tekemään asioita ja vaatimaan vaikutusmahdollisuuksia. Toivoimme madaltavamme kynnystä ottaa ympäristöasioihin kantaa sekä tekevämme niistä vähemmän mystifioituja. Sain tänään himoillemme nimen Hesarista: on kuulemma uusvihreyttä haluta, että ympäristönsuojelu on helppoa, ymmärrettävää ja arkista. Jos näin on, niin ympäristöongelmien ratkaisun kannalta olen ehdottomasti uusvihreä.

Julkaisun kanssa kävi kuten pääkirjoituksessakin Annukan kanssa sanomme: ei löytynyt ympäristöä. Ympäristö kun pitää sisällään oikeastaan kaiken, koko aineellisen olemassaolomme perustan. Ihmiset puhuvat ympäristöstä vähän eri tavalla kuin ympäristönsuojelutieteen oppikirjat. He kärsivät ilmastonmuutoksen tuomasta kuivuudesta, pelkäävät Itämeren muuttuvan virallisesti elottomaksi ja riemuitsevat niin kaupunkipuistoista kuin aarniometsistäkin.

Löytyi kuitenkin jotain muuta: ympäristönsuojelulla on usein ohut rajapinta arkeen. Toisin sanoen se on jostain ihmeen syystä tehty vaikeaksi. Miksi ympäristön pilaamisen hinta ei näy tuotteen hinnassa? Miksi kansantaloudellisesti surrealistisen typerä haaskaus, kuten tavallinen hehkulamppu, on ylipäätään sallittu, kun on kerran parempia vaihtoehtoja (energiansäästölamppuja, jotka säästävät myös energiaa eli rajallisia resursseja ja rahaa)? Miksi Olarista ei pääse Konalaan yhdellä julkisella liikennevälineellä? Koska päätöksiä näistä asioista tekevät väärät ihmiset.

Savupiipun halaajat vaihtoon

Siksi huhtikuussa julkistettiin myös ViNOn vaaliohjelma, joka vaatii savupiipun halaajia vaihtoon eduskunnasta. ViNOn liittokokouksessa keskusteltiin vaaliohjelmasta ja valittiin mahtavat kärkiehdokkaat: Kerttu Hakala Oulusta, Paavo Raappana Hämeestä, Anna-Maria Urhonen Pirkanmaalta, Sini Terävä, Janne Länsipuro, Tapio Laakso ja Mari Puoskari. Parempaa possea en olisi osannut toivoa: joukko on monipuolinen, osaava ja täynnä parasta politiikan sekoittamista: idealistista kyynisyyttä.

Jokin vaalikeskusteluissa sytytti ja herätti. Huhtikuussa päätin lopullisesti, että haluan liittyä joukkoon, joka tarjoaa vaihtoehtoa näköalattomalle, lyhytjänteiselle politiikalle. Vanhoille ihmisille kuuluu oikeus eläkkeeseen ja monipuoliseen, mielekkääseen vanhuuteen -- ei velvollisuutta edustaa yksipuolisesti kaikkia suomalaisia. Eduskuntaan tarvitaan vanhojen ihmisten lisäksi myös nuoria, jotka haluavat huolehtia omista isistään ja äideistään, mutta myös omasta tulevaisuudestaan ja omista eläkepäivistään vuonna 2050. Erilaisten näkökulmien ja kokemusten tulee kamppailla, keskustella ja lyödä kättä: hyvinvointia saa kerrytettyä ja vaalittua parhaiten, kun saa samaan soppaan terävyyttä ja viisautta nuorilta, keski-ikäisiltä ja vanhoilta.

Lisäksi eduskuntaan tarvitaan vihreitä, jotka antavat äänen niille, joiden ääni ei kuulu: ihmisille, joita syrjitään aktiivisesti, jotka jäävät kaukaisten uutiskuvien taakse, ja joita ei ole vielä syntynyt; ja luonnolle ja eläimille, joiden ymmärtäminen vaatii aivan omanlaistaan kuuntelua. Kehitysmaiden köyhille, asunnottomille, syntymättömille lapsille, minun ja kämppisteni vanhuudelle, Kuusiluodon luonnolle, vangeille ja lapsille. Heidän puolestaan on pidettävä meteliä: oikein kovaa meteliä. Sillä vain oikeudenmukainen maailma on turvallinen. Heikoimman asemaan joutuminen voi odottaa jokaista nurkan takana, eikä eriarvoisuus ruoki positiivista laumahenkeä.

Pyrin siis itsekin eduskuntavaaliehdokkaaksi: puhumaan niiden puolesta, joita ei kuulla, ja tarjoamaan itseäni äänitorveksi. Kesäkuussa Helsingin Vihreät valitsivat minut yhdeksi seitsemästätoista silloin valitusta mahtavasta ehdokkaasta. On mahtavaa päästä tekemään vaaleja.

Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille ay-liikettä?

Suomen sosiaalifoorumi oli huhtikuussa foorumi myös ympäristökysymyksille. Kahden päivän aikana Helsinkiin kokoonnuttiin keskustelemaan, ymmärtämään, oppimaan, keksimään ja ideoimaan jotakin, jolla parempi maailma olisi lähempänä. Itse järjestin ilmastonmuutoksen abc ja d -tilaisuuden, joka toimi ilmastonmuutoksen aapisena kiinnostuneille, sekä keskustelun aiheesta "Miten Suomi ja suomalaiset voivat vaikuttaa EU:n ilmastopolitiikkaan?" Jälkimmäisessä pohdimme, miten Suomella olisi hyvä mahdollisuus ottaa väestöllistä kokoaan paljon suurempi rooli ilmastonmuutoksen torjumisessa, ja kerroin siitä, miten suomalaiset ja erityisesti kansalaisjärjestöt SPR:stä Plan Suomeen voisivat olla osa kansainvälistä kansalaisten ilmastoliikettä. Jos vaikkapa Kirkon ulkomaanapu, kommunistinen puolue, partiolaiset ja marttaliitto puhuisivat enemmän siitä, miten ilmastonmuutos ja sen tuomat uhat koskettavat niiden työkenttää, ehkä ilmastonmuutos tulisi lähemmäksi ihmisiä. Tähän suuntaanhan pyrittiin, kun olin koordinoimassa ilmastomarssia, jonka taakse koottiin 54 järjestön joukko.

Myönnän, että minulla oli jälkimmäisessä seminaarissa ennakkokäsitys: Suomen omat päästövähennykset tarjoavat muulle maailmalle paljon. Ensinnäkin muut maat saisivat konkreettisia teknologioita, kuten tuulivoimaloita Intiaan, käyttöönsä. Intia ja Virohan ovatkin jo ajaneet tai ajamassa Suomen ohi reippaasti tuulivoiman käytössä. Suomen ilmastoteknologiaksi katsottava vienti pyöriikin jo useammassa miljardissa eurossa, joten myös kotimaisiin referensseihin kannattaa satsata.

Toisekseen meillä on hyvät edellytykset tarjota muulle maailmalle visio siitä, miten yhdistetään hyvinvointi ja ilmastonsuojelu. Nopeasti kehittyvät ja teollistuvat maat katsovat länsimaista oppia siitä, miten päästään irti köyhyydestä ja puutteesta. Olisi hyvä, jos tarjolla olisi Kauniiden ja rohkeiden kulttuurin lisäksi myös suomalainen ympäristömyötäinen vaihtoehto.

Kolmanneksi kehitysmaat haluavat teollisuusmailta takeita siitä, että teollisuusmaat ottavat päävastuun historiallisesti enimmäkseen itse aiheuttamastaan ongelmasta. Muutoin ilmastonsuojelu näyttävät helposti vain kehitysmaiden markkinoille tuloa rajoittamaan pyrkiviltä pakotteilta, eikä neuvotteluissa päästä eteenpäin. Keskustelussa kaikki nämä näkemykset saivat vahvistusta.

Näiden seminaarien lisäksi olin mukana ideoimassa keskustelua aiheesta "Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille etujärjestöä?" Seminaarissa tarkasteltiin erityisesti maatalouden
ja ympäristöteknologian kautta, minkälaisia kestäviä työllisyysmahdollisuuksia Suomessa voisi olla. Miksi Suomessa ei ole esimerkiksi sellaista vahvaa etujärjestöä, joka puolustaisi työttömiä metsureita, joille metsähakkeen entistäkin parempi energiakäyttö loisi lisää työpaikkoja? Kuka pitäisi niiden ihmisten puolia, jotka hyötyisivät niistä tuhansista työsuhteista, joita tuulivoiman tarmokas rakentaminen toisi? Siinä onkin pohdittavaa useampaa seminaaria varten.

Eduskunnassa kuultavana, uusi palkkausjärjestelmä ja kortsujen pakkausta [maaliskuu]

2006-03-31T08:16:00.000+02:00

Maaliskuussa kävin eduskunnassa kuultava hallituksen energiapoliittisista linjauksista. Aluksi totesin ympäristövaliokunnalle, että linjauksissa on aineksia viedä ilmasto- ja energiapolitiikkaa myös hyvään suuntaan. Haukkumisen ohella meiltä suomalaisilta usein unohtuvat kiitokset ja myönteinen palaute. Jos ei ikinä sano "tämä oli hyvin", miten kanssaihmisemme tajuavat toteuttaa hyvät asiat loppuun saakka ja tehdä ne toistekin? Komppasin ajoneuvojen verotuksen porrastamista päästöjen mukaan, windfall-voittojen verotusta sekä verokertymän käyttämistä ilmastonmuutoksen torjuntatoimien edistämiseen ja matalaenergiarakentamiselle esitettyjä tukia.

Tosiasiassa haukuttavaakin kyllä oli. Korostin sitä, että ympäristövaliokunnan kannattaisi esittää, että aloitetaan mahdollisimman nopeasti, sovitulla aikataululla uuden, kokonaisvaltaisen ja pitkäjänteisen strategian valmisteleminen. Hallituksen linjauksien aikaväli oli lyhyt. Niistä puuttui välttämätön ilmastotavoite eli ilmaston maailmanlaajuisen lämpenemisen pysäyttäminen kahden asteen alapuolelle, mikä on kansainvälisesti tunnustettu vaarallisen ilmastonmuutoksen kriittiseksi rajaksi. Kaksi astettakin on kova juttu, mutta se on todennäköisemmin hallittava, ennakoitava ja ihmisten sekä luonnon kannalta siedettävä ilmastonmuutos.

Lisäksi hallitus ei kytkenyt omia aktiivisia toimiaan mihinkään kansainväliseen viitekehykseen. Miten Suomen omat toimet edesauttaisivat kansainvälisiä ilmastotalkoita? Miten saamme Kiinan mukaan, jos emme itse tee mitään? Mitä ylipäätään sanomme YK:n neuvotteluissa?
Mielenkiintoisen vinkkelin asiaan voi saada lukemalla esimerkiksi EU:n tilaaman raportin Kioton sopimuksen jälkeistä aikaa koskevista neuvotteluista.

Toivoin myös, että ilmastonmuutoksen torjumisen sivuhyödyt olisi tutkittu strategian taustaraportteja syvällisemmin ja laaja-alaisemmin. Strategiassahan ilmastonsuojelua pidetään käytännössä vain menoeränä, vaikka energiansäästö ja uusiutuvat voisivat tuoda työpaikkoja, vientiä, energiaturvallisuutta, omavaraisuutta, lisää terveyttä -- siis hyvinvoinnin rakennuspalikoita.

Pidin kummallisena sitä, että hallituksen vaatimattomatkaan tavoitteet eivät olleet sopusoinnussa keinojen kanssa. Vihjasin, että valiokunta voisi ehdottaa aikarajaa, johon mennessä esitettyjen toimien vaikuttavuus on tarkistettava sekä kehottaa varmistamaan, että linjauksissa esitetyille toimille on olemassa rahoitus.

Joukko konkreettisia, hyödyllisiä toimenpiteitä oli jätetty pois strategiasta aivan turhaan. Esitin, että tuulivoiman tuotantomahdollisuudet kartoitettaisiin sisämaassa yli 100 m voimaloilla, mikä vaikuttaisi merkittävästi tuulivoiman investointiedellytyksiin. Ehdotin maataloustukien suuntaamista energiakasveille ja muulle ilmastomyötäiselle maataloustuotannolle, tehottomimpien eli huonoimman energialuokituksen saaneiden sähkölaitteiden kieltämistä tai tehokasta verottamista, kotimaan lentoliikenteen verottamista, raideliikenneratojen kunnostusmäärärahojen korottamista, tienkäyttömaksujen käyttöönottoa kaupungien keskustoissa sekä joukkoliikenteen tukemista, teollisuuden tehokkaampaa velvoittamista energiansäästöinvestointeihin energiainvestointien yhteydessä ja kehitysyhteistyön kehittämistä ilmastomyötäiseen suuntaan. Totesin, että tiedotus- ja koulutusmäärärahoja tulee nostaa, ei laskea. Tapausesimerkkinä nostin esiin Ilmari-projektin, jossa vapaaehtoiset ovat vieneet kouluihin ajantasaista, koskettavaa ja kannustavaa tietoa ilmastonmuutoksesta sekä -suojelusta. Olen itsekin ollut mukana puhumassa sadoille koululaisille, ja yhteensä projekti on tavoittanut tuhansia nuoria.

Pidemmän aikavälin linjauksia ovat esittäneet muun muassa Vihreät (Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla) ja monet ympäristöjärjestöt (Polkuja vähäpäästöiseen yhteiskuntaan). Kokoomuskin on yrittänyt. Odotin Kokoomukselta kovaa haastetta Vihreille, mutta kävi vähän kuin hallitukseltakin: ei tullut takkia, tulikin tuluskukkaro. Eija-Riitta Korholan laatima ilmasto- ja energiapoliittinen kannanotto ei järisytä maata. Jotain aiheesta kertoo sekin, etten lievällä yrittämiselläkään löytänyt kannanotosta kuin "luonnosversion" MS Word -dokumenttina Kokoomuksen sivuilta. Sitä, mikä kannanotossa mättää ja mitä puuttuu, pitää muistaa käsitellä joskus toiste. Realistinen se ei ole: puhetta, ei keinoja.

Maaliskuussa oli myös UPJ-keskusteluni aika.

UPJ tarkoittaa yliopistojen uutta palkkausjärjestelmää. Sillä pyritään normittamaan henkilön työtehtäviä, työnkuvaa, työssä kehittymistä ja palkkauksen sekä työn vaativuuden suhdetta toisiinsa. UPJ on herättänyt paljon nurinaa: paperilla hieno järjestelmä ei ole monen mielestä vastannut yliopiston päätarpeisiin. Jos se ei auta tutkimusta eikä opetusta vaan haittaa niitä, on paikallaan kyseenalaistaa UPJ:n mielekkyys. Yhtä kaikki kritisoijienkin kannattaisi ehkä pitää mielessä, että keskustelut esimiehen ja alaisen välillä, työtehtävien seuraaminen sekä työn ja oman osaamisen kehittäminen ovat hyviä asioita. Erityisesti näiden asioiden tarkasta dokumentoinnista on monenmoista hyötyä. Käytännössä asetetut tavoitteetkin saattavat olla liian jäykkiä uutta luovaan, vanhaa kumoavaan ja rajoja rikkovaan tieteelliseen tutkimus- ja opetustyöhön, mutta luultavasti isoin ongelma on oikeasti toteutuksessa.

Omalta osaltani UPJ-keskustelu oli melko kevyt. Luokitukseni vastasivat omia toiveitani, työstä oli kiva jutella mitä mainioimman esimieheni kanssa eikä aikaa tuhlautunut loputtomiin. Tieto- ja viestintätyöläiselle tekee hyvää ottaa hetki aikaa ja kirjoittaa ylös, mitä oikeastaan tekee ja mitä haluaisi osata paremmin. Osaltaan asiaa toki auttoi laiskuuteni: väistelin monta yleistä UPJ-tilaisuutta ja perehdyin asioihin vasta silloin ja vain niiltä osin, kuin oli pakko. Lisäksi tulin yliopistolle töihin lähes suoraan UPJ-järjestelmään, joten muutoskaan ei pelottanut.

Kortsujen pakkausta

Olen ollut valtavan vaihtelevasti mukana vapaaehtoisena Aids-tukikeskuksella n. 17-vuotiaasta. Aiemmin olen ollut mukana lähinnä lipaskeräyksissä, joilla on kerätty rahaa mm. tiedotustoimintaan eli HIV-tartuntojen ehkäisyyn. Tänä ja viime vuonna olen myös vienyt turvaseksimateriaaleja ravintoloihin sekä yhteen seksiliikkeeseen, ja jakanut niitä myöskin LoveBoat-risteilyllä. Maaliskuussa vuorossa oli HIV- ja AIDS-tietojen päivittämistä sekä materiaalien pakkaamista. AIDS-toimintaa on helppo perustella. HIV-tartunta aiheuttaa niin paljon hankaluuksia ihmisille, että jos esimerkiksi kolmen vuoden aikana saan parillakymmenellä vapaaehtoistunnilla estettyä muiden kanssa yhdenkin tartunnan, työ on maksanut itsensä takaisin. Asia kääntyy tavallaan myös talouden kielelle: koska HIVin hoitaminen on hirvittävän kallista, tartuntojen ehkäisy säästää yhteisiä voimavarojamme ja myös rahojamme muihin asioihin. Kokoomusnuorissa toimivalle vapaaehtoistoverilleni "muut käyttökohteet" ovat varmasti aika erilaisia kuin minulle, mutta meitä yhdistää vilpitön halu estää tartuntoja. Kaiken lisäksi turvaseksin edistäminen ei torju vain HI-viruksen leviämistä, vaan myös muita seksitauteja kuin AIDSia.

Lumiukot ilmastonmuutosta vastaan, Kioto-synttärit, uusi ihastus ja valmistelua [helmikuu]

2006-02-28T08:15:00.000+02:00

Lapsena en juuri pitänyt lumesta. Se tarkoitti päin naamaa tulevia lumipalloja ja lumipesuja. Vasta aikuisena sitä on oppinut nauttimaan lumiukoista ja hiljaisista talven hetkistä saunan jälkeen kuistilla istuessa. Onhan sitä tietysti aika paljon vahvempikin nykyään: lumipalloja osaa käsitellä virnistämällä, väistämällä tai ryhtymällä leikkiin mukaan.

Helmikuun lopulla järjestettiin toisena laskiaistiistaina peräkkäin lumiukkojen ja -akkojen mielenilmaus ilmastonmuutosta vastaan. Tempaus toteutettin Suomessa 18 paikkakunnalla, ja Mikkelin Maan ystävien idea levisi 7 muuhunkin maahan -- mukaan lukien Norjaan hiihdon maailmancupin yhteyteen. Lumiolioita oli kivaa tehdä itsekin, vaikka avuksi tarvittiinkin vähän välineitä. En ole erityisesti sen enempää lapsimyönteinen kuin -kielteinenkään ihminen, mutta lasten innostus tarttuu helposti itseenkin. Toivottavasti ihmiset ja yhteiskunnat tarttuvat ilmastonsuojelun mahtaviin mahdollisuuksiin. Muuten tuleville lapsille esimerkiksi Taikatalvesta uhkaa tulla entistä ihmeellisempi satukirja, kun lunta esiintyy tulevaisuudessa enää vain tarinoissa.

Keväiden keskilämpötila voi nousta radikaaleimmissa FINSKEN-skenaarioissa yli 10 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Se on aika hurja luku, sillä viime jääkauden aikoihin Suomessa oli n. 7 astetta viileämpää. Samoja lukuja uutisoitiin, kun STT kertoi Max Planck -instituutin meteorologian laitoksen Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemästä uudesta ilmastomallinnuksesta. Helsingin ilmasto ja maaliskuun lumiraja muuttaisivat Rovaniemelle, ja Helsingissä lumisen joulun todennäköisyys jäisi tulevaisuudessa muutamaan prosenttiin.

Lumiukkojen viesti sekä omasta että myös köyhimpien maiden ihmisten, jotka kärsivät ilmastonmuutoksesta eniten, puolesta levisi myös tiedotusvälineissä. Itse annoin kaksi lehtihaastattelua (Helsingin uutiste, Helsingin Sanomat), kolme radiohaastattelua (MetroFM, Ylen uutiset, Vega-uutiset) sekä kaksi TV-haastattelua (MTV3 uutiset, MTV3 Ihana Aamu) meitä uhkaavista räntäisistä talvista ja valoisasta optimismista, joilla ne voitaisiin torjua. Itävaltalainenkin uutistoimisto kävi jututtamassa.

Kioton vuosipäivänä avattiin Euroopan vihreiden ilmastokampanja. Olin töiden ja erilaisten projektien valmistelun jäljiltä niin kiireinen ja poikki, että lusmusin lopulta osallistumasta itse tapahtumaan. Tyydyin lähinnä kommentoimaan tekstejä ja erityisesti innostamaan vinolaisia mukaan. On aina mahtavaa huomata, kuinka ViNOssa tyypit ampaisevat toimimaan, kun tavoite on hyvä ja toiminta järkevää. Eri puolilla Suomea järjestettiin keskustelutilaisuuksia ja jaettiin mainioita esitteitä.

Helmikuussa elämään pamahti uusi ihastus. Kyse ei tällä kertaa tosin ollut mistään miehenköriläästä, vaan Googlen sähköpostipalvelusta. Se on auttanut selviämään sähköpostitulvasta, lajittelemaan viestejä ja etsimään niiden joukosta kaipaamiaan tietoja. Vanhat sähköpostini siirsin tosin hieman omintakeisella tavalla: kirjoitin vimillä sarjan bounce-komentoja muttille, pastetin niitä muttiin screenin avulla tuhatpäin ja annoin MTA:n huolehtia lopusta. Ei kovin eleganttia, mutta toimi. Jos tämä on hepreaa, se viestii vain siitä, että paljon puhuttu "tietojärjestelmien ja -palveluiden integraatio" eli arkisemmin se, että tietokoneen käytössä eri asiat pelaisivat yhteen, toimii monesti vain, jos on kovaksikeitetty nörtti. Oikeasti kaikkien kannalta käytettävän viestintäyhteiskunnan utopia on iso, mutta mielenkiintoinen haaste.

Valmistelin helmikuussa myös jo aiemmin aloiteltuja projekteja nyt toden teolla. Sähköposteissa vilisivät Suomen sosiaalifoorumin seminaarit ja ViNOn ympäristölehti Rönsy.

Matkamessuilla lentomatkailun ongelmista ja presidentinvaalit [tammikuu]

2006-01-31T08:09:00.000+02:00

Sain viimeksi aikaiseksi blogata viime vuoden puolella. On aika palauttaa mieleen, mitä on tullut tehtyä tammi-heinäkuussa 2006, ennen kuin unohtaa kokonaan.

Tammikuussa: Matkamessuilla lentomatkailun ongelmista ja presidentinvaalit.

Tammikuussa julkistettiin Maan ystävien lentomaksukampanja. Jo ennen kampanjan julkistamista lentomaksua oli pilotoitu keräämällä vapaaehtoista 10 % lentoveroa ihmisten lentolipuista ja käyttämällä rahat ilmastotyöhön. Lentäminen on ympäristön kannalta haitallisin liikkumismuoto. Kyse ei ole ihan pienistä mittasuhteista: saman matkan kulkeminen junalla on 30-50 kertaa vähemmän haitallista kuin liikkuminen lentäen. Tämä tarkoittaa, että ilmastovaikutus jää pienemmäksi, jos korvaa lentäen kuljetun Kanarian-matkan nostamalla sisälämpötilansa kotonaan 10 asteella. Silti lentoliikenne ei kanna ilmastovastuutaan, vaan sitä päinvastoin suositaan erilaisilla verovapauksilla ja tukiaisilla.

Pidimme tiedotustilaisuuden (tilaisuuspäivän tiedote) ja jaoimme esitteitä Matkamessuilla. Tämä poiki mm. radiohaastatteluja, positiivista palautetta ("tätä olen odottanut!") sekä tietysti rahoitusta muun muassa Maan ystävien kesäkiertueelle ja (1000 euroa) energiansäästöprojektille, jossa työttömiä koulutetaan tekemään lämmöneristysprojektia ukrainalaisessa orpokodissa Chortkivissa. Ulkopuolisella rahoituksella hoidetaan materiaaleja sekä vapaaehtoisten ruoka- ja matkakuluja.

Keskisuomalainen-lehden toimittaja kyseli minulta myös viime viikolla tietoja lentomatkailun ongelmista. Lähetin uuden, Climate Action Network Europen tekemän raportin, jossa vastataan lentoyhtiöiden usein esittämiin myytteihin. Se muodostaa hyvän jatkumon toiselle, vanhemmalle paperille, jossa mm. huomautetaan, että lentoliikenteen kasvu uhkaa syödä pohjan muilta ilmastonmuutoksen vastaisilta toimilta, vaikka juuri lentäminen -- erityisesti maiden sisällä lentäminen -- on melko suojattu talouden sektori, jolla tehtävät muutokset eivät näy kilpailukyvyssä. Onneksi EU-parlamentti on nyt äänestänyt sen puolesta, että EU:n sisäiselle luotaisiin oma päästökauppajärjestelmä. Myös jotkut muut maat ovat vähintään suhtautuneet ymmärtäväisesti lentoveron käyttöönottoon.

Raporteista huolimatta Antti Kalliomäki on suhtautunut tähän asti kielteisesti lentoliikenteen verotukseen, perustellen kantaansa taloudellisilla syillä ja pitkillä etäisyyksillä. Jälkimmäinen syy tuntuu ontuvalta siksi, että Suomi samaan aikaan on lopettamassa yöjunaliikennettään.

Tammikuussa valittiin myös Suomen presidentti. Heidi Hautala jäi minun ja monen muun mieleen älykkäänä, selkeänä demokratian puolustajana, joka osaa yhdistää ihanteen ja käytännön. Sauli Niinistön kampanja jäi mieleen onnistuneena vaalikampanjana, joka herätti keskustelua ja ärsytti ihmiset toisiaan vastaan. Vaikka presidenttejä on minusta hyvä kierrättää enkä voinut toisella kierroksella olla innokkaana ikioman ehdokkaani takana, en itse halunnut Niinistöstä presidenttiä ja kannatin avoimesti Tarja Halosta. Oras Tynkkynen puki taas salakavalalla tavallaan omat ajatukseni sanoiksi arvioidessaan ehdokkaat. Surullisena presidentinvaaleissa pidin sitä, että ne niin voimakkaasti jakoivat ystäviä ja järjestötovereita monin eri tavoin. Erimielisyydet vievät venettä monesti eteenpäin, mutta sen keikuttaminen kaataa kaikki.

Halonen lunasti minusta monta odotusta myös Al-Jazeeran haastattelussa, joka tuli tällä viikolla Suomenkin tv:stä. Ehkä Niinistön aksentti olisi ollut kohdallaan. Mutta minun on vaikea uskoa, että hän olisi ollut empatian, oikeudenmukaisuudentajun ja rohkean suoraselkäisyyden yhdistelmä toistaessaan joillekin ihmisille yllättävän vaikeaa viestiä: "Lopettakaa väkivalta. Vasta tulitauon päälle voi rakentaa oikeudenmukaisuutta."

Loppiaisena pidettiin ViNOn ympäristöryhmän tapaaminen Nummi-Pusulassa. Mukana oli parisenkymmentä mahtavaa tyyppiä, ideoita ja loistavaa keskustelua. Studentbladetkin kävi tekemässä aiheesta jutun. Tapaamisen jälkeen ViNO teki oman ympäristöjulkaisun, osallistui Maan ystävien järjestämään lumiukkojen mielenilmaukseen ilmastonmuutosta vastaan, hääräsi Nuukuusviikolla sekä kulutuskriittisessä vappukarnevaalissa ja järjesti ympäristöseminaareja sosiaalifoorumissa.

Joulun aikoihin on pimeää

2005-12-27T08:08:00.000+02:00

Joulu on usein yksinäinen juhla

Jokin outo asia on saanut joulun aikoihinkin heräämään varsin aikaisin (ja väsyneenä), ja vielä oudompi päähänpisto valvomaan myöhään. Tämä yhdistettynä pimeyteen, laiskotuskohtaukseen ja tavanomaisten päivärutiinien pois jäämiseen on saanut aikaan varsin vajaan olotilan. Vaikka ei ole lainkaan vaikeaa keksiä tuhansia pahempia tilanteita, joihin voisi elämässään joutua (ja joista moni on valitettavan tosi aivan liian monelle ihmiselle), keksimään rupeaminen vaatii kuitenkin tietoista ponnistusta. Sitä paitsi jouluna vaihtoehdot toimia minkään asian hyväksi tuntuvat olevan vähissä, kun normaalit kontaktit moniin ihmisiin kodin ulkopuolella puuttuvat. (Sähköpostiinkin on valunnut käytännössä vain spämmiä.) Kokeena siitä, millaista elämä olisi melko eristyksissä muista ihmisistä ja tekemisen innosta, joulu on tietysti ihan herättävää.

Esimerkiksi häpeilemätön ja täysin ilmainen nostalgiointi sopisi mielestäni jouluun kuin nakutettu. Joskus pitäisi olla varaa eläytyä muistoihin tunnelmista ilman, että alkaa heti kuunnella sitä varoittavaa ääntä, jonka mukaan ruoho on vain näennäisesti vihreämpää myös muistikuvissa. Vaikka oman elämänsä hoitamiseen ja yhteisiin asioihin vaikuttamiseen voisi hyvin sisältyä myös ronskia haaveilua, ei kaikkien haaveiden tarvitse olla osa politiikkaa tai omia pitkän aikavälin strategioita, ja niitä voisi siis tarkastella vain elämyksinä huolimatta siitä, kuinka "tosia" ne ovat.

Uskonnoissa on hyvääkin

Tänä jouluna muististani esille säpsähti kuva hupsusta, mutta jollain tapaa myös puoleensa vetävästä uskonnollisesta elämästä. Vaikka uskonnottomuus on mielestäni sekä oikeutettu että varsin järkevä valinta, on hyvä tunnustaa, että ainakin itse kaipaan myös rituaaleja, hartautta, tekojeni pyhittämisessä jollekin sekä yleensä valmiiksi säänneltyä elämää. Mielikuva vaikkapa nunnan tai munkin elämästä -- elämästä rukouksen, luottamuksen ja hiljaisen palvonnan keskellä siihen pyhitetyssä tilassa -- on jotenkin rauhallinen ja lohdullinen. Vaikka omien sääntöjen ja ympäröivien rakenteiden jatkuva auki repiminen ja altistaminen kritiikille on kuluttavaa, se on samalla myös kaiken kehityksen edellytys -- ja ilman niitäkään tuskin voisin olla oikeasti kovin onnellinen. Tylsistymisen ("mitäköhän tapahtuu, jos lyön tällä kivellä tuota päätä") sekä turvallisuuden kaipuun ("olisi kivaa, jos huominen olisi suunnilleen samanlainen kuin tämäkin päivä") välinen ristiriita taitaa tosiaan olla niitä perustavanlaatuisimpia. Se lienee myös jossain määrin analoginen tiukan yhteisöllisyyden ja tiukkojen sääntöjen sekä suvaitsevaisuuden ja yksilönvapauden välisen konfliktin kanssa.

Kaipuu saaristoon

Toinen vähän samantapainen vahva mielikuva nousi mieleeni, kun Theo (kämppikseni) ja Theon äiti puhuivat Nauvosta, joka on aikoinaan ollut rauhallinen saaristopaikkakunta, jossa kaikki tunsivat toisensa, jossa kesäisin ostettiin tuoretta kalaa suoraan kalastajalta ja jossa Theo on oppinut uimaan. Kesä itse tosin tuntuu tällä hetkellä vielä kaukaisemmalta kuin Nauvon turismille menetetty saaristolaisidylli. Toisaalta on tietysti selvää, että saaristolaiselämävillityksessä piilee tietyn elitismin makua. Kun maailmassa on 6,5 miljardia ihmisiä, heidän tarpeitaan hiljentyä ja rauhoittua ja päästä pakoon muuta hulinaa on vaikea tyydyttää yhtä aikaa kaikille tasa-arvoisesti tavalla, joka ei luo uusia lomaparatiiseja, joista ihmiset sitten taas haluvat karkuun johonkin hiljaiseen idylliin. Fiksuinta kai olisi yleensä se, että meillä olisi liikumisessamme mahdollisimman vähän "pakkoja" päästä jonnekin -- mikä voisi tarkoittaa sitä, että elinympäristössä voisi sekä tyydyttää välttämättömät tarpeet että jopa viihtyä ja olla rauhassa.

ViNO ja MY

Vinon ympäristötyöryhmän loppiaisviikonloppuun on ilmoittautunut kaksi ihmistä plus oletettavasti minä ja Lotta. Väsymys (tai ehkä rehellisemmin laiskuus?) sai loppujen lopuksi lopullisen kutsuviestin lykkääntymään joulupäivään asti. Lotta sentään kommentoi kutsua ja välitti sitä ansiokkaasti kasalle listoja. Anna-Riikka taas väsäsi 7. päivä tulevaan ilmastokampanjan tapaamiseen oman kutsunsa. Toivottavasti ihmiset lukevat välipäivinä postejaan ja innostuvat. :-) Vähemmän hauskan sähellyksen Espoon kaupungin postin kanssa vuoksi jouduimme tosin nipistämään tapaamisen viimeisen päivän pois. "Korpitapaamisia" en olekaan päässyt aiemmin varsinaisesti järjestämään, joten tämä eka kokemus on toivon mukaan opettavainen eikä kauhean epäonnistunut. :-)

Ruoka, matkailu ja ilmastoneuvottelut

Keskiviikkona annoin haastattelun Luonnonsuojelija-lehteen, jossa puhutaan ruokavalion ekologisuudesta. Jouduin toteamaan, että ruokapolitiikkani ei ole kaikissa suhteissa yhtä ehdotonta kuin eläintuotteiden välttämisessä: elän hetkissä ja käytän kaikenlaisia tekosyitä tehdäkseni tyhmiäkin valintoja. Onneksi parannusta parin vuoden takaiseen vielä on, ja erityisesti joulumässäilyjen jälkeen voi potentiaalia olla pistää omat ruokailuvalinnat oikeasti kuntoon. Koko vastaukseni löytää kotisivuiltani. Haastattelun yhteydessä Annukka kertoi myös, että seuraavaan numeroon tehdään juttu matkailusta. Lähetin linkin TYY:n ympäristöviikolla tekemääni esitykseen, jossa puhutaan matkailusta yleisesti ja lentomatkailun tuhoisasta vaikutuksesta ilmastolle erityisesti. Tiistai-iltana muokkasin Laurin kanssa mielipidekirjoitusta Lapin Kansaan ja Keskisuomalaiseen. Eija-Riitta Korhola oli kirjoittanut käsittämätöntä tuubaa siitä, että ilmastoneuvottelut tuhoaa sekä työpaikat että ilmaston, koska Kongoa ja Perua ei saatu sitoutumaan päästövähennyksiin. (Oikeasti neuvottelut jäävät lukkoon, jos odotamme täysin mitättömiä päästöjä per henki tuottavat maat samoihin päästövähennyksiin kuin rikkaat maat. Onneksi on muitakin tapoja osallistua, ja rikkaiden maiden päästövähennykset luovat fiksusti toteutettuina markkinoita ja ratkaisuja muillekin maille.) Jutun löytää julkaistuna (Laurin nimellä) ainakin Keskisuomalaisesta.

Voima

Edellisen merkintäni jälkeen olen käynyt myös sekä Voiman pikkujouluissa että hallituksen kokouksessa. Voimassa tuntuu olevan ennätyksellisen sitoutunut ja vahva tekemisen meininki. Lehti on upean näköinen, ja uusi AD uhosi, että siitä voisi tehdä vieläkin paremman. Sekä lehden päätoimittajan että kustannuspäällikön kanssa oli antoisaa keskustella, ja kummatkin olisivat toivoneet minun jatkavan hallituksessa, mikä lämmitti muuten viime aikoina vähän kritiikkiin väsähtänyttä mieltäni.

Prostituutio

Prostituutio keikistelee taas iltapäivä- ja ilmaisjakelulehtien lööpeissä. Lienee odotettavissa, että asiaa puidaan molemmissa seuraavissa vaaleissa urakalla. Koko ilmiön tarkastelua tuntuu vaivaavan sama erikoisuus kuin ihmiskaupasta järjestettyä paneelia, jossa keskustelivat seksialan työntekijöiden järjestön Sallin sekä eri poliittisten nuorisojärjestöjen edustajat: sääntelyn perustelut ja sisältö erkaantuvat jatkuvasti varsinaisten uhrien äänestä. Lainsäädännön yksi perustehtävä on kuitenkin nähdäkseni täydentää ihmisten ja yhteisöjen muuta (esim. kulttuurista, moraalista ja ei lakiin perustuvaa normatiivista) sääntelyä tavalla, jolla varmistetaan, että heikompi osapuoli saa suojaa vahvemmalta ja estetään hänen kärsimyksensä. Vahvemman osapuolen edut on yleensä ikään kuin määritelmällisesti turvattu. Prostituution säätelyn tärkein tehtävä lienee varmistaa, että kukaan ei joudu myymään jotain pyhänsä pitämäänsä vain elättääkseen itsensä eikä luopumaan vapaudestaan. Perheiden keskinäisen rakkauden ja kunnioituksen ydintä säätely tuskin voi pitää kasassa, ja jotain yleistä moraalia on loppujen lopuksi kauhean hankala rakentaa lakikirjan varaan. Siksi vaikuttaa kummalliselta, että prostituoitujen etujärjestöä ei edes tunnusteta järjestöksi (Oraksen kirjallinen kysymys eduskunnassa aiheesta), saati että esimerkiksi Sallin tai arkipäiväisesti prostituoitujen kanssa töitä tekevän Pro-tukipisteen työntekijöiden mielipiteitä pidettäisiin oikeasti merkittävinä sääntelyn valmistelussa. Tuntuu kummalliselta ajatella, että ihmisten hyvinvoinnin suojelu lakeja säätämällä erkanee näin voimakkaasti niiden ihmisten äänestä, joiden hyvinvointia halutaan suojella. Silloin on aina hyvä kysyä, ettei vain vahvempi osapuoli -- vaikkapa valtio tai jokin päätöksentekoon merkittävästi vaikuttava ryhmä -- oikeasti puolustaisi tekopyhillä argumenteilla vahvemman etuja.

Yleisempi näkökulma prostituutioon tietysti lähtisi jostain aidosta kokonaistarkastelusta. Yleensä maailma ei hirveästi liikahda pelkkään rikoslakiin kajoamalla. Kriminalisointi tai dekriminalisointi ovat vahvoja toimenpiteitä, jotka herättävät siksi suuria tunteita, ja jotka koskevat aidosti kaikkia kansalaisia. Kiinnijäämisriskiin vaikuttaminen, poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimien resurssit tai vankeinhoitolaitoksen kapasiteetti unohtuvat tällöin helposti, jolloin uuden rikoksen säätämisen todellinen vaikutus jää todennäköisesti heikoksi: ihmiset kun harvemmin suunnittelevat tekojaan lakikirja kourassa. Perustoimeentuloon liittyvät ratkaisut, ihmisten mahdollisuus saada apua niiltä virkamiehiltä, joiden työ on heitä varten olemassa, valistaminen, järjestäytymismahdollisuuksien lisääminen ja oman elämän hallinnan edellytysten parantaminen jäävät valitettavasti vielä helpommin kokonaan huomiotta sekä yleisöltä että päättäjiltä -- muutoin kuin tietysti ongelmien oireina.

Säätöpäivä

2005-12-16T08:04:00.000+02:00

On olemassa päiviä, jolloin keskittyy yhteen kaikkinielevään asiaan täysillä. Tämä ei ollut yksi niistä.

Päivän aluksi sovin aloittavani työt maanantaina. Edellisen kirjauksen jälkeen olin ilmoittanut Helsingin yliopistolle ottavani työt vastaan sekä kolmeen yritykseen, että en ota heidän tarjousta vastaan tai että työnhakuni ei ole enää voimassa. Toivottavasti en pian joudu katumaan. Tämän jälkeen soitin mm. Kelaan, työvoimatoimistoon ja sosiaalivirastoon ja pyysin, että he eivät enää lähettäisi minulle joulurahoja, sillä niille on nyt taas varmasti parempaakin käyttöä. Täytin myös joitain lippusia ja lappusia yliopistolle. Ilmoitin myös Fountain Parkiin, etten enää ehdi tekemään heille hommia muun ohessa, ja laskutin viimeisiä tuntejani sieltä.

Soitin Pääkaupunkiseudun partiolaisten jäsenlahden Hepun päätoimittajalle ja kerroin, että heidän kirjoittamansa epäasiallinen kirjoitus ilmastomarssista tulisi poikimaan oikaisuvaatimuksen. Kirjoituksessa oli annettu ymmärtää, että jonkin sortin vasemmistolainen salaliittokoalitio olisi "vetänyt naruja" yrittäessään jujuttaa partiolaisparkoja mukaan, mikä oli tietysti täyttä kukkua. Käytännössä kaikki poliittisesti väriltään sitoutuneet tahot, joita oli todella laaja kirjo mukana, olivat kiinnostuneita ennen kaikkea ilmastonmuutoksen torjumisesta, tässä aiheessa pysyttiin, ja heidänkin panoksensa oli siinä todella arvokas. Päätoimittaja suhtautui asiaan hyvin asiallisesti ja ymmärtäväisesti ja kertoi, että kirjoitus oli syntynyt jonkin heidän sisäisen nettikeskustelunsa perusteella eikä kuvannut koko järjestön kantoja. Lähetin hänelle oikaisuvaatimuksemme katseltuani sitä vielä hetken.

Viime hetkellä sain Anna-Riikan, Tulevaisuuden Voiman superaktiivin ja MY:n ilmastokampanjan toisen vastaavan ensi vuonna, erinomaisia kommentteja siitä, että ei kannata paheksua partiota liian ylemmyydentuntoisesti ulkopuolelta. Tähän olisin muuten kyllä sortunut, koska minusta tuntui kauhealta ja läpeensä surulliselta, että partiossa, jonka arvoihin kuuluu vastuullisuus, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja luonnosta ja muista ihmisistä huolehtiminen, suhtauduttiin niin torjuvasti ilmastonmuutoksen torjumista kohtaan täysin yhdentekevien syiden vuoksi. Onneksi partiossa on mukana ihmisiä, jotka voivat paljon tehokkaammin ja järkevämmin sisältä käsin kannustaa ihmisiä olemaan järkeviä ja vastuullisia vaikkapa ihan omankin tulevaisuuden suhteen. Ulkopuolelta tuleva itselle rakkaiden asioiden arvostelu saattaa kuitenkin aina saada aikaan puolustusreaktion silloinkin, kun järkevästi ajateltuna arvostelussa on aihettakin. Julkaisin myös nopeasti väsäämäni taustakirjoituksen aiheeseen.

Sitten delegoin lehtikirjoituksen uudesta energiaselonteosta Merille (Maan ystävien puheenjohtaja 2005) sekä ilmoittauduin ensi tiistain ja sitä seuraavan tiistain vaalijulisteiden liisteröinti- ja levitystalkoisiin. Soitin ViNOn loppiaistapaamista varten varaamiani paikkoja läpi ja ilmoitin valinneeni niistä yhden sekä täytin tätäkin varten lippusen ja postitin sen. Välitin eteenpäin tiedon hedelmöityshoitolain käsittelystä ViNOn aktiivilistalle. Lähetin viidelle osallistujalle ohjeet lauantain Maan ystävien ilmastokampanjan irc-kokoukseen. Kerroin Riitalle (Ilmari-tiedotushankkeen koordinaattori), että luennoituani Korson yläasteen ysiluokat (7 kpl, g:hen asti!) läpi koulussa oli ollut kiinnostuneisuutta pyytää meitä mukaan koulun ympäristöpäivään.

Sain harrastaa myös jonkun verran järjestöjen sisäistä diplomatiaa. Yksityiskohtiin menemättä on välillä vaikeaa selittää, että vaikka kaikessa ei kannata olla mukana, ja joistain projekteista on joskus järkevää erotakin, pitäisi muistaa olla paiskomatta ovia. Yhteistyötä kun voi tehdä jossain toisessa asiassa taas jatkossa...

Kommentoin erään helsinkiläisen ison liikennehankkeen eli keskustatunnelin tiimoilta järjestettävän seminaarin ohjelmaa (miten käykin niin, että keskustelulle ei meinaa koskaan tajuta varata riittävästi aikaa?). Linjailin vähän myös sitä, miten ympäristöteemoja kannattaisi paukuttaa jo ensi vuoden alussa EU-puheenjohtajuuskautta varten erityisesti niin, että meillä olisi konkreettisia ja mitattavia vaatimuksia kaudelle, joissa päävastuuta odottaisimme ympäristöministeriltä. Kommentoin Maan ystävien historian ehkä massiivisinta hallituksen pöytäkirjaa laajalti, ja kirjoitin myös raporttia Voima Kustannus Oy:stä, jonka osakas MY on. Lähetin Riitalle (joka on, paitsi Ilmarin koordinaattori, myös MY:n ensi vuoden pj ja Tulevaisuuden Voiman Tampereen vetäjä...) Tulevaisuuden Voiman kesällä tekemän yleisesitteen digitaalisena. Kirjoittelin henkilökohtaisia kuulumisia Merille samalla (alakertaan sähköpostilla!), kun kommentoin hänen strategiakirjoitustaan. Keskustelin tammikuun patologisimpien ilmastoaktiivien yhteisestä tapaamisesta tammikuulle. Mainostin MY:n pikkuvaihtoehtoa (siis vaihtoehtoa pikkujouluille) lauantaina parille listalle sekä Työpaikkojen rauhantoimikunnan rauhanpäiviä parille lisää. Kyselin Riitalta kehyjärjestöjen EU-puheenjohtajuuskauden suunnitelmista ja mitä saumaa meillä olisi siihen mukaan.

Illalla kävin myös heittämässä tavaroita Postiin (jonka jonot olivat hurjat ja tietokoneiden tahmaus ilmeisen käsittämätöntä, mikä herätti asiakaspalvelijoissakin rauhallisia hymynväreitä) ja yhden kansalaisjärjestökoalition EU-puheenjohtajuuskauden suunnittelupalaverissa. Varsinainen into tuntui puuttuvan palaverissa, jonka agenda oli ehkä vähän turhankin laaja ja yleinen ja osallistujia vähänlaisesti. Palaverin jälkeen juttelin kahden kesken erään järjestöaktiivin kanssa hänen ilmastomarssille tuomastaan esittelypöydästä. Huomasin taas, miten syvästi inhoan konfrontaatioita, vaikka pitäisin niitä kuinka välttämättöminä. Oli myös pakko pohtia, kuinka tarpeellista ja järkevää oli kritisoida yhtä hassua pöytää, ja olinko ehkä koko kritiikissäni väärässä. Ainakaan arvostelemallani taholla ei tuntunut olevan liiemmälti ymmärrystä minun näkökohdilleni. Päädyin kuitenkin siihen, että syytöksiin oli aihettakin, luettuani uudestaan marssista saamaani palautetta. Vapaaehtoistoiminta on sen verran herkkää aluetta, että en todellakaan toivo, että minkään yhden järjestön toiveiden vuoksi tuotetaan huonoa mieltä aktiivisia ihmisiä ja demoralisoidaan heitä. Erityisesti luettuani eräitä saamiani itsekriittisiä pahoitteluja, joissa oltiin vilpittömästi pahoillaan siitä, että yksi toinen järjestö oli täysin tahattomasti vallannut marssin mediatilaa esimerkiksi Helsingin Sanomissa, tuntui siltä, että jotkut osaavat pyytää anteeksi ja haluavat tehdä ensi kerralla paremmin ja toiset eivät.

Lähetin Jyrki Kataiselle kauan sähköpostilaatikossani lojuneen kirjoituksen, jossa onnittelin häntä kokoomuslaisittain ihan järkevästä kolumnista Turun Sanomissa. Kolumnissa Katainen otti kantaa hallituksen Kioto-selontekoon. En kuitenkaan ihan ymmärtänyt, mitä Katainen mahtoi tarkoittaa kirjoittaessaan, että seuraava ilmastosopimus ei voi perustua päästöleikkauksiin kuten Kioto eikä toisaalta yksin myöskään vapaaehtoiseen teknologian kehittämiseen, vaan johonkin tältä "väliltä". Välimuotoja on vaikea keksiä, ellei tosiasiassa tarkoiteta Kiotoa sellaisena kuin se on, joidenkin kuvitelmien sekä kuuden maan julkilausuman välissä. Kiotossahan nimittäin kehitetään teknologiaa kovastikin -- ja siinä teknologian siirtoon ja kehittämiseen on allokoitu ihan oikeita resurssejakin, toisin kuin joissain muissa julistuspapereissa.

Peräsin samalla myös keinoja, joilla Suomi oikeasti on mukana taivuttelemassa nopeasti kehittyviä maita, kuten Kiinaa, Brasiliaa ja Intiaa, panostamaan kestävään teknologiaan tulevissa investoinneissaan. Sanomalla, että Suomi ei voi vähentää nykyisiä päästöjään ei varmasti päästä pitkälle. Suomen päästöt ovat ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta täysin kestämättömiä. Kiinaan verrattuna ne ovat henkeä kohden moninkertaiset. Tavoitteena ei tietenkään pidäkään olla se, että Kiina etenee Suomen tasolle päästöissä, vaan että Suomi esittää konkreettisia keinoja, joilla se voi ja haluaa edistää hyvinvointia sekä nyt että ilmaston reunaehdoilla tulevaisuudessakin. Lopuksi kysyin Kataiselta vielä perusteluja hänen ydinvoimainnostukselleen ja ihmettelin, voiko sitä tarjota päästöjen vähentämisen ratkaisuksi kehitysmaissa. Toistaiseksi en ole nähnyt oikeaa strategiaa edes Suomen tasolla siitä, miten päästöjä leikataan riittävästi (esim. vuoteen 2050 mennessä päästövähennysvaatimus on 80 %) juuri ydinvoimalla. Voimakkaimman ydinvoimalobbauksen ensisijainen tavoite ei siksi tunnukaan oikeasti olevan vähentää päästöjä, vaan tuottaa halpaa sähköä rikkaissa maissa niin kauan kuin halpaa uraania riittää.

2astetta.net:iin oli tullut Rauhanpuolustajien puheenvuoro ilmastonmuutoksen ja rauhan sekä demokratian suhteesta. Vastaavaa kirjoitusta yritin saada myös ilmastomarssin sivuille, mutta kiireiden vuoksi sellaista ei sinne päätynyt. Sen sijaan sivuille tuli sen sijaan paljon muita hyviä ja innostavia näkemyksiä siitä, miten ilmasto vaikuttaa eri ihmisten ja yhteisöjen elämään ja mitä sen torjumiseksi pitäisi tehdä. Verkossa on nyt sekä 2astetta.net:ssä, ilmastomarssin sivuilla että upeasti uudistetussa ilmasto.org:ssa loistavasti koskettavia ja innostavia lausuntoja.

Sain tänään kutsun myös varapuheenjohtajaksi vaalivaliokuntaan presidentinvaaleihin, ja järjestin jo avustajan sekä tapaamispyynnön valiokunnan puheenjohtajalle. Vaaleissa toimiminen on omalla tavallaan hauskaa, koska siinä pääsee juttelemaan kivojen ihmisten kanssa ihan eri puolueista niin, että on erityisesti kiellettyä puhua politiikkaa (vaalien vuoksi). On tyydyttävää huomata, miten kunnia-asia suomalaisille on se, että vaalit toimitetaan äärimmäisen hyvin ja tarkkaan.

Lopuksi kirjasin vaihteeksi "todo"- eli nakkolistani alkuun pari erityistä tehtävää: miettiä, tekeekö järkeviä tekoja, jotka aidosti hyödyttävät jotakuta, kenen hyväksi tekee asioita, ja ehkä tärkeimpänä pohjalla: alanko olla vähän liian tärkeä. Tärkeydessä on ainakin kaksi huonoa puolta. Ensimmäinen on se, että jos tekee oikeasti ja konkreettisesti itsestään liian "tärkeän", on tehnyt jotain huonosti. Oikeat asiat eivät koskaan saisi riippua vain yhdestä ihmisestä. Toinen on se, että aivan olennaiset poliittiset työkalut, eli empatia, nöyryys ja tavoitteellisuus alkavat jäädä sen alle, että tekee asioita, joilla hakee hyväksyntää itselleen ja omalle paikalleen maailmassa muilta.

Voittoja ja identiteettikriisi

2005-12-14T08:00:00.000+02:00

Flunssasta ja jonkunlaisesta keuhkoputkentulehduksen kaltaisesta röhnystä huolimatta asiat tuntuvat menevän eteenpäin. Ilmastokokoukset Montrealissa sujuivat juuri niin hyvin kuin vain ikinä osasi toivoa, kuten ilmasto.org:n raporteistakin voi lukea. Kansainvälisen ilmastotoiminnan päivän marssit olivat menestyksiä (lue: hyvää pohjustusta sille, että saamme Suomessakin kaduille vaikkapa 10 000 ihmistä vaatimaan ilmastonmuutoksen torjumista), ja marssin palautetilaisuus oli jatkotoiminnan kannalta toiveikas. Tätä menoa hallituskin joutunee tunnustamaan, että sen näkemyksellä lähivuosien energiapolitiikasta ja Kioton velvoitteiden täyttämisestä ei kyllä tueta kansainvälistä ilmastonmuutoksen torjumista.

Maan ystävissä on selkeää uutta puhtia sekä talous- että ilmastokampanjassa, ja lauantain IRC-tapaamiseen haluaa yllättäen (mutta ei ehkä oikeastaan epäyllättävästi, koska Maan ystävät rollz mmmmkay?) tulla ihan uusia ihmisiä ympäri Suomea. Ensi kevään lumiukkotempauksesta (28.2.2006) voi tulla vielä hienompi kuin tämänvuotisesta.

Onnistuin viimeiseen asti välttelemään ViNOn liittokokouksessa muodollisia luottamustehtäviä, eli voin keskittyä käyttämään aikaani mm. sen ympäristöryhmän vetäjänä, enkä joudu ottamaan esimerkiksi hallituksessa jokaiseen asiaan maan ja taivaan väliltä kantaa seuraavan vuoden aikana -- ellen sitten tapani mukaan halua.

Ryhmän suunnittelukokous liittarissa oli lyhyt, mutta innostunut. Keräämillämme ideoilla esimerkiksi ympäristöjulkaisusta (jonka nimeksi tässä vaiheessa kaavailin "Tarinoita ympäristöstä ja ympäristönsuojelijoista") täytettäisiin varmaankin päivittäin sanomalehti koko ensi vuoden ajan. ViNO sai loistavan toimintasuunnitelman ja hallituksen sekä ennen kaikkea sen toimijat pursuavat selvästi ideoita ja toimintaintoa. Seuraavaksi pitäisikin alkaa valmistelemaan tuota julkaisua sekä ympäristöryhmän loppiaisen keskustelu-, ideointi- ja suunnittelutapaamista.

Henkilökohtaisemmalla tasolla tuli vähän yllättäväkin kosketus arkitodellisuuteen liittokokouksessa, kun siellä erään ihmissuhteensa hiljan menettänyt nuori nainen puhui yön keskellä läheisyyden kaipuusta. Vastaan tuli yllättävän fyysisen ontto olo ja ajatus siitä, että olisi hauskaa pitää jotakuta kädestä kiinni ja tuntea olevansa vähän tavallista turvallisemmassa satamassa ihmissuhteiden aallokoissa. Parantumattomana pragmaatikkona ajattelin toki lisäksi, että olisi erityisen käytännöllistä, jos käden pitelijällä olisi samanlaisia harrastuksia kuin ne, jotka vievät leijonanosan omasta ajastani. Mutta ehkä jonain päivänä eräs niistä "10 syystä ryhtyä aktivistiksi" (6.) oikeasti myös toteutuu.

Samalla kuitenkin olen joutunut taas miettimään identiteettejä, erityisesti johonkin ryhmään kuulumista. Tehdessäni ilmastotoimintaa en tunne olevani maan ystävä tai vihreä nuori, vaan aina se ihan sama Heikki, jolla on omat haaveet ja pelot ja vahvuudet ja heikkoudet. Mainostan mielelläni molempia ryhmiä kaikille, mutta vieroksun ajatusta siitä, että sen pitäisi olla toiminnan ehto tai sen pääasiallinen sisältö. Itse olisin valmis luovuttamaan esimerkiksi lumiukkotempauksen "omistajuuden" Maan ystäviltä Tulevaisuuden Voimalle, jos sillä saadaan enemmän toimijoita mukaan. Siitä en tiedä, mitä mieltä muut maan ystävät ovat -- ehkä samaa, ehkä eivät.

En myöskään hirveästi ilahtunut siitä, että eräs järjestö tuli, aneluista, kehotuksista ja kielloista huolimatta ilmastomarssille oman ainakin minun ja monien muiden mielestä ilmastoon liittymättömän näkyvän myyntimateriaalinsa kanssa. Ei siksi, että Maan ystävillä tai jollakulla muulla olisi pitänyt olla näkyvyyttä heitä enemmän, vaan siksi, että sotkemalla yhteiseen asiaan omia juttujaan, he ikään kuin vaaransivat löyhän ja hyvin herkän ilmastokoalition, jonka kokoamiseksi ja koossa pitämiseksi moni ihminen oli nähnyt todella paljon vaivaa.

Esimerkiksi SKP, jonka pelkkä nimi tuntui herättävän etukäteen väristyksiä joissain ihmisissä, käyttäytyi vastaavassa asiassa esimerkillisesti ja pysyi erinomaisesti aiheessa kaikessa toiminnassaan. Olin innostunut Yrjö Hakasen puheesta myös siksi, että puhumalla heti kirkon diakonian ja yhteiskuntatyön sihteerin Ilkka Sipiläisen jälkeen Hakasen puheenvuoro viesti epäpyhästä liittoumasta kirkon ja SKP:n välillä: siitä, että nyt on sekä tarvetta että mahdollisuutta laajalle ja ennakkoluulottomalle rintamalle ilmastonmuutosta vastaan.

Toisaalta samalla, kun meidän pitäisi minusta olla valmiita olemaan osana jotain liikettä, esimerkiksi maan ystävillä ja vihreillä (niin niillä "aikuisilla" kuin nuorillakin) olisi paljon tehtävää myös järjestömme näkyvyyden lisäämiseksi erityisesti jäsenhankinnan osalta. Suomi tuntuu olevan väärällään ihmisiä, jotka symppaavat meitä ja toimintaamme paljon, mutta joille ei ole tullut mieleenkään, että he voisivat olla osa liikettä.

Kuten Tarja Cronberg sanoi vihreiden nuorten tilaisuudessa Nuuksiossa, tarvitsemme kuitenkin "lisää ääniä". Vihreät tarvitsevat toki lisää äänestyslipukkeita, mutta kansalaisjärjestöt ja koko kansalaisyhteiskunta tarvitsevat edelleen lisää persoonallisia, innostuneita, pelokkaita, järkeviä ja tunteellisia puheenvuoroja, kansalaisten päästämistä ääneen. Samalla kansalaistoiminta, huutavien vääryyksien osoittaminen ja ratkaisujen esittäminen, tarvitsee lisää tekijöitä, sillä ilman sitä yhteiskunta tuskin tulee kehittymään kovinkaan hurjaa vauhtia.

Tätä kirjoittaessani edessäni on ruudulla kaksi työtarjousta, joista pitäisi osata valita toinen. Toisella paikalla, joka on yritys, on tarjota varsin haastavia työtehtäviä mm. kääntäjäympäristö- ja käyttöjärjestelmäkehityksen parissa ja hyvää kokemusta myös uran jatkon kannalta. Toinen paikka on erään korkeakoulun atk-osasto, jossa saisin ylläpitääkseni ja kehittääkseni varsin katkeria vuodatuksia ystävissäni herättäneen tietojärjestelmäprojektin. Palkkatarjouksetkin ovat, hieman yllättäen, samat, millä ei tosin taida olla päätökseeni juurikaan vaikutusta.

Olen toisaalta nyt tehnyt yli viisi vuotta hommia yrityksille, joiden taloustilannetta on välillä vaikea ennustaa kuukautta pidemmälle, ja joissa paineet työntekijöitä kohtaan ovat välillä olleet aika kohtuuttomia erityisesti, kun ottaa huomioon sen, että yksittäisen ohjelmoijan mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen viivan alle tulevaan tulokseen ovat melko rajalliset. Korkeakouluissakin pääsee varmasti halutessaan kehittämään osaamistaan ja ehkä kokeilemaan, millaista on palvella vähän toisenlaisia asiakkaita vähän toisenlaisin tavoin. Taidan siis lopulta kallistua jälkimmäisen tarjouksen puoleen toiveikkain mielin.

N. tunnin kuluttua alkaa Vihreän liiton ympäristötyöryhmän kokous eduskunnassa, jossa puhutaan paljon myös ilmastosta ja ensi vuoden toiminnasta. Toivottavasti eduskunnan valiokunnissa kuullaan strategiasta hyviä tyyppejä, joita vaikuttaa löytyvän niin ilmastoalan yrityksistä kuin vaikkapa SAK:stakin. Tärkeää on, että kuultavilla asiantuntijoilla olisi ymmärrystä mm. liikenteestä, yhdyskuntasuunnittelusta ja esimerkiksi kuntatason toimista.